Miehelläni on sokeritauti ja sen vuoksi hän joutuu käyttämään lääkitystä joka on saanut aikaan sen että seksi ei hänelle enää maistu. Viimeksi olemme rakastelleet vuosi sitten. Tuntuu kuin mieheltäni olisi kaikki lämpoiset tunteet kadonneet, tunnen olevani hänelle vain kämppäkaveri, en enää edes nainen. Usein iltaisin hän ottaa yhteisestä sängystämme peittonsa ja tyynynsä ja siirtyy nukkumaan telkkarin ääreen, joskus aamuyöllä saattaa tulla takaisin sänkyyn nukkuessani ja aamulla usein on jo kadonnut touhuihinsa kun herään.
Itkettää tosiaan kun ajattelen että jos mieheni ei saa asioita kuntoon terveytensä suhteen, hän joutuu käyttämään tätä lääkettä elämänsä loppuun asti. Olen nyt 44 v eli tyydynkö sitten tällaiseen kämppäkaverielämään? Jotain muuta odotin elämältä kun hänen kanssaan menin naimisiin. Onneksi lapset on jo ehditty hankkia, muuten olisin kai jäänyt ilman niitäkin!?
Eiköhän mitään muuta lääkettä löydy joka korvaisi tuollaisen mikä pilaa koko elämän? Myös minun. Mieheni ajatuksista tosin en edes tiedä, hän sanoi lääkkeen käytön aloittaessaan että lääkkeellä on sellainen sivuvaikutus että vähentää seksihaluja, sen jälkeen asiasta ei ole keskusteltu. Nämä asiat ilmeisesti hänelle tabu... Ilmeisesti hän on sitten tyytyväinen.
Nytkö sitten pitäisi vaihtaa miestä vai mitä tässä pitää tehdä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinä lähestyisit häntä tämän asian suhteen tiedostaen, että kysymyksessä todellakin on seksihaluja vähentävä lääkitys -kuten edellä kirjoitit. Sinähän voit näyttää rakastavasi häntä, eikä siinä seksi ole ainoa kaunein tapa osoittaa rakkautta..sieltä sekin osa-alue pikku hiljaa tulee uudelleen esille. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus, missä fyysinen ja psyykkinen puoli kulkevat käsikädessä. Osoita miehellesi rakkautta ja kerro hänelle kuinka kaipaat hänen kosketustaan.
asia sinun kohdallasi on. Kerro että sinä kaipaat samanlaisia seksihetkiä hänen nimemomaan hänen kansaan kuin aikaisemminkin. Puhutte asiasta avoimesti, että jos peli ei pelitä, niin hankkisitte sellaisia pillereitä että peli pelittää.
Mutta jos hommassa on jotakin muuta syitä, niin nekin on ilmeisesti poistettavissa.
Seksikaupoistakin saattaa löytyä monenlaisia vempeleitä asiantilan korjaamiseen.
Mutta ota ensin härkääsi sarvista kiinni, ja tee itse aloite, äläkä odotakuin lahna, että ukko tulee vonkaamaan.
Teillä naisilla kun on tuo aloitteenteko kovin heikoilla pohjilla. Ainakin meidän perheessä näin on ollut aina.
Minäkin saisin varmaankin olla vaikka vuoden ilman, jos se vaimon aloitteesta olisi kiinni.
Minusta on tullut melkein alkoholisti kun rakastamani nainen on koko ikänsä ollut sellainen pihtari.
Nyt sitten on ulkopuolisen auttajan kanssa saanut jotenkin sisäistettyä, että mieskin tarvii hellyyttä.
Kokeilehan nyt aluksi tehdä itse aloite, ja jos sekään ei auta, niin silloin on keskustelun kautta pyrittävä purkamaan asia. Viimeisenä keinona on sitten lääkärin ja jonkun terapeutin apu varmaankin paras.
se viraissa käynti tai ukon vaihto on varmaankin liian radikaali toimenpide ihan ensimmäiseksi ottaa käyttöön.
Nimittäin jos muuten tulette mukavasti juttuun.
Mieluisia hetkiä tulevaisuuteenne.
Olen diabeetikko mies. Toimiva lääkitykseni ei mitenkään vähennä seksihalujani. Kun oikea sokeritasapaino on nyt saavutettu, niin siinä on käynyt päinvastoin. Ts. kykyni on lisääntynyt...
Mitä lääkkeitä miehellesi on määrätty ?
Voisikohan ne ehkä vaihtaa toisiin lääkkeisiin.
Jaksamista !