Rohkea Dawkins

Mielestäni Dawkins on erittäin rohkea etsiessään uskonnollisuuden syytä evoluutiosta.

Esimerkkiä en osaa nyt antaa mutta joku muu voisi.

Terveisin Jumalharhaa taas lukenut.
25816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat
  • Siksi uskovaisia tulee aina olemaan enemmistö.

    Äänestä

  • Jeesus Darwin kirjoitti:

    Siksi uskovaisia tulee aina olemaan enemmistö.

    Näin on mutta ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin uskovaiset. Vaikea on kuitenkin keksiä valintapainetta joka ajaisi irti jumalharhasta. Se on vain henkilökohtainen näkemys ja tuskin edes meemi vaan sen puute.

    Uskovaiset tosiaankin lisääntyvät enemmän (esim.lestadiolaiset) ja aivopesu alkaa jo lapsena. Jumalharha siirtyy näin sukupolvelta toiselle.

    Nykyisen tieteen edistysaskelilla jumalharha tulee yhä ahtaammalle eli aukkojen jumala ajetaan yhä ahtaammaalle ja silloin uskovaisuuden syitä on haettava jostain biologian ja psykologian alueelta. Onneksi evoluutio ei suinkaan tarkoita sitä että ateismi ei voisi lisääntyä tai vakiintua.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Aukkojen_jumala

    Äänestä

  • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

    " Näin on mutta ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin uskovaiset. Vaikea on kuitenkin keksiä valintapainetta joka ajaisi irti jumalharhasta. Se on vain henkilökohtainen näkemys ja tuskin edes meemi vaan sen puute. "

    Tutkitusti tehokkain lääke uskovaisuuteen on älykkyys sekä koulutus.

    Tutkimuksia tuosta on vaikka millä mitalla, esimerkkeinä nyt vaikkapa

    http://kspark.kaist.ac.kr/Jesus/Intelligence & religion.htm
    http://www.youtube.com/watch?v=T27kB4BjbEg
    http://www.atheists.org/flash.line/atheism1.htm
    http://danish.newsvine.com/_news/2007/02/05/554043-professor-atheists-are-more-intelligent-than-believers
    http://en.wikipedia.org/wiki/Religiosity_and_intelligence

    Parempi sosiaalihuolto ja koulutusjärjestelmä ja saadaan uskonnot kuriin.

    Äänestä

"Jos joku teisti kirjoittaisi vastaavan tieteen vastaisen kirjan ja “argumentoisi” samalla tyylillä kuin Dawkins kirjassaan, olisi vastaanotto murskaava. Syystäkin.

Dawkins on noussut suomalaisten naturalistien silmissä kritiikin yläpuolelle. Toimintakulttuuri naturalistien leirissä näyttää tältä osin olevan samanlainen kuin dogmaattisessa uskonyhteisössä. "

http://blogit.hs.fi/tiede/jumalharha-suomeksi/

Äänestä
  • tietysti Dawkinsin vika.

    Siis normi krisulogiikan mukaan se joka osoittaa että tuossa on paskakasa siivottavaksi, on syyllinen, ei suinkaan tuota paskaa suoltava taho.

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    tietysti Dawkinsin vika.

    Siis normi krisulogiikan mukaan se joka osoittaa että tuossa on paskakasa siivottavaksi, on syyllinen, ei suinkaan tuota paskaa suoltava taho.

    tuollainen kuva mulla dawkinsista juuri onkin. osoitetaan jotain asiaa ja siihen se sitä jääkin.

    mikäli hän keskustelua pyrkii herättämään, niin uskoisin että hän on hihhuleiden leireissä onnistunut tämän suhteen suhteellisen hyvin.

    paljonko se taas kiinnostaa nonhihhulia? ei ehkäpä enempää kuin pienen hymyn verran tämän 'tarmolle'.

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    tietysti Dawkinsin vika.

    Siis normi krisulogiikan mukaan se joka osoittaa että tuossa on paskakasa siivottavaksi, on syyllinen, ei suinkaan tuota paskaa suoltava taho.

    Luetunymmärtäminen olisi suotavaa. Uskomattomien lasien läpi välillä vaikeaa, näen mä.

    Äänestä

  • Jos McGrath ja Plantinga edustavat kovatasoisinta Dawkins-kritiikkiä, niin eipä paljon hetkauta. McGrath vinkuu yhdentekevien teologisten argumenttiensa ja Plantinga näennäisen, mutta vain hänen omaan olemassaoloonsa perustuvan maailman suunnitelmallisuuden kanssa.

    Ja ennenkuin alatte jeesustelijat mussuttamaan, niin huomautan, että minä olen tuon McGrathin Dawkins delusion vihkosen (n. 60 sivua) myös lukenut.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Luetunymmärtäminen olisi suotavaa. Uskomattomien lasien läpi välillä vaikeaa, näen mä.

    niin voidaan sitten rauhassa hieroa sitä sinun luetun ymmärtämistäsi.

    Taitaa vituttaa kun hihua pidetään hihuna ja ihan aiheesta?

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    niin voidaan sitten rauhassa hieroa sitä sinun luetun ymmärtämistäsi.

    Taitaa vituttaa kun hihua pidetään hihuna ja ihan aiheesta?

    En mä äsken omasta luetunymmärtämisestä nalkuttanut. Dawkinsin kirjassa on osa myös ihan fiksua tekstiä.

    "Taitaa vituttaa kun hihua pidetään hihuna ja ihan aiheesta?"

    Typeryys on ikuista, subjekti vain vaihtuu. Fiksu ei siitä vedä hernettä nenään.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    En mä äsken omasta luetunymmärtämisestä nalkuttanut. Dawkinsin kirjassa on osa myös ihan fiksua tekstiä.

    "Taitaa vituttaa kun hihua pidetään hihuna ja ihan aiheesta?"

    Typeryys on ikuista, subjekti vain vaihtuu. Fiksu ei siitä vedä hernettä nenään.

    vaan joskus näemme taikauskoista vapaan ihmiskunnan.

    Sillävälin. älähän palkoile.

    Äänestä

dawkins on ehkä maailman rohkein. vai keksitkö rohkeamman?

"Mielestäni Dawkins on erittäin rohkea etsiessään uskonnollisuuden syytä evoluutiosta."

Äänestä
  • ..kuin etsiä moraalin syytä evoluutiosta. Kun on etukäteen sitoutunut ajatukseen, että evoluutio selittää kaiken, niin sitten on pelkästään loogista uskoa, että moraali selittää evoluution.

    Ei siinä mitään rohkeutta tarvita. Tyhmähän Dawkins olisi jos väittäisi jotain muuta.

    Äänestä

  • muuta vaihtoehtoa.. kirjoitti:

    ..kuin etsiä moraalin syytä evoluutiosta. Kun on etukäteen sitoutunut ajatukseen, että evoluutio selittää kaiken, niin sitten on pelkästään loogista uskoa, että moraali selittää evoluution.

    Ei siinä mitään rohkeutta tarvita. Tyhmähän Dawkins olisi jos väittäisi jotain muuta.

    ei haittaa se että dawkins on mun mielestä ehkä maailman rohkein heppu.

    sopiiko sulle?

    Äänestä

  • sua. kirjoitti:

    ei haittaa se että dawkins on mun mielestä ehkä maailman rohkein heppu.

    sopiiko sulle?

    Minulle Dawkinsista on tullut fundamentalistinen vaikutelma, joka ei ota älyllisä argumentteja vakavasti.

    Äänestä

  • yhtään... kirjoitti:

    Minulle Dawkinsista on tullut fundamentalistinen vaikutelma, joka ei ota älyllisä argumentteja vakavasti.

    haittaa.

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    haittaa.

    tämä on tietysti ad-hominem argumentti, mutta olen joskus miettinyt, että Dawkins on minusta jotenkin hintahtava.

    Olisikohan taustalla jotain inhimillistä, miksi hän vastustaa kristillisyyttä. Sehän sisältää mm tietynlaisen moraalikoodin, suhtautuu kriittisesti mm homoseksuaalisuuteen (miksi muuten naturalistit kannattavat sitä, sehän on luonnotonta?).

    Äänestä

  • ei ollenkaan... kirjoitti:

    ja suhtautumiseen seksuaalisen suuntautumiseen on erittäin hankala lähteä ottamaan kantaa (tarjoamillasi tiedoilla).

    jospa totean: aha

    tunnetko bändin?

    Äänestä

  • moraalikoodeihisi kirjoitti:

    ja suhtautumiseen seksuaalisen suuntautumiseen on erittäin hankala lähteä ottamaan kantaa (tarjoamillasi tiedoilla).

    jospa totean: aha

    tunnetko bändin?

    ainakaan wikipedia ei osaa ottaa kantaa dawkinsin seksuaalisuuteen. ei anakaan raportoi vaimosta ja lapsista.

    tietääkö kukaan?

    Äänestä

  • norjalaista poppia kirjoitti:

    ainakaan wikipedia ei osaa ottaa kantaa dawkinsin seksuaalisuuteen. ei anakaan raportoi vaimosta ja lapsista.

    tietääkö kukaan?

    siihen dawkinsin rohkeuteen?

    mun mielestä se on sitä ehkäpä maailman eniten sitä. se on mun mielestä ehkäpä vielä kovin jätkäkin.

    mikä neuvoksi nyt?

    Äänestä

  • palataa kirjoitti:

    siihen dawkinsin rohkeuteen?

    mun mielestä se on sitä ehkäpä maailman eniten sitä. se on mun mielestä ehkäpä vielä kovin jätkäkin.

    mikä neuvoksi nyt?

    googlettaminen taisi löytää rikulle vaimon;

    http://en.wikipedia.org/wiki/Lalla_Ward

    eli homoteoria ei välttämättä toimi.

    Mikä sinun mielestä tekee rikusta rohkean?

    Äänestä

  • naimisissa... kirjoitti:

    googlettaminen taisi löytää rikulle vaimon;

    http://en.wikipedia.org/wiki/Lalla_Ward

    eli homoteoria ei välttämättä toimi.

    Mikä sinun mielestä tekee rikusta rohkean?

    "Mikä sinun mielestä tekee rikusta rohkean?"

    ahneus.

    Äänestä

  • norjalaista poppia kirjoitti:

    ainakaan wikipedia ei osaa ottaa kantaa dawkinsin seksuaalisuuteen. ei anakaan raportoi vaimosta ja lapsista.

    tietääkö kukaan?

    Dawkins on kolmatta kertaa naimisissa ja hänellä on avioliitoistaan ainakin 1 tytär. Nykyisen vaimonsa (Lalla Ward) kanssa hän ollut naimisissa vuodesta 1992.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Dawkins on kolmatta kertaa naimisissa ja hänellä on avioliitoistaan ainakin 1 tytär. Nykyisen vaimonsa (Lalla Ward) kanssa hän ollut naimisissa vuodesta 1992.

    kaappihomo?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

DarkNinjaHiiri kirjoitti:

Mielestäni Dawkins on erittäin rohkea etsiessään uskonnollisuuden syytä evoluutiosta.

Esimerkkiä en osaa nyt antaa mutta joku muu voisi.

Terveisin Jumalharhaa taas lukenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu