Pohjanoteerauksen vetäisee Savonarola gallupisssaan.
Savonarola kysyy gallup-kysymyksen "mikä on Jeesuksen ristiinnaulitsemisen tehtävä" ja kristityt ymmärtämättömät vastailevat mitä sattuu.
Gallupillako kristityt päättää mikä se tehtävä on?
Minä voin lukea asian Raamatusta joten ei tarvitse gallupeilla kristittyjen ratkoa tuota pulmaansa.
--------------------------------------------
Tehtävä oli se että Jeesus halusi kuolla ja vieläpä marttyyrinä ja tilasikin kuolemansa sitten Juudaksen auttamana.
Matt.26;1 ja 2. Ja kun Jeesus oli lopettanut kaikki nämä puheet, sanoi hän opetuslapsillensa:
"Te tiedätte, että kahden päivän perästä on pääsiäinen; silloin Ihmisen Poika annetaan ristiinnaulittavaksi."
Siinä Matteus kertoo että Jeesus jo etukäteen ilmoittaa haluavansa tapettavaksi.
----------------------------------------------
Ja Jeesus järjesti syynkin josta kuolemantuomio voitiin lätkäistä eli hän oli ylentänyt itsensä juutalaisten Kuninkaaksi jonka myös kuulusteluissa myönsi.
Matt.27:11 Mutta Jeesus seisoi maaherran edessä. Ja maaherra kysyi häneltä sanoen: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" Niin Jeesus sanoi: "Sinäpä sen sanot".
Hölmöläisten hommaa
6
266
Vastaukset
- merim.raimo
on turha antaa hengellisiä vastauksia, on kuin antaisi helmiä sioille. Mat.27:12.... ja kun ylipapit ja vanhimmat häntä syyttivät, ei hän mitään vastannut.ja tässä jakeen alla on alaviite Jes.53:7 / jonka ylipappien ja vanhimpien oli mahdollisuus lukea toorasta koska tahansa.ja sinullakin on se sama mahdollisuus. ;)
- J.Edgar
miten heppoisen legendan varaan kristinusko perustuu. Ei riitä, ettei edes Jeesuksen olemassolosta olla varmoja. Koko syntien sovituskertomus on käsittämätön.
Miksi siihen tarvittiin noin monimutkainen ja verinen näytelmä kaikkivaltiaalta, kaikkitietävältä Jumalalta?
Yksikään uskova ei pysty tyhjentävästi vastaamaan viimeiseen kysymykseen. Mutta älkää olko huolissanne. Patenttivastaus sopii tähänkin: "Tutkimattomia ovat Herran tiet".- merim.raimo
JUMALA ON PYHÄ
- nämä.
hellarit ei oikein hyväksy porukoihinsa noita pakoputki miehiä niin missä vaiheessa evoluutiota se tuli kuvaan mukaan. Eikö sellainen porsastelu ole luonnon kehitystä ja evoluutiota vastaan?
- merim.raimo
nämä. kirjoitti:
hellarit ei oikein hyväksy porukoihinsa noita pakoputki miehiä niin missä vaiheessa evoluutiota se tuli kuvaan mukaan. Eikö sellainen porsastelu ole luonnon kehitystä ja evoluutiota vastaan?
pienet porsaat eivät vielä ole vastuussa porsasteluistaan, vasta sitten kun porsas ymmärtää porsastelevansa ja sille tulee halu jättää porsastelu, niin se pestään puhtoiseksi ja siitä tulee siisti kuin sika pienenä. ;)
Huomaat että tarvit Pyhä Henki että pääset syvään tutkimaan mitä Jeesuxessa tapahtui Ristillä !! Ei kannattaa turhaan hermostua Galluppiin joka ei ole sun käsissä ollenkaan vaan Herran !! : ) Ole` siunattu !!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4151017- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651