Palautettavat alueet kesällä 2008

Kerettiläinen

Nykypäivän suomalainen omaa lisääntyvässä määrin kv. kontakteja, eli emme ole niin yksin kuin Venäjään sitouttajat toivoisivat. Lomien puitteissa on lisäksi helpompi ohjata maltillinen ja rakentava keskustelu miehityksen korjaamista perusteleviin tosiasioihin. Lähtökohtana on, että viimekädessä imperialismia tukevia käsitesekaannuksia ei omissa sanomisissa esiinny.

Tosiasiat eli Venäjän miehittämät, itsenäiselle Suomelle kuuluvat alueet:

- Petsamo
- Paatsjoen laakso (pakkolunastettu ilman konkreettista hyvitystä heinäkuussa 1947)
- Osa Sallaa
- Osa Laatokan Karjalaa
- Osa Kannaksen Karjalaa
- Suomenlahden saaria, joista tärkeimmät Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari ja Seiskari.

Venäjän viimeaikaiset kiristykset Viron ja Latvian alueista sekä pyrkimykset irrottaa Abhasia ja Etelä-Ossetia Georgiasta ovat osa samaa jatkumoa - Neuvostoliittohan oli vain välivaihe imperiumin historiassa - ja niin ikään ajankohtaisia aiheita, joista keskusteltaessa on hyvä tilaisuus tuoda esiin Suomelle kuuluvat miehitetyt alueet.

Hyvää ja henkisesti virkistävää kesää !

20

513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jossain virallisesti?

      Kenenkä toimesta ja milloinka mainitsemasi miehitys on vahvistettu? Mainittiinko uutisessa niitä mahdollisia syitä ja vaikuttimia joka miehitykseen johti? Oliko esillä myös Suomen liittolaisuus sodan aikana?

      • Talvisota

        Uutisessa mainittiin miehityksen syyksi se, että Suomi valloitti jo kertaalleen miehitetyn Karjalan takaisin itselleen Venäjän aikaisemman liittolaisen Saksan tuella.

        Suomen lakikin tuomitsee sellaisen, eli jos sinulta varastetaan auto, et saa mennä itse sitä ottamaan pois. Se on varkautta. Pitää antaa poliisin palauttaa varastettu omaisuus.


      • voisimme
        Talvisota kirjoitti:

        Uutisessa mainittiin miehityksen syyksi se, että Suomi valloitti jo kertaalleen miehitetyn Karjalan takaisin itselleen Venäjän aikaisemman liittolaisen Saksan tuella.

        Suomen lakikin tuomitsee sellaisen, eli jos sinulta varastetaan auto, et saa mennä itse sitä ottamaan pois. Se on varkautta. Pitää antaa poliisin palauttaa varastettu omaisuus.

        tämän mystisen uutisesi lukea ja siihen ihan itse tutustua, vai sähkötettiinkö tämäkin sinulle folihattuusi jostain "korkeammalta taholta"?


    • Kerettiläinen

      Piti myös sanoa, että kaikki Karjalan palautusta vastustavat kirjoitukset ovat vain nimierkin tekemiä. Vastustajia on vain yksi, mutta se on hirveän nopean kirjoittamaan. Nimierkki on Tehtaankadun palkkalistoilla oleva multinikki myyrä, jonka missio on vesittää Karjala-keskustelu. Muistakaa tämä.

      Maailma muuttuu kun sitä rauhanomaisesti (mieluiten) muutetaan.

      Muutamat multinikit ovat ottaneet oikein työkseen tämän miehitetyn Karjalan kysymyksen kaatamisen:

      Yhtäältä todistellaan, ettei projekti mitenkään voi olla taloudellisesti kannattava.

      Sitten kyseenalaistetaan oikeudelliset seikat. Niistä puhuminen leimataan jaaritteluksi.

      Seuraavaksi tuodaan esille viralliset sopimuspaperit. Samalla tavoin heiluteltiin YYA-sopimuksen kopioitakin keskusteluissa ja Tiekkarin sivuilla.

      Sopimuksia voidaan muuttaa, kun tilanteet muuttuvat. Tiekkari vajosi ja Pariisin saneltu rauhansopimus menetti merkityksensä. Venäläinen imperialismi joutui perääntymään.

      Miehitetyn Karjalan osan palauttaminen on asia, jota on pidettävä esillä, erityisesti kansainvälisissä kontakteissa. Aina kun luontevasti voitte, puhukaa ulkomailla liikkuessanne asiasta, ja myös kotimaassa ulkomaalaisten kanssa. Antakaa todellista tietoa asiasta. Venäläinen/NL:n propaganda on ollut siksi vahvaa, ettei tällaisesta pienemmästä asiasta mitenkään ole voinut saada totuutta läpi.

      Älkää lannistuko sergeiden vyörytyksestä. Se on heille työtä. Eikä Tehtaankatua ja Moskovaa tarvitse juuri nyt niin paljoa pelätä.

      Älkää lannistuko Nimierkin ja nikkikollegoidensa vyörytyksestä. Se on heille työtä. Eikä Tehtaankatua ja Moskovaa tarvitse juuri nyt niin paljoa pelätä. Kyllä nämä imperialistien äänitorvet tosiasiat sinänsä tietävät, heidän missionsa on tulkita asiat toisin. Ja koska missio on heille oikein työ, he pyrkivät myös uuvutusratkaisuun, koska jos tosiasioissa pysytään, heidän perustelunsa ja tekniikkansa murtuvat. Jännää olisi tietää, maksaako joku näille Nimierkin ja kumppaneiden Suomi-vastaisista kirjoitteluista. Jkn FSB tms? Jokainen tätä saittia retrospektiivisesti seurannut huomaa homman nimen. Ei tarvitse kuin katsoa nimiotsikoita, siellä sitä multinikkitouhua on.

      Tehtaankudun multinikkien myllytyksestä huolimatta kokonaiset (miehitetyt) valtiot katoavat ilman lakien muutoksia tai uusia sopimuksia. DDR on hyvä esimerkki: kolonialistisen Neuvostovenäjän heikennyttyä miehitysarmeija poistui ja koko "valtio" katosi ilman sen kummempaa paragrafin pyöritystä.

      Suomelle kuuluvien, miehitettyjen alueiden palautuksen vakiovastustajat, jotka pelkäävät aktivoituneen keskustelunkin haittaavan Venäjän etuja, vetoavat järjestään keskustelun edetessä ja perustelujen loppuessa ikuisiksi katsomiinsa sopimuksiin.

      Taantumusvoimien ikuisina pitämiä sopimuksia ovat mm. seuraavat kaksi: Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus.

      1) Edellisestä on Suomen hallitus todennut, ettei se kaikilta osiltaan ole voimassa. Olennaista tässä on jo toteutunut aloitus. Jatkossa se saattaa purkautua laajemminkin.

      2) Jälkimmäisestä on Suomen presidentti todennut, ettei se ole voimassa.

      Niin muuttuu maailma.

      Sen odotuksessa, että edellämainitut, keskustelun välineiksi tarkoitetut muistutukset vaaditaan todistettaviksi, totean, että olen siihen valmis. Jään kuitenkin odottamaan imperialismia kannattavien russofiilien todennäköistä väittämää, että asia ei olisi todistettavissa.

      He myös todennäköisesti pitävät raivokkaasti kiinni siitä, mitä Pariisin rauhansopimuksesta on vielä jäljellä.

      Toivotaan, ettei tule (liikaa) loanheittoa. Muutokset kun ovat vanhoillisille aina vaikea paikka.

      Niin kuin minäkin rapakon takana missä olen markaplan kanssa makkaraa paistamassa ja kertomassa kuinka Neuvostoliitto yä miehittää 12% Suomen alueista, älkää tekään luovuttako näiden Tehtaankadun multinikkien edessä.

      Karjala takasii!

      • vauhdissa!

        Unohdit sanoa, että musta on valkoista ja että ne jotka muuta väittävät ovat kavalan salaliiton jäseniä ja KGB:n täyspäiväisiä agentteja.

        Ai niin ja muistakaa kaikki panna foliohatut päähän, muuten nimierkki lukee ajatuksenne.


      • AY1

        Minä kehoitan lukemaan Leo Martti Niemisen kirja Suursuomi saasta, siitä selviää kuka oli mitäkin aluetta liittämässä suomeen, jopa OB joelle asti joka on jo siperiaa.


      • heimo.p
        AY1 kirjoitti:

        Minä kehoitan lukemaan Leo Martti Niemisen kirja Suursuomi saasta, siitä selviää kuka oli mitäkin aluetta liittämässä suomeen, jopa OB joelle asti joka on jo siperiaa.

        ulottuu pohjois-norjasta ja ruotsista aina ob-joelle saakka.tosin hajanaisina saarekkeina.


    • ????

      Onko palautettavaa enemmän vai vähemmän vai who cares?

      • Karjala takaisin ja Free Seppo

      • ulti mate

      • luv?

    • jatkumoa!

      !!!!!!!!!!!!!!!!

    • huomauttaisin

      Nämä ns. palautusjärjestöt ja yksittäiset palauttajat ovat jääneet viime aikoina niin useasti valehtelusta kiinni, että täytyy vain tässäkin tapauksessa miettiä kenen etua ajaa tällainenkin väite:

      - Paatsjoen laakso (pakkolunastettu ilman konkreettista hyvitystä heinäkuussa 1947)

      Paatsjoen laaksoahan ei todellakaan "pakkolunastettu" millään määreellä mitattuna vaan se myytiin Neuvostoliitolle vuonna 1947 voimalarakentamisen tarpeeseen 700.000.000 markan hintaan. Nämä miljoonat tulivat todella konkreettiseen tarpeeseen sillä Paatsjoen kaupalla Suomi pienensi rauhansopimuksen johdosta syntynyttä velkaansa Neuvostoliitolle. Paatsjoen laakson lisäksi Suomen hallitus harkitsi sotakorvausten paineessa vakavasti myös muiden alueiden myymistä Lapista Neuvostoliitolle, mutta se ei ollut kiinnostunut.

      • Kössi, Eduskunta

        Mitenkäs ne Neuvostoliiton suomalaisille aiheuttamat vahingot.
        Miten ne vaikuttivar "sotakorvausten" maksuun??

        Kuinka paljon ne vähensivät suomalaisten velkaa ja miksi Neuvostoliitto maksatti suomalaisilla Saksalle jääneen Suomen velan 18 miljardia markkaa???

        Näistä olemme keskustelleet täällä Eduskunnassa aina kahvion nurkkapöydässä kun on siihen mahdollisuus.


      • ............
        Kössi, Eduskunta kirjoitti:

        Mitenkäs ne Neuvostoliiton suomalaisille aiheuttamat vahingot.
        Miten ne vaikuttivar "sotakorvausten" maksuun??

        Kuinka paljon ne vähensivät suomalaisten velkaa ja miksi Neuvostoliitto maksatti suomalaisilla Saksalle jääneen Suomen velan 18 miljardia markkaa???

        Näistä olemme keskustelleet täällä Eduskunnassa aina kahvion nurkkapöydässä kun on siihen mahdollisuus.

        "Näistä olemme keskustelleet täällä Eduskunnassa aina kahvion nurkkapöydässä kun on siihen mahdollisuus. "

        Jos leikit "kansanedustajaa" niin ota selville edes miten ne pöydät siellä eduskunnan kahviossa on sijoiteltu... ;)


      • aina Juha
        ............ kirjoitti:

        "Näistä olemme keskustelleet täällä Eduskunnassa aina kahvion nurkkapöydässä kun on siihen mahdollisuus. "

        Jos leikit "kansanedustajaa" niin ota selville edes miten ne pöydät siellä eduskunnan kahviossa on sijoiteltu... ;)

        Juha on siitä rehellinen ja aito ihminen että hän ei vääristele, hän on rehellinen. Vaikka joskus yrittää vaihtaa hiukan kirjallista tyyliä salanimien avulla kuten muutkin kuuluisat kirjailijat, niin silti jo ensimmäisestä lauseesta paljastuu aito Juha.


    • heimo.p

      myös osa kuusamosta meni rauhanteossa neuvostoliitolle.

      • ja rauhanteossa?

        "myös osa kuusamosta meni rauhanteossa neuvostoliitolle. "

        Mitä sinä nyt lässytyät? Eikö niitä alueita varastettukaan? Noin vaan meni rauhanteossa????

        MIKÄ PERKELEEN BOLSHURYSSÄ TÄMÄ HEIMOPERKELE ON?


      • heimo.p
        ja rauhanteossa? kirjoitti:

        "myös osa kuusamosta meni rauhanteossa neuvostoliitolle. "

        Mitä sinä nyt lässytyät? Eikö niitä alueita varastettukaan? Noin vaan meni rauhanteossa????

        MIKÄ PERKELEEN BOLSHURYSSÄ TÄMÄ HEIMOPERKELE ON?

        paanajärvi,tavajärvi,susisänki,nuorunen...ym.no mikä pikku-venkula se sinä olet,joka ei totuutta siedä..............häh.


      • ????
        heimo.p kirjoitti:

        paanajärvi,tavajärvi,susisänki,nuorunen...ym.no mikä pikku-venkula se sinä olet,joka ei totuutta siedä..............häh.

        Tämä kommariksi kääntynyt heimopee on tähän asti väittänyt että alueita varastettiin, nyt tämä saakelin juutas bolshu tuumailee vaan että eikun rauhanteossa ne menikin. Kas näin kääntyy takki heimopeeltäkin, perkele! Saunan taakse vinkumaan tuollaiset tuuliviirit.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2490
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      200
      1181
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1091
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      911
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    7. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      91
      867
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      839
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      56
      803
    Aihe