Hallituksen vankka linja ja kannatus

Meillä on kiistattomasti paras hallitus Euroopassa.
Meillä on valittu johtoon älykkäimmät poliitikot kautta aikain.
Kansalaiset ovat hyvinvointinsa kukkuloilla ja he ovat valmiita palkitsemaan päättäjänsä ja yhtymään niihin arvoihin joita hallitus ja heidän edustajansa sitoutuvat.
Hyvä kehitys, vankka talous ja taattu tulevaisuus takaavat hyvän työn tekijöille muhkean etuuden olla mukana henkisessä ja taloudellisessa kasvussa.

Kansalaisena esitän kiitokseni linjasta jota hallitus noudattaa vankkumatta.

Oma talouteni on kohenunut kasvavista hinnoista huolimatta.
6171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mutta äänestäjillä on vielä suurenpi voima vaaleissa

Äänestä

Se on mukavaa jos sulla pyyhkii hyvin, et ainakaan kuulu niihin puoleen miljoonaan kansalaiseen, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella.

Sinulla on varaa paukutella henkseleitäsi, äärioikestolaisen hallituksen suojeluksessa aikana, jolloin nuoriso voi huonommin kuin koskaan, lapsiperheet elävät ahdingossa, tavallisella palkansaajalla ei ole mitään toivoa ostaa omistusasuntoa.

Ylistät hallitusta, jonka aikana inflaatio on 4,2% , terveyskeskusmaksut nousevat (jotka vaikuttavat juuri vähävaraisia ja lapsiperheitä),
energiaverotus on nostettu pilviin.

Sinun hallituksesi nosti eläkkeitä, mutta ottaa korotuksen toisella kädellä moninkertaisesti takaisin.

Sinun äärioikestolainen hallituksesi ei häviä pätkääkään banaanivaltioiden sotilasjuntille, korruptio rehottaa, suuri osa kansasta on tyytymättömiä, mutta kenraali seisoo paikallaan kuin k...ä häissä.

Siinä sulle hallituskommentteja duunarilta, revi siitä.

Äänestä
  • hyppiä seinille :)

    Äänestä

Näin on asia, hallitus paras, kohta nostellaan taas palkkojakin, viimeistään syksyllä, kun olemme viettäneen raskaan työn vaatiman piiitkän kesäloman ja sairaslomat päälle!

Äänestä

nassuus kukaan ei tollasii puhu ilman
lääkitystä. Paitsi johtajat ootko??

Äänestä

luuraa "kokoomushihhuli". Jos sinun taloutesi on kohentunut, niin se ei tarkoita, että kaikkien muiden talous olisi kohentunut. Kuulut siihen 10%:iin, joka on syönyt 90%:n tulot.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Katainen ja Vanhanen kirjoitti:

Meillä on kiistattomasti paras hallitus Euroopassa.
Meillä on valittu johtoon älykkäimmät poliitikot kautta aikain.
Kansalaiset ovat hyvinvointinsa kukkuloilla ja he ovat valmiita palkitsemaan päättäjänsä ja yhtymään niihin arvoihin joita hallitus ja heidän edustajansa sitoutuvat.
Hyvä kehitys, vankka talous ja taattu tulevaisuus takaavat hyvän työn tekijöille muhkean etuuden olla mukana henkisessä ja taloudellisessa kasvussa.

Kansalaisena esitän kiitokseni linjasta jota hallitus noudattaa vankkumatta.

Oma talouteni on kohenunut kasvavista hinnoista huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu