http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=129611
"Itsenäisen Suomen ensimmäinen kesä oli jotain, mitä kukaan ei olisi osannut kauheimmissa kuvitelmissaankaan odottaa. Siitä tuli symboli inhimilliselle murhenäytelmälle, jota kuvaa hyvin prokuraattorille (oikeuskanslerille) elokuussa 1918 osoitettu kirjelmä:
"Vallitsevan järjestelmän häpeällisimmän kohdan muodostaa kuitenkin vankien kohtalo hirvittävissä vankileireissä, jotka ovat leimattavat sellaiseksi skandaliksi, että sille on meidän vuosisadallemme mahdotonta löytää vertaa. Minulle on tuntematonta kenen sotilas- t. siviilihenkilön sekavissa aivoissa ensinnä syntyi ajatus suurien vankileirien perustamisesta, vaikka olisi pitänyt ilman muuta olla selvää, että lähes sadantuhannen vangin ruokinta, vaatetus ja hoito on sula mahdottomuus maassa, joka juuri on saanut kestää kansalaissodan kaikki vauriot ja missä elintarpeiden puute on suuri."
Kirjelmän oli laatinut asianajaja Väinö Hakkila, joka oli omin silmin nähnyt oloja eri punavankileireillä.
Hakkilan lausunnosta selviävät suurimmat epäkohdat: liian suuret leirit, nälkä ja taudit. Hän kiinnitti huomiota myös siihen, että laittomia teloituksia oli tapahtunut vielä kesäkuussakin.
Sodan loputtua vankileireille päätyi yli 80 000 punavankia, jotka vähitellen keskitettiin kymmenkuntaan leiriin. Suurissa, useiden tuhansien vankien leireissä muonitushuolto oli alkeellista ja erilaiset taudit jylläsivät. Lopputulos oli traaginen: noin 12 000 kuollutta, joista useimmat menehtyivät kesäkuukausien aikana.
Vankimäärät yllätys valkoisille
Jo toukokuussa ainakin suurimmilla vankileireillä, muun muassa Tampereella, Lahdessa, Viipurissa ja Helsingissä, toimivat armeijan alaisuudessa kenttäoikeudet, jotka jakoivat vangit ammuttaviin, vangiksi otettaviin ja vapautettaviin.
Sodan päätyttyä punavankien rankaisemisesta kuitenkin sukeutui erimielisyys armeijan ja hallituksen välille. Armeija halusi ampua suurimmat rikolliset ja päästää pienemmät tekijät kotiseudulle. Hallitus taas katsoi, että jokaisen vangin tapaus oli tutkittava erikseen valtiorikosoikeuksissa. Näin meneteltiinkin, ja niinpä aluksi ketään ei päästetty pois leireistä.
Vähitellen linjaa lievennettiin, ja esimerkiksi kesäkuun alussa 1918 määrättiin, että alle 15-vuotiaat piti päästää pois leireistä.
Vankileirit olivat syyskuun puoliväliin asti käytännössä valkoisen armeijan alaisuudessa. Tämän jälkeen ne siirtyivät vankeinhoitohallituksen valvontaan.
Suuret vankimäärät tulivat yllätyksenä myös voittajille, eivätkä valkoiset sotilaat olisi halunneet olla missään tekemisissä vankileiriorganisaation kanssa. Tuloksena oli välinpitämättömyys. Tutkija Marko Tikka on tiivistänyt asian niin, että kesällä 1918 vankileirien asiat eivät kiinnostaneet juuri ketään – paitsi vankien omaisia.
Taudit riehuivat suurissa leireissä
Kesällä alkoivat vankikuljetukset pienemmistä vankileireistä suurempiin. Keskittämisajatuksen takana oli sotavankilaitoksen päällikkö Valter O. Juvelius, jonka mielestä vangit oli sijoitettava "niin harvoihin vankileireihin kuin suinkin". Hän ajatteli tämän helpottavan vartiointia, pienentävän kustannuksia ja yhtenäistävän vankien tutkimista.
Suurimmillaan vankien lukumäärä saattoi kohota jopa yli kymmenentuhannen. Niinpä nämä eri bakteerikantoja levittävät ihmiset sijoitettiin ahtaisiin ja likaisiin oloihin sekä huonolle ravinnolle. Taudit alkoivat niittää kuolettavaa satoaan.
Nälkää tehokkaammin tappoivat nopeasti levinneet tartuntataudit: isorokko, tulirokko, kurkkumätä sekä syöpäläisten välityksellä leviävät pilkku- ja toisintokuume. Lisäksi kesällä Suomeen saapui espanjantauti.
Lääkärit tiesivät vankikuljetusten mukana leviävistä tartuntataudeista, mutta usein heidän mielipiteistään ei välitetty. Näin kävi esimerkiksi kesäkuun alussa, kun Kokkolasta vangit siirrettiin Tammisaareen. Kokkolan piirilääkärin oli havainnut satojen vankien sairastavan toisintokuumetta, mutta tästä huolimatta hän ei kyennyt estämään kuljetusta.
Lääkäri huolissaan vankien oloista
Tammisaaren vankileirin lääkäri Toivo Ellilä puolestaan tuskastui, kun yhä uusia vankieriä lähetettiin alkeellisiin oloihin. Juomavedestä ja ravinnosta oli puute, taudit jylläsivät. Elintarvikepulaa esiintyi kesällä myös siviilipuolella, varsinkin asutuskeskuksissa.
Ellilä kirjoitti 19. kesäkuuta sotavankilaitoksen ylilääkärille:
"Ruoka on lopussa. Tänään aamiaiseksi jaettiin vain 35 gr leipää. Koko kaloria määrä tänään korkeintaan 800 (kahdeksansataa). Eilen n. 1000. Huomenna ei jaeta yhtään leipää. Sairaustapaukset yhä lisääntyvät. Ja mitä hyödyttää koko sairashoito ja lääkärin toiminta täällä, kunnei ole ruokaa – puhumattakaan sairas ruuasta, ei tilaa minne sijoittaa potilaat, puhumattakaan sänkyvaatteista t.m. semmoisista. Useat vangit pyytävät, että heidät ammuttaisiin mieluummin kuin näännytetään kuoliaaksi nälällä".
Leirillä saattoi olla useita tuhansia vankeja
Isojen leirien vankimäärät ja kuolonuhrit:
– Helsinki, enimmillään 13400 vankia (kuoli 1500)
– Hämeenlinna, 11500 vankia (2500)
– Lahti, 10900 vankia (1200)
– Viipuri, 10400 vankia (850)
– Tammisaari, 8700 vankia (3000)
– Riihimäki, 8500 vankia (1000)
– Tampere, 7700 vankia (1400)
– Turku, 3300 vankia (200)
– Lappeenranta, 3000 vankia (700)
– Kuopio, 2600 vankia (500)"
"Itsenäisen Suomen ensimmäinen kesä oli jotain, mitä kukaan ei olisi osannut kauheimmissa kuvitelmissaankaan odottaa. Siitä tuli symboli inhimilliselle murhenäytelmälle, jota kuvaa hyvin prokuraattorille (oikeuskanslerille) elokuussa 1918 osoitettu kirjelmä:
"Vallitsevan järjestelmän häpeällisimmän kohdan muodostaa kuitenkin vankien kohtalo hirvittävissä vankileireissä, jotka ovat leimattavat sellaiseksi skandaliksi, että sille on meidän vuosisadallemme mahdotonta löytää vertaa. Minulle on tuntematonta kenen sotilas- t. siviilihenkilön sekavissa aivoissa ensinnä syntyi ajatus suurien vankileirien perustamisesta, vaikka olisi pitänyt ilman muuta olla selvää, että lähes sadantuhannen vangin ruokinta, vaatetus ja hoito on sula mahdottomuus maassa, joka juuri on saanut kestää kansalaissodan kaikki vauriot ja missä elintarpeiden puute on suuri."
Kirjelmän oli laatinut asianajaja Väinö Hakkila, joka oli omin silmin nähnyt oloja eri punavankileireillä.
Hakkilan lausunnosta selviävät suurimmat epäkohdat: liian suuret leirit, nälkä ja taudit. Hän kiinnitti huomiota myös siihen, että laittomia teloituksia oli tapahtunut vielä kesäkuussakin.
Sodan loputtua vankileireille päätyi yli 80 000 punavankia, jotka vähitellen keskitettiin kymmenkuntaan leiriin. Suurissa, useiden tuhansien vankien leireissä muonitushuolto oli alkeellista ja erilaiset taudit jylläsivät. Lopputulos oli traaginen: noin 12 000 kuollutta, joista useimmat menehtyivät kesäkuukausien aikana.
Vankimäärät yllätys valkoisille
Jo toukokuussa ainakin suurimmilla vankileireillä, muun muassa Tampereella, Lahdessa, Viipurissa ja Helsingissä, toimivat armeijan alaisuudessa kenttäoikeudet, jotka jakoivat vangit ammuttaviin, vangiksi otettaviin ja vapautettaviin.
Sodan päätyttyä punavankien rankaisemisesta kuitenkin sukeutui erimielisyys armeijan ja hallituksen välille. Armeija halusi ampua suurimmat rikolliset ja päästää pienemmät tekijät kotiseudulle. Hallitus taas katsoi, että jokaisen vangin tapaus oli tutkittava erikseen valtiorikosoikeuksissa. Näin meneteltiinkin, ja niinpä aluksi ketään ei päästetty pois leireistä.
Vähitellen linjaa lievennettiin, ja esimerkiksi kesäkuun alussa 1918 määrättiin, että alle 15-vuotiaat piti päästää pois leireistä.
Vankileirit olivat syyskuun puoliväliin asti käytännössä valkoisen armeijan alaisuudessa. Tämän jälkeen ne siirtyivät vankeinhoitohallituksen valvontaan.
Suuret vankimäärät tulivat yllätyksenä myös voittajille, eivätkä valkoiset sotilaat olisi halunneet olla missään tekemisissä vankileiriorganisaation kanssa. Tuloksena oli välinpitämättömyys. Tutkija Marko Tikka on tiivistänyt asian niin, että kesällä 1918 vankileirien asiat eivät kiinnostaneet juuri ketään – paitsi vankien omaisia.
Taudit riehuivat suurissa leireissä
Kesällä alkoivat vankikuljetukset pienemmistä vankileireistä suurempiin. Keskittämisajatuksen takana oli sotavankilaitoksen päällikkö Valter O. Juvelius, jonka mielestä vangit oli sijoitettava "niin harvoihin vankileireihin kuin suinkin". Hän ajatteli tämän helpottavan vartiointia, pienentävän kustannuksia ja yhtenäistävän vankien tutkimista.
Suurimmillaan vankien lukumäärä saattoi kohota jopa yli kymmenentuhannen. Niinpä nämä eri bakteerikantoja levittävät ihmiset sijoitettiin ahtaisiin ja likaisiin oloihin sekä huonolle ravinnolle. Taudit alkoivat niittää kuolettavaa satoaan.
Nälkää tehokkaammin tappoivat nopeasti levinneet tartuntataudit: isorokko, tulirokko, kurkkumätä sekä syöpäläisten välityksellä leviävät pilkku- ja toisintokuume. Lisäksi kesällä Suomeen saapui espanjantauti.
Lääkärit tiesivät vankikuljetusten mukana leviävistä tartuntataudeista, mutta usein heidän mielipiteistään ei välitetty. Näin kävi esimerkiksi kesäkuun alussa, kun Kokkolasta vangit siirrettiin Tammisaareen. Kokkolan piirilääkärin oli havainnut satojen vankien sairastavan toisintokuumetta, mutta tästä huolimatta hän ei kyennyt estämään kuljetusta.
Lääkäri huolissaan vankien oloista
Tammisaaren vankileirin lääkäri Toivo Ellilä puolestaan tuskastui, kun yhä uusia vankieriä lähetettiin alkeellisiin oloihin. Juomavedestä ja ravinnosta oli puute, taudit jylläsivät. Elintarvikepulaa esiintyi kesällä myös siviilipuolella, varsinkin asutuskeskuksissa.
Ellilä kirjoitti 19. kesäkuuta sotavankilaitoksen ylilääkärille:
"Ruoka on lopussa. Tänään aamiaiseksi jaettiin vain 35 gr leipää. Koko kaloria määrä tänään korkeintaan 800 (kahdeksansataa). Eilen n. 1000. Huomenna ei jaeta yhtään leipää. Sairaustapaukset yhä lisääntyvät. Ja mitä hyödyttää koko sairashoito ja lääkärin toiminta täällä, kunnei ole ruokaa – puhumattakaan sairas ruuasta, ei tilaa minne sijoittaa potilaat, puhumattakaan sänkyvaatteista t.m. semmoisista. Useat vangit pyytävät, että heidät ammuttaisiin mieluummin kuin näännytetään kuoliaaksi nälällä".
Leirillä saattoi olla useita tuhansia vankeja
Isojen leirien vankimäärät ja kuolonuhrit:
– Helsinki, enimmillään 13400 vankia (kuoli 1500)
– Hämeenlinna, 11500 vankia (2500)
– Lahti, 10900 vankia (1200)
– Viipuri, 10400 vankia (850)
– Tammisaari, 8700 vankia (3000)
– Riihimäki, 8500 vankia (1000)
– Tampere, 7700 vankia (1400)
– Turku, 3300 vankia (200)
– Lappeenranta, 3000 vankia (700)
– Kuopio, 2600 vankia (500)"
Vastaukset 20
Vanhimmat
käyntiin. Mikähän puolue oli vallassa kesällä 1917,kun seuraavan vuoden ruokahuolto olisi pitänyt turvata? Mikähän puolue vain puuhasi vallankumousta, kun olisi pitänyt liittyä maan lailliseen kehittämiseen? Mikähän puolue aloitti yhteiskunnan tuhoamisen, murhat ja terrorin jo kesällä 1917? Mikähän puolue venäläisten veljien yllyttämänä nousi kapinaan tammikuussa 1918? Ja mikähän puolue vetäytyi vastuusta tappion jälkeen?
On selvää kaikille, että kesä 1918 oli kauhea.Mutta asia ei ole aivan yksiselitteinen eikä syyllisyys yksinomaan voittajien harteilla.Kyllähän se heille tietysti ensisijaisesti kuuluu, mutta syyttelyyn kannattaisi liittää myös asiatiedot.Kesä 1918 ei syntynyt itsestään.
http://www.vunet.org/viewarticle.pl?article=kotimaa/pub_artikkeli627.txt&printable=1&textonly=2
"Vuoden 1918 todelliset syylliset.
Tammikuun 27. päivänä tuli kuluneeksi 90 vuotta Suomen työväenvallankumouksen alkamisesta. Pian sen jälkeen alkoi myös täysimittainen sisällissota, luokkasota. Valtamediassa tullaan taas esittämään valheellisia tulkintoja näistä tapahtumista, joten jo moneen kertaa esitettyjä tosiasioitakin on syytä yhä uudelleen toistaa.
Toimittaja Kari Huoviala otti varaslähdön Aamulehden kolumnissaan jo 19. tammikuuta otsikolla ”Vuoden 1918 todelliset syylliset”, joten kommentoitakoon ensialkuun sitä. Huovialan otsikko kelpaa tähän sellaisenaan.
Huoviala lähtee liikkeelle Leniniä koskevasta väitteestä: Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, mutta ”hänen ajatuksenaan oli, että Suomessa tehtäisiin vallankumous, jonka jälkeen maa palaisi ’työväen tasavaltana’ Venäjän valtioyhteyteen”.
Tällaisesta ”ajatuksesta” ei ole ainoatakaan todistetta. Sitä vastoin on lukemattomia todisteta siitä, että Lenin kannatti johdonmukaisesti itsenäisyyden antamista Suomelle. Eikä vain itsenäisyyden antamista vaan myös itsenäisyyden säilyttämistä. Maaliskuun 1. päivänä 1918 solmittu punaisen Suomen ja Neuvosto-Venäjän sopimus nimenomaan turvasi Suomen itsenäisyyden. Sopimuksella Venäjä myös luovutti Suomelle Petsamon alueen. Tämä sopimus oli täydellinen vastakohta valko-Suomen ja Saksan 7.3.1918 solmimalle sopimukselle, jolla Suomen itsenäisyydestä tehtiin loppu vain kolme kuukautta itsenäisyysjulistuksen antamisen jälkeen.
Leninistä Huoviala hyppää suoraan tammikuun 27. päivän vallankumoukseen: ”Laillinen hallitus pantiin viralta ja kansan vaaleissa valitsema eduskunta syrjäytettiin… Nuo vallan kaapanneet diktatuurimiehet olivat pääsyyllisiä vuoden 1918 julmaan ja veriseen tapahtumasarjaan.”
Mitä tapahtui ennen sitä, siitä Huoviala vaikenee. Ainoa maininta on, että ”eriarvoisuushan oli todellisuutta”. Melkoisen miedosti sanottu, kun kyse oli työväestön raa’asta sortamisesta, elintarvikepulasta ja osin suoranaisesta nälänhädästä.
Huoviala ei mainitse mitään siitä kiistattomasta tosiasiasta, että porvaristo järjesti kesällä 1917 Kerenskin hallituksen avulla ”kansan vaaleissa valitseman” eduskunnan hajottamisen ja valtalain kaatamisen sekä valmisteli viimeistään syksystä 1917 lähtien työväenliikkeen väkivaltaista murskaamista varustamalla suojeluskuntia, hankkimalla Saksasta aseita, pyytämällä Saksan armeijaa tekemään intervention Suomeen ja pystyttämällä ”lujan järjestysvallan” nimissä diktatuurin.
Huoviala ei mainitse mitään myöskään siitä, että ennen työväenliikkeen vallanottoa perustettiin salaa porvarillisen senaatin sotilaskomitea ja Mannerheim nimitettiin 16.1. sen puheenjohtajaksi, että suojeluskuntien järjestelmälliset hyökkäykset työväkeä vastaan alkoivat jo tammikuun puolivälissä, että sotilaskomitea muutti 19.1. Vaasaan valmistelemaan sotaa, että senaatti julisti 25.1. suojeluskunnat eli valkokaartit virallisiksi asejoukoikseen, että Mannerheim teki 25.1. konkreettisen päätöksen sotatoimien aloittamisesta ja että sen mukainen toiminta alkoi 27.–28. päivien välisenä yönä sekä että ”laillinen hallitus” siirtyi 26.1. sotaa silmällä pitäen Vaasaan.
Ja tietenkään Huoviala ei mainitse sitäkään, että huolellisesti valmisteltu aseellinen hyökkäys työväkeä vastaan naamioitiin vapaussodaksi riisumalla Etelä-Pohjanmaalla aseista venäläisiä joukko-osastoja yhteistyössä näiden joukkojen vastavallankumouksellisten upseerien kanssa. Itse asiassa aseistariisumiset aloitettiin jo silloin, kun senaatti oli vielä Helsingissä ja kävi venäläisten sotilasjärjestöjen edustajien kanssa neuvotteluja venäläisten joukkojen kotiuttamiseksi. ”Venäjän urhoollisille sotilaille” 30.1. osoitetussa valkoisten julistuksessa vakuutettiin, ettei alkanutta sotaa käyty venäläisiä, vaan suomalaisia ”huligaaneja” vastaan.
Totuus ei pala tulessakaan. Työväenliikkeen johto ei pyrkinyt vaan ajautui itsepuolustussyistä ja riittämättömästi valmistautuneena vallankumoukseen, kun porvariston aseellinen päällekarkaus oli jo selviö ja osittain jo tapahtunut tosiasia. Juuri tämä katkera opetus oli keskeisenä perustana, kun elokuussa 1918 päätettiin perustaa uudentyyppinen vallankumouksellinen puolue, SKP.
Lenin tiesi mikä vaara Suomen työväenliikettä uhkasi, kun hän määräsi toimittamaan punaisille 10 000 kivääriä ja muutamia tykkejä. Lenin olisi ollut luokkapetturi, ellei hän olisi yrittänyt auttaa Suomen työläisiä ja torppareita. Huovialan tulkinta, jonka mukaan taka-ajatuksena oli Suomen palauttaminen Venäjän valtioyhteyteen, on halpahintaista propagandaa.
Edellä esitetty ja Huovialan vaikenema todellinen tapahtumien kulku ja aikajärjestys osoittavat vuoden 1918 todelliset syylliset.
ERKKI SUSI
Tiedonantaja nro 4/2008"
avoimesti vallankumousta viimeistään lokakuun suurlakosta alkaen. Ne aseistautuivat venäläisen sotaväen tuella ja aloittivat aseallisen toiminnan jo vuoden 1917 puolella. Hallitus havahtui vasta tammikuussa 1918, kun tilanne oli jo karannut käsistä ja vallankumous päätetty asia.
Laillisen hallituksen toimintaa ei voi tuomita. kapina on laitonta.
Kun valkoiset eivät päässeet dikatuuritavoitteisiinsa lainsäädännöllistä tietä (luja järjestysvalta), he aloittivat väkivaltaisen ja aseellisen tien diktaturinsa saavuttamiseksi, kuten Suden tekstistä voit lukea. Valkoiset aloittivat väkivallan häritsemällä ja hajoittamalla aseellisestikin työväenliikkeen tapahtumia. Ja valkoiset mm. saivat aseita Saksasta ennen ja enemmän kuin punaiset Neuvosto-Venäjältä. Työväenliike ajautui sotaan puhtaasti itsepuolustuspohjalta, tämän arvion on O W Kuusinenkin tehnyt!
Siksi valkoiset aloittivat sodan, koska eivät enää voineet hallita työväkeä entiseen tapaan. Valkoisten "laillisuus" oli aseissa ja väkivallassa!
luuraa? Kapinalliset valitsivat diktaattoriksi Kullervo Mannerin ja pyrkivät yhden kansanluokan diktatuuriin Venäjän mallin mukan.
Senaatti toimi koko ajan maan laillisena hallituksena.Jo maalöiskuussa 1919 Mannerheimin ollessa valtionhoitajana valittiin vapailla vaaaleilla uusi eduskunta. Maata hallitsivat sen luottamusta nauttiva haahallitus ja sen valitsema presidentti.
Milloin Venäjällä/Neuvostoliitossa järjestettiin ensimmäiset vapaat vaalit bolsevikkien johdolla?
kivät dikatuuriin. Heillä oli tilaisuutensa heti kesällä -18 mutta koska saksalaiset joukot pitivät valtaa Helsingissä ja tukivat Svinhuvudia ja Paasikiveä ei Mannerheimi päässyt tavoitteeseensa.
Tämän hän luultavasti sitten kosti Saksalle Jatkosodan aikana kieltäytyessään valtaamasta Leningradia ja Kantalahtea. Ei antanut koskaan Saksalle anteeksi heidän tekojaan -18 keväällä.
Sen takia hänestä tuli sodan jälkeen entente-mielinen. Ehkä Saksakaan ei luottanut täysin häneen, vanha venäläinen kenraali. Oli sodassa tapellut heitä vastaan, katsos. Sellaiset muistot elää eikä lähde mielistä.
todiste.Stalinistinen uskonkiihko ei vakuuta normaalia ihmistä. Nyt ei olla stallarien kulttuuriklubissa.
Pietarissa oli helmikuun vallankumouksen päivinä 1917 perustettu suomalainen miliisiosasto ns. Parviaisen tehtaan työläisistä. Asiallisesti miliisiosasto oli punakaartilaisosasto. Se oli pitanyt myös järjestystä Suomen asemalla 3. huhtikuuta (16. huhtikuuta) 1917, kun Vladimir Lenin oli palannut maanpaosta. Osasto oli suojellut Pravda -lehden kirjapainoa ja oli myos kukistanut Krestyn vankilassa tsaarin armeijan upseerien vankikapinan.
Pietarin sotilaskomissariaatti paatti sittemmin lakkauttaa suomalaisen miliisiosaston juuri bolshevikkien kasvaneen vaikutusvallan vuoksi siina. Komissariaatti oli puolestaan menshevikkien ja sosialistivallankumouksellisten johtama. Osasto suostuikin lakkauttamiseen ja osasto hajotettiin kesakuussa 1917. Aseitaan suomalaiset eivat kuitenkaan luovuttaneet, vaan he liittyivat kukin työpaikoillaan jo perustettuihin tai perusteilla olleisiin punakaarteihin.
Heita oli mukana myös 3-7. heinäkuuta (16-20. heinäkuuta) 1917 järjestetyssä bolshevikkien epäonnistuneessa kapinayrityksessa, Heinäkuussa oli bolshevikkipuolueen Pietarin järjestössa kaikkiaan 613 suomalaista jäsentä.
Kapinassa kaatui tiettavasti myos ensimmainen suomalainen punakaartilainen, muuan O. Juvonen.
1918 helmikuussa lasketaan että Venäjällä koulutettuja punakaartilaisia otti osaa kapinaan n.1100 kpl.
Miliisiosaston miehet olivat myös perusjoukkona perustettaessa varsinaista Pietarin suomalaista punakaartia, joka lukeutui jo bolshevikkien sotilasjärjestöön. Se perustettiin Eino ja Jukka Rahjan johdolla ja bolshevikkipuolueen Pietarin komitean antamien ohjeitten mukaan lokakuun vallankumoustapahtumien yhteydessa. Eino Rahja muuten toimi tuohon aikaan Leniinin henkivartijana.
Kun neuvostohallitus oli heikkouden tilassaan joutunut antamaan Suomelle itsenäisyyden, Lenin heti sen puhuessaan kommunistisen puolueen konferenssissa sanoi: ”Olemme saaneet hengähdystaukoa. Täytyy kiireesti kotiuttaa armeija…ja sillä aikaa me ryhdymme auttamaan Suomen vallankumousta. Tietenkin me rikomme sopimuksen.”
Bolshevikkien vallanotossa suomalaisilla punaisilla oli jo siis pieni, joskaan ei merkityksetön rooli. Siitä suomalaisten ydinjoukosta valikoituivat myöhemmat punakaartin johtajat, jolla oli suuri merkitys kapinan tapahtumissa.
ei muuta!
Kesällä 1917 Suomen porvaristo veljeili Venäjän valtaapitävien kanssa, turvatakseen maassa vallitsevat sortorakenteet. Suomen sosialistit toimivat aktiivisesti sen puolesta, että valta olisi siirtynyt kansalle. Oikeistososialistien(Tanner ja kump.)veljeily porvarien kanssa esti sen, että suomesta olisi jo loppukesällä 1917 tullut itsenäinen ja kansanvaltainen valtio. Vuoden 1918 kapinan tarkoitus oli ottaa "keisarin valta" kansalle. Porvaristolla oli tavoitteena luja sortovalta vahvoine kuninkaineen.
Kesän 1917 lakot olivat oikeutettuja. Kyllä ne työn hedelmät menivät herrojen mahaan. Kyllä lakot olivat seurausta sorrosta ja nälästä, eikä sorto ja nälkä ollut seurausta lakoista.
yhteiskunnan sortamiseksi anarkiaan ja työväen yksinvaltaan. Sen osoitti kapina laillista hallitusta vastaan.Punaisten häviö koitui siunaukseksi Suomen köyhälle kansalle. Muuten olisi ollut edessä pysyvä nälänhätä ja kurjuus NL:n malliin.Kyvyttömät sosialistijohtajat eivät olisi kyenneet luomaan hyvinvointiyhtesikuntaa jo 1930-luvulla.
jatkosodan jälkeen estivät Suomen siirtymisen kansandemokratiaksi. On se niin väärin. Mitäpä muuta ”noskelaisilta” voisikaan odottaa.
”Oikeistososialistien(Tanner ja kump.)veljeily porvarien kanssa esti sen, että suomesta olisi jo loppukesällä 1917 tullut itsenäinen ja kansanvaltainen valtio.”
Anarkia on kapitalismin äärimmäisin muoto. Sosialistit rakentavat järjestystä, vakautta ja hyvinvointia.
Eikö työväenvalta ole oikeutettua silloin, kun työväestö on enemmistönä? Porvariston harvainvalta ei ole demokratiaa. Suomalaiset sosialistit rakensivat Neuvostokarjalaan hyvinvointiyhteiskunnan jo 20-luvulla. Jopa Yhdysvalloista ja Kanadasta siirtyi joukoittain suomalaista väkeä Karjalaan. Tosin Stalin tuhosi kaiken hyvän 30-luvulla.
Suomen joulukuussa 1917 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen ei maassamme oltu järjestetty mitään vaaleja, joten vuoden 1918 alussa toiminutta hallitusta ei voitane pitää täysin laillisena. Ainakaan se ei nauttinut kansan luottamusta.
Suomen työväen tavoitteet olivat vahvasti demokraattisia, toisin kuten porvariston jonka tavoitteena oli luoda maahamme luja sortovalta.
Miski ruokaa ei riittänyt 1918 keväällä ja alkukesällä vähenevälle väestölle?
Väestön määrä oli vähentynyt talvesta saakka. Mihin vuoden 1917 sato oli hävinnyt?
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=29485
Jutussa yritetään puhdistaa suomalaisten maine vetoamalla siihen, että ruotsalaiset ovat olleet kovin pahoja historiassa.
Simonahon väittämän mukaan "Suomalaisissa suvuissa on aukko; Suvut katoaa mutta ilmaantuu uudelleen. Kaikenkaikkiaan noin 4 miljoonaa suomalaista on kadonnut 300 vuoden aikana (1600-1900). "
"Varhaisimmat sotakokemukset Venäjän armeijan upseerina - torvensoittajana. Mannerheimin taustaan on jälkikäteen "ommeltu hopeaa ja kultaa"."
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=29485
....Suuret vankimäärät tulivat yllätyksenä myös voittajille....
Yllätyksenähän ne vankilaumat tietenkään eivät tulleet. Valkoiset tiesivät vastassaan olevien joukkojen lukumäärän suunnilleen sekä uskoivat voittavansa sodan. Silloin jokainen sotilas ymmärtää, että jossain vaiheessa sodan loppuessa on käsissä vankeja ja paljon. Siinä vaiheessa jonkun on sanottava mitä niille tehdään.
Ei kokenut ammattisotilas niin tyhmä ole, ettei sitä tajua.
vankimäärään on varmasti ainakin Euroopan ennätys, mahdollisesti jopa maailmanennätys.