Suomi liitettiin kansalta kysymättä sopimukseen, joka käy vastoin perustuslakiamme sen yli.
Näin tehtiin myös monessa muussa maassa, koska eliitin palveluksessa työskentelevät hallinnot tiesivät, ettei kansa luovu vallasta=demokratiasta noin helposti.
Irlannin hallinto ei kehdannut kävellä maan perustuslain yli, joten kansa sai äänestää, ainoana EU -maana toteuttaa demokraattista päätäntämenettelyä erittäin tärkeässä kysymyksessä. Irlanti toteutti siis demokratiaa puolestamme ja pelasti kaikki muut, demokratiaa vastaan toimineiden EU -maiden kansalaiset toistaiseksi kansallisen vallan lopulliselta luovuttamiselta euvostoliitolle.
Ilo voi kuitenkin olla lyhytaikainen. Luultavasti Irlannissa järjestetään niin monta kertaa sama äänestys, että vastaus on kyllä, tai sitten perustuslakia muutetaan niin, ettei kansanäänestystä mukamas tarvita...

Vastaukset 3
Vanhimmat
...tuli vähän sellainen tyhjä olo. Eikö me saadakaan aikaiseksi Neuvostoliiton tilalle uutta Euvostoliittoa?
Lisää byrokratiaa ja suunnitelmataloutta kaipaamaan jäänyt...
sanoa mitään hitmannit eikä iirot kun kummatkaan ei sopimuksesta ymmärrä mitään.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000035862727
UANNUHA!