Miksi venäläiset ovat niin sitkeitä?

Historian valossa kun tarkastelee täytyy ihmetellä sitä, että Venäjästä kehittyi suurvalta.

Idän barbaariheimot ryöstivät ja raiskasivat maan totaalisesti viime vuosituhannen alkupuoliskolla. Kymmeniä tuhansia kuolleita.

Suurvalta Ruotsi oli valloittaa Venäjän 1400- ja 1700-luvulla ja aina vuoteen 1809-11 asti maat sotivat usein verisiä sotia. Kymmeniä tuhansia kuolleita.

Suurvalta Ranska oli myös valloittaa Venäjän 1800-luvulla ja samaisella 1800-luvulla Venäjä soti kaikkia suurvaltoja, niin Saksaa, Ranskaa kuin Britanniaakin vastaan. Satojatuhansia kuolleita.

1900-luvun alussa Japani soti menestyksekkäästi Venäjää vastaan röykyttäen tämän maavoimat Port Arthurissa ja merivoimat Tsusiman meritaistelussa perusteellisesti. Kymmeniä tuhansia kuolleita.

Ensimmäisessä maailmansodassa Venäjä koki musertavia häviöitä useissa suurtaisteluissa Saksaa vastaan häviten koko sodan. Miljoonia kuolleita.

1917 syttyi sisällissota jonka bolshevikit voittivat. Miljoonia kuolleita.

Sotien välisenä aikana kulakkien vastaisissa operaatioissa, pakkokollektivisoinneissa, alueiden valtauksissa, vankileireillä, teloituksissa, väestön siirroissa ja nälänhädissä kuoli kymmeniä miljoonia venäläisiä.

Toisessa maailmansodassa Saksan hyökkäyksessä kuoli kymmeniä miljoonia venäläisiä.

Venäläiset menettivät viime vuosituhannen sodissa ja yhteiskunnan murroksissa arviolta 100-130 miljoonaa ihmistä. Mikä tahansa muu kansakunta ei olisi moisesta selvitynyt sillä tavalla kuin venäjä on selviytynyt nykypäivän suurvallaksi.

Mikä on venäjän selviytymisen salaisuus? Suuri väestömäärä? Laaja pinta-ala? Sitkeä kansanluonne?
3425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse se on täysim viaton ja syytön, muut ne vaan sen kimppuun hyökkäilee...:D

Äänestä
  • Kyllä. Venäjä (Neuvostoliitto) hyökkäsi suomeen 1939 ja valloitti myös pienet reunavaltiot puskureikseen samoihin aikoihin.

    Venäjä on ollut enemmän hyökkäyksiä vastaaottavana kuin hyökkääjänä kautta historian.

    Venäläinen kansaluonne on sitkeä. Sotilaana ei ole oikein oma-aloitteinen mutta sisukas varsinkin puolustautuessaan.

    Äänestä

Vastasit jo itse. Suuri väestömäärä, laaja pinta-ala. Venäjällä asuu niin paljon eri kansallisuuksia, että en tiedä jos heillä on yhteistä kansanluonnetta. Tuskin karjalaisella maatyöläisellä on mitään yhteistä aasialaisten paimentolaisten kanssa, vaikka molemmat venäläisiksi lasketaankin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pierre.lemuaa kirjoitti:

Historian valossa kun tarkastelee täytyy ihmetellä sitä, että Venäjästä kehittyi suurvalta.

Idän barbaariheimot ryöstivät ja raiskasivat maan totaalisesti viime vuosituhannen alkupuoliskolla. Kymmeniä tuhansia kuolleita.

Suurvalta Ruotsi oli valloittaa Venäjän 1400- ja 1700-luvulla ja aina vuoteen 1809-11 asti maat sotivat usein verisiä sotia. Kymmeniä tuhansia kuolleita.

Suurvalta Ranska oli myös valloittaa Venäjän 1800-luvulla ja samaisella 1800-luvulla Venäjä soti kaikkia suurvaltoja, niin Saksaa, Ranskaa kuin Britanniaakin vastaan. Satojatuhansia kuolleita.

1900-luvun alussa Japani soti menestyksekkäästi Venäjää vastaan röykyttäen tämän maavoimat Port Arthurissa ja merivoimat Tsusiman meritaistelussa perusteellisesti. Kymmeniä tuhansia kuolleita.

Ensimmäisessä maailmansodassa Venäjä koki musertavia häviöitä useissa suurtaisteluissa Saksaa vastaan häviten koko sodan. Miljoonia kuolleita.

1917 syttyi sisällissota jonka bolshevikit voittivat. Miljoonia kuolleita.

Sotien välisenä aikana kulakkien vastaisissa operaatioissa, pakkokollektivisoinneissa, alueiden valtauksissa, vankileireillä, teloituksissa, väestön siirroissa ja nälänhädissä kuoli kymmeniä miljoonia venäläisiä.

Toisessa maailmansodassa Saksan hyökkäyksessä kuoli kymmeniä miljoonia venäläisiä.

Venäläiset menettivät viime vuosituhannen sodissa ja yhteiskunnan murroksissa arviolta 100-130 miljoonaa ihmistä. Mikä tahansa muu kansakunta ei olisi moisesta selvitynyt sillä tavalla kuin venäjä on selviytynyt nykypäivän suurvallaksi.

Mikä on venäjän selviytymisen salaisuus? Suuri väestömäärä? Laaja pinta-ala? Sitkeä kansanluonne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu