Sopimusneuvottelut kariutuivat Moskovassa vuonna 1939, koska länsivallat eivät luvanneet Stalinille Baltiaa ja Suomea Neuvostoliiton etupiiriin. Hitler veti sittemmin samassa pelissä välistä ässänsä, ja luovutti Suomen Stalinin käsiin, saaden vastapalveluksina Stalinilta Hollannin, Belgian, Tanskan Norjan ym. pieniä avuttomia maita. Sopimusehdot olivat Stalinille huomattavasti paremmin kuin pihtari - lännen tarjous.
Lännen ja Venäläisten Moskovan neuvottelut
v.1939
4244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Brittien ja venäläisten omien lähteiden mukaan neuvottelut kariutuivat pikemminkin siihen, että sen enempää ranskalaiset, kuin englantilaisetkaan eivät ottaneet niitä vakavasti.
Stalin kysyi lähettiläiltä mm. "Suostuvatko puolalaiset siihen, että neuvostoliiton joukot kulkevat maan läpi?" ja nämä vain hymisivät, että "varmasti, jos on tarvis". Samoin Stalin tiedusteli, josko liittoutuneet saisivat käyttää Belgiaa kauttakulkuun sodan syttyessä, johon nämä vastasivat, että vain jos heitä pyydetään. Eli strategisesti liittoutuneilla ei ollut mitään suunnitelmaa.
Lisäksi liittoutuneiden lähettiläillä ei ollut minkäänlaista oikeutta allekirjoittaa yhtään mitään.
Stalinilla ei olisi ollut mitään etenten uudelleen muodostamista vastaan vuonna 1939. Ongelma oli, että länsiliittoutuneet yrittivät kilvan todistaa Nietchen lausumaa: "Sota tekee voittajista typeriä" todeksi, eivätkä ottaneet tilannetta aivan vakavasti. Stalin puolestaan tiesi täsmälleen, ettei hänen Puna-Armeijansa olisi taistelukuntoinen ennenkuin 1941 (joskin arvio osoittautui sittemmin hivenen optimistiseksi) ja halusi jotenkin turvata selustansa. Joten kun saksan suurlähettiläs sitten esitti Ribbentropin tapaamista ja tämä esitti etupiirijakoa valmiina allekirjoittamaan heti (ellei pikemmin, koska Hitler halusi hyökätä Puolaan alle kahden viikon kuluttua...), Stalin suostui heti. Luultavasti vanha kehno tajusi ilman muuta, että Hitler varmisteli vain selustaansa, mutta koska se oli Stalininkin suunnitelma, se sopi hänelle oikein hyvin.
tuossa sopimuskaavailussa kiistan aiheuttajat.
Kolmiliiton sotilassopimus kaavailut Ranskan Englannin ja Neuvostoliiton kesken olisi taannut rauhan reunavaltioille Balttiasta Mustallemerelle.
Neuvostojohto katsoi Suomen kuuluvan balttilaisiin valtioihin.
Samalla Stalin oli vaatinut "oikeutta antaa apua" myös epäsuoran hyökkäyksen kohteeksi joutuneille valtioille, ilman että nämä itse pyysivät apua. Reunavaltiot eivät hyväksyneet tällaisia takeita, ja länsiliitto otti niiden vaatimukset huomioon.
Stalin alkoi siitä epäillä etteivät länsimaat itse asiassa pyrkineetkään sopimukseeen ja antoi epäsuorasti Hitlerin ymmärtää että sopimus hänen kanssaan onkin mahdollista.
Itse olen taipuvainen luottamaan kuvaan, joka syntyy lukemalla ulkomaisten, eritoten englantilaisten ja amerikkalaisten historijoitsijoiden tekstiä aiheesta. Kirjat kuten Winter War, White Hell ja Absolute War luovat mielestäni paremman, ei niin värittyneen, kuvan Stalinin sielunelämästä, kuin suomalaisten historiankirjoitus, joka tuppaa olemaan vähän 'joko-tai'- ajattelun vääristämään.
Näistä olen saanut sen kuvan, että Stalinilla ei ollut mitään strategiaa tai mielihalua alueiden valtaamiseen. Hänen koko tarmonsa 1937-1941 oli keskittynyt sisäisten vihollisten ja Saksan uhkaan.
Niinpä Stalin suostui saksalaisten sopimukseen etupiirijaosta pikemminkin siksi, että sen enempää ranskalaiset, kuin englantilaisetkaan eivät antaneet hänelle minkäänlaisia turvatakuita.
Aivan yksinkertaisesti: Jos/kun Saksa olisi hyökännyt Puolaan, mitä olisi tapahtunut? Kuten Stalin huomautti, ei ollut mitään takuita, että puolalaiset olisivat päästäneet venäläiset linjaan taistelemaan saksalaisia vastaan. Toisaalta englantilaisten haluttomuus loukata Belgiaa tarkoitti, että siltä suunnalta ei tulisi mitään hyökkäystä Saksan kimppuun, vaan aloite olisi saksalaisten käsissä.
Jos Stalin olisi tehnyt sopimuksen vuonna -39, hänen surkea armeijansa (jonka tilan hän tiesi kyllä tarkasti) olisi saattanut joutua ottamaan vastaan saksalaisten joukot Ukrainan rajalla näiden jyrättyä puolalaiset. Lisäksi Englantilaiset eivät olisi hyökänneet Pohjois-Saksaan, koska eivät olisi loukanneet Belgiaa. Ja Siegfried linja olisi pitänyt ranskalaiset omalla Maginot-linajallaan.
Eli Stalinilla olisi ollut edessään sota Saksaa vastaan vailla todellisia liittolaisia, tilanne jota hän yritti välttää kaikin keinoin vielä kesäkuussa 1941. Tämän Stalin luultavasti tajusi, kuten hänen kysymyksensä länsiliittoutuneille osoitti. Se että nämä eivät nähneet tätä on mielestäni osoitus aikamoisesta typeryydestä.
Kun saksalaiset viikkoa myöhemmin lähestyivät Stalinia, heidän sopimuksensa (Molotov-Ribbentrop) tarjosi huomattavasti paremmat turvatakuut: Puolet Puolasta, Balttian [Liettuasta kiisteltiin vielä pitkään, yli vuoden] ja Romanian osia puskuriksi, Suomenlahden kiinni Leningradin suojaksi ja kaikki hitlerin suostumuksella.
Tässä oli armottomasti ajattelevalle diktaattorille todelliset turvatakuut: satoja kilometrejä maata, jota linnoittaa ja siten estää saksalaisia saavuttamasta Neuvostoliittoa. Eritoten tässä on huomattava, että eletään vuotta 1939, eli kenelläkään ei ollut vielä harmainta aavistusta, kuinka nopeaa liikkuva panssarisota saattaisi olla. Useimmat arviot perustuivat Espanjan sisällissotaan tai vielä kehnommin: Ensimmäiseen Maailmansotaan ja silloin sata kilometriä maata linnoituksin olisi varsin hyvä este saksalaisten hyökkäykselle.
"Näistä olen saanut sen kuvan, että Stalinilla ei ollut mitään strategiaa tai mielihalua alueiden valtaamiseen. Hänen koko tarmonsa 1937-1941 oli keskittynyt sisäisten vihollisten ja Saksan uhkaan."
toteutui nimenomaan ei Hitlerin vaan Stalinin toiveiden täyttymyksenä.Hitler esitti jonniinmoisen Puolan olemassaoloa mikä taas ei Stalinia miellyttänyt.