Politiikan oikeistolaistuminen

Poliittinen oikeistosuuntaus ei ole vain suomalainen ilmiö. Sosiaalidemokraattien melko vahvasti hallitsemasta Euroopasta on vähitellen tullut yhä enemmän oikeistohallitusten hallitsemaa. Vahva oikeistolaistumisuuntaus ajoittuu 70- ja 80- lukujen vaihteeseen. Tällöin talousliberalistinen ajattelu löi itsensä vahvasti läpi. Siihen liittyi vasemmistolaisuuden voimakas poliittinen vahvistus, joka puettiin yleensä kommunismin vastustamisen pukuun. Aikaa kuvataan reaganismiksi ja thacherismiksi Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin mukaan.

Samanaikaisesti tämän kehityksen kanssa on syntynyt uusia lähinnä tietotekniikkaan liittyviä innovaatiota. Talous pääsi tämän uudistumisen ansiosta vahvaan nousuun ja nousua jatkui yhtäjaksoisesti hyvin pitkään niin, että vakavan matalasuhdanteen mahdollisuus on melkeinpä kadonnut ihmisten mielistä.

Talousliberalismin seuraava vaihe oli avata markkinoita ns. kehittyvien talouksien alueilla eli erityisesti Kiinassa, Intiassa ja Brasiliassa. Tämä vaihe kasvatti yritysten tuloksia aivan ennen näkemättömällä tavalla, mutta samalla globalismin mukana syntyi tulevien lamojen siittäjiä.

Poliittinen oikeistolaistuminen on paljossa seurausta vahvasta globaalista talouskasvusta. Tämä kasvu on elättänyt suuren joukon ihmisiä, jolloin tarve vasemmistolaiseen politiikkaan on länsimaissa vähentynyt. Vasta nyt globalismi on vaarassa aiheuttaa joukkotyöttömyyttä lännessä, vasemmistolaisuus voi saada uutta käyttövoimaa siipiensä alle.

Oikeistolaistuminen ei näy vain vasemmiston kannatuksen vähenemisenä ja kommunistisen vasemmiston kuolemisena, vaan se näkyy myös joidenkin oikeistopuolueiden sisällä. Suomessa hyvä esimerkki tällaisestä puolueesta on Keskusta, joka on Matti Vanhasen johtamana siirtynyt monta piirua oikeammalle niin, ettei sen politiikassa voi enää nähdä merkittäviä painotuseroja Kokoomukseen verrattuna.

Kyse on yksinkertaistaen siitä, että ihmiset eivät koe tarvitsevansa poliittista turvaa, kun talouskasvu huolehtii taloudellisesta turvasta. Tällöin yhteisöllisyys vähenee ja jättää tilaa individualismille. Joku täällä ilmaisi asian hyvin. Ei olle enää tovereita vaan kanssaeläjiä. Ei siis ole vastuuta toisista vaan ainoastaan itsestä. Tämä ajattelutapa ulottuu nykyisin jopa maanpuolustukseen. Sielläkään ei haluta luottaa enää toverihenkeen, siihen ettei kaveria jätetä, vaan hamutaan Naton suojiin. Kanssaeläjät voivat olla toistensa kilpailijoita ja niin asia onkin. Kilpailuhenkisyys ja yhteiskuntavastuuttomuus on viety aivan ruohonjuuritasolle. Tämä näkyy hyvin monissa yhteiselämän muodoissa.

Pardoksaalista tällaisessa kehityksessä on se, että oikeistolaistuminen ja sitä seuraava eriarvoistuminen luovat uutta pohjaa tulevalle vasemmistolaisuudelle. Kun talouskasvun pohja pettää, ihmiset eivät voi enää turvatakaan talouteen vaan etsivät silloin turvaverkkoja yhteisukunnasta kuten 90-luvun alun lamassa. Mitä enemmän meillä onnistutaan purkamaan tätä sosiaalisen turvallisuden verkkoa, sitä radikaalimmin ihmiset tulevat huonoina aikoina toimimaan.

Nykyisen porvarihallituksemme sosiaalipolitiikka alkaa muistuttamaan köyhäinapua. Sosiaalista tasausta halutaan painottaa vain suurimmassa hädässä olevien suuntaan. Tämä on johtanut mm. lapsiperheiden päivähoitomaksujen nostamiseen sekä vanhusväestön sairaanhoito-omavastuiden selvään kasvattamiseen. Sosiaalipolitiikka on liikkunut yhdenvertaisuusajattelusta kohden köyhäinapu. Tämä näkyy myös Matti Vanhasen lausunnoista, kun päivittelee sitä, kuinka meillä puhutaan vain huono-osaisuudesta, vaikka tämän ryhmän suuruus on Vanhasen mukaan marginaalinen, lähes mitätön.

On tullut vahva vaikutelma siitä, että oikeistolaistuminen ei ole vielä saavuttanut Euroopassa eikä meillä huippuaan. Mitä syvemmälle talousliberalismi ja sitä tukeva oikeistolaistuminen menevät, sitä radikaalimpi on tuleva poliittinen reaktio, jos talouskasvu alkaakin syystä ta toisesta tökkiä. Poliittiseen keskustaan liimautuva sosiaalidemokratia on tuskin silloin vastaus ihmisten tarpeisiin. Tulee kysyntää paljon radikaalimmalle vasemmistolaisuudelle. Tätä oikeistolaistumista edistävienkin olisi syytä tykönään miettiä. Erityisesti tämä koskee Suomessa Keskustaa, joka ei Vanhasen johtamana ole tällaiseen halukas millään tavoin varautumaan. Puoluesihteeri Korhonen on ainakin puheen tasolla toista maata, mutta nyt myös hänet halutaan lakaista kumoon.

Poliittisen oikeiston suunta on yleensä ylhäältä vaikeuksiin johtamista, kun sitä peilataan historiallisia talouskehityksiä vasten. Vasemmiston suuruuden päivät taas osuvat aikoihin, missä pohjalta pitää lähteä taas rämpimään kohden auvoisempaa tulevaisuutta.

Muualla talousliberalismi ja politiikka tulevat joutumaan törmäyskurssille ennen meitä. Todennäköisesti tämä tapahtuu ensimmäisenä Yhdysvalloissa, missä on olemassa suoranainen tilaus radikaalille vasemmistolaistumiselle. Barack Omaban menestys esivaalissa on huomioitu jo Wall Streetillä kauhun sekaisin tuntein. Obaman talouspoliittisen linjanvedot ovat herättäneet suoranaisia paniikkireaktioita, vaikka Obama ei edes ole eurooppalaisella mittapuulla erityisen vasemmistolainen taikka radikaali. USAn poliittisen historian tuntien voi nyt suositella, että Obama moninkertaistaa henkivartijakaartinsa, sillä hänen pääsyään presidentiksi tullaan torpedoimaan kaikin mahdollisin tavoin.