Kohtalotovereita, vertaistukea? Ihan mitä tahansa, mikä helpottaisi edes hiukan tätä järjetöntä tuskaa ja ikävää.
23 vuotiaana leskeksi
juschka
92797
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Otan osaa suureen suruusi. Elämä ei ole reilua. Voimme vain kysyä miksi, miksi, mutta vastausta emme saa. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä rakkaimpansa lähtöä. Itse menetin pokani (33 v) 6 kk sittenja elämä jakautui aikaan ennen ja jälkeen hänen kuolemansa.
En kiellä, minulla on ollut vaikeaa. Elämäni on paljon muuttunut poikani kuoleman jälkeen. mutta tämän asian kanssa on vain elettävä.
Olet niin kovin nuori ja nyt jouduit niin raskaan asian eteen. Sait kuitenkin rakastaa puolisoasi, vaikka aikanne jäi kovin lyhyeksi, rakkaus ei koskaan kuole. Voimahalaus sinulle.
nuoret lesket-oli jokin yhdistys tms...googlaappa!
Näin jossain lehessä kahden nuoren äidin haastattelun...pieniä lapsiakin heillä oli ja näin he löysivät turvaa toisistaan!
'Etippä!
hei!
paljon voimia ja jaksamisia sulle!itse menetin mieheni liki 2vuotta sitten 29vuotiaana.sain paljon apua ja vertaistukea nuortenleskien sivuilta www.nuoretlesket.fi
-mirva
en ymmärrä elämää... koita jaksaa! Muuta en osaa sanoa..
Otan osaa suruusi. Voimia sinulle jaksaa päivästä toiseen.
Kyllä siitä selviää kunhan aikaa menee. Itse jäin 4v sitten leskeksi.
Jos jaksat ota yhteyttä nuoriin leskiin. Ryhmiä on ympäri Suomea http://www.nuoretlesket.fi/index.php?option=com_contact&Itemid=3
Jos jaksat lukea, suosittelen kirjastossa ainakin löytyy. Martti Lindqvist Surun tie
Yksi hyvä kirja on myös Tiina Laanisen Jäljellä muisto; elämää puolison menettämisen jälkeen. Kirjassa eri-ikäiset ja eri elämäntilanteissa kumppaninsa menettäneet kertovat heitä kohdanneesta surusta ja elämästään uudessa tilanteessa.
Itse menetin mieheni äkillisesti noin puoli vuotta sitten. Elämä on yhtä tunteiden vuoristorataa. Juuri kun tuntuu, että helpottaa, sitten yllättäin jokin asia tai juttu laukaisee todella pahan olon ja ikävän. Sitä jatkuu varmasti pitkään.
Unohtaa ei voi eikä pidä, mutta asian kanssa täytyy oppia elämään, niin vaikealta kuin se välillä tuntuukin.
päivä kerrallaan.
Otan osaa suuren suruusi. Tuntuu käsittämättömältä, että 23-vuotiaanakin voi tosiaan jäädä leskeksi. Elämä on epäoikeudenmukaista, ei voi muuta sanoa.
Itse menetin kumppanini äkillisesti n.4 kuukautta sitten, emme tosin olleet naimisissa. Olen 20v, kuten myös poikaystäväni.
Aivan täysin järjettömältä koko juttu tuntuu edelleen. Pahin tuska on vähentynyt, huomaan muutoksen, joka jo neljässä kuukaudessa on tapahtunut. Suru on silti mieletön, puhumattakaan ikävästä, joka ei todellakaan katoa mihinkään, vaan päinvastoin voimistuu.
Luin itse tuon Tiina Laanisen kirjan, mutta se ärsytti minua enemmän kun mitä siitä olisi ollut hyötyä. Kirjassa kaikki leskeksi jääneet (yhtä lukuunottamatta) olivat vanhoja, ainakin itseeni verrattuna. Ja kun olin siinä mielentilassa, että kymmenenkin vuotta lisää elinaikaa olisi ollut paljon, niin en halunnut lukea, kuinka joku on viisikymppisenä jäänyt leskeksi.
En suinkaan vähättele heidän suruaan, päinvastoin. Osaltaan se on varmasti vaikempaakin, mutta tässä omat tuntemukseni niiltä ajoilta.
Toivottavasti sanoin edes jotain, joka auttaa. Tiedän miten kurjaa on menettää rakkaimpansa. Paljon voimia ja jaksamista!
Tunteesi koska itse jäin avoleskeksi reilu 8kk sitten. Anna vaikka mese ositteesi niin kirjotellaan!P.S. Olen 25v
Otan osaa