alempaa siirsin.....

Alkoi tajuttomasti naurattamaan kun kuuntelin biisin :) Hienosti on asiaa kevennetty. Ehkä kuolema tulisi ottaakin kuin yksi hetki elämästä, kepeästi. Sehän on vain yksi hetki muiden joukossa.

Meissä kuolee joka päivä tuhansia soluja. Keskimäärin seitsemässä vuodessa kaikki nykyiset solumme ovat kuolleet mitä meillä nyt on kehossamme. Uudet solut ovat korvanneet vanhat. Mitään ei ole jäänyt jäljelle.

Jos luulemme kehojemme olevamme samat kuin seitsemän vuotta sitten niin se on vain kopio kehosta. Pelkkä vaivainen kopio, kehomme on syntynyt uudelleen. Mieli tekee illuusion että kehomme olisi sama koko ajan. Mutta sekuntiakaan emme ole sitä, kuoleminen ja syntyminen on jatkuvaa.

Länsimainen ihminen on vähän arka kuolemalle. Sitä pidetään maton alla ja kun kohtaamme läheisen "poismenon", se on surullista. Se on kliinistetty, kuolevat kuolevat nykyään sairaalkoisssa pois silmistä. Ennen kuoltiin kaikelle kansalle, koko kyläyhteisö otti osaa kuoleman juhlaan, ja kuolema oli arkipäiväinen, lähes viikoittainen asia.

Hassu tilanne syntyy joskus hautajaisissa sellaisille ihmisille jotka eivät ole tottuneet fyysisen kehon kuolemaan. He menevät hämilleen ja tulevat surullisiksi.