Uskon olemusta raamatussa kuvataan seuraavasti:
"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen" (Hebr. 11:1-2). Viimeinen lause viittaa mm. Aabrahamiin, jonka uskosta kerrotaan näin:
"-niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" -sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat. Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva [kuin on tähtiä taivaalla]", eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut -sillä hän oli jo noin satavuotias- ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi" (Rm. 4:17-22).
Alempana selitetään uskon olevan luulemista, luuloa. Raamattu ei opeta näin. Usko ei ole luulemista, vaan niin kuin kirjoitettu on: "Kun me tiedämme, että meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan ristiinnaulittu" (Rm. 6:6). Usko syntyy Jumalan Sanan kuulosta ja sen perusteella me tiedämme, me, jotka uskoimme kuulemamme Sanan. Tässä kuuleminen merkitsee paljon enemmän kuin vain korvilla kuulemista; se on kuulemista sellaista, jonka synnyttää Jumalan Sana. Tämä kuuleminen on Kristuksen vastaanottamista ja Hänen Lunastustekonsa varaan heittäytymistä.
Kaiken raamatullisen uskon perusta on Jumalan lähettämä sana. "Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin" Jes. 55:10-11.
Usko toimii. Se ottaa vastaan kirjoitetun ilmoituksen, pitää sen luotettavana ja toimii sen mukaisesti. Pinnallisesti voisimme verrata sitä näin: Olen lähdössä Karjalohjalta Helsinkiin bussilla. Otan esille aikataulukirjan ja tutkin mihin aikaan seuraava bussi lähtee Karjalohjalta. Aikataulussa lukee, että seuraava bussi lähtee kello 16.35. Tässä vaiheessa kysymys on siitä, uskonko kirjoitetun ilmoituksen asiasta. Jos uskon, lähden bussipysäkille, ellen usko, jään paikoilleni (ja voin tietysti väittää, ettei se bussi tullutkaan). Mutta jäin bussista koska en uskonut kirjoitettua aikatauluilmoitusta, selitinpä mitä tahansa. Jos olisin uskonut ja toiminut saamani tiedon perusteella olisi ilmoitus tullut minulle todeksi. Epäusko ei ota tuota tarpeellista askelta, mutta väittää ponnekkaasti, ettei ilmoitus ole totta. Kukaan, joka on totellut Jumalan Sanaa, ei väitä sellaista, koska välittömästi, kun ottaa ensimmäisen askeleen uskoo Herraan Jeesukseen ja huomaa Jumalan Sanan olevan totta.
Usko on hyvin yksinkertainen asia käytännössä, mutta tälläkin palstalla uskosta osattomat tekevät siihen monia mutkia; niin, tekevätpä sen turhaksikin. Mutta he eivät ole totelleet Sanaa ja siksi ovat kompastuneet.
Uskon olemus
5
282
Vastaukset
- sulle
sukua?
- Ope !
jukka.finland = jukka.suomi
Tom of Finland = Suomen Tom - sanoa,
Ope ! kirjoitti:
jukka.finland = jukka.suomi
Tom of Finland = Suomen Tomettä mä olen Suomen Jukka Karjanlohjalta.
sanoa, kirjoitti:
että mä olen Suomen Jukka Karjanlohjalta.
Ehkä olisi pitänyt kuitenkin valita nimimerkiksi jukka.suomi. En tullut vain silloin ajatelleeksi, että minulla oli kovin kuuluisa serkku.
Mutta nimihän ei miestä pahenna ellei mies nimeä. Liekö naapurin Eikka (nimi muutettu) ollut sitten nimelleen pahennukseksi, kun emäntänsä kutsuu häntä nykyisin tenutatiksi? Mene ja tiedä, mutta aihe on poikennut kauas aloituksen aiheesta, sen tiedän. Minä olen hyppysellinen savea jolla on henkäys sieraimissaan; sellaisesta ei kannata paljon keskustella, kun tuo savimajakin alkaa jo rapistua.
Frihet tuo mulle Suomeen sohvan...ajattele! Jotain hyvää tulevaisuutta ajatellen. Kysyisin Miasta mutta et taida tavalliseen tapaasi haluta vastata.
Silti kysyn, mutta voit olla varma että oma kirjoituksesi ei päde.
Usko ei riitä...
No, menipäs tää nyt syvälliseksi...Kaikkea hyvää sun päivääsi Jukka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761219
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t232557- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510