Olen 13 vuotias tyttö. Elämäni menee koko ajan huonommaksi ja pelottavammaksi. Kavereitteni kanssa tulee riitaa, niin myös perheeni kanssa. Tiedän silti, että minulla on välittävä ja rakastava perhe, sekä kaverit. Mutta kumminkin minua pelottaa, että jokin läheinen kuolee. Isoisäni on sairastunut syöpää, josta selvisi. Isäni on ollut lähellä kuolemaa, kun ajoi autollaan pahasti puuta päin.
Minua pelottaa myös yläaste, koska minulle ollaan sanottu monesti, että yläasteesta tulee minulle helvettiä, minua hakattaisiin siellä. Olen viillellyt myös näiden takia, koska minun ei ole todellakaan hyvä olla. Välillä on päiviä, jollon unohdan murheet, mutta taas illalla/yöllä ne tulevat kuvioihin. En yöllä välillä nukuttua, itken melkein joka ilta. Kun viiltelin n. 3viikkoa sitten, minun oli pakko kertoa jollekki. Kerroin äidilleni.
Hän oli ensin kauhuissaan, sitten juttelimme hetken siitä. Hän kysyi miksi tein näin, ja kerroin monta asiaa. Sanoin myös, että vihaan perhettäni. Lopuksi äitini halasi minua ja sanoi: ''Vaiks sää vihaat mua, nii mä rakasta sua'' Nuo sanat ovat jääneet mieleeni. Tuntuu välillä silti, että kukaan ei minua rakasta. Olen kertonut tästä parille kaverille, ja he ovat tukeneet minua paljon. Yhden kaverin kanssa tuli riitaa, ja hän sanoi minulle suoraa: ''Sul o masennus, silt se o tuntunutkin ja näyttänykki, oot tylsistyny'' Olen tehnyt monia testejä, ja monessa on vastauksena, että minulla olisi masennus. Minulla on myös monia masennuksen piirteitä.
Olen ajatellut itsemurhaa todella monesti. Miettinyt miten, lääkkeillä, aseella, jne. Välillä kuvittelen, että jos alkaisin käyttämään huumeita. Äitini on soittanut koulullekkin tästä, ja olen käynyt juttelemassa psykologille. Olen esittänyt pirteää ja reipasta tyttöä, vaikken sitä ole. Koska en halua jutella tästä kenelekkään, siksen koska mieleeni tulee kaikki, itsemurha, läheisen kuolema, jne.
Tiedän että olen vasta teini-iässä, mutta ette tiedä oloani kunnolla. Luulen, että minulla ei ole syytä elää. Mitä voisin tehdä? Toivottavasti jokin keino voisi auttaa tilaani.
Minua pelottaa myös yläaste, koska minulle ollaan sanottu monesti, että yläasteesta tulee minulle helvettiä, minua hakattaisiin siellä. Olen viillellyt myös näiden takia, koska minun ei ole todellakaan hyvä olla. Välillä on päiviä, jollon unohdan murheet, mutta taas illalla/yöllä ne tulevat kuvioihin. En yöllä välillä nukuttua, itken melkein joka ilta. Kun viiltelin n. 3viikkoa sitten, minun oli pakko kertoa jollekki. Kerroin äidilleni.
Hän oli ensin kauhuissaan, sitten juttelimme hetken siitä. Hän kysyi miksi tein näin, ja kerroin monta asiaa. Sanoin myös, että vihaan perhettäni. Lopuksi äitini halasi minua ja sanoi: ''Vaiks sää vihaat mua, nii mä rakasta sua'' Nuo sanat ovat jääneet mieleeni. Tuntuu välillä silti, että kukaan ei minua rakasta. Olen kertonut tästä parille kaverille, ja he ovat tukeneet minua paljon. Yhden kaverin kanssa tuli riitaa, ja hän sanoi minulle suoraa: ''Sul o masennus, silt se o tuntunutkin ja näyttänykki, oot tylsistyny'' Olen tehnyt monia testejä, ja monessa on vastauksena, että minulla olisi masennus. Minulla on myös monia masennuksen piirteitä.
Olen ajatellut itsemurhaa todella monesti. Miettinyt miten, lääkkeillä, aseella, jne. Välillä kuvittelen, että jos alkaisin käyttämään huumeita. Äitini on soittanut koulullekkin tästä, ja olen käynyt juttelemassa psykologille. Olen esittänyt pirteää ja reipasta tyttöä, vaikken sitä ole. Koska en halua jutella tästä kenelekkään, siksen koska mieleeni tulee kaikki, itsemurha, läheisen kuolema, jne.
Tiedän että olen vasta teini-iässä, mutta ette tiedä oloani kunnolla. Luulen, että minulla ei ole syytä elää. Mitä voisin tehdä? Toivottavasti jokin keino voisi auttaa tilaani.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos olet käynyt psykologilla, niin sielläkin varmasti on sinulle sanottu tuollaisen fiiliksen kuuluvan murrosikään.
Mieli tekee silloin meille tepposiaan ja uskottelee kaikkea sellaista mitä ei pidä uskoa.
Jos tulee tuollaisia tuhoajatuksia ja luuloja ettei kukaan rakasta jne.
Älä usko tosiaankaan sellaiseen!
Odotele vaan rauhassa kypsymistäsi aikuiseksi.
Aikuisuus tuo tullessaan vastuuta ja se on usein aika raskasta ja tylsää aikaa.
Huolettomuus on iäksi poissa.
Nuoruus ja teini-ikä on ihananaa aikaa, jota ei saa koskaan takaisin.
Pitäisi koittaa nauttia siitä, että on voimissaan on sievä ja rypytön usein vielä hoikkakin.
Myöskään mieli ei ole sellainen mörriskö kuin usein elämää syöneillä aikuisilla.
Nuoret jaksaa nauraa räkättää monille asioille ja
ottaa ilon irti asioista missä aikuiset ei näe mitään hauskaa.
Hormoonitoiminta vaan meinaa sekoittaa murrosiässäkin päätä.
Se on se pieni musta pilvi nuoruuden ihanan auringon edessä, mutta sekin menee ohi.
Minä toivon että osaat nauttia tuon lyhyen ajan nuoruuttasi, et huomaakaan kuinka nopeasti olet jo
nuori nainen ja se on ohi.
Toivon ettet silloin joudu katumaan, että vietit sen ajan murehtien turhia ja tuhosit itseäsi yms.
Kun nuoruus on mennyt...
Et voi, etkä kehtaa enää tehdä, samoja hauskoja asioita mitä voit tehdä nuorempana.
Vaikka monen tekisi mieli jatkaa nuoruuttaan.
Katso ihmisiä jotka koittavat pysyä nuorina.
Mieti miksi! Juuri siksi että se aika oli niin ihanaa.
Älä murehdi myöskään asioita turhaan etukäteen.
Koska asioilla on taipumus mennä niin kuin ne menee.
Kovin paljon emme voi murehtimalla asioihin vaikuttaa.
Mutta...
Positiivinen/optimistinen asenne auttaa aina, usko pois!
Niin sinulle tapahtuu miten uskot.
Jos ajattelet aina, että tänään kaikki onnistuu ja on kivaa, se menee niin.
Jos taas uskot kaiken menevän päin seiniä, niin se menee myös.
Oma teini-ikäinen tyttöni ainakin on kuunnellut minua ja ottanut opiksi.
Hän on iloinen ja nauttii nuoruudestaan.
Samaa toivon sinulle.
Iloista voimia antavaa nuoruutta ja ihanaa kesää!
Voi miten ihana äiti sinulla onkaan. Harvalla nykyjään on tuollaista läsnäolevaa ja ymmärtävää äitiä/vanhempia, ne tosissaan välittää susta.
Niikuin edellinenkin kirjotti murrosikäähän tuo on ja itsensä etsimistä. En minäkään tiennyt elämästä paljon mitään sinun iässäsi. Paljon ehtii asioita tapahtua ja mieli moneen kertaan muuttua ennenkuin olet edes täysi-ikäinen. Etsi vaikka joku kiva harrastus tai mielekästä tekemistä itsellesi, ei 13-vuotias voi vielä tietää syytänsä elää, harva kai sitä itseasiassa tietää vanhempanakaan. Ei elämä ole kartoitettu etukäteen se on seikkailu...älä anna itsesi tylsistyä
Ajattelin viiltelyäsi voisitko puhua siitä jollekkin terveydenhuollon ammattilaiselle esim. koulun terkkarille edes. Se ei ihan masennukselta vaikuta.
Minäkin olen ollut joskus teini-iässä ja tiedän tunteesi :)Muistan itsekin ikäisenäsi ajatelleeni itsaria, en kuitenkaan vakavissani. Paljon ihania asioita olisi jäänyt kokematta jos olisin sen tehnyt ja voisin sanoa että olisin hukannut ne mahdollisuudet joita sain/saan osakseni. Tsemppiä sinulle, tee itse elämästäsi elämän arvoinen...
Ymmärrän tilanteesi ja olen iloinen siitä, että olet kertonut tunteistasi äidellesi. Ikävä kyllä, usein me aikuiset vähättelemme nuoruuden tuomia tuskia. On totta, että joskus nuorena elämä on "epätoivoista" ja se kuuluu aikuiseksi kasvamiseen.....mutta itsensä viiltely ei kuulu siihen. Minä olen ajatellut sinun ikäisenäsi paljon kuolemaa ja olisin halunnut tappaa itseni, onneksi minusta ei ollut siihen. Toivottavasti ei sinustakaan, koska sinulla on vielä paljon onnellisia hetkiä elämässäsi niin kuin minullakin. Minun nuoruudessani ei ollut puhetta lasten ja nuorten pahoinvoinnista, jos olisi ollut, toivon että olisin saanut apua. Minunkin äitini tiesi pahoinvoinnstani, mutta ei osannut tehdä asialle mitään. Siksi kehoitan sinua ja äitiäsi ottamaan yhteyttä perheneuvolaan, jossa kerrot tunteesi, viiltelysi, epätoivosi jne mitään salaamatta. Jos sinä itse olet sitä mieltä ettet kestä elämää, meistä ei kukaan ole sitä kieltämään, koska vain sinä itse tiedät tunteesi ja ajatuksi, hae apua.
Tää ehkä kuulostaa kliseeltä, mutta mitäs jos rupeaisit harrastamaan jotain kivaa...?
Jotain, mistä ei tule stressiä eikä suorituspaineita, vaan kiva olo...
Mistä TYKKÄÄT?
Musiikista, piirtämisestä, tanssista...?
Kun minä olin 13 v, elämä tuntui aivan hirveältä. Oli kaikenlaisia paineita ja tulevaisuus vaikutti synkältä. Aikuiset vielä pahensivat oloani kertomalla, että muka elän elämäni ihaninta ja huolettominta aikaa. Kuitenkin elämä on vuosien myötä oikeasti muuttunut aina vain paremmaksi. :)
Ilmeisesti kukaan ikäisesi ei ole sisimmässään täysin onnellinen vaikka ulospäin siltä näyttäisikin. Moni on neuvonut sua menemään puhumaan tuosta viiltelystä myös ammattiauttajien kanssa, perheneuvolaan tai johonkin vastaavaan. Viiltely kertoo jo aika kovasta ahdistuksesta, kun haluat vahingoittaa itseäsi eli hakeudu selvittämään tuota.
Kirjoitat ja erittelet hienosti asioita, siitä voisin arvella, että sä tulet pärjäämään vielä hyvin tässä elämässä. :) Tsemppiä!
Vieläkin ajatuksissani on itsemurha ! Kaverit sanoivat , että tekevät kaikkensa , etten lähtisi pois. He sanoivat , että todella välittäisivät , he eivät kuulemma voisi elää ilman minua. Mutta jos tekisin itsemurhan , nii sitä ei tulisi pysäyttämään sanat : rakastan sinua , välitän sinusta , älä tee sitä !
Mutta en usko , että minusta olisi siihen. En voisi ampua itseäni , hirttäytyä taikka hypätä jostakin korkealta. Haluaisin vain nukkua pois. Jos nyt saisin päättää , että eläisinkö vai kuolisinko nyt , niin sanoisin kuolisin.
--------------------------
Vaikka kuinka haluaisinkin,
en mä pysty käsittämään.
Et jos mä lähtisinkin,
jäiskö oikeest kukaa välittämään.