Siellä se näyttää Vanhasen naisystävä kulkevan virkamatkoilla mukana ja oikein valtion yksityiskoneella... alkaa riittämään tällaiset tempaukset (kuten erään kansanedustajan 3000 euron englanninkielen kurssien maksatukset verorahoilla tai eduskunnan avustaja ja ostosopimukset).
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja hänen naisystävänsä Sirkka Mertala saapuivat sunnuntaina hyväntuulisina pohjoismaiseen pääministerikokoukseen Vadstenaan Etelä-Ruotsiin.
Viiden maan pääministereitä oli vastassa runsaslukuinen toimittajajoukko, josta selvä enemmistö oli suomalaisten tiedotusvälineiden edustajia.
Suurimman huomion sai osakseen Sirkka Mertala, joka suhtautui tiedotusvälineiden kiinnostukseen huvittuneesti.
Tyylikkääseen vaaleaan kesäasuun pukeutuneelta Mertalalta kysyttiin, onko kutsu mukaan kansainvälisiin edustustehtäviin osoitus hänen ja pääministerin suhteen vakiintumisesta.
- Se jää teidän pääteltäväksenne, Mertala sanoi nauraen.
Mertala toivoi maanantaiksi aurinkoista säätä, sillä pääministerien puolisoiden ja seuralaisten ohjelmassa on tutustumista Vadstenan historialliseen kaupunkiin, joka on tunnettu muun muassa 1300-luvulla perustetusta birgittalaisluostaristaan.
Pääministeri
veisteli vitsejä
Pääministeri Vanhanen ei hänkään halunnut vastailla kysymyksiin hänen ja Mertalan suhteesta. Vitsaileva Vanhanen torjui kysymykset vedoten siihen, että ne liittyvät hänen yksityisasioihinsa.
Ruotsalaistoimittaja kysyi Vanhaselta, johtuiko suomalaistoimittajien suuri määrä hänen naisystävänsä mukanaolosta.
- Ei, kyllä he ovat varmasti kiinnostuneita Pohjoismaiden välisistä rajaesteistä, Vanhanen nauratti toimittajia. Pohjoismaiden väliset rajaesteet on yksi pääministerikokouksen aiheista.
Pohjoismaisen pääministerikokouksen ohjelmassa oli sunnuntaina illallinen Vadstenan tunnelmallisessa luostarihotellissa Vätternjärven rannalla.
Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldtin isännöimä epävirallinen kokous jatkuu maanantaina muun muassa risteilyllä Götan kanavalla.
Kokouksen aiheina ovat muun muassa globalisaatiokysymykset, pohjoismaiden kriisinhallintayhteistyö ja Itämeren suojelu. Kokouksessa käsitellään myös ajankohtaisia EU-kysymyksiä ja ennen muuta unionin tulevaisuutta Irlannin kansanäänestyksen jälkeen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miten oma huusholli ?
Työtönkö ?
kyllä on oma etu kaiken edellä!
jos demokraattiseksi väitetyssä maassa toimii tuollainen lahjontajärjestelmä, eivätkä lahjuksia ottaneet poliitikot suostu edes ottamaan vastuuta tekemisistään, mikä neuvoksi?
tarvittaisiinko yhdistys keräämään varoja, sekä rahoittamaan toimintaa, millä korruptoituneet poliitikot, jotka eivät osaa sitä vapaaehtoisesti tehdä, poistettaisiin suomen politiikasta pysyvästi...