Irakin nukkehallitus pistää vastaan miehittäjälle. Se ei meinaa millään taipua antamaan laillista oikeutta USA:lle vangita ja kiduttaa irakilaisia loputtomiin.
USA on vaatinut Irakia virallisesti luopumaan itsemääräämisoikeudestaan, jota sille ei ole vielä edes täysin suotu. Eiväthän irakilaiset nytkään saa päättää esim. siitä, ketä ulkomaalaisia henkilöitä ja mitä ulkomaalaisia firmoja toimii maassa, eikä Irakin oikeuslaitoksella ole mitään valtaa tuomita amerikkalaisia näiden Irakissa tekemistä rikoksista, vaikka kyse olisi sitten murhista, joita mm. amerikkalaiset turvallisuusyritykset tehtailevat jatkuvasti, puhumattakaan amerikkalaisten sotilaiden tekemistä murhista, raiskauksista jne.
Joko kohta olisi aika kaivaa samppanjapullot esiin sen varalle, että Irakin hallinto kääntää selkänsä USA:lle ja sen tyrannialle maassa ja Irakin kansa uskaltaa yhtenä rintamana käymään puolustamaan isänmaataan tunkeilijaa vastaan, tunkeilijaa joka on maassa vain ja ainoastaan maan öljyvarojen ja omien maailmanvaltapyrkimystensä vuoksi.
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id93550.html

Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin paljon kun olen lukenut historiallisia kertomuksia, kirjoja Irlantilaisista. Heidän mieltään on vaikea hallita hallituksen riveistä He ovat ihan ainuslatuista kansaa. Heidän heikkous on katollinen uskonto no voi se olla myös vahvuus.Sitkeys, heillä on sitä sisua enenmän, kuin meilla suomalaisilla. Kunnioitan heitä. Käyn aina ulkomailla Irkku Bubeissa.Ja aina on ollut kivaa, jos siellä on ollu Irlntilaisia paikalla... Rakastan Heitä...
Eiks jeh?
http://www.youtube.com/watch?v=SDHel_MOwTo&feature=related
Eivät ymmärrä olla nöyriä, suuremmalle ja voimakkaammalle. Suomalaiset olisivat varmaan paljon viisaampia ja menisivät kuin lammas teuraalle, jos USA olisi taluttamassa. Tosi uppiniskainen on Irakin kansa.