seinäjoen käyttöauto

friiman

Olen ostanut eritasoisia autoja, niin uusia kuin vanhoja, niin suoraan yksityisiltä myyjiltä kuin autoliikkeistä.
Tuli nyt ensimmäinen tosi pettymys seinäjoella olevaan seinäjoen käyttöautoon. Eli lyhyesti kerrottuna ostin todella hyvän, kohtuullisen vähän ajetun, uudehkon auton ja myyjää siteeratakseni, auton pitkäksi aikaa. Arki koitti, ensin puuttui malliin kuuluva vakiovaruste, maksoin siitä puolet.

Sitten tekniikka alkoi reissata voimansiirrossa, toinen liikkeen edustaja kertoi että se kuuluu siihen malliin tälläinen "penikkatauti", myyjä kertoi että tässä mallissa ei kyseisiä penikkatauteja ole että tähän vuosimalliin ne kaikki on korjattu.

Edelleen liikkeen edustaja kertoi että ne on kuluvia osia jne.....
Autoa oli ajettu n.2500 km ostotapahtuman jälkeen, aikaa ostosta oli n. 2kk.
He olisivat tulleet vastaa n. 10 %:lla, eli tässä tapauksessa ei millään.
Jatkaen vielä että tälläistä ei kannata viedä kuluttaja-asiamiehelle, he voittavat kaikki tälläiset tapaukset.

Eli vietiinpä minua kuin pässiä narussa, mutta se naru estää minua asioimassa ko. liikkeessä.
Kumma kyllä kun olin yhteydessä eri huoltoliikkeisiin, heille tämä tapaus oli tutunlainen Seinäjoen käyttöautossa.
No, meitä on aika monta ketkä pysyy pois ko. liikkeen tontilta. Kaikille autoihmisille hyvää kesää, ja parempana se pysyy kun sinne ei mene uudestaan.
Ps. Itseäni voin vain syyttää, olisi auto pitänyttutkia eri paikoissa, että pitivätkö ne niin kauniit ylistyssanat paikkansa.

26

6502

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • esittelyauto?

      En tiedä kummat on pahempia polkijoita myyjät itse vai koeajajat :) Koeajat luulisi nyt yleensä että hyvin vuoksia mene vain rälläämisen ilosta koeajamaan vaan auto ajetaan siististi. Toista olen nähnyt myyjien toimesta miten käsittelevät esittelyautoa.

      • polkeakkin

        "Venttiilinnousuhan" on katsottava.
        No jotkun vaan luulevat että se on räppäämistä.


    • phu

      on kekemusta ko liikkeestä! älä anna periksi,ota yhteys kuluttaja asiam et häviä mitään päinvastoin voitat. kyllä liike on vastuussa viosta.yksi myyjä on aika hankala tapaus!

      • Olisi tehnyt mieli käydä ehdotettu tie loppuun, mutta kun en viitsinyt omaa kesää pilata tämän takia, tosi on että eräs myyjä on tosi kinkkinen ja aika uhmakas.
        Joku voisi tuntea itsensä "uhatuksi" ko. asian tiimoilta.
        Kuluttajamieheen olisi kannattanut ottaa yhteyttä, kuten tämä eräs myyjä ilmoitti, minulla ei olisi mitään sijaa arvon kysymyksessä, sillä kaikki osat ovat normaalia kuluvia osia jne.. mutta eipä ole enään asiaa sille tonteille, ehkä parempi pysyä toisessa kaupungissa, missä sentään myyjän ja autoliikkeen sanaan voidaan luottaa edes jonkin verran, että kaikille vain tervemenoa Tampereelle, siellä tuntee itsensä ihan asiakkaaksi.


      • friiman kirjoitti:

        Olisi tehnyt mieli käydä ehdotettu tie loppuun, mutta kun en viitsinyt omaa kesää pilata tämän takia, tosi on että eräs myyjä on tosi kinkkinen ja aika uhmakas.
        Joku voisi tuntea itsensä "uhatuksi" ko. asian tiimoilta.
        Kuluttajamieheen olisi kannattanut ottaa yhteyttä, kuten tämä eräs myyjä ilmoitti, minulla ei olisi mitään sijaa arvon kysymyksessä, sillä kaikki osat ovat normaalia kuluvia osia jne.. mutta eipä ole enään asiaa sille tonteille, ehkä parempi pysyä toisessa kaupungissa, missä sentään myyjän ja autoliikkeen sanaan voidaan luottaa edes jonkin verran, että kaikille vain tervemenoa Tampereelle, siellä tuntee itsensä ihan asiakkaaksi.

        Aikaa on kulunut, autoni pelaa hyvin kun itse hoidin kaikki "kuluneet" osat uusiksi, mikä minua ihmetyttää, miten kenelläkään on varaa hoitaa näin kaupankäyntiä, myös, miten laatumerkit antavat edelleen jatkaa merkkiensä myyntiä liikkeessä, ilmeisesti ei ole mitään "oma valvonta systeemiä".
        Sillä ko. liikkeen palveluihin ja jälkihoitoihin olen törmännyt niin useassa tilanteessa, ja varsinkin näihin jälkihoitotilanteisiin, mitkä ei anna aihetta ylpeilyyn.
        Hyvää syksyä.


      • Markok

        Käyttöauto Seinäjoku....mene nyrkkipajalle kysymään mikä vikana, meillä ei laitteita!


      • Anonyymi

        automyyjät kohillaan ns vaihtuvat automyynti päälliköt perseestå


    • a4

      Erittäin huonoja asiakaspalvelukokemuksia myös itsellä kyseisestä liikkeestä Seinäjoelta. Liikkeen erikoisuutena näyttää olevan erityisesti asiakkaan syyllistäminen ja vähättely. Tuli ensimmäinen ja viimeinen ostos kyseisestä konsernista.

      • J.Lipsus.

        Niillä oli Autotalli.comilla 70 tonni ajettu Volvo V70 jotain 2002 paikkeilta ja vaikutti hyvältä peliltä
        mutta kysyin ensin netissä pitääkö kilometrit varmasti paikkansa. Vastaus oli että kyllä pitäisi pitää,
        miksei pitäisi ;)
        No ryntäsin autoa katsomaan ja ajoin sen takia melkein 100 kilsaa ja paikanpäällä kun sit tutkin
        niin auto oli 2 vuotta aiemmin ollut 250 tonnin huollossa Ruotsissa. Sanon myyjälle että
        taitaa olla ainakin 300 000 ajettu niin totesi vain että voi se niinkin olla ;)


      • Markok

        Samaa mieltä.


    • O,k

      Oikeastaan mulle kävi vähän saman tapaisesti. Tehtaalta tilatusta autosta puutuiu tuiki tärkeä varuste. Kyseisen varusteen jälki asennus ei onnistunut, myyjä arveli asian korjaantuvan autoa vaihtamalla. Niinpä höveli autokauppias tarjoitui ystävällisesti myymään uuden auton huomattavalla alennuksena. . Kiireessä hyväksyin korjaavan tilauksen. Vasta kotona luettua sopimuksen tarkalleen totesi joutuvani maksamaan välirahaa liki 5000 euroa ja antamaan uuden autoni vaihtoon. Tuleva auto oli vielä lähtö hinnaltaan halvempi.
      Peruutin tilauksen jota myyjä ei hyväksynyt. Vasta kaksi kuukautta tilauksen purkamisesta kuluttaja asiamiehen toimesta sopimus peruttiin ja jo maksamani liki tuhannen euron purkuraha palautettiin.

      Opetus älä osta sikaa säkissä, äläkä luota täysin myyjään olkoon kysymyksessä uusi tai vanha auto. Tässä tapauksessa myyjä oli täysin pihalla auton tekniikasta kuin lumi ukko. Varusteet olisi itse pitänyt käydä katsomassa netistä, maahantuojan sivuilta . Lisävarusteita tähän autoon oli tyrkyllä liki toisen auton hinnan verran.
      Liikkeen nimeä en toistaiseksi ilmoita koska ole samaisessa liikkessä saanut hyvän huoltopalvelun. Nyt vain kävi näin.

    • O,k

      Mitään et häviä, Jos teet kirjallisen selvityksen asiasta kuluttaja asiamiehelle. Asian käsittely on ilmaista. Kuluttaja asiamies päättää kannattaako asia riitauttaa. Asia ei vielä ole vanhentunut.

    • tyfui

      auton ostit. 2500km? Jos tehdas korjaa takuuna, niin sitten korjaa. Muuten ei. Mitä ihmeellistä tuossa nyt on. Etkö pysty kertomaan mikä vika? Tai mitä puuttui? Kerro myös auton malli, jotta tiedetään ettei tuuli huuliasi heiluta.

    • 31

      Vaimo joutui ostamaan kys. liikkeestä uuden auton entisen auton rikolisen huonon korjauksen takia. Uusi auto tilattiin keskuslukolla varustettuna. Muutaman kuukauden kuluttua osottautui, että keskuslukko oli asennettu kys.liikkeessä, vähän sinnepäin. halvin mahdollinen tarvikeosa ,joka ei voinut toimia.Entisen auton epäonnistuneen peltikorjauksen jälkeenkin piti vielä vetää asiakasta retkuun.

    • kurki89

      Jos todella haluat huonoa palvelua, niin silloin kannattaa asioida Seinäjoin käyttöautossa.

    • poikkipuu

      seinäjoin käyttöautossa pääsyvaatimus autonmyyjillä on oltava rikollinen tausta.

    • Kokeiltu

      Aika paljon mielipahaa säästyy, kun välttää ko. liikkeessä asiointia.

    • 5754745845

      Ostakaa premium-laatuisia autoja niin ei tarvi jälkeenpäin itkeskellä vioista. Itse ostin Seinäjoen Käyttöautosta käytetyn Avensiksen 5v sitten eikä siinä ole vieläkään ollut ainuttakaan vikaa.

      • Anonyymi

        Olet sinä kyllä erikoinen kaveri.
        Muita neuvot ostamaan premium-tason autoja,
        ja itse ostat tuiki tavallisen alempaa keskitasoa olevan Tojolootan.


        HEH HEH


    • Volvomies66

      Todella huonoja kokemuksia Seinäjoen Käyttöautosta. En ymmärrä miten kellään vara kohdella asiakasta niin ylimielisesti . Varsinkin vaihtoautopäälliköm vastaukset pistävät ihmettelemään miten asiakasta voidaan kohdella reklamaatio tilanteessa niin ala-arvoisesti. Koskaan en tule jalallani liikkeeseen enää astumaan ja sama koskee aika monta muutakin lähipiirissäni. Onneksi Seinäjoelta löytyy vielä liikkeitä josta saa asiallista palvelua.

      • kyllähän.se.voisi

        Syy seuraus?
        "...miten asiakasta voidaan kohdella reklamaatio tilanteessa niin ala-arvoisesti. "

        Voisiko olla syy reklamoinnin aihe ja/tai reklamoijan oma asiaton käytös?


    • Volvomies66

      Reklamaatio esitetty ihan asiallisesti mutta liike haluton tulemaan millään tavalla asiassa vastaan.Myönsivät suoraan että asiakkaita menetetään tällä tavalla mutta uusia tulee kuulemma tilalle. Auto korjattu omalla kustannuksella ja onneiksi jaloillaan voi äänestää kun on vaihtoehtoja.
      Reklamaation syystä en sen syvemmin avaudu mutta 30 vuoden kokemuksella käytettyjen autojen ostamisesta tiedän kyllä miten vastuullinen liike toimii. Tulipahan otettua harha-askel Käyttöauton asiakkaaksi.

      • Try-N-Save

        "Reklamaation syystä en sen syvemmin avaudu mutta 30 vuoden kokemuksella käytettyjen autojen ostamisesta tiedän kyllä miten vastuullinen liike toimii. "

        Johtuisko siitä, että sinulla ei ole valideja perusteita vaatimuksillesi? Jos olisit oikeassa ja vian laatu myyjän virhevaatuun piirissä niin et panttaisi tätä tietoa.

        Muistan aikanaan kun asiakas vei auton kuntotarkastukseen omalla kustannuksellaan ennen kaupantekoa eikä suostustunut näyttämään tarkastuskorttia. Oli ihan vaikeana kun ei voinut perustella järjettömiä hinnanalennusvaatimuksiaan ainakaan havaittuihin puutteisiin vedoten, kun niitä ei löytynyt.


    • Oletteko huomanneet käyttöauto myy autoja missä on väärä rekkari ,ketä ne oikein yrittää kusettaa

      • Anonyymi

        seinäjoin petollisin autoliike on käyttöauto. en koskaan astu jalallani kyseiseen autoliikkeeseen, olen myöskin tehnyt informaatiotyötä kiertäessäni maailmalla, varoittamalla ihmisiä kyseisestä liikkeestä.


    • Anonyymi

      Nämähän ns korjasivat asiakkaiden autot nollaamalla vika valot ja huolsivat työajalla omia kosliaan, josta joku juttu olikin lehdessä jokin aika sitten.
      Eikö tuo kerro kaiken.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

      Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
      Maailman menoa
      383
      16334
    2. Ja taas kerran

      Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
      Nurmijärvi
      264
      6291
    3. Tänään olisn uskaltanut

      Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
      Ikävä
      11
      3708
    4. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      197
      2797
    5. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      14
      2362
    6. Kirjoita jotain kivaa

      ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
      Ikävä
      138
      2252
    7. Tiistaina nähdään.

      Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
      Ikävä
      110
      1670
    8. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

      Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
      Ikävä
      48
      1469
    9. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      90
      1234
    10. Rattoisaa lauantai iltaa

      Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
      Ikävä
      241
      1216
    Aihe