Eivät nämä palstan jutut pyöri mielessä, kun on käytännön toiminnasta kysymys. Kyllä kansa tietää. Turhanaikaisista asioista on kansalaisten kannalta parasta siirtyä käsittelemään niitä asioita, jotka heitä kunnallispolitiikan puolesta kiinnostavat.
Keskustassa on hyvä henki ja hyvä meininki. Siihen keskityttäköön samoin kuin ohjelmien toteuttamiseen. Ei pidä mennä mukaan provosoitumisiin.
Keskustassa on hyvä henki ja hyvä meininki. Siihen keskityttäköön samoin kuin ohjelmien toteuttamiseen. Ei pidä mennä mukaan provosoitumisiin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivan. Korruptio-Kepussa nykyinen meno on aivan normaalia toimintaa.
Mitään en tiedä, en nähnyt, enkä kuullut. Ja mitään en ottanut enkä tiedä kuka ajoi.
"Kyllä kansa tietää...", että kepu pettää aina.
"parasta siirtyä käsittelemään niitä asioita, jotka heitä kunnallispolitiikan puolesta kiinnostavat. "
Kyllä, seuraavaksi pitää siirtyä kepun kunnalispolitiikkojen vaalirahoitukseen ja tutkia kytkennät tehtyjen päätöksien valossa, sillä kansalaiset eivät voi välttyä ajatukselta, että ainakin jotkut kepulaiset suosisivat maksullista arvovaikuttamista myötäilevää päätöksentekoa.