Minä olen narsistista persoonallisuushäiritötä sairastava mies ja kärsin siitä todella paljon. Olen alkanut miettiä, että voiko mikään tyydyttää narsistisia tarpeitani eli voinko ikinä saavuttaa onnen? Voinko saada narsistista lähdettä ikinä tarpeeksi?
voiko narsisti
12
1340
Vastaukset
Uskon, että viesti klo 17.33 olisi ns.trolli - totta kai on? Mutta ei se mitään; areena ja tyylihän on vapaa.
Liekö meillä länsimaissa 'onnellisuuden harha' Eikö mielen tasapaino ole riittävä tavoite.
Luulen, että ihminen on pitkälti oman genotyyppinsä "vanki"! Putoaako omena sittenkään niin perin kauas puustaan?
Edelleen luulen, ettei oikeasti peroonallisuushäiriöiseksi koodattu narsisti "kärsi todella paljon".- mullekin äkkiä
miten sä luulet sen nauttivan elämästä
- että mielen tasapaino
on tärkein, no kerro sitten miten narsistin mieli voi olla tasapainossa ja kerro äkkiä jos on joku keino edes yrittää sitä tasapainoa.
Lapsi kehittyy alussa matkimalla ja rajoja kokeilemalla, jos ei esikuvana olevat aikuiset ole inhimillisiä niin lapsen on kehitettävä omat konstinsa selviytyä eikä silloin ole muut tärkeitä kun oma selviytyminen. Kaikki konstit on silloin aikuisenakin parempia kuin että joutua siihen sydämen pysäyttävään tuskatilaan mikä lapsena oli - capt.cöpenick ekj
että mielen tasapaino kirjoitti:
on tärkein, no kerro sitten miten narsistin mieli voi olla tasapainossa ja kerro äkkiä jos on joku keino edes yrittää sitä tasapainoa.
Lapsi kehittyy alussa matkimalla ja rajoja kokeilemalla, jos ei esikuvana olevat aikuiset ole inhimillisiä niin lapsen on kehitettävä omat konstinsa selviytyä eikä silloin ole muut tärkeitä kun oma selviytyminen. Kaikki konstit on silloin aikuisenakin parempia kuin että joutua siihen sydämen pysäyttävään tuskatilaan mikä lapsena oliJoku vuosi sitten luin lehdestä, että länsimaissa popsitaan runsaasti onnellisuuspillereitä.
Toivotaan näiden pillereiden tuovan itselle niin monien hokemaa onnentunnetta.
Ei kait se "onni" tai mielen tasapaino tule päihteiden tai psykofarmakoiden avulla!
Nyt dr Haren teoksen Suomeen tulon jälkeen muotiin on tullut tämä narsismi-hupsutus.
Nyt köksäfilosofit kilvan etsivät joukostamme narsisteja.
Itsekin sain näiltä fundamentalisti-uskiksilta narsisti "dg:n".
Ei heitä kiinnosta neurologin antama dg aspergisuudestani - narsisti on jotenkin trendikkäämpi.
Ison lapsilauman keskimmäisenä as-lapsi on ollut varmasti vanhemmille ja sisaruksilleni
hyvin vaikea ongelma.
Puberteetti- ikä näkyy käyttäytymisessä elämän loppumetreille saakka.
Elämä on jatkuvasti helvetillistä kaaosta. Ainoa mielentasapainoa ylläpitävän keinon olen
löytänyt meditoinnista.
Se näyttää pystyvän näin maallikkotasollakin erinomaisiin tuloksiin mm. riippuvuuksien
tai itsetuhoisten valintojen suitsinnassa.
Äkillisistä 'putoamisista' syviin depressiotiloihin on nyt jo vuosia.
Samoin unipainajaiset - univaikeudet yleensäkin ovat lievenemässä.
Puheet meditoinnista ovat tietysti pelkkää horinaa ihmisille, jotka eivät ole
sisäistäneet siihen liittyvää sisäiseen elämään ja rauhoittumiseen tarvittavaa tekniikkaa.
Se on löydettävä kokeilemalla tai sitten ns. asiantuntijoiden pitämiltä luennoilta/kursseilta.
Esim. yliopistojen oppilailla tehdyillä verrokkitutkimuksilla on havaittu
meditoinnin lisänneen harrastajiensa luovuutta, oppimismotivaatiota, vähentynyttä tressiä jne. - onneaan?
capt.cöpenick ekj kirjoitti:
Joku vuosi sitten luin lehdestä, että länsimaissa popsitaan runsaasti onnellisuuspillereitä.

meditoinnin lisänneen harrastajiensa luovuutta, oppimismotivaatiota, vähentynyttä tressiä jne.ja etsi sitä kaikkialta. Lopulta rupesi lautturiksi...
- mun kysymyksen
capt.cöpenick ekj kirjoitti:
Joku vuosi sitten luin lehdestä, että länsimaissa popsitaan runsaasti onnellisuuspillereitä.
Toivotaan näiden pillereiden tuovan itselle niin monien hokemaa onnentunnetta.
Ei kait se "onni" tai mielen tasapaino tule päihteiden tai psykofarmakoiden avulla!
Nyt dr Haren teoksen Suomeen tulon jälkeen muotiin on tullut tämä narsismi-hupsutus.
Nyt köksäfilosofit kilvan etsivät joukostamme narsisteja.
Itsekin sain näiltä fundamentalisti-uskiksilta narsisti "dg:n".
Ei heitä kiinnosta neurologin antama dg aspergisuudestani - narsisti on jotenkin trendikkäämpi.
Ison lapsilauman keskimmäisenä as-lapsi on ollut varmasti vanhemmille ja sisaruksilleni
hyvin vaikea ongelma.
Puberteetti- ikä näkyy käyttäytymisessä elämän loppumetreille saakka.
Elämä on jatkuvasti helvetillistä kaaosta. Ainoa mielentasapainoa ylläpitävän keinon olen
löytänyt meditoinnista.
Se näyttää pystyvän näin maallikkotasollakin erinomaisiin tuloksiin mm. riippuvuuksien
tai itsetuhoisten valintojen suitsinnassa.
Äkillisistä 'putoamisista' syviin depressiotiloihin on nyt jo vuosia.
Samoin unipainajaiset - univaikeudet yleensäkin ovat lievenemässä.
Puheet meditoinnista ovat tietysti pelkkää horinaa ihmisille, jotka eivät ole
sisäistäneet siihen liittyvää sisäiseen elämään ja rauhoittumiseen tarvittavaa tekniikkaa.
Se on löydettävä kokeilemalla tai sitten ns. asiantuntijoiden pitämiltä luennoilta/kursseilta.
Esim. yliopistojen oppilailla tehdyillä verrokkitutkimuksilla on havaittu
meditoinnin lisänneen harrastajiensa luovuutta, oppimismotivaatiota, vähentynyttä tressiä jne.vai etkö ymmärtänyt sitä?
- -Riikinkukko
mun kysymyksen kirjoitti:
vai etkö ymmärtänyt sitä?
"etkö ymmärtänyt sitä?"
Annoitte sitten ongelmanne, ongelmaksi toiselle ihmiselle. Hyvin tyypillistä ihmisen jokapäiväistä käytöstä. - omen,
-Riikinkukko kirjoitti:
"etkö ymmärtänyt sitä?"
Annoitte sitten ongelmanne, ongelmaksi toiselle ihmiselle. Hyvin tyypillistä ihmisen jokapäiväistä käytöstä.siinä sulle ongelmaa, et tainnu säkään lukea kysymystä
- ritalin
omen, kirjoitti:
siinä sulle ongelmaa, et tainnu säkään lukea kysymystä
sinäkään... mon ami ;)
- kun mä
ritalin kirjoitti:
sinäkään... mon ami ;)
kirjotin kysymyksen, johon odotin vastausta, mutta jota en ilmeisesti saa.
Suomalainen vastaa kun ei kysytä jne.
- palstansa
Tämä kyllä saa jo riittää tästä NARSISMISTA. Siirrettäköön aihe omalle palstalleen!
- olet, olisi
mielenkiintoista keskustella kanssasi, olen käsittääkseni kärsinyt koko ikäni tuohon diagnoosiin liittyvistä asioista. Useimmiten se liitetään miehiin ,mutta minä olen nainen tai ainakin yritän olla nainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2689653IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3076836Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?741705Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61421Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.941297- 1091161
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751079Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin41882Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23756MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk313748