onko kellään kokemusta tilanteesta että olisitte esim. jutelleen pidemmän aikaa netissä niitä näitä, ei mitään nettisuhdetta, ja sitten tavanneet oikeassa elämässä ja toinen onkin vaikuttanut sellaiselta että voisi harkita seurusteluakin?
itsellä tällainen tilanne että pidemmän aikaa jutellut "kaverina" erään miespuolisen kanssa ja nyt olen viime aikoina tavannut häntä muutamaan otteeseen niin että olemme käyneet kahvilla tai syömässä jne arkisia juttuja.
tuntuu hieman oudolta kun on pitänyt toista henkilöä ensin vain kaverina netissä ja sitten kuitenkin ihastunut häneen. kumpikohan käsitys on oikea ja kumpi väärä :)
netistä kasvokkain
8
858
Vastaukset
- Harm
näe mitään syytä miksei noin voisi suhde onnistuakin.
"kumpikohan käsitys on oikea ja kumpi väärä :)"
Tätä juttua en edes ymmärrä. Siis että oliko edellinen tunne vai nykyinen tunne "väärä"?
Eihän siinä ole mitään järkeä...tunne on tunne ei se ole oikea tai väärä mutta toki voi ohjata sellaiseen suuntaan jossa myöhemmin huomaat että siitä ei tullut mitään hyvää.
Ei "oikea" tunne ohjaa mihinkään oikeaan tai tee asiaa oikeaksi, se on vain tunne.- kirijoittelija
tuolla lauseella ajattelin että onkohan sitä netissä tutustunut "paremmin" kun on ollut pidempi aika jutella ja nyt sitten naamatusten tulee vaan vähän pinnallisempi puoli esille...
- Harm
kirijoittelija kirjoitti:
tuolla lauseella ajattelin että onkohan sitä netissä tutustunut "paremmin" kun on ollut pidempi aika jutella ja nyt sitten naamatusten tulee vaan vähän pinnallisempi puoli esille...
sama henkilöhän siinä on kyseessä?
Vai odotitko että ihastumisen pitää tapahtua netissä?
Tietysti toki ihastumisesi voi johtua "pinnallisista asioista" ja se että jos tunnet että se johtuu esimerkiksi hänen ulkonäöstään kyllä voi viestittää esimerkiksi ettei se todennäköisesti välttämättä kestä jota varmaankin ajat takaa tuolla "oikealla" ja "väärällä".
Mutta toisaalta se voi johtua vain että kemiat toimii paremmin livenä kuin netissä.
Sitä oppii erottamaan kyllä ja huomaamaan mistä ne tunteet kumpuaa yleensä katsomalla niitä mielikuvia mitä toisista liikkuu mielessä kun tulee se tunne mutta mihin haluat että se vie sinua on sitten sinusta itsestä kiinni.
Aika moni muuten nykyaikana juuri vetoaa tuohon eivätkä he koskaan edes voisi ihastua netissä tai esimerkiksi livenä johonkin joka ei tuota tuollaisia tietystä "pinnallisuudesta" johtuvia tunteita.
Sellaisen kautta nimittäin se ihastus on niin helppo rakentaa, toisten asioiden kautta vaikeampaa ja usein rakkauden kaipuussaan menee siitä mistä aita on matalin.
Mutta jos sovitte yhteen ja nautit hänet seurastaan muutenkin niin ei ole olemassa mitään "oikeaa" ja "väärää" tunnetta joka määrittää sitten onko lopputulos täydellisen hyvä.
Erinomaisen hyvä kuitenkin kun mietit noita motiiveja ihastukselle, osa ei nimittäin teen niin vaan painaa täyttä höyryä puistikkoon.
Katsele ja kuuntele mitä siitä voisi seurata.
- kirjoittelija.
kiitoksia vastauksia. vaikka olenkin heti ottamassa uutta teknologiaa avosylin vastaan, saattoi taustalla olla juuri tuota että eihän netistä nyt voi... päätin kuitenkin että miksei se onnistuisi, joten turha tässä mitään on ruveta pelkäämään :)
- vierailija
nojaa, miksei voiski onnistua. itellä paljastu ensimmäisestä nettituttavasta hyväksikäyttäjä mutta toisesta seuras pitkäaikanen seurustelukumppani joten miksipäs ei? siinä vaan tarvii sitä aikaa nimenomaan tuntea toisen... ensin tapailee muuten vaan ja siitä sitten eemmäksi mikäli siltä tuntuu. :) mutta suosittelisin silti olemaan varuillaan.
- ¨¨tyttöö____
No itsellä just sellanen tilanne, että aloin tossa joku aika sitten jutella yhden tosi ihanan jätkän kanssa, heti juttu luisti tosi hyvin ja nähtiin viime viikolla. kaikki meni niin täydellisesti kuin vaan voi mennä.
Tämä tyyppi asuu aika kaukana, niin ei voida nähdä koko ajan mut ollaan ens viikolla taas näkemässä. :) odotan innolla.
Molemmat on nyt ihan ihastuneita.. En tiedä mitä tästä seuraa, meidän välillä tapahtu kaikenlaista. Seurustelulta tää alkaa vaikuttaa. =) mesetettiin muutamia kertoja,meilailtiin ja sovittiin tapaaminen miehen aloitteesta ja toki molempien toiveesta.lauantaina tavattiin, heti su seuraavan kerran toisen luona ja sitten arki-iltana toisen luona. heti seuraava viikonloppu yökyläilyä molempien luona ( etäisyys noin 20min autolla) ja taas sovittu tapaaminen, soiteltu ja tekstailtu tässä välissä. Mä leijailen onnellisen ihastuneena, on mielettömän upea tunne ja hyvin menee. Tapauskohtaisesti kannattaa mennä maltilla eteenpäin, mutta tilanne ja tunnetaso sanelee paljon. kyllähän sen heti tuntee, että haluaako toiseen tutustua kunnollisemmin vai jäikö kupilliseen teetä ja sympattiaa...
me jatketaan kahvilinjalla, sympatiaa ja huumoria,iloisuutta ja romantiikkaa unohtamatta!!!
aurinkoisen ihanaa kesää!!- mittaaja
Siis eihän tuossa nyt mitään kummallista ole. Jos olette jutelleet " niitänäitä", ei seurustelun mahdollisuus välttämättä ole tullut esille tai käynyt edes mielessä. Sitten kun tilanne valkenee livenä naamasta ja nimettömästä, pitää käydä mielessään sekin asia läpi, että onko kumppani seurustelumielessä kiinnostava. Kiva alku suhteelle jos on voitu keskustella miellyttävästi netissä. Itse ainakin tykkään jos keskustelupalstalla avataan välillä sinkkuketju, jossa selviää pikkuisen kirjoittelevien sinkkujen strategisia tietoja. Helpottaa mm. tapaamisiin lähtemistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen735599Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2744890Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453214Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052653Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52312Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t31580Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151565Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät291418Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211250Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei127865