Nykyinen auto kolme vuotta vanha, mittarissa 40tkm. Milloin kannattaisi vaihtaa uuteen? (huom. oikea vastaus ei ole "aja loppuun")
Milloin vaihtaa
uuteen?
312164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Jos en ihan väärin muista, niin joku tutkimus väitti, että auto kannattaa vaihtaa keskimäärin 19-vuotiaana. Sinun tapauksessasi 16 vuoden kuluuttua.
Kyseisessä tutkimuksessa tutkittiin 1-19 -vuotiaita yksilöitä...
tekee mieli uutta autoa niin paljon että on valmis maksamaan sen erotuksen.
Rahallisilla syillä autonvaihtoa ei voi perustella, silloin todellakin kannattaisi ajaa loppuun.
Autoon tulee sellainen vika jota ei kannata enää korjata/ei mene katsastuksesta läpi.
Eli tarkkaa määrää ei oikeen sanoa.
Miksi nyt mennä toimivaa autoa vaihtamaan uuteen, ja häviämään rahaa, tossa kuitenkin varmaan on kaikki uuden auton mukavuudet (ohjaustehostin, sähköikkunat, jne) tosin jos on keppivaihteet, silloin saattaa uuden hankkiminen tulla aikaisemmin kyseeseen
Kannattais pitää 5 v, ja sitten vaihtaa.
Näin se taitaa olla, vielä on liian aikaista ja kilometrejäkään ei ole tuon enempää kertynyt.
Sen voisi vielä kommentoida, että autossa ei ole mitään vikaa, ja on ihan kuosissaan kaikinpuolin, korkeintaan kulutus saisi olla pienempi, eikä siinä ihan kaikkia turvavarusteita ole (esim ei sivu-airbageja). Jos hankin nyt uuden, en joudu leivänpäällisistäni tinkimään, mutta ehkä optimiaika ei ole vielä.
Niin ja eikös se yksi tutkimus ollut, että neljän vuoden päästä kannattaisi auto romuttaa, ainakin ympäristölle se olisi paras...
"Niin ja eikös se yksi tutkimus ollut, että neljän vuoden päästä kannattaisi auto romuttaa, ainakin ympäristölle se olisi paras..."
Se tarkoittaa että auto on kertakäyttöhyödyke sinunlaisillesi jota ei haittaa sen tekemiseen kuluva energia ja raaka-aine. Auton omien päästöjen vuoksi ehkä toi 5v romutusikä saattas olla perusteltua, mutta sitte jos katotaan kokonaisvaikutus mitä ei näissä teollisuuden eliitille suuntaamilla tutkimuksilla välttämättä oteta huomioon niin se on varmasti ainaki toi 19v.
varaa. Muutoin, aja loppuun.
sitten kun siltä tuntuu tai aja vanha loppuun. Vain hölmö vaihtaa uuteen "sitten kun on varaa". Voi ne rahat tuhlata muutenkin. Kukin tyylillään.
mutta ihan sama, antaa ihmisten ajella vanhoilla autoilla, jos siltä tuntuu..
Hyvin monet "kituuttaa" itseään luulemalla, että auton pitää jatkuvasti uusi.
Mietippäs, mitä muuta me vanhalla autolla ajavat saamme! Minäkin olen säästänyt aikalailla, kun kon olen ajanut kohta 300tkm/7v samalla autolla. jos olisin vaihtanut 3v välein, olisi minun tarvinnut laittaa rahaa jo ainakin 30te vaihtoihin.
Käsitätkö, mitä kaikkea vähemmän maksavia huvituksia tuolla rahalla on saanut: viihde-eletroniikka, taksikyytia, ravintolaa, teatteria, elokuvia, hotelli/kylpylälomia, ruokakaupassa ei tarvitse katsella hintoja jne..jne..)? onko tuo "kituuttamista"
Luettelet pappojen harrastuksia. Tiettyyn ikään ja ehken vähän tiettyyn henkiseen kehitystasoon kuuluu että se auto on maailman tärkein asia, ja loput rahat sen koristeisiin; kromivannetta, subbaria, kiiltävää putkenpäätä, värillistä valoa.
Se menee useimmilta siinä vaiheessa ohi kun pitää hankkia elämäänsä muutakin, kuten asuntoa, lastentavaroita. Ne vanteet eivät enää tunnukaan niin tärkeiltä vaan jopa joutavalta kuluerältä.
Juuri nyt on oikea aika vaihtaa uuteen!
Aja vielä vuosi. Silloin saat hyvän hyvityksen vielä autostasi. Ehkä kaksikin vuotta vielä kannattaa mutta sen jälkeen kauppiaiden mielenkiinto autoasi kohtaan alkaa hiipua.
Jos haluat vaihtaa lähes uuden, lähes ajamattoman auton uuteen, miksi siitä täällä kyselet?
Jokainen haaskaa rahansa mihin tahtoo, ja autokauppiaat ovat ainoita joille kauppa kannattaa.
Ihan oikeasti, auton vaihto ei IKINÄ ole kannattavaa, häviät aina.
Jos autossas tosiaan jo on ilmastointi ja riittävästi mieleisiä sähköisiä apuvälineitä kuten sähköikkunat, eikä kyseessä ole jatkuva suuremman tilan tarve, niin pidä tuo sama auto niin kauan kuin se vaan suinkin toimii (hyvin pitkään).
Teetä rahoillas mieluummin vaikka mukavammin designattu olohuone, osta kunnon sänky/sängyt, uusi kylppäri poreammeineen tms mukavaa, paranna jotain sellaista missä vietät enemmän aikaa kuin peltikotterossas.
Jos taas autosi on sinulle statusväline, elä harhaluulossas, että autolla saa arvostusta ja vaihda, omatpa on rahasi loppujen lopuksi.
Osta seuraavaksi sen verran hyvä auto, ettei sitä tarvitse vaihtaa..
vaihtaisin sen "normaalilla" vaihtosyklillä (3-5 vuotta) uuteen
Niitähän ne mainitsemasi merkin tuotteet on. Tainnut viimeiset malliuudistukset tulla 1990-luvulla.
Tilanteesi vaikuttaa melko pahalta, mutta tuohonkin riippuvuuteen on saatavissa ammattiapua..
Kuule jätä suosiolla ne konstruktiot muiden mietittäväksi..
Ei kukaan voi väittää vastaan että teknologian high-end kulkee Japanin tahdissa. Saksan teknologia ei koskaan toipunut sodasta ja sen jälkiseurauksista.
Kehitys kehittyy sanotaan, mutta meneekö kehitys aina oikeaan suuntaan?
Ei noilla yli 10-vuoden mallinuusimisväleillä pärjää japseille joiden huippumoderni lean production mahdollistaa uudet mallit jopa 3v välein.
Nykytietämyksen perusteella edullisin vaihtoajankohta olisi n. neljän vuoden päästä. Toivottavasti sinulla on sen verran hyvä auto, ettei se tarkoita samaa kuin "aja loppuun". Mutta paljonhan ehtii vielä vaihtoajankohtaan vaikuttavaa tapahtua, joten käsitys voi muuttuakin ajan kuluessa.
*Nykyinen auto kolme vuotta vanha, mittarissa 40tkm. Milloin kannattaisi vaihtaa uuteen? (huom. oikea vastaus ei ole "aja loppuun")*
Et maininnut merkkiä, joka on tärkeä tekijä. Jos merkki on mazda tai toyota, paras vaihtoikä meni jo vuosi sitten. Tuollaista paaluikäistä ei oikein kukaan enää osta. Toyota toimii 2 vuotta ihan hyvin, kun on takaisinkutsujonossa kolmasosan ajasta. Jos sillä on tosiaan ajettu jo noinkin paljon, kysymys ei kai ole toyotasta vaan oikeasta autosta. Eli jos olet ostanut Mercedes-Benz merkkisen auton, voit ajella sillä huoletta seuraavat 30 vuotta ja miljoona kilometriä. Paitsi diesel mersulla, sillä kaksi miljoonaa.
> Milloin kannattaisi vaihtaa uuteen?
Näillä hinnoilla: ei milloinkaan.
Sitten kun huoltaminen alkaa maksaa liikaa, kannattaa vaihtaa käytettyyn.
Itse ajattelin vaihtaa seitsemän vuoden välein uuteen. Miksikö? Miksei. :)
no jos viisvuotta vanhalla on ajettu 150.000 ja jos auto siisti ja kunnossa niin sillä saa puolet auton ostohinnasta.
esim näin.
auton hinta ostaessa 30.000
viiden vuoden päästä mittarissa 150.000
auton arvo 15.000
92-mallinen 72-malliseen.Mitäs siihen sanot?
Totuushan on että uuden auton ensimmäinen kilometri on se kaikista kallein, ja hinta tippuu rajusti ensimmäisen vuoden aikana. Olisin vahvasti sitä mieltä ettei uuden auton ostaminen kannattaisi, vaan kaikista edullisemmaksi tulis ajaa 5-10 vuotta vanhalla, joka on vielä kohtuu kilometreillä ja hyvässä kunnossa. Ne eivät paljoa maksa, ja kun valitsee varman merkin, niin suht huolettomia ovat...
Varsinkin kun uusien kilpailua kiihdytetään laadun kustannuksella; kaikki tehdään huonommin ja halvemmalla! (Poikkeuksena tietyt turvalaitteet, jotka usein parempia)
Poikkeuksena tietysti jos saa käyttöönsä työsuhde/jonkun muun maksaman auton, jolloin hinnan tippumisella ei ole itselle mitään merkitystä.
itsellani on auto vuodelta 87 ja hyvin toimii mittarissa reilut miljoona kilometriä sitä vaitsi sinun autolla on ajettu todella vähän monesti jo kahdessa vuodessa saa kasaan noin 70 tuhatta kilsaa