Syke

Niin, että oon 16-vuotias poika joka on hieman alipainoinen ehkä eli 56-57kg ja noin 174-176cm pitkä, minun syke on noin 100 kun esimerkiksi kun selailen foorumeita netissä eli kai se on sitte leposyke? Minulla ei ole koskaan ollut mikään päätä huimaava kunto. Lopetin urheilun melkein kokonaan kun lopetin kolmisen vuotta sitten salibandyn. Minulla oli silloinkin melko huono kunto vaikken ollutkaan joukkueen huonoimpia pelaajia.

Tuntuu niin toivottomalta nostaa kuntoa kun yrität mennä lenkille tollasen polar mittarin kanssa ni se syke on samantien jossain 160 kun lähet hölkkäämään ja sittenkun juokset ripeämmin niin se on jo yli 200.

En ole siis lihava joten se ei voi myöskään vaikuttaa asiaan. Onko sitten minulla jotenkin liikaa stressia että syke on noin korkea, tiedän että se johtuu myös melko huonosta kunnosta ellei tosi huonosta.

Mikä treeni olisi tähän hyvä, säikähin ihan kun laitoin ton sykemittarin päälle, olisi kiva nostaa kunto keskitasolle. Ihmettelen myös sitäkin, että mielestäni liikun enemmän kuin kaverini jokseenkin , mutta heillä tuntuu silti olevan parempi kunto.

En tupakoi, mutta juhlin jonkun verran. Eli noin kerran tai pari kuukaudessa.
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

.. oma maksimisyke ole 220 miinus oma ikä?
tai jotain sellaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


en tiedä., kirjoitti:

Niin, että oon 16-vuotias poika joka on hieman alipainoinen ehkä eli 56-57kg ja noin 174-176cm pitkä, minun syke on noin 100 kun esimerkiksi kun selailen foorumeita netissä eli kai se on sitte leposyke? Minulla ei ole koskaan ollut mikään päätä huimaava kunto. Lopetin urheilun melkein kokonaan kun lopetin kolmisen vuotta sitten salibandyn. Minulla oli silloinkin melko huono kunto vaikken ollutkaan joukkueen huonoimpia pelaajia.

Tuntuu niin toivottomalta nostaa kuntoa kun yrität mennä lenkille tollasen polar mittarin kanssa ni se syke on samantien jossain 160 kun lähet hölkkäämään ja sittenkun juokset ripeämmin niin se on jo yli 200.

En ole siis lihava joten se ei voi myöskään vaikuttaa asiaan. Onko sitten minulla jotenkin liikaa stressia että syke on noin korkea, tiedän että se johtuu myös melko huonosta kunnosta ellei tosi huonosta.

Mikä treeni olisi tähän hyvä, säikähin ihan kun laitoin ton sykemittarin päälle, olisi kiva nostaa kunto keskitasolle. Ihmettelen myös sitäkin, että mielestäni liikun enemmän kuin kaverini jokseenkin , mutta heillä tuntuu silti olevan parempi kunto.

En tupakoi, mutta juhlin jonkun verran. Eli noin kerran tai pari kuukaudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu