Pelastaako Mertala KEPUn maineen

Mertalalla on selvästi sellainen ote asioihin, että HÄN pelastaa Matin maineen ja saa KEPUN nousuun.
"Olen ihana tykätäkää minusta, kirjoittakaan mairittelevasti", luki hänen habituksessaan.

"Edustan maatanne, kehityn kokoajan aina vain kuninkaallisemmaksi.Kohta näette suuren lierihatun pääsääni.
No, tosin lieren alta ei näy sitten kun nenäni".
Näin hänen olemuksessaan mielestäni lukee.

"Olen tässä nyt ensimmäistä kertaa valiovierailulla" huom. minä MERTALA !!

Kukaan sivistynyt vastuunkantava nainenei olisi lähtenyt vierailulle, ennekuin olisi edes kihloissa.
6155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Julkisuuteen näkyy väkevästi hänen kommenteissaan.

Äänestä
  • Vanhaakin vanhempi sananlasku on kerta toisensa jälkeen osoittautunut karmean todeksi. Ei edes vaaliavustuksia haluta laillisesti ilmoittaa - vaikka ovat ihan laillisia!

    Äänestä

Toimintaa, pyritään viemään huomio muualle että keskustelu oikeista asioista unohtuisi ja jos jutut yksityiselämän liepeiltä eivät miellytä valitetaan miksi ei keskustella oikeista asioista. Ideallitilanne on kun ei keskustella mistään.

Äänestä

Kehotan sinua siirtymään asialinjalle. Pois loskanheitosta tällä sivustolla!

Äänestä
  • Kukaan ei heitä loskaa, vaan kuuluttaa tyylitajun perään.

    Rakastavaisia on toki ymnmärrettävä: Vanhasen oli pakko taas kaikota maasta pakoon median myllytystä. Vastahan hän oli ennen puolueensa kokousta viikon paossa.

    Ei semmoista meininkiä kestä yksikään vastarakastunut pari. Voi vaikka kiukuspäiten toinen osapuoli ottaa ja jättää, kun toinen on aina poissa. Täytyy Vanhasenkin vähän saada vahtia pitää, ettei jää lehdelle soitteleen...
    se on pidettävä kii sillonku saa!

    Äänestä

tuhoojalta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukkahattu-täti kirjoitti:

Mertalalla on selvästi sellainen ote asioihin, että HÄN pelastaa Matin maineen ja saa KEPUN nousuun.
"Olen ihana tykätäkää minusta, kirjoittakaan mairittelevasti", luki hänen habituksessaan.

"Edustan maatanne, kehityn kokoajan aina vain kuninkaallisemmaksi.Kohta näette suuren lierihatun pääsääni.
No, tosin lieren alta ei näy sitten kun nenäni".
Näin hänen olemuksessaan mielestäni lukee.

"Olen tässä nyt ensimmäistä kertaa valiovierailulla" huom. minä MERTALA !!

Kukaan sivistynyt vastuunkantava nainenei olisi lähtenyt vierailulle, ennekuin olisi edes kihloissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu