Niin, onko kuoleman jälkeen elämää?
Onko kuoleman jälkeen
elämää?
421723
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
elämää ennen kuolemaa?
Näyttäs aika monella olevan hukassa...
käsitteensä mukaisesti elämän päättymistä. Sen sijaan elämä jatkuu jälkeläisissämme ja muissa jälkeemme jääneissä.
että kuolemaa ei ole. Vaikka kehomme lakkaisi toimimasta, me itse menemme muualle.
"Sen sijaan elämä jatkuu jälkeläisissämme ja muissa jälkeemme jääneissä."
Tarkoititko jälkeenjääneissä?
olemassaoloaan ja elämää jälkeläisissämme, sukulaisissamme ja koko ihmiskunnassa.
tarkoitti että jääkö oma tietoisuus ja persoona huolimatta kehon kuolemasta, olenko oikeassa?
Uskoakseni ei ole. Jos on, niin sittenpähän yllätyn.
Oikeastaan tuonpuoleisesta keskusteleminen on aika tyhjänpäiväistä, mutta jokaisen on kaiketi omassa mielessään päädyttävä jonkinlaiseen lopputulokseen sen suhteen, onko kuoleman jälkeen elämää. Täydellinen epävarmuus asian suhteen olisi piinallista ainakin siinä vaiheessa, kun loppu lähenee.
Uskoakseni ei ole. Jos on, niin sittenpähän yllätyn.
Oikeastaan tuonpuoleisesta keskusteleminen on aika tyhjänpäiväistä, mutta jokaisen on kaiketi omassa mielessään päädyttävä jonkinlaiseen lopputulokseen sen suhteen, onko kuoleman jälkeen elämää. Täydellinen epävarmuus asian suhteen olisi piinallista ainakin siinä vaiheessa, kun loppu lähenee. Mikään käsitys ei tosin ole välttämättä ole lopullinen, vaan "varma käsitys" kuolemasta saattaa vaihtua moneenkin otteeseen elämän aikana.
Jogi-karhukin olen siis minä. Luulin, ettei se ensimmäinen viesti mennyt läpi.
Sooner or later, time will tell"
Eli kun kuolet niin tiedät varmaksi.
Jos kuoleman jälkeen ei olekaan mitään, ei ole myöskään mitään tietoisuutta, joka tajuaisi, ettei mitään ole. Tässä tapauksessa vastausta ei saa kuollessaankaan.
Ihminen on ainoa eläin, joka tajuaa oman kuolevaisuutensa. Muilla eläimillä ei ole itsetietoisuutta; ne eivät tajua, että ne kuolevat joskus.
Ja sitä paitsi..
Mitä (ihmis)tietoisuus edes on? Käsittääkseni siitäkin on vain ambivalentteja määritelmiä, jotka eivät paljoa kerro.
Silloin ei ole sillä tiedolla mitään merkitystä.
varautuen....
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen
Tajunta kuin kattila,tietoisuus kuin kansi,
kaksi tekijää joilla vuorovaikutus...
välissä minuus.. suhteelista jopa katoavaista....
Kokemuspohjaa löytyy luonnosta.
että emme tiedä kuolevamme lainkaan. Mikä puolestaan merkitsee, että emme voi olla varmoja, ettemme ole jo kuolleita.
Jokainen ihminen, jolla aivot toimivat normaalilla tavalla, tajuaa kuolevansa jonain päivänä.
On siis tietoisuus joka tajuaa oman ainutlaatuisuutensa ja erillisyytensä kaikesta muusta, ja tämä tietoisuus tajuaa joskus kuolevansa. Minä on jotain eriä kuin esimerkiksi pihalla oleva puu. Jotkut sanovat, että erillisyyden tunne on harhaa, että "minä" on harhaa. Ehkä, mutta sitä emme voi varmuudella tietää, kun joka päiväinen aistien kautta saatava kokemus kertoo muuta. Voimme vain leikitellä erilaisilla oletuksilla.
Voimme toki olettaa, että minä, tietoisuutena, oli jossain muodossa ennen syntymää ja on jossain muodossa kuoleman jälkeenkin. Se on ikään kuin tietoisuuden tapahtumahorisontti; voimme olettaa että toisella puolella on jotain mutta emme voi varmuudella tietää.
kuolee jonain tiettynä päivänä on kaksi eri asiaa. Ei pidä sotkea niitä toisiinsa.
Toinen virhe on se, että niputat yhteen tietoisuuden, tajunnan, minuuden ja kokemisen.
Kolmas virhe on se, että pidät tietoisuutta jonain "tapahtumahorisonttina". Kuitenkin "tietoisuus on aina tietoisuutta jostakin", ei itse tuo tapahtuma. Virta kulkee siis tietoisuudesta tapahtumiin päin. Jos olisi päin vastoin, silloin tietoisuus loisi maailman ja sitä kautta kaikki tapahtumat, mikä tuntuu epätodennäköiseltä.
kuolee jonain tiettynä päivänä on kaksi eri asiaa. Ei pidä sotkea niitä toisiinsa.
Toinen virhe on se, että niputat yhteen tietoisuuden, tajunnan, minuuden ja kokemisen.
Kolmas virhe on se, että pidät tietoisuutta jonain "tapahtumahorisonttina". Kuitenkin "tietoisuus on aina tietoisuutta jostakin", ei itse tuo tapahtuma. Virta kulkee siis tietoisuudesta tapahtumiin päin. Jos olisi päin vastoin, silloin tietoisuus loisi maailman ja sitä kautta kaikki tapahtumat, mikä tuntuu epätodennäköiseltä.
Itse asiassa elämme nyt ns. harhamaailmassa jonka uskomme ainoaksi totuudeksi.
Kuolemassa on kysymys todellisuudessa 'syntymästä' sielun luonnollisempaan olotilaan.
Sielu (persoona) ei kuole koskaan.
elät "harhamaailmassa".
jos pystyt?
Herjoja voi heitellä, sehän on helppoa ja nämä yleensä tunnistetaan.
Onko sinulla yleensäkään omaa mielipidettä?
>Niin, onko kuoleman jälkeen elämää?<
-Toki on elämää mutta ei tietenkään sillä kuolleella ihmisellä ole minkäänlaista elämää eikä tietosuutta, eikä ihminen tiedä itse edes kuolleensa!
Ihmisen kaikkinainen tietoisuus muistoineen tuhoutuu ihmisen kuoltua.
Kun ruumis haudataan kokonaisena tai vaikka tuhkattuna, niin tokihan niistä jäännöksistä saa monikin ötökkä ravintonsa ja elämän kiertokulkuu jatkuu loputtomiin.
Keho kuolee. Sielu ei; se on ikuinen. Se on kuin energia joka ei koskaan häviä, vaan se aina uusiutuu/muuntuu. Se, mitä sielulla tarkoitetaan, onkin jo toinen juttu.
väitteillesi, please.
Kysytään ikäänkuin olisi olemassa joku vaihtoehto ikuiselle elämälle. Mutta saahan autonomistajakin kysyä, että onko autoja olemassa? Kyllä se lopulta selviää kun asiaa tutkii. Ei kysyvä ja tutkiva tieltä eksy.
ei ole vaihtoehtoja.
Jos olisi, kaikki olevainen olisi käsittämätöntä harhaa.
Tavallaan 'harhamaailmassa' elämme nytkin, mutta tämä on loogista suunnitelmaa, joka perustuu sielun kehityspolkuun.
Ajatellaan hetken verran että kuolema päättäisi elämän. Mikä tunne siitä seuraa? Mielettömyyden katastrofaalisen sekasortoinen järjenmenettävä kaaosmainen tunne: se on viittaus siihen että juuri tämä ajateltu ajatus on harhaa. Juuri tämä intuitio todistaa aukottomasti ja ehdottomasti sekä välittömästi ikuisen elämän, mutta vain henkilökohtaisesti.
Totuudet ovat minusta subjektiivisia, henkilökohtaisia, koska ne syntyvät kokemuksen kautta. Ne ovat totuuksia vain itselle.
Niin. Onko ennen kuolemaa elämää?
johon pitää vastata.
Ymmärtääkseni tämä ajatus heittää kysymyksen jälleensyntymisestä.
Ajatellaan nykyinen tämä ja tässä elämä, onko se sitä 'oikeaa' elämää?
Vai onko se 'kokemusmaailma', jota kaikki sielut tarvitsevat?
Nämä asiat pitää puntaroida itselleen selviksi, mikä tuntuu hyvältä noudattakoon sitä., ei minulta muuta oivallusta riitä ensihätään.
Kukaan meistä ei ole uusi sielu;
meistä jokainen on kerännyt kokemuksia aikaisemmista elämistä.
Viimeisten kuuden tuhannen vuoden aikana on joka sukupolvessa laskeutunut sellaisia sieluja, jotka ovat olleet täällä aiemminkin.
He eivät ole uusia sieluja, vaan sieluja, jotka ovat tavoittaneet tietyn henkisen kehitystason.
Sielut laskeutuvat maan päälle erityisessä jaksottaisessa järjestyksessä. Sielujen lukumäärä on äärellinen, ja ne palaavat uudelleen ja uudelleen, kehittyen kohti korjausta.
Ruumiit, joihin ne asettuvat, pysyvät enemmän tai vähemmän samankaltaisina, mutta sielun tyypissä tapahtuu muutoksia. Nykyisin tästä puhutaan usein jälleensyntymänä.
Kabbalistien käyttävät termiä "sukupolvien kehitys".
Sielun yhdistyminen ruumiiseen on korjauksen apukeino. Ihmistä nimitetäänkin sieluksi eikä ruumiiksi.
Ruumis itse on korvattavissa, aivan kuten nykyisin voidaan sisäelimiä korvata toisilla. Ruumiin hyödyllisyys on ainoastaan siinä, että se toimii ulkoisena kotelona siinä toimivalle sielulle.
Jokainen sukupolvi muistuttaa fyysisesti aiemmin ollutta, mutta ne ovat toisistaan siinä, että joka kerta sielujen tänne laskeutuessa niille on kerääntynyt kokemusta aiemmasta täällä vietetystä elämistä. Ne saapuvat tänne uudelleen vahvistuneina, sillä taivaassa ollessaan niiden voima on jälleen elpynyt.
Siispä jokainen sukupolvi omaa eri tyyppiset halut ja tavoitteet suhteessa aiempiin. Myös sellainen sukupolvi, jossa todellisuuden ja jumalallisuuden tuntemisen halu ei kehity, vie tehtävänsä päätökseen kärsimyksen kautta. Silloin se kulkee kärsimyksen avulla kohti todellista todellisuutta.
Kaikki sielut ovat lähtöisin yhdestä ainoasta, jota kutsumme nimellä Adam HaRishon (ensimmäisen ihmisen sielu).
Tämä ei tarkoita Adam - nimistä henkilöhahmoa Raamatun kirjoituksissa. Se viittaa henkiseen ja sisäiseen käsitteeseen.
Ensimmäisen ihmisen sielun osaset laskeutuvat maailmaan, ja yhdistyvät ruumillisiin muotoihin.
Todellisuus rakentuu sillä tavoin, että nämä sielut laskeuduttuaan tulevat korjatuiksi. Astuttuaan ruumiillisiin muotoihin, ne kohoavat kaiken kaikkiaan 620 tasoa. Sielujen laskeutuminen ruumiisiin muuttuu ajan mittaan "kevyestä" "raskaaksi".
Ensimmäisen ihmisen sielu koostuu useista osista ja haluista. Toisia voidaan pitää toisia raskaampina, sen mukaan, miten paljon ne sisältävät egoismia ja julmuutta. Nämä sielut tulevat maailmaan sillä tavoin, että kevyet saapuvat ensin, sitten vasta raskaat. Myös korjauksen tapa muuttuu sen mukaisesti.
Maailmaan laskeutuvat sielut ovat keränneet kokemusta kärsimyksen kautta. Tätä sanotaan sen vuoksi kärsimyksen poluksi, koska sielu kehittyy kärsimystä kokiessaan. Joka kerran syntyessään uudelleen, on sielussa kasvanut lisää tiedostamatonta tarvetta etsiä vastauksia sen omaa olemassoloa ja juurta, ja elämän merkitystä koskeviin kysymyksiin.
Tämän mukaisesti toiset sielut ovat kehittyneempiä kuin toiset.
Eräiden sieluilla on niin suuri tarve löytää totuus, että he eivät ei kykene tyytymään maailman rajoituksiin. Jos he saavat ottaa vastaan oikeat työkalut, oikeat kirjat ja oikeaa opastusta, he pääsevät henkisen maailman tuntemiseen.
Mitä karkeampi sielu, sitä suurempi korjauksen tarve.
Eri tyyppiset sielut tarvitsevat erilaista opastusta ja korjausta, ja joka sukupolven tapa on yksilöllinen. Tästä johtuen joka sukupolvessa esiintyy ihmisiä, jotka johdattavat meitä henkisessä kehityksessä. He kirjoittavat kirjoja ja muodostavat opintoryhmiä voidakseen välittää eteenpäin sille sukupolvelle parhaiten sopivinta todellisuuden löytämisen menetelmää. Nykymedian aikana he saattavat käyttää hyväkseen televisiota, radiota ja internettiä.
Sieluilla on vain yksi halu fyysissä ruumiissa ollessaan - palata juurilleen, tasolle jolla he olivat ennen laskeutumistaan. Ihminen toivoo tietoisesti henkistä kohottautumista.
Jos sielu ei vie loppuun tätä tehtävää, se seuraavalla kerralla maailmaan laskeutuessaan syntyy paremmin korjausta ansaitsevaksi.
Toisinaan me uskottelemme, että meidän pitää kieltää halumme ja kaipuumme voidaksemme menestyä paremmin seuraavassa jälleensyntymässä.
Ajattelemme, ettei meidän pidä haluta muuta kuin vähän ravintoa ja voida maata auringossa kuin kissa. Kuitenkin asia on päinvastoin, seuraavassa elämässä tulemme olemaan entistäkin julmempia, vaativampia ja aggressiivisempia.
Luoja haluaa täyttää meidät henkisellä mielihyvällä, tehdä meidät täydellisiksi. Se käy päinsä vain jos halu on suuri. Vain korjatun halun kautta voimme todella tavoittaa henkisen maailman ja tulla vahvoiksi ja aktiivisiksi.
Jos halumme on pieni, ei se aiheuta juurikaan vahinkoa, jos ei mitään hyödyllistäkään.
Halua voidaan sanoa korjatuksi vasta kun sen toiminta perustuu oikeaan vaikutukseen.
Vastaanottohalun perusteella ihmiset muodostavat pyramidin.
Sen alaosassa on sielujen valtaosa, joilla on vain vähäiset maalliset halut, eläimellinen mukavan elämän, ruoan, seksin ja unen tarve.
Seuraavalla tasolla on pienempi joukko, joilla on varallisuuden saavuttamisen halu. Sellaiset ihmiset omistavat elämänsä rahan tekemiselle, ja he uhraavat itsensä rikastumisen vuoksi.
Sitten tulevat ne, jotka tekevät mitä vain voidakseen kontrolloida muita, hallita ja saavuttaa valta-asema.
Vielä suurempi halu on tiedonhalu, ja sitä tuntevat vielä harvemmat, tieteentekijät ja oppineet, jotka viettävät koko elämänsä jonkin tietyn asian löytämiseen. Heitä ei kiinnosta mikään muu kuin heidän valtavan tärkeät löydöksensä.
Pyramidin huipulla on se vähäinen joukko, jonka halu on kaikkein vahvin, henkisen maailman saavuttaminen. Kaikki nämä tasot siis muodostavat pyramidin.
Myös yksittäisessä ihmisessä on sama halujen pyramidi, ja hänen on käännettävä se nurin niskoin niin että sen paino pakottaa hänet tähtäämään kaikkein puhtaimpaan haluun, äärettömän totuuden haluun.
Hänen on hylättävä ja jätettävä kaikki maalliset egoistiset halunsa ja pantava kaikki ponnistuksensa ja energiansa henkisyyden halun kasvattamiseen. Tämän hän saavuttaa opiskelemalla oikealla tavalla.
Kun ihminen todella haluaa kasvattaa kaipuutansa henkisyyteen, silloin häntä ympäröivä valo, joka on häneltä kätketty henkinen maailma, alkaa heijastaa itseään häneen, ja saa hänet kaipaamaan sitä vieläkin enemmän.
Ne sielut, jotka laskeutuvat maailmaan tänä päivänä, eroavat huomattavasti aiemmista, koska nyt voimme havaita aivan erityisen halun löytää henkisyyden järjestelmä. Jopa aivan tavalliset ihmiset etsivät jotain henkistä, tämän maailman ulkopuolella olevaa.
Tämän "henkisyyden" nimissä saattaa esiintyä kaikenlaisia oikopolkuja, taikatemppuja, esoteerisia opetuksia ja ryhmiä, jotka lupaavat vastauksia niihin liittyville ihmisille, mutta olennaisesti siinä on kysymys erityisen todellisuuden etsinnästä. Jos sukupolven sieluissa esiintyvä halu on riittävän voimakas, uusi näille sieluille sopiva menetelmä tulee esiin.
Viimeisten parin vuosikymmenen aikana laskeutuneissa sieluissa on tapahtunut nopeaa ja aktiivista kehitystä. Näiden sielujen halu on paljon vahvempi ja aidompi. Se suuntautuu ainoastaan kohti aitoa totuutta.
Kun me ymmärrämme todella miten todellisuus toimii kohdallamme, ja kuinka se vaikuttaa meihin, lakkaamme tekemästä kiellettyjä asioita; me pidämme kiinni oikeista asioista ja teemme niiden mukaan. Silloin voimme löytää sopusoinnun itsemme ja todellisen maailman välillä.
Sitä ennen me teemme tiedostamattamme virheitä ja sen jälkeen käsitämme erehdyksemme. Saattaa näyttää, ettei tästä tilanteesta ole mitään pakotietä.
Sen vuoksi ihmiskunta löytää itsensä yhä syvemmältä ja syvemmältä umpikujasta aina vain suurempiin vaikeuksiin kietoutuneena.
Tulemme havaitsemaan, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin tiedostaa henkinen maailma, johon me osana kuulumme. Sen tunnustaminen johtaa meidät uuteen tilanteeseen, jossa me alamme tietoisesti toimimaan yhtenä kollektiivisena ruumiina eikä vain yksilöinä.
Kaikki ihmiset ovat yhteenliitettyjä yhdeksi sieluksi sukupolvesta toiseen.
Meillä kaikilla on yhteinen vastuu.
Lähde: http://www.kabbalah.info/finkab/
samaa mieltä.
"suurinpiirtein" samaa mieltä?
mistä kohtaan olet erimieltä? :)
hälsn. -rebecca
Juu, voisitko selittää tämän kohdan:
"Ajattelemme, ettei meidän pidä haluta muuta kuin vähän ravintoa ja voida maata auringossa kuin kissa. Kuitenkin asia on päinvastoin, seuraavassa elämässä tulemme olemaan entistäkin julmempia, vaativampia ja aggressiivisempia."
Miten niin julmempia jne?
Sen kyllä ymmärrän että jos emme tässä elämässä koe sitä mitä meidän on koettava niin seuraavassa elämässä se kuitenkin tulee vastaan taas. (Siksi yritän selvittää kaikki ongelmat jo tässä elämässä. :-) )
Mutta julmempia ja vaativampia ja agressiivisempia? Huh!
henkisyys. Olemme kuitenkin jollakin tapaa "laiskoja" tämän suhteen (ikäänkuin kissa, joka makaa auringossa).
Valitsemme ikäänkuin helpoimman mahdollisen tien - mutta sillä ei välttämättä ole hengellisyyden kanssa mitään tekemistä - se on tietynlaista egoismia.
Ihmisen tulisi laajentaa haluaan vastaanottaa.
Hänen halunsa on laajennuttava käsittämään kaikki maailmat, tämä mukaan lukien.
Tätä tarkoitusta vasten hänet on luotu.
Meidän ei ole tarpeen ryhtyä munkiksi tai askeetikoksi tai eristäytyä tavallisesta elämästä. Päinvastoin, meidän tulee mennä naimisiin, kasvattaa lapsia, työskennellä ja elää täyttä elämää.
Mistään ei tarvitse luopua, sillä mitään ei ole luotu ilman syytä, eikä ihmisen tarvitse vetäytyä erilleen elämästä.
Jos ihminen valitsee itse askeettisen elämän - se ei automaattisesti tarkoita, että hänestä tulisi "valaistu". Kuinka usein onkaan ihmisten tekemät "hyvät teot" vain pelkkiä laskelmoituja asioita?
Mutta olen käsittänyt että ne koetukset jotka meidän on koettava tulevat tiellemme ja sitten ne on tosiaan koettava eikä paettava niitä koska ne ovat aina edessä. Mutta jos kuitenkin valitsemme helpoimman tien niin ei kai sen tarvitse tarkoittaa sitä että olemme julmempia seuraavassa elämässä? Samat koetukset vain ilmestyvät nenämme eteen ja kysyvät että jokos nyt. :-)
Kiitos. Mielenkiintoista. Jälleensyntymä ja henkinen kehitys/taantuma ovat itsestäänselvyyksiä, jotka on muuten jo pitkälti tieteellisesti todistettukin. Mutta siihen ei kannata mennä tällä palstalla.
olisimme etupäässä julmempia vain itseämme kohtaan. Omaa sisintämme, sieluamme - jos emme pyri kohti hengellisyyttä, tässä elämässä, on se kuitenkin tulevaisuudessa tuleva eteemme, tavalla tai toisella.
Eli, jos emme piittaa kasvusta kohti Luojaa - vaikka olisimmekin ns. "kilttejä" ihmisiä, niin se ei johda mihinkään.
Kaikki me olemme osa kokonaisuutta. Luontoa. Luojaa.
Elämme aineellisessa maailmassa ja koemme sen todeksi. Totuus on kuitenkin paljon suurempaa.
Ja kirjoituksistasi aistin sen, että olemme samalla polulla :)
Tietenkään ei ole todistettu. Sielua ei voi olla olemassa, koska emme voi purkittaa sitä ja tehdä sillä testejä. Asia on juuri näin ja loppuunkäsitelty.
samaa mieltä. :-)
Olemme erittäin paljon samalla polulla vaikka en olekaan lukenut kabbalaa. :-)
"Sielua ei voi olla olemassa, koska emme voi purkittaa sitä ja tehdä sillä testejä."
Tuo ei tarkoita, että sielua ei voi olla olemassa. Metafysiikan asioissa on juuri se piirre, että niitä ei voida todistaa oikeiksi tai vääriksi luonnontieteen keinoin.
Se oli sarkasmia.
Niin myös minä haluaisin tuon tietää. Mutta missään Helvetissä ei tietenkään haluaisi oleilla ikuisuuksia.