- TOTUUS Lissabonin sopimuksesta -

- Euroopan Unioni teki sopimuksen pääministerien kanssa siitä ettei tekstiä aseteta kansanäänestykseen missään jäsenmaista.

- Kansanäänestyksen kieltämistä yritettiin myös Irlannissa, mutta yritys epäonnistui, kiitos maan - vielä - riippumattoman oikeuslaitoksen.

- Enää yksin Irlanti voi pelastaa 500 miljoonan ihmisen oikeuden demokratiaan äänestämällä ei.

- Se mitä tähän mennessä on painettu ja pääministerien toimesta Lissabonin sopimuksena allekirjoitettu, on teksti, jota he eivät ole koskaan lukeneet, sillä kyseinen teksti ei ole sopimus, vaan 300 sivua lisäyksiä ja korjauksia erilliseen 3000-sivuiseen olemassa olevaan sopimukseen.

- Kokonaisuus on luettavissa ainoastaan niin, että ottaa esille yhden lisäyksen kerrallaan ja etsii erillisestä sopimuksesta kohdan, johon se liittyy.

- EUROOPAN NEUVOSTO ON PÄÄTTÄNYT, ETTEI MIKÄÄN INSTITUUTIO EUROOPAN UNIONISSA SAA PAINAA LUETTAVASSA MUODOSSA OLEVAA YHDISTETTYÄ VERSIOTA ENNEN KUIN SOPIMUS ON HYVÄKSYTTY KAIKISSA 27 MAASSA.

- Tämä on päätös.
Euroopan parlamentin jäsenet peruslaillisten asioiden komiteassa päättivät yksimielisesti haluavansa sopimuksesta luettavan yhdistetyn version, mutta eivät saaneet sellaista, vaikutusvaltaisempien tahojen päättäessä toisin.

http://isovimma.blogspot.com/2008/03/valtioden-loppu-eun-vallankaapaus.html
1154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

* _ * kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu