Miksi GTI- ja urheiluautoissa ja tehokkaissa moottoripyörissä on bensamoottorit, vaikka dieselin "suorituskyky ja ominaisuudet ovat ylivoimaisia bensakoneeseen nähden"?
Samoin miksi diesel ei ole kelvannut myöskään maailman hienoimpiin loistoautoihin?
Miksi?
Samoin miksi diesel ei ole kelvannut myöskään maailman hienoimpiin loistoautoihin?
Miksi?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Onhan dieseleitä urheiluautoissa, voittaviakin. Pitääkö kaivaa oikein esimerkkejä?
Moottoripyörissä on bensakoneet pääsääntöisesti siksi, että diesel painaa turhan paljon. Bensakoneella saadaan kevyemmästä koneesta yhtä paljon tehoa irti.
GTI-autot ovat pääsääntöisesti teinien leikkikaluja. Eihän niihin oikeita moottoreita laiteta.
Ja kerropa minulle, mitä maailman hienointa loistoautoa ei halutessaan saa dieselillä.
Ja me TDI-kuskit ajamme autoilla jossa on KÄYTÄNNÖN voimaa ja saamme todeta jatkuvasti että bensa-autot tulevat edessämme perä edellä vastaan. :)
Dieselit menestyvät autokilpailuissa vain siten että niille on omat sääntönsä. Tämä on ehdoton fakta.
Kilpailutoiminnasta yleensä voidaan todeta, että kilpaa ajetaan myös kameleilla ja aaseilla, jotka ovat hitaampia kuin hevoset. Myös strutseilla ajetaan kilpaa, samoin esimerkiksi ruohonleikkureilla.
Dieselmoottori ei ilman erikoissääntöjä menesty missään autourheiluluokassa, kuorma-autoluokkia lukuun ottamatta.
Rotta antaa itse vastauksen, sitä oivaltamatta, alkuperäiseen kysymykseen lausumalla että "diesel painaa turhan paljon. Bensakoneella saadaan kevyemmästä koneesta yhtä paljo tehoa irti".
GTI autot eivät pääsääntöisesti ole teinien leikkikaluja. Pääsääntöisesti niitä käyttävät urheilulliseen ja nopeaan matkantekoon tottuneet ihmiset. GTI autoissa teho ei ole se ratkaiseva tekijä, vaan alusta.
On useita automerkkejä, myös loistoautoja, joita ei missään tapauksessa saa dieselmoottorilla varustettuina. Toki niihin voidaan monissa maissa erikoispajoilla vaihtaa dieselmoottori.
Rotta voi toki kaivaa esiin tapauksen, jossa samojen sääntöjen puitteissa dieselmoottorilla varustettu kilpa-auto on lyönyt bensiinimoottorisen kilpa-auton. LeMans ei kelpaa esimerkiksi, koska dieselit ajavat eri säännöillä. Säännöillä kikkailemalla löydetään autourheilusta luokkia, joissa vakioauto voittaa huippuunsa viritetyn urheiluauton - jos vakioauto otettaisiin kilpailuun mukaan.
Lainaan vielä, ja sitten täydennän:
"diesel painaa turhan paljon. Bensakoneella saadaan kevyemmästä koneesta yhtä paljon tehoa irti."
Täydennän sen verran että oikea ilmaisu on: bensakoneella saadaan kevyemmästä koneesta enemmän tehoa irti.
Siksi että bensiiniautoilla ajavat ovat täysjärkisiä ja noudattavat nopeusrajoituksia.
> Dieselit menestyvät autokilpailuissa vain siten että niille on omat sääntönsä.
Ja bensalleko ei ole? Siis on? Jahas.
> Rotta antaa itse vastauksen, sitä oivaltamatta, alkuperäiseen kysymykseen
> lausumalla että "diesel painaa turhan paljon. Bensakoneella saadaan
> kevyemmästä koneesta yhtä paljo tehoa irti".
Saadaan toki. sääli vain että vääntöä ei löydy kuin erittäin kapealla alueella ja korkeilla kierroksilla. Moottoripyörässä tämä ei niin haittaa, mutta autossa on hieman erilailla massaa. Samoin moottorin koko suhteessa auton massaan on hieman erilainen kuin moottoripyörissä, mutta sitähän ei voi sinun olettaa ymmärtävän?
Ai niin, dieselillä toimivia mopojakin on olemassa. Kuriositeettina...
> GTI autot eivät pääsääntöisesti ole teinien leikkikaluja.
> Pääsääntöisesti niitä käyttävät urheilulliseen ja nopeaan
> matkantekoon tottuneet ihmiset.
Eli teinit. Nopeaan matkantekoon tottuneet ihmiset käyttävät normaaleja, mukavia ja nopeasti liikkuvia autoja (diesel tai bensa, ihan sama. Molemmat liikkuvat "tarpeeksi"). Avainsana on tuo urheilullisuus. Teinit. :)
> On useita automerkkejä, myös loistoautoja, joita ei missään
> tapauksessa saa dieselmoottorilla varustettuina.
On toki, muttet sitten onnistunut yhtään mainitsemaan? Onkohan sittenkään? Vai onko taso laskussa? Nyt puhutaan enää "loistoautoista", kohta se on joku vanha nissani johon ei saanut dieseliä silloin 80-luvulla... :)
Vaikka oletkin ilmeisesti lähinnä pelle, niin aivan muiden mahdollisten lukijoiden vuoksi oikaisen eräitä väärinkäsityksiäsi:
1. Minulla ei ole mitään dieselmoottoreita vastaan.
2. Käsittelin asiaa aloittajan kysymysten valossa
3. dieseleillä ja bensiiniautoilla on omat sääntönsä.
4. Niissä muutamissa kilpailuissa, joissa käytetään kumpiakin moottorityyppejä, siis samassa kilpailussa, dieselille on annettu säännöissä tasoitusta mm. siten että niissä saa olla suurempi moottoritilavuus kun saman kisan bensiinikoneissa.
5. Aloittaja taisi puhua urheiluautoista ja GTI autoista. GTI autot ovat kilpa-autojen aihioita.
Jos taas puhutaan matkustusmukavuudesta, siis nopeudesta, väännöstä jne. niin valitsen aina lentokoneen. Sen liikennelentokoneen.
Olen pahoillani että joudun ammattilaisena väittämään ettet kovin paljoa tiedä siitä mistä kirjoitat, itse asiassa ilmeisesti et mitään.
Yritä sisäistää edes se, että minulla ei ole mitään dieselautoja vastaan. Käsittelin aihetta puhtaasti ja vain autourheilun kannalta. Loistoautot sitten ovat jo niin epämääräinen käsite, että niistä ja dieselmoottoreista on turha kinata. Liekö Fiat Puntoa vieläkään saatavana dieselmoottorilla? Tuskin. Eipä se silti taida olla loistoauto. Entä Ferrari,Lamborghini, Rolls Royce, jenkkien isot henkilöautot? Väitän yhä että on monia autoja, joita ei saa dieselmoottorilla varustettuna. Loistoautot eivät ole omaa alaani, vaikka olen sellaisilla ajanutkin.
Mutta jotta asiassa olisi joku tolkku niin lähdetäänpä siitä olettamuksesta, että sinulla on kahden litran dieselmoottori, ja minulla kahden litran bensiinimoottori. Tässähän oli puhe urheiluautoista.
Lupaan että vapaasti hengittävä kaksilitraiseni jättää dieselisi, vaikka asennat siihen millaisen turbon tahansa.
Väitän jopa, että nämä F-ryhmän 60 -70 luvulta peräisin olevat vapaasti hengittävät fordit jättävät turbodieselisi. Jos taas laitamme molempiin autoihin turbot, saat litran lisää moottoritilavuutta, ja jäät kuin seisomaan.
Näin se vain on, vaikka miten taivuttelisit. Muistathan, että nyt puhuttiin urheiluautoista, ja ettei minulla ole mitään dieseliä vastaan.
Dieselin luonteesta johtuen, ei kilpakäytössä saada samalla kuutiotilavuudella samaa tehoa ulos kuin bensa-autosta. Ihan normaalia. Siksipä tämä:
> Niissä muutamissa kilpailuissa, joissa käytetään kumpiakin moottorityyppejä,
> siis samassa kilpailussa, dieselille on annettu säännöissä tasoitusta
> mm. siten että niissä saa olla suurempi moottoritilavuus kun
> saman kisan bensiinikoneissa.
On aika no-win -etu.
Tietysti erityyppisiä koneita on hankala asettaa linjalle, vai onko? Ehkäpä ei. Jos säännöissä määrättäisiin autolle kokonaispaino tiettyyn väliin tyhjällä polttoainetankilla, ja siinä se, alettaisiin olemaan sellaisessa kisassa, jossa dieseliä ja bensaa voitaisiin oikeasti verrata. Teho ja taloudellisuus kunniaan (taloudellisuus, sillä tankkaukset vievät huomattavasti aikaa).
Näitä ei tietenkään ole, mitä nyt noita pisarakisoja.
> 5. Aloittaja taisi puhua urheiluautoista ja GTI autoista.
> GTI autot ovat kilpa-autojen aihioita.
Ja GTI-autoja ostavat vain teinit, ainakin katuliikenteeseen. Sitä en tiedä, jos joku ostaa GTI-auton, tehdäkseen siitä urheiluauton.
> Tässähän oli puhe urheiluautoista.
[..]
> Muistathan, että nyt puhuttiin urheiluautoista
Ehkä olisi paikallaan lukea alkuperäinen viesti uudestaan?
Minulla ei sinänsä ole mitään bensa-autoja vastaan. Alkuperäinen rassukka vain väitti, ettei dieseleistä ole mihinkään kilpailukäytössä tai peruskäytössä, mutta eipä näin ole.
Enkä vielä ole nähnyt yhdenkään huippuloistoauton nimeä listallasi. Ei. Rolssi ei kelpaa, sehän on loistoautojen keskikastia. :)
E Rotta ole varmaan ajanut vaikkapa uusimpia turboahdettuja bensavehkeitä, kuten Saabit, VAG:n 1,4 TSI tai 1,8 TSI? Väitän ja tiedän, että noissa esmes on vääntöä todella laajalla kierrosalueella, siinä turbodieselin kierrosalue jää kepeesti toiseksi. Ja toisaalta tällaisesta bensakoneesta löytyy kierrosherkkyyttä ja kierroksia vetää 7 tonnin kieppeille. Diesel hyytyy jo 4 tonnissa.
Koeaja vaikkapa TSI ja koet itse!
En tiennyt, että turbobensakoneita saa moottoripyöriin, noin yleisesti ottaen. :)
En ole todellakaan noita vagin atshii -koneita ajellut, mutta kokemuksia olen netistä lueskellut. Kuulema ihan kivoja vehkeitä, sääli vain että kulutus ei pysy väitetyllä tasolla (ei se kyllä pysy dieselilläkään, ei siinä mitään).
Löytyykö muuten vääntökäyriä netistä? Olisi kiva nähdä...
Kyllä noi sun jutut on tyhjää kolinaa. Hatun nosto siitä että sä vääristelet aloituksesta alkaen omat ja toisten jutut sites et näyttää et just sä oot se nero.
Tälläi sivusta katsoen sä oot lähinnä tyhjää kumiseva tynnöri. Sori, ei millään pahalla. Mut pinkku vinkki sulle: sillon kun keskustelu siirtyy kilpa-autoilun puolella ni sun kannattas vaieta. Ihan vaan siks et sä et tiedä asiasta tasan mitään. Mokaat vaan ittes.
Sä oot ihan asiallinen (hahaa) keskustelija ku pysytään halppis saksanseisojissa ja vetelissä perhediiselleissä. Mut sori, siihen se sun vähänen tieto rajottuukin. Siihen huvittavaan alavääntöön. Voi juttua sitäkin!
Tunnettu tyhjän puhujahan tuo Rotta on, mutta myös hirveä valehtelija. Lukaisin aloituksen, ja Rotankin kannattaisi lukea: siinä ei puhuta sanaakaan dieselistä peruskäytössä, vaikka Rotta juohevasti niin väittää. Eli valehtelee.
Aloitus koski urheiluautoja ja GTI autoja ja loistoautoja.
Autourheilusta ja urheiluautoista Rotta ei ymmärrä todellakaan mitään. Tässä Rotalle hiukan perustietoa siitä mitä Suomessa n. 2-litraisista bensiinikoneista 1,5 ahtopaineella otetaan irti:
- Audi S2, 500 - 600 hv / 450 - 600 Nm
- Mitsut 450 - 550 hv / 550 - 650 Nm
Nämä ovat ns. keskiveroisia kisa-autoja Suomessa. Mikään diesel millään kuutiotilavuudella ei kykene näiden autojen kanssa tasapäisesti kilpailemaan.
Rotan kannattaa pysyä netin, vääntökäyrien ja perheautojen parissa, ja jättää urheiluautot ja autourheilu niille jotka niitä tuntevat. Aidot GTI autot ovat niin kalliita ettei niitä teineillä näy. Bulevardisportit ovat eri asia.
Valehtelukin kannattaisi lopettaa. En vieläkään löydä aloituksesta kohtaa jossa aloittaja tuomitsisi dieselin peruskäytössä.
Siteeraan mukaellen Rottaa: dieselin luonteesta johtuen siitä ei koskaan saada miellyttävää eikä urheilullista moottoria. Joku taisi jossain kirjoittaa että diesel on työkoneen moottori, ja sitä se todella on.
Melu- ja hajuhaittoja lukuun ottamatta dieseliä voi toki käyttää perheauton voimanlähteenä. Itse kyllä en sellaiseen autoon vähällä kajoa, muuta kuin silloin kun on pakko.
Kannattaako viisastella? Puhuin kyllä ilmeisen selkeästi autoista, en moottoripyöristä. Voihan niitä ahdettuja moottoreita niihinkin joskus tulla ei siinä mitään....
Vääntö/tehokäyrä löytyy ainakin Golf Variant 140 hv TSI:stä viime syksyn TM-numerosta (syyskuu) ja 122 hv TSI-Golfista nykyistä eli uusinta edellisestä TM:stä.
Alkuperäinenhän se...
> Miksi [..] tehokkaissa moottoripyörissä on bensamoottorit
Mutta kuten sanoin, ei moottoripyörissä kai normaalisti sitä vääntöä samalla tavalla tarvitakaan. :)
Sääli ettei tule tekniikan hupilehteä kotiin. Olen joskus joitain käyriä netistäkin nähnyt, ajattelin että tietäisit mistä noita löytää. Ei sitten, ei ole niin tärkeää (en ole tuollaista hankkimassa kuitenkaan). :)
Onhan noita ahdettu moottoripyöriä ollut tuotannossa.
http://www.turbomotorcycles.org/TMIOA/Bike_Honda_CX650Td.html
Kyllä noita ahdettuja pyöriä riittää, varsinkin kun puhutaan moottoriurheilutouhuista (kiihdytys). Tässähän alunperin puhuttiin, miksei taivaallinen Diesel kelpaa kilpakoneisiin.
Tuossa tuollainen mukava ahdettu:
http://www.youtube.com/watch?v=gpQP4v_Z0nQ
Itse koeajan keskimäärin 3 eri autoa työni luonteeni takia päivässä ja voin kertoa, että eivät nämä dieselvääntömiehet ole, kuten tämä rottakaan ajanut turbobensoilla koskaan. Koeajot kun suoritetaan netissä lukemalla ja yleinen Dieselhapatus on aiheuttanut bensaturbojen unohduksen.
Ikävä tosiasia Dieselin kannalta vaan on se, ettei ilman ahdinta Diesel moottori sovi, kuin traktoriin. Bensakone sen sijaan henkilöautossa tyydyttävä ilman ahdintakin mutta lyömätön ahdettuna. Varsinkin jos ruvetaan todella virittämään ja kilpailemaan suorituskyvyssä.
Rotta voisikin pitää turpansa kiinni asioista, joista ei tiedä ja hankkia kokemuksensa asioista ja tiedoistaan muualta, kuin netistä. Nörtit ne kiihdyttelee ilmoitetuilla numeroillaan ja käppyröillään.
KUKA JOLLAIN KALATTAVALLA NOKIVASARALLA ENÄÄ NYKYÄÄN AJELEE JOKA SAVUAA JA ÄÄNTÄÄ KUIN MAAMOOTTORI HYI
dieselillä
Perehdyhän kisan sääntöihin. Huomaat näes että dieseleille on eri säännöt. Samoilla säännöillä ne ei ikinä voita LeMansissa. Sata varma!
Samassa sääntökirjassa ne säännöt ovat ja niitä noudattaen voi kuka tahansa rakentaa autonsa oli se diesel tai bensa. Ei siellä mitään niin poikkeavaa ole joka sen dieselin oloa helpottaisi. Suurin syy on siinä, että diesel tankataan puolet harvemmin kuin bensakoneellinen. Taitaa nää marginaalimerkit (Ferrari,lambo,maserati, koeningsegg ja jenkit) olla ainoita joilla ei ole GT mallia dieselinä.
No ota selvää vähän. Toki kuka tahansa voi tehdä diesel auton kilpailuun, mutta diesel saa sääntöjen mukaan olla esim. merkittävästi suurempi kuutiotilavuudeltaan. Miksi ei tehdä sääntöä, että kuutiotilavuus on molemmissa sama? Ei tarvitsisi dieseleitä odotella Le Manseen. Eli säännöillä suositaan dieseliä, joten vain sen vuoksi dieseliä käytetään Le Mansissa, ei minkään muun vuoksi.
Toiseksi Le Mansissa käytetty diesel-polttoaine on kaukana ns. normaalista dieselistä.
Ei taida olla mitään hajua Le Mans -säännöistä?
Dieselin kuutiotilavuus saa olla suurempi kuin bensaturbon, mutta turbolla tilavuuden merkitys ei pitäisi olla kovin suuri. Vastaavasti dieselin tankki on pienempi.
Eikä se polttoainekaan mitään kovin erikoista ole, lähinnä verrattavissa Shellin V-Power 100-oktaaniseen bensaan.
Kyllä sillä kuutiotilavuudella (max 4 litranen) on tässä merkitystä, koska ahdettu bensakone on myös rajoitettu max ahtopaineiden osalta ja varustettu imuilman kuristimella, joten ahdot ovat varsin matalat.
Dieselissä sallitaan suuremmat ahdot, suurempi kuristin ja 5,5 litran kone.
taas traktorilla.
GT: Skoda Octavia RS TDI, VW Golf 2,0 GT TDI, Seat Leon FR TDI, Audi A5 TDI, Audi TT TDI muun muassa. Ja diesel on tulossa Bugattiin.
Juu, nakuttaja näyttää AINA takavalot hengettömille bensaprutkuille.
Siinä todellinen asiantunti8ja, joka ei tunne moottoritekniikkaa, eikä autotekniikkaa yleensäkään. Pelkkää puuta ja heinä pöpiset.
"Miksi GTI- ja urheiluautoissa...?"
Jaa että miksi oikeissa urheiluautoissa ei pahemmin dieseleitä suosita? Jos vastakkain ovat bensa ja diesel niin mietipä kumpi vastaa kaasuun paremmin, kumpi ottaa enemmän kierroksia, kumpi on helpompi rakentaa kevyeksi...Tämän jälkeen voitkin alkaa miettimään mitä edellisestä ominaisuuksista gti- ja urheiluautoijen moottoreissa yleensä arvostetaan...
kiihdytys kisoissa jäi monta BENSA VEHJETTÄ DIESELIN KATKUA HAISTELEEN... tietääkseni myös se on autourheilua...
Miksi raskaassa liikenteessä ja työkoneissa ei käytetä bensakoneita? Miksi taksit ovat pääsääntöisesti dieseleitä? Miksi diesel-henkilöautot ovat suosittuja muualla euroopassa ja nyt myös meillä? Ei ole kuin yksi syy, taloudellisuus, mutta se onkin sitä vahvempi.
Jos taloudellisuus jätetään pois laskuista, varmaan olisi kiva huristella jollakin isolla bensakoneella jossa polttoaineenkulutus tupla dieseliin verrattuna.
http://www.youtube.com/watch?v=snaJHZEervc&NR
Meillä pidempiä ajomatkoja varten kehrää rauhallinen, taloudellinen nelisylinterinen diesel, 163 hp huolimatta tai ehkä juuri sen takia ei voi puhua urheiluautosta, tuskin edes urheilullisesta.
Ratapäiville autoa ulkoiluttaan lähdettäessä (tai muuten vaan nauttimaan) kaivetaan esille reilu 300 hp bensa-auto ja ajofiilis on ihan erilainen. Puhumattakaan 175 hp moottoripyörästa tai 12000 rpm kiertävästä 150 hp kelkasta!
Eli diesel taloudelliseen siirtymiseen, nautintoon venyvät bensamoottorit.
Taidat olla kohta tyytyväinen kun kaikki autot toimivat sähkömoottorilla. Sähkömoottori on ylivoimainen väännössä ja kierroksissa.
On noita aika mukavia diesel-autojakin.
Ekana tulee mieleen vaikkapa BMW:n 530/535d, tai 630/635d jotka ovat aika ripeitä kulkijoita.
Audilla sama juttu noilla isoilla dieseleillä ja MB:llä on muistaakseni 400cdi.
Liikkuvat vähintään riittävästi mihin tahansa siviilikäyttöön ajatellen.
Tuossahan se asian ydin tuli selvitetyksi. Noin homma toimii meilläkin, ainakin melkein, sillä on vanha laiska naku pitkille matkoille, tavallinen kauppakassi bensa-auto lyhyille matkoille, ja sitten ne riemua tuottavat bensiinimoottoriset aidot kilpa-autot, siis pelkkään kilpailukäyttöön rakennetut. Eikös aloittaja juuri siitä kirjoitellut että miksi urheiluautoissa ei ole dieseleitä. Vastaus on yksinkertainen: diesel ei sovi kilpa-autoon. Me ajetaan sarjoja joissa turbot on kiellettyjä, ja kuutiotilavuus on rajattu, joten dieselistä ei ole niissä hommissa mihinkään. Kun vapaasti hengittävästä 2 litran dieselistä ei pirukaan revi sitä tarvittavaa 200 . 240 hv. Että sillä sipuli ja siihen piste.
Yli 200 onnistuu helposti ahtamattomassakin, mutta silloin pitää saada virittää polttoainetta vapaasti.
Muitakin vaihtoehtoja on, mutta moottori ei silloin toimi perinteisten dieseleiden tapaan (käyttöikä laskee, mutta tämähän ei kilpakäytössä ole ongelma).