Ei ole mitään syytä elää; kaikki keinot käytetty loppuun, ei mitään ei töitä ei mitään.
Opiskelu? En tiedä? Mitä hyötyä siitä enää On jos ei saa töitä?
Tänään loppu työt, olen kaiketi liian kiltti, asiakkaatkin valehtelivat päin naamaa, kaks vuotta sitten silloinen tyopaikka huijjasi luvattua työharjoittelua ei tullutkaan.
Olen äiti, kyllä. Olen puoliso kyllä. mutta se ei riitä minulle, haluan kodin ulkopuolistakin elämää, paikan minne mennä aamulla, haluan tuntea kuuluvani johonkin. Yhteisö on väärä sana,
haluan olla tärkeä OMANA ITSENÄNI en jonkun kautta. 17 vuotta kotona. Se ei riitä minulle että olen heille tärkeä omana itsenäni. Lähes koko aikuis ikä minua on vaan kustu silmään. Ja ikäihmiset valehtelvat päin naamaa, etteivät muka voi/näe lukea. Ei yllä tämä nyt tässä, ehkeivät l'heiseni enää tärkeutä muinulle. MItä minä muka teen ensivuonna? 2010? Minulle ei ole mitään ei yhtään, syytä elää enää.
Opiskelu? En tiedä? Mitä hyötyä siitä enää On jos ei saa töitä?
Tänään loppu työt, olen kaiketi liian kiltti, asiakkaatkin valehtelivat päin naamaa, kaks vuotta sitten silloinen tyopaikka huijjasi luvattua työharjoittelua ei tullutkaan.
Olen äiti, kyllä. Olen puoliso kyllä. mutta se ei riitä minulle, haluan kodin ulkopuolistakin elämää, paikan minne mennä aamulla, haluan tuntea kuuluvani johonkin. Yhteisö on väärä sana,
haluan olla tärkeä OMANA ITSENÄNI en jonkun kautta. 17 vuotta kotona. Se ei riitä minulle että olen heille tärkeä omana itsenäni. Lähes koko aikuis ikä minua on vaan kustu silmään. Ja ikäihmiset valehtelvat päin naamaa, etteivät muka voi/näe lukea. Ei yllä tämä nyt tässä, ehkeivät l'heiseni enää tärkeutä muinulle. MItä minä muka teen ensivuonna? 2010? Minulle ei ole mitään ei yhtään, syytä elää enää.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ennen kuin tekee yhtään mitään peruuttamatonta, kannattaa miettiä useammin kuin kerran.
Ajattele vaikka lapsiasi. Itse olen 20v, äitini on parantumattomasti sairas, puhutaan enää kuukausista. Kauheinta mitä voisit lapsillesi tehdä, on jättää heidät oman käden kautta!
Äitini sairaus on täysin minusta,hänestä itsestään tai kestään riippumaton. Silti syyllistän itseäni siitä joka päivä, itken, masennun. Voin vain kuvitella miten lapsesi syyllistäisivät itseänsä koko heidän loppu elämänsä jos heidän äitinsä tekisi itselleen jotain. Ehkä jonain päivänä pystyn hyväksymään äitini tulevan ennen aikaisen pois menon, vain siksi että tiedän ettei mitään ole tehtävissä, hänen taistellessa viimeiseen asti.
Mutta sehän on PALJON, että olet puoliso ja ÄITI!
Älä missään nimessä tee mitään pahaa itsellesi, muuten lapsesi itkevät verta sydämestään koko loppuelämänsä ja miettivät ja syyllistävät itseään, vaikkeivät syyllisiä olisikaan!
Ymmärrän kyllä, että olet turhautunut...millähän alalla olet mahtanut työskennellä...? Hoitoalalla...?
(Olisi helpompi auttaa, jos tietäisi.)
SE EI RIITÄ! Minulla ei ole koskaan ollut mitään. Miksi sen että on lapsia pitäisi riittää? Kun elämässä ei ole mitään vastapainoa ei yhtään mitään, ei yhtään. En aio jäädä kotiin (taas) ja odottaa vanhuutta. Ja puhelinmyyjänä olin
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että toisten kautta eläminen ei riitä.
Oman elämän voi hankkia paitsi työn, myös harrasteiden kautta. Mm. vapaaehtoistyö vaikkapa eläinten parissa voi olla hyvin palkitsevaa. Ne eivät valehtele vaan ovat avoimesti sitä mitä ovat. Itselleni eläimet ovat olleet erittäin suuri henkireikä aikoina, kun luottamus ihmiskuntaan on ollut aika nollissa.
On tärkeää, että etsit oman tiesi. Se voi olla raskasta ja joskus hyvin turhauttavaakin, mutta uskon vakaasti sinun löytävän sen jonkin, joka tuo sinulle mielihyvää ja rauhan.
Älä anna periksi. Olet muutakin kuin vaimo ja äiti. Ne ovat isoja asioita, sitä en kiellä, mutta jotakin muuta selvästi kaipaat ja tarvitset. Väitän myös, että lapsesikin hyötyvät esimerkistäsi, kun löydät itsellesi muutakin tästä maailmasta kuin heidät.
Kuulostat hieman masentuneelta, joten voisit ottaa yhteyttä ihan vaikka terveyskeskuslääkäriin. Kun masennus on hoidossa, riittää tarmoa paremmin työnhakuun ja oman suunnan hakemiseen.
Toivon sinulle kaikkea hyvää.
että joku ottaa tuon vapaaehtois työn esille, minkä himpatin takia minun olla jossain yhdistyksessä, kuule niin paljon olen elämässäni "vapaaehtoistyötä" tehnyt ilman palkkaa sitä paitsi kaiken maailman yhdistykset/ vapaaehtois työ eivät sovi minulle.
Kuules...olen itsekin "sietänyt" sitä puhelinmyyjänä oloa kokonaista kaksi päivää!
Sitten totesin, että "ei ole meikäläisen nakki" - eikä ole monen muunkaan.
Että älä ota TUOTA itseesi...sehän on yksi maailman epäkiitollisimmista "jobeista"...ihmiset eivät tykkää pakkomyynnistä...
MUTTA - jos ja KUN kaipaat haasteita, niin AIKUISKOULUTUS kuulostaisi nyt huomattavasti paremmalta. Eli a) mikä sinua kiinnostaa b) mitkä ovat sen alan työllistymismahdollisuudet...?
Olosi ei varmasti hyvä! Uskon, mutta mitkä kaikki keinot olet käynyt loppuun? Oletko jutellut asioista puolisosi kanssa?Oletko jutellut asioista yleensä missään? Ja kuinka rehellisesti?Ota omaan terveyskeskukseesi yhteyttä, kerro ahdistuksestasi, niin ohjaavat eteenpäin!Masennus on sairaus kuin mikä tahansa, eivät ammatti-ihmiset sille naura!(Kokemusta on).Jos elät epätyydyttävässä parisuhteessa, mieti muutosta, ja hae apua muutoksen toteutukseen! Minulla ei ollut sukua lähellä auttamassa, mutta avoimesti juteltuani soskussa sain apua.Se vaati rohkeutta, vaan oli sen väärti!
Miksi ei opiskelu? Uusia tuttavuukisia ja suhteita.Juuri mitä tunnut kaipaavan??Saisit omaa aikaa ja tuttuja.Voimia sinulle avun hakemiseen! Sitä on kun vain uskallat kysyä ja jutella! Tsemppiä sinulle!Olen kokenut suht samanlaisia tuntemuksia ja omien kokemuksien perusteella sullle sanon.En tiedä, mutta minulla toimi!
kokeiltu kaikki miekkarissa on käyty.
Lapsi on 4x/vuosi laitoksessa hoidossa ja hänhän on aivan ihana, mutta olen vain turhautunut tähän tilanteeseen.
Pettymyksiä vain. Opiskelu on vielä epävarmaa. Syksyllä vasta alkaisi.
Koita jaksaa syksyyn asti! Itselleni "pelastus" oli kurssi mitä kävin.Sain sen myötä töitä ajan kanssa ja ihania tuttavia!Jumala ei tahdo sinua mielisairaalaan! Onko sinulle joku sanonut niin? Vai kuka on sinun jumala??Mieti itse, mitä tahdot. juttele läheistesi kanssa.Jos se ahdistaa ja tuntuu pahalta, eikä onnistu, juttele lääkärille.Jumalaa on turha syyttää! Hän on armollinen ja hyvä! Ei tahdo yhdenkään äidin luopuvan lapsistaan!Se joka näin väittää on pahasti väärässä!!Hän haluaa hyvinvoivia ihmisiä ja parasta heidän elämään! Rakkautta, koulutusta yms...Tämän sanon sinulle siksi, kun joissain mietelmissäsäi näin ajattelet??Itase selvisin kursille lähtemällä(sain omaa varmuutta). Kurssin myötä sain töitä ja itsetunto koheni...Aina ei vieläkään ole helppoa, mutta nyt jaksan taistella!(Lähinnä omaa masennusta vastaan.)Sen ymmärsin, Jumala antoi minulle vaapaat kädet päättää olemisestani, niin paljon rakastaa!!Huonosta olosta ei voi aina syyttää kanssaihmisiä tai Jumalaa.Lapsesi tarvitsee sinua, ja jos joku muuta väittää niin on väärässä! Jumala ei ainakaan!
Suo anteeksi, mutta sanon suoraan: Sinä vaikutat hiukan itsekkäälle. Vaikka olosi olisi kuinka vaikea, niin pysähdy miettimään, miten lapsesi reagoisivat, jos sinua ei olisi. Minkä surun heille tuottaisit.
Elämää ei ole luotu helpoksi. Tiedän kokemuksesta ja voin vakuuttaa, ettei minunkaan elämäni ole ollut silkkiä. Joskus toivoin itsekin, että pääsisin pois, mutta nyt tajuan miten paljosta olisin jäänyt paitsi.
Hanki apua! Ihan totta. Minä itse käytän vieläkin mielialalääkkeitä ja ilman niitä en pärjäisi.
Tee lista, mikä sinun elämässäsi on hyvää. Käy katsomassa heitä, jotka makaavat sängyn pohjalla ja toisten armoilla. Käy syöpäsairaalassa ja katso heitä, jotka haluaisivat elää, mutta sairaus vie heidät hautaan. Sinä näet, kuulet ja tunnet - kaikki eivät niin tee.
Anteeksi, kun saarnaan, mutta teen sen hyvää tarkoittaen.
Voimia!
olen ehkä "jotenkin " hylännyt" heidät ajattelen että joku muu saa huolehtia heistä, mutta en myöskään suostu elämään näin, en suostu, en ja olen sanonut jo ties kuinka monta kertaa.
Elämässä ei ole enää mitään, mitään. Koko ajan vaan samaa, samaa. Edessä on vain vanhuus, enkä suostu siihen.
Viimeisenä työpäivänä rukoilin että edes yksi kauppa, edes yksi tilaus, mutta ei Jumalakaan ei halua että minulla olisi kodin ulkopuolista elämää muutakin työtä kuin olla poikani omaishoitaja. Jumala vaan haluaa minut mielisairaalaan.
Mieliala lääkkeittä en voi käyttää, koska ne eivät sovi minulle.
niistä joku sinulle(kin) sovi......
Äitini sairastui minun ollessani pieni isäni kuoleman jälkeen. Saimme onneksi olla veljeni kanssa yhdessä sekä kotona, ystävien luona että sukulaisten luona viikonloppuisin. Koulua ei tarvinnut vaihtaa. Äiti oli joitakin kertoja suljetulla osastolla mutta sen jälkeen voiden vähän paremmin ja tehtyä samalla töitä kun hoiti meitä, turhautui hän töihinsä ja liittyi mielenterveys liittoon ja kouluttautui siellä kursseilla ja sitten myös piti kursseja. Tämä auttoi häntä ainakin paljon kun siellä oli muita samassa tilanteessa johon tukeutua. Valitettavasti hän sitten 8 vuotta sitten sai syövän ja kuoli.
kaikille vastaajille, eipä teistä sori vaan paljon ollut apua, yksi hyvä (kiitos Shayla 76).
Ei kyllä tää nyt oli tässä, miten voin ikinä haaveilla mistään jos en osaa tulkita edes auton pensa mittaria oikein?
Hei!
Sulla on paljon annettavaa lapsille ja lapsilla sulle! Nyt HARKITSE ihan oikeasti isolla H:lla!
Vai onko niin, ettet oikeasti halua edes mihinkään? Mikä se on se Suurin asia mikä turhauttaa?Ihminen oppii uutta(vaikka ikä mikä)ja paljon on mahdollista!Jos lapsestasi tuntuisi samoin, mitä sanoisit? Tapa vain itsesi? Yritä, hae apua? Rakastan sinua, mutta tee kuten haluat?? En usko!Yksikään äiti ei varmaan halua moista?!?! Mieti..
en suostu kuolemaan taistelutta. Elämässä ei ole yhtäänmitään ei yhtään mitään kuin lapset ja miehen paskaset, miehen irronnut housun nappi, miehen kenkien täyttäminen. (että ne venyy)
En suostu tälläiseen enää, jos elämällä ei ole kerta kaikkiaan enää ole muuta annettavaa niin silloin.. en jaksa enää ajatella tätä asiaa lasten kannalta tai miehen kannalta.
Tuskin kumminkaan pystyn siihen.
Hei!
Se kuullosti hyvältä, kun sanoit ettet ilman taistelua luovuta!Varmasti turhauttaa jatkuva toisista huolehtiminen, siksi on tärkeää että huolehdit itsestäsikin! En tiedä mikä teillä tilanne, mutta vaikuttaa että aika kovaa henkistä painetta saat miehesi suunnalta? Ei ole pakko kertoa, en sillä, mutta mikä tilanne tahansa on tärkeää että hommaat itsellesi mielekästä "kodin ulkopuolista" puuhaa. Mulla ennen kurssille pääsyä se alkoi eri yhdistyksissä touhuiluna. Moneen yhdistykseen otetaan paikallisella tasolla mielellään uusia toimijoita.Pienimmilläkin paikkakunnilla on aina jotain. Sinnittele, taistele ja tee itsesi hyväksi jotain!Yksikään elämä ei ole turha, eikä saisi päättyä siihen ettei jaksa....Itse taannoin yritin tehdä pahaa itselleni, mutta onneksi ei käynyt hullummin. Silloin älysin, miehen kanssa menee miten menee, mutta lapsiani en halua hylätä. Haluan nähdä kasvun ja kehityksen sekä vaikuttaa niihin asioihin. Jokaisella tietysti oma tilanteensa, mutta toivon sulle voimia ja yritystä jaksaa taistella itsesi eteenpäin!Elämässä on paljon ihanaa ja paljon annettavaa.Kantapäänkautta opin itse sen...Enkä haluaisi kenekään kokevan samaa.
Just lähetin työpaikka hakemuksen, en tiedä mutta sanoin miehelleni tänään, että en enää ikinä ompele yhtäkään nappia tai täytä yksiäkään kenkiä. Ja sanoin myös että en suostu enää elämään jos elämällä ei muuta tarjottavaa kuin edellä mainitut asiat. Ja sori vaan, mut yhdistys toiminta ei mua varten, en voi vaan ymmärtää semmosta palkatta puurtamista jonkin ei mua koskevan asian hyväksi.
Hyvä! Sinulla on suunnitelmia ja selvillä mitä et halua ja mitä haluat.Siitä hyvä eteenpäin porskuttaa! Ei kun tsemppiä! Hyvää juhannusta sinulle ja perheellesi!
kiitos myös sinulle ja perheellesi.
Että sulla on lapsi/lapsia ja se puoliso. Minulla kun ei ole sitä puolisoa enään..