olen aina pitänyt itsestään selvyytenä,että kun täältä lähdemme tuonne "tuntemattomaan" niin elämä jatkuu siellä,henkemme jää elämään vaikka kehomme kuoleekin.
pikku hiljaa vaan alan menettää uskoni tuohon..olen reilu vuosi sitten menettänyt pikkuveljeni ja joka ainoa päivä odotan että hän kävisi jollain tavoin luonani..mutta ei näy,ei kuulu.
ikävä on sanoin kuvaamaton ja hetkikin hänen kanssaan antaisi taas voimia jaksaa eteen päin.
olen kuullut että kuolleet ihmiset käyvät moikkaamassa läheisiään,ja toivon todella että saan nähdä hänet ja jonkin moista viestiä hänestä ja olemassa olosta.
jumalan uskoni loppui hänen kuolemaansa,en vaan jaksa uskoa että hän haluaa kaikille hyvää mutta silti tekee elämästäni täyttä paskaa.anteeksi vaan..
pikku hiljaa vaan alan menettää uskoni tuohon..olen reilu vuosi sitten menettänyt pikkuveljeni ja joka ainoa päivä odotan että hän kävisi jollain tavoin luonani..mutta ei näy,ei kuulu.
ikävä on sanoin kuvaamaton ja hetkikin hänen kanssaan antaisi taas voimia jaksaa eteen päin.
olen kuullut että kuolleet ihmiset käyvät moikkaamassa läheisiään,ja toivon todella että saan nähdä hänet ja jonkin moista viestiä hänestä ja olemassa olosta.
jumalan uskoni loppui hänen kuolemaansa,en vaan jaksa uskoa että hän haluaa kaikille hyvää mutta silti tekee elämästäni täyttä paskaa.anteeksi vaan..
Vastaukset 5
Vanhimmat
...et sinä tässä elämässä häntä näe, olet käsittänyt asian ehkä hiukan eri tavalla, itse ainakin luotan siihen että kaikki kätketty näkymättömiin meiltä tämän elämän aikana, en odota mitään ihmeitä että näkisin jonkun kuolleen läheiseni ilmestyvän minulle, sen aika on joskus, mutta ei täällä..jos joku sanoo että kuolleet ihmiset käyvät moikkaamassa läheisiä ihmisiään, niin sitten käyvät(kaikkeen ei kannata uskoa),mutta eihän kukaan tiedä tuonpuoleisen käytännönjärjestelyistä, milloin sieltä pääsee aina käymään täällä..:)
" (kaikkeen ei kannata uskoa) " toden totta tuo.
Itse uskon että ei meistä mitää sielua eikä henkeä jää sen jälkeen kun kuolemme kaikki vain katoaa. sen takia kannattaa elää elämisen arvoinen elämä viisastuttaa itseään ja opettaa kaikki oma oppi eteen päin jälkipölville ja ehkä sinut silloin vielä muistetaan sitten 1000v päästä josain sadussa.
Niin, se on nimenomaan asia johon uskotaan, jotkut uskovat siihen ettei mitään ole kuoleman jälkeen, joka on aivan samalla tavalla uskomista johonkin..niin kuin jotkut uskovat kuoleman jälkeen taas olevan elämää.
Minä uskon siihen että sinulle käy niin kuin uskot sinulle käyvän(tavallaan määräät itse miten sinulle käy, vaikka uskonkin että minä en siitä loppujen lopuksi päätä, vaan joku mikä tuolla jossain on, mikä se on..jotkut sanovat jumalaksi),tämä vakaumukseni ei ehkä mene absoluuttisesti minkään uskonnon systeemin mukaan,sillä niissä on välillä hyvin kyseenalaisia ja ehdollistettuja kaavoja että sinulle käy näin, jos et tee tai jätä tekemättä sitä ja tätä, se ei ole mielestäni uskonnon tarkoitus, tehdä ihminen kyvyttömäksi elää elämäänsä niin kuin hän kokee oikeaksi elää.
Koen uskonto sanan kovin vaarallisena, sillä nykyään tuntuu siltä että henkilö, kuka uskoo johonkin tai omaa vakaumuksen, jossa ei ole järkeä tai mitään järkevää perustetta omalle sille, koetaan jotenkin oudoksi, itse en paljoa viitsi sanoa kenellekään että omaan tietynlaisen ajatusmaailman jossa on myös merkityksellisenä sellainen asia kuin usko johonkin korkeampaan, kuin mitä minä olen.
Minun on kovin vaikeaa pitää itseäni minään merkityksellisenä olentona tässä älyttömän kokoisessa maailmankaikkeudessa johon kuulun, sillä osittain perustelen jonkin älyttömän paljon isomman ja viisaamman olennon luoneen tänne maailmoja josta me emme osaa edes uneksia..Tämä ajatus tekee minut oudolla tavalla nöyräksi, sillä se että saan olla osa tätä universumia, mistä en tiedä murto-osaakaan, tekee minulle aika huikean tunteen jostain laajemmasta kuin vain tästä maailmasta tai sen tapahtumista, jotka eivät todellakaan ole aina mitään kaunista katseltavaa.
Maailma on välillä masentava, ja minut suoraan sanoen piristää ajatus että tämänkin elämän jälkeen saattaa olla jotain joka ei ole millään lailla samanlainen kuin tämä jossa nyt olen, ja että kaikki ei voi olla tässä. Ja tämä tietyllä tavalla vapauttaa minut paineesta elää koko ajan täysillä sen takia koska elän vain kerran, mikä on myös hyvin kuluttavaa. Minkä takia eläisin vain kerran, ihan samalla perusteella voisin elää vaikka tuhat kertaa, ei kukaan voi oikeastaan nähdä etukäteen mikä meitä odottaa, tai että meitä ei odota mikään.
Noh, saan sen selville viimeistään silloin kun tämän maailman jutut mun osaltani loppuu, sehän on mielenkiintoista, voisin lähteä vaikka heti jos tietäisin aivan varmasti minkälainen on ehkä se seuraava galaksi jonne joudun...että tällaisia mietin...
Ihan ymmärrettävää tuo "Jumalan vihasi" tässä tilanteessa, mutta sen voin VAKUUTTAA, että pikkuveljesi EI ole vain "haihtunut" tai "maatunut pois"...!
Fyysinen keho maatuu, senhän tiedämme. Mutta se onkin vain "työkalu" tänne maan päälle, jonka avulla elämme TÄMÄN planeetan elämää.
Kun se jää hautuumaalle kuin "vanhat vaatteet", henkikehomme JATKAA astraaliulottuvuudessa = henkimaailmassa.
Itse näen astraalihahmoja ja kykenen myös kuulemaan sinne ERITTÄIN hyvin.
Se paikka ON OLEMASSA! Älä huoli! Tapaat pikkuveljesi viimeistään sitten, kun sinun aikasi tulee.
kova ikävä on aina läsnä.ei mikään ole enää kuin ennen.helpottaisi vain jos saisin "nähdä" hänet,olla jollain tavoin yhteyksissä häneen ja saisin tiedon hänen olemassaolostaan.
vaikka näinkin muutama päivä kuoleman jälkeen ihanan unen jossa hän oli kahden ikäisensä pojan kanssa,ja kertoi omasta kuolemantilanteestaan ja ajatuksistaan "siellä" olosta,niin jotenkin aina välillä tulee mieleen että ehkä se olikin vain sellainen uni,jonka halusin nähdä,että jollain tavoin kehoni hallitsi uniani ja näin unen asiasta josta tahdoinkin.
Veljeni sanoi että häneltä kysyttiin siirtymävaiheessa että tahtoisiko jo sinne,ja hän oli vastannut myöntävästi,mutta unessa hän sanoi että jos saisi valita uudelleen niin palaisi vielä tänne,että hänellä on ikävä ja siellä on tylsää kun ei voi tehdä enää samoja asioita kuin täällä ollessaan.
Hän kertoi että koirame ja mummu ja papat olivat häntä odottamassa,ja koira oli haukkunut ja heiluttanut innoissaan häntää kuten se aina teki eläessään kun joku tuli kotiin..=(
uni antoi mulle voimaa,ja ehkä siksi uskon jollain tavoin uneeni,kun näin kuolinyönä unessa kun tämä veljeni tuli minut hyvästelemään,hänet kannettiin kuolleena minun luokse..=(unen näin samoihin aikoihin kun hän täältä lähti..