Inflaatio ja kaiken kallistuminen antaa pontta

Suomalaiset luottavat eriarvoisuuteen ja eriarvoistumiseen.

Yhteiskunnasta jääneet ja jäävät jätetään nyt elintasokuilun taakse.

Henki ei mene mutta mahdollisuus tasa-arvoon menee.
Fyysinen hyvinvointi eriarvoistuu ja kuollaan eri ikäkausina.

Tiedontaso on megavuosia jäljessä.

Ulkomaanmatkailu ei kuulu kaikille.

Monet asustelevat pienellä alueella sinnitellen.

Autoa saavat omistaa ja ajaa vain ne joilla ykkös bonus.

Kaupoissa voi käydä tutkimassa tuotteita nekin joilla ei ole varaa ostaa.

Luontaistalouteen palanneilla ei ole paluuta parturi palveluihin ja kahvila palveluihin.

Ulkona syöminen lisääntyy muutta sisään sinne ei astu kakkoskansalainen.

Omistaminen on haave joka ei toteudu.

Selkä kääntyy yhä useammin. Ymmärtämättömyys kääntyy almujen jakamiseksi.

Nöyrät saavat avun ensimmäisinä.
Langenneet saavat avun jos pyrkivät tekemään parannuksen.
Tekojen avulla voi saada tehdä laupeudentöitä.

Jos katseet voisivat tappaa.
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Neuvostoliitosta? Jos olet sen entinen tai nykyinen kannattaja, niin toimit melko ristiriitaisesti. Vai etkö tunne entisen "neukkulan" historiaa? Kannattaisi tutustua.

Äänestä
  • Suomessa jopa 10% kansasta menee erinomaisesti!

    Äänestä

EMUun siirryttäessä ennen kansanäänestystä ei mainittu sanallakaan euron haitoista. Euro kelluu samaan tapaan kuin markka suhteessa dollariin. Euron arvo on nykyään liian korkea, joten EMUn ulkopuoliset EU-maat hyötyvät omasta valuutastaan. EKP nostaa korkojaan koko ajan ja kuluttajien toimintamahdollisuudet vähenevät. Yhteiskunnan eriarvoisuus voimistuu, maaseutu autioituu, julkisen sektorin palvelut siirtyvät yrityksille,... Tämän seurauksena vain ökyrikkaat voivat hyvin tässä ns. hyvinvointiyhteiskunnassa, jota Katainen, Stubb, Vanhanen, Anttila, Holmlund ym. ministerit mainostavat.

Saa nähdä, niin GMO-ruuan haitat, kakkostyypin diabetes, keliakia ja ummetus, tulevat esille paremmin kansalaisten keskuudessa. Viime lauantaina sain tietää asiasta HYKS:n tutkimustuloksilla. Tähän asti Kokoomus ja Kepu ovat puolustaneet GMO-maataloutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokoomuksen ja hallituksen ... kirjoitti:

Suomalaiset luottavat eriarvoisuuteen ja eriarvoistumiseen.

Yhteiskunnasta jääneet ja jäävät jätetään nyt elintasokuilun taakse.

Henki ei mene mutta mahdollisuus tasa-arvoon menee.
Fyysinen hyvinvointi eriarvoistuu ja kuollaan eri ikäkausina.

Tiedontaso on megavuosia jäljessä.

Ulkomaanmatkailu ei kuulu kaikille.

Monet asustelevat pienellä alueella sinnitellen.

Autoa saavat omistaa ja ajaa vain ne joilla ykkös bonus.

Kaupoissa voi käydä tutkimassa tuotteita nekin joilla ei ole varaa ostaa.

Luontaistalouteen palanneilla ei ole paluuta parturi palveluihin ja kahvila palveluihin.

Ulkona syöminen lisääntyy muutta sisään sinne ei astu kakkoskansalainen.

Omistaminen on haave joka ei toteudu.

Selkä kääntyy yhä useammin. Ymmärtämättömyys kääntyy almujen jakamiseksi.

Nöyrät saavat avun ensimmäisinä.
Langenneet saavat avun jos pyrkivät tekemään parannuksen.
Tekojen avulla voi saada tehdä laupeudentöitä.

Jos katseet voisivat tappaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu