Kyllä nämä ns. tuontiautoja tuovat liikkeet iskevät kätensä kyynärpäitä myöten paskaan jos kuvittelevat että saavat tuollaisia hintoja saksa-autoistaan mitä näyttävät pyytävän. Pian parkuvat valtiota taas hätiin, kun ovat ahneuttaan itse kusettaneet bisneksensä. Ei ihme että uusien autojen kauppa käy hyvin, vaikka luultavasti senkin hölmöyttään pian pilaavat kun kauppiaat vaihdossa hyvittävät aivan liikaa käytetyistä. Ja taas parutaan veronmaksajia apuun.
atokaupan kiemurat
ostoaikeissa
4998
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
osittain oikeassa noista pyyntihinnoista, mutta nyt ei taida veronmaksaja enää tulla apuun. Se tie on aikalailla loppuun käyty. Siksipä on erittäin hyvä, että ihmiset aktiivisesti ilmoittelevat autojen hinnoista esim. täällä palstalla. Siten monelle hakumatkaa suunnittelevalle on paljon selkeämpää tehdä päätös siitä, kannattaako edes lähteä. Monella on kyse niin isosta ostoksesta, että mietintämyssy lämpiää monta kertaa, ennnenkuin päätös syntyy.
Näihän se tosiaan näyttää olevan. Tuontijobbarit yrittävät vetää välistä oikein kunnolla ja varmaan onnistuvatkin. Kyllähän hyvästä voi pyytää. Mutta kannatta tosiaan muistaa millä hinnalla saa itse autonsa tuotua niin huomaa ettei ehkä kannata antaa pikavoittoja näille (lähes)ammattijobbareille. Jos tuontiautoista pyydetään sama tai enemmän kuin suomessa ensirekisteröidyistä, niin eihän se yleinen markkina-arvo putoa koskaan. Älkää siis hyvät ihmiset maksako älyttömiä.
Itse pitäisin sellaista 1k€:n katetta suomen kilvissä olevasta autosta, tapauksesta riippuen sopivana. VArsinkin kun autoja voi vuoteen ostaa ja myydä useamman ilman pelkoa verottajasta ja saman voi tietysti tehdä vaimo ja lapset. Kyllä siinä vielä vaivan palkaa jää autontuojallekin.
kyllä, mutta viiveellä. Eli jos on tilanteessa, joka ei ole kiireellinen, säästää jopa muutaman tuhateukun vain vertailemalla eri vaihtoehtoja. Jos voi käyttää jo auton tuoneen kaverin tietämystä ja kokemuksia, on ehkä helpoin valita samantyyppinen ajopeli, niin ei tule ylläreitä heti eteen.
...ostaja voi antaa suola-auton vaihdossa ja sille tulee hyvä mieli kun siitä hyvitetään paljon rahaa.
Luuletko, että tulli tai Autodata vai mikäseoli huomioi näitä tuontiautoja tuovien liikkeiden hintoja arvioissaan. Hinnat on kuitenkin Laakkosten ja vastaavien alle.
Nämä myös ottavat tuontiautoja vaihdossa ja hyvittävät ihan ok.