Viro - johtajuuden peili
Entinen meppi Toomas Ilves oli nykyisen kollegansa presidentti Sarkozyn vieraana äskettäin. Hänen mielipiteensä valavat uskoa tulevaisuuteen. Hän sanoi Le Figarossa julkaistussa haastattelussaan, että Venäjän huonon käytöksen palkitseminen ei ole hyvää politiikkaa. Ilves totesi myös, että Euroopan unionin ei pidä välittää Venäjän aggressiivisesta retoriikasta eikä meillä pidä olla illuusiota kyvystämme muuttaa Venäjää. Hän sanoi, että meidän moraalinen velvollisuutemme on auttaa demokratian tien valinneita maita, kuten Ukrainaa ja Georgiaa: "On eettisesti kestämätöntä jättää heidät oman onnensa nojaan vain ollaksemme mieliksi suurelle ei-demokraattiselle naapurille". Hän painotti voimallisesti ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion tinkimätöntä puolustamista - eikä ole menossa Pekingin kisoihin. Diktaattorit ovat kovasti hyvillään aina, kun urheilua ja politiikkaa ei sotketa keskenään. Suomessa tällaisista asioista selkokielellä puhujaa pidettäisiin häirikkönä. Niin, pienissä maissa voi olla suuria johtajia ja päinvastoin.
Toomas Ilvekselle itsensä likoon paneminen sortoa vastaan on johdonmukaista, hän oli Radio Vapaan Euroopan vetäjiä ennen Berliinin muurin sortumista. Suomalaiset YYA-poliitikot taas menivät ajan virrassa ja uskoivat ikuiseen Neuvostoliittoon. He kehuivat Tehtaankadun suhteitaan, ja Tarja Halonen pönkitti muuria ajamalla Itä-Saksan tunnustamista! Tällaista politiikkaa kutsuttiin maailmalla suomettumiseksi. Nimitys ei tehnyt oikeutta Suomen kansan ryhdikkyydelle eikä puolustusvoimillemme. Rautaesiripun takaa Euroopan unioniin tulleet mepit ovat raikastaneet ilmapiiriämme EU-parlamentissa. He tietävät, että markkinatalous vaurastuttaa kansan, ettei meillä ole varaa olla lähtökohtaisesti USA-vastaisia ja että Venäjä kulkee ohituskaistalla matkalla demokratiasta poispäin. Heidän oma tuskallinen historiansa on vielä tuoreessa muistissa, mikä pakottaa heidät meitä vanhemmista jäsenmaista tulleita analyyttisempaan asioiden ratkaisuun. Suomessakin historiamme kahlitsee meitä estäen vinhaa vauhtia muuttuvan maailman kiihkottoman tarkkailun. Muutenhan mekin olisimme jo Natossa.
SDP ilmoitti vappuna, ettei Natoon meno ole ensi vaalikaudenkaan asia. Sama kuin isä ilmoittaisi perheelleen, ettei lähitulevaisuudessakaan aio ottaa vallankumouksellista palon
estävää vakuutusta. Olemmeko unohtaneet, että sankarihaudoissamme on lähes 100 000 edellisen palon sammuttajaa? Isovanhempani hautasivat siunattuun maahan neljä isäni veljeä. Olemme toisessa maailmansodassa hyökkäyksen kohteeksi joutuneista maista ainoa, joka on edelleen yksin. Olemme kuin haaksirikosta autiosaarelle pelastunut, joka kieltäytyy ohikulkevan laivan kyydistä, koska alus tulee väärästä suunnasta. Diktatuuri-Valko-Venäjän kanssa olemme pian ainoat Venäjän naapurit Euroopan puolella, jotka eivät ole Natossa... Tuupovaaralaiset kysyvätkin, kumpi on tärkeämpää - Venäjän mielistely vai Suomen turvallisuus?
On vaikea uskoa, että Madame Halonen ja Monsieur Ilves kuuluvat samaan puolueeseen. Vaikka he johtavat maitaan 80 kilometrin päässä toisistaan, ovat he kuin eri planeetoilta. Suomen presidentillä on suuria vaikeuksia reagoida uusiin haasteisiin, koska hänen maailmankuvansa perustuu luokkasodasta nousevaan ihmisten, ideologioiden ja kansojen vastakkainasetteluun. Uutta luovan johtajuuden sijaan hänen politiikkansa on valtataistelua. Vuosi sitten Venäjä yritti estää häikäilemättömällä painostuksellaan Tallinnan keskustassa olleen venäläisen sotilaspatsaan siirron syrjemmälle. Halosen kommentti virolaisten perääntymättömyydestä, "teillä virolaisilla on psykologinen ongelma ", saa ihon kananlihalle. Venäjällä kielletään edelleen puna-armeijan rikokset, ja se on nostettu uudestaan palvonnan kohteeksi, kuten juuri näimme Punaisen torin Brežnev-tyylisestä sotilasparaatista. Mutta Virossa tai Suomessa puna-armeija ei ole vapauden symboli!
Ilveksen kaltaiset modernit poliitikot ymmärtävät, että elämän kestäviä tuloksia saavutetaan vain menneisyydestä oppimalla ja eteenpäin katsomalla. Heille universaalit demokratian arvot eivät ole kauppatavaraa. Tämä on myrkkyä niille suomalaisille poliitikoille, joiden kiinnikkeet suomettumiseen ovat edelleen katkaisematta. Monet demaripoliitikot näkevät Ilveksessä oman käänteisen peilikuvansa ja suhtautuvat häneen kuin kettu pihlajanmarjoihin. "Ilves menee selkä edellä tulevaisuuteen", eräs demari totesi hänestä. Silloin hän ainakin näkee suomalaisia poliitikkoja... Toivottavasti Ahtisaaren, Lipposen ja Ihalaisen realismi siivittää Hämeenlinnan kesäkuun 5.-6. kokouksessa SDP:n tälle vuosituhannelle. Tämä voi uhata kokoomuksen ja keskustan asemaa, mutta eikö maan edun pitäisi ajaa puolueen menestyksen ohi?
Ilveksen kommentti Suomen välinpitämättömyydestä heidän itsenäisyystaistelussaan sai Suomessa syystäkin huomiota. Vapauden jano on sisäänrakennettu voima ihmisessä, ja tämän perimmäisen oikeuden saavuttamisessa meidän pitäisi auttaa lähimmäistämme itseämme säästämättä. Meillä jos kenellä olisi pitänyt olla sydäntä virolaisten hädän näkemiseen, koska olimme itse säästyneet heidän kohtaloltaan kuin ihmeen kautta. Sen sijaan johtomme totesi kylmästi, että pidämme kiinni Baltian maiden miehittämisen vahvistavista sopimuksista. Noudatimme vanhaa "isot ystävät lähellä, viholliset kaukana" -periaatettamme. Pienistä naapureista ei ole niin väliä. Lapsuudessani pidin tätä suhteellista oikeuskäsitystä hyvänä ajatuksena. Olin väärässä. Jos pelko estää meitä taistelemasta oikeuden puolesta, niin silloin tuomitsemme itsemme elämään pelossa lopun elämäämme. Näin toimien ihmiskunnassamme olisi vielä orjuus ja apartheid valloillaan. Yksin emme tietenkään voi muuttaa maailmaa ja sen takia meidän onkin turvattava selustamme liittoutumalla kaikkien demokraattisten rauhanrakentajien kanssa. Toivoen, että Venäjäkin on jonain päivänä samassa rintamassa.
Ulkoministerinä ollessaan Toomas Ilveksen ja presidentti Meren päätavoitteena oli saada Viro Euroopan unionin ja Naton suojaan mahdollisimman nopeasti. Johtajan vastuulla on minimoida kansakunnan riskit. Viro ei istu tuleen muiden housuilla, ja nytkin maan sotilaita on Afganistanin vaarallisimmalla alueella Helmandissa. Siellä myös Helsinkiin heroiinia tuottavat talibaanit ovat sysäämässä maata takaisin keskiaikaan. Tämä pimeys on demokratiaa vihaavien binladenien parasta kasvuympäristöä. Maailman rauhoittaminen ja kotimaan varjelu alkavat kaukana rajojemme ulkopuolelta. Vain tästä yhteisvastuusta luistavat vapaamatkustajat säästyvät vastaanottamasta sinkkiarkkuja.
Sadankomitean idealistina Halonen ei voi myöntää, että rauhan takaamiseen tarvitaan demokraattisissa käsissä olevia aseita, myös amerikkalaisia. Presidentillämme on yleviä periaatteita - itsekin uskoin häneen - mutta menneisyyden henkinen painolasti estää häntä käyttämästä toimivia keinoja niiden saavuttamiseksi. Dogmatismi voi hämärtää kuolettavasti itsesuojeluvaistoa. Kotimaassa hänen päätavoitteensa oli idässä maamiinojen yksipuolinen poistaminen ja lännessä Natoon liittymisen estäminen. Onko tämä vastuullista toimintaa puolustusvoimien ylipäälliköltä? Suomi-neidon helmat nousevat korviin läpivetoisessa kodissa!
Yhden päivän vaalikampanjalla Gazpromin johtajasta Venäjän presidentiksi noussut Medvedev ja pääministeri Putin ajavat voimakkaasti Venäjän suurta EU-kaasuputkihanketta. Toteutuessaan tämä hanke tulee jättämään EU:n energiaturvallisuuden entistä enemmän muiden armoille. Venäjän hallitus myöntää suoraan nettisivuillaan, että energia on heille ulkopolitiikan väline. Baltian maat ja Ruotsi vastustavat putken rakentamista - Halonen kannattaa. Suomen media ohittaa tällaisen johtajuuden puutteen sivulauseessa, koska meiltä puuttuu tutkiva poliittinen journalismi. Ranskassa vallanpitäjille ei hymistellä. Presidentti Sarkozy on ollut vuoden virassaan, ja hänestä on jo kirjoitettu puoli tusinaa kriittistä kirjaa läpivalaisevista lehtiartikkeleista puhumattakaan. Media kysyy usein Pariisissa olevien ulkomaalaisten kirjeenvaihtajien mielipidettä kulloisestakin Ranskan presidentistä. Suomessa vastaukset sensuroitaisiin. Sisäänpäin lämpiämisestä itsensä ulos ravistelu on Suomen medialle vaikeaa; vallankäyttö tekstiviesteillä elämöiden on helpompaa.
Kysyn naiivisti, miten tilanteen analysointi voi olla politiikassa niin erilaista kuin siviilielämässä? Miten kellaria voidaan tapiseerata, kun talon katto vuotaa? Ralliautoilijoitakin valitaan edustajiksi... Perheen vanhemmat tai Nokian johtajat tarkkailevat muuttuvaa ympäristöä koko ajan ja pyrkivät reagoimaan nopeasti uuteen tilanteeseen. Eilisen virheet on korjattava välittömästi ja tulevaisuuden riskejä on ehkäistävä ennakolta. Vain muutos on pysyvää. EU ei mosaiikkimaisuutensa ansiosta jaa maailmaa kahtia kuten muut suurvallat, ja tämä antaa EU:lle ainutlaatuisen mahdollisuuden rauhan rakentamiseen. Silloin ovat lääkärin ja erotuomarin taidot elintärkeitä. Mutta ilman sotilaallista uskottavuutta EU on kuin räksyttävä koira, jolla ei ole hampaita.
Ihmiskunta on heräämässä sananmukaisesti rajattomaan vastuuseen lähimmäisestä. Se on eettinen velvollisuutemme ja oman turvallisuutemme mukaista. Hitaus tässä ihmisperheemme suurimmassa missiossa maksetaan ihmiskärsimyksinä eri puolilla maailmaa. Tässä historiallisessa murroksessa Halonen olisi voinut käyttää kansansuosiotaan johdattamaan suomalaisia modernin turvallisuuspolitiikan tielle. Sen sijaan hän on heittänyt pieniä kapuloita Euroopan yhteisen puolustuspolitiikan rakentajien rattaisiin. Ei ihme, että maailmalla arvostetun presidentti Ahtisaaren kauden jälkeen Suomi on ajautunut sivuun EU:n kehityksen valtavirrasta.
Halonen nopeuttaa "kantona kaskessa" jarrutuksellaan presidentin valtaoikeuksien lopullista poisriisumista. Se ei sinänsä ole dramaattista, koska arvovalta ei tule lain kirjaimesta, vaan valtiomiesmäisestä tiennäyttämisestä Tannerin tapaan. Viron presidentillä ei ole poliittista valtaa, mutta Lennart Meren ja Toomas Ilveksen kaukonäköisyyden ja suoraselkäisyyden ansiosta Pohjolan henkinen johtajuus ei ole Suomessa tai Ruotsissa, vaan kokoaan painavammassa Virossa. Katajainen kansamme ansaitsee myös johtajat, jotka reagoivat historian mannerlaattojen liikkumiseen.
http://www.ksml.fi/mielipide/artikkelit/viro---johtajuuden-peili(130009).ece
Eesti - oma juhtide peegel
Endine Euroopa Parlamendi liige Toomas Hendrik Ilves külastas hiljuti oma praegust kolleegi, Prantsusmaa presidenti Sarkozyd.
Ilvese seisukohad sisendavad usku tulevikku. Ta ütles ajalehes Le Figaro ilmunud intervjuus, et Venemaa halva käitumise premeerimine ei ole hea poliitika. Ilves märkis ka, et Euroopa Liit ei pea hoolima Venemaa agressiivsest retoorikast ning et meil ei peaks olema illusioone, nagu võiksime Venemaad muuta. Ta ütles, et meie moraalne kohus on aidata selliseid demokraatia tee valinud riike nagu Ukraina ja Gruusia. "On eetiliselt vastuvõtmatu jätta nad iseenda hooleks vaid seepärast, et saaksime olla meele järele meie suurele mittedemokraatlikule naabrile," märkis Ilves. Ta toonitas jõuliselt inim-õiguste ja õigusriigi tingimusteta kaitsmist... Ja ta ei sõida Pekingi olümpiamängudele.
Diktaatoritele meeldib alati, kui sporti ja poliitikat omavahel ei seostata. Soomes peetaks niisugustest asjadest selgesti rääkijaid rahurikkujateks. Seega võib väikestes riikides olla suuri juhte ja vastupidi.
See, et Toomas Hendrik Ilves astub ise rõhumisvastasesse võitlusse, on loogiline. Enne Berliini müüri langemist oli ta Raadio Vaba Euroopa eesti toimetuse juhataja. Soome poliitikud, kes pidasid kalliks Nõukogude Liiduga sõlmitud sõprus-, koostöö- ja vastastikuse abistamise lepingut, lasid end ajavoolul kanda ning uskusid, et Nõukogude Liit on igavene. Nad hooplesid oma suhetega Tehtaankatul (selles tänavas asus Nõukogude Liidu Helsingi-saatkond) ning Tarja Halonen seadis tollal Berliini müürile tugesid, taotledes Ida-Saksamaa tunnustamist! Niisugust poliitikat nimetati maailmas soomestumiseks. See mõiste ei teinud au sirge seljaga soome rahvale ega Soome kaitseväele. Raudse eesriide tagant Euroopa Liitu tulnud parlamendiliikmed on värskendanud Euroopa Parlamendi õhkkonda. Nad teavad, et turumajandus teeb rahva rikkamaks, et meil pole vaja olla põhimõtteliselt USA vastu ning et Venemaa kihutab demokraatiast üha kaugemale.
Omaenda valus ajalugu on neil alles värskelt meeles ning sunnib neid lahendama probleeme analüütilisemalt kui meie, kes oleme tulnud vanematest liikmesmaadest. Ka meid Soomes aheldab ajalugu, takistades vaatamast ägeda hooga muutuvat maailma kaine pilguga. Muidu oleksime ka meie juba NATO-s.
Soome Sotsiaaldemokraatlik Partei teatas maipühade ajal, et NATO-ga liitumine ei ole järgmise valimiskampaania teema. See tähendab sama, kui isa teataks oma perele, et ta ei kavatse ka lähitulevikus võtta revolutsioonilist tulekahjukindlustust. Kas oleme unustanud, et meie sangarihaudades puhkab ligi 100 000 eelmise tulekahju kustutajat? Minu vanavanemad sängitasid kodumaa pühitsetud mulda minu isa neli venda. Me oleme Teises maailmasõjas rün-nakuohvriks langenud riikide hulgas ainus, kes on ikka veel üksi. Oleme justkui laevahukust asustamata saarele pääsenu, kes keeldub minemast möödasõitvale laevale, kuna see tuleb valest suunast. Oleme koos Valgevene diktatuuririigiga Euroopas peagi ainsad Venemaa naabrid, kes ei kuulu NATO-sse... Tuupovaaralased (Tuupovaara on praegu Joensuu linnaosa, otse Vene-Karjala piiri ääres - toim) küsivadki juba: kumb on tähtsam, kas Venemaa ees lipitsemine või Soome julgeolek?
On raske uskuda, et madame Halonen ja monsieur Ilves päri-nevad samast erakonnast. Kuigi nad juhivad oma riiki teineteisest 80 kilomeetri kaugusel, on nad pärit otsekui eri planeetidelt. Soome presidendil on suuri raskusi uutele väljakutsetele reageerimisega, sest tema maa-ilmapilt rajaneb klassivõitlusest tuleneval inimeste, ideoloogiate ja rahvaste vastandamisel. Aasta tagasi püüdis Venemaa jõhkrat survet avaldades takistada Tallinna südames seisnud Vene sõduri monumendi teisaldamist kõrvalisemasse kohta. Haloneni kommentaar eestlaste järele-andmatusele ("teil eestlastel on psühholoogiline probleem") ajab ihukarvad püsti.
Punaarmee pole vabastaja
Venemaal eitatakse ikka veel Punaarmee kuritegusid. Ja sellest armeest on tehtud uuesti kultusobjekt, nagu nägime Punasel väljakul Brežnevi stiilis korraldatud sõjaväeparaadil. Aga Eestis ega Soomes ei ole Punaarmee vabaduse sümbol!
Ilvese-sugused tänapäeva poliitikud mõistavad, et elus saavutatakse püsivaid tulemusi vaid minevikult õppides ja tulevikku vaadates. Nende jaoks ei ole demokraatia universaalsed väärtused kaup. See on otsekui mürk neile Soome poliitikutele, kelle sidemed soomestumisega on alles läbi lõikamata. Mõned sotsiaaldemokraadid näevad Ilveses omaenda negatiivset peegelpilti ning suhtuvad temasse nagu rebane viinamarjadesse. "Ilves läheb tuleviku poole, selg ees," on öelnud üks sotsiaaldemokraat. Siis ta vähemalt näeb Soome poliitikuid...
Eesti ei püüa võõraste kätega kastaneid tulest välja tuua. Praegugi on Eesti sõdurid Afganistani kõige ohtlikumas piirkonnas Helmandis. Seal püüavad ka Helsingi jaoks heroiini tootvad taliibid paisata oma riiki tagasi keskaega. Niisugune pimedus on demokraatiat vihkavate bin Ladenite parim kasvukeskkond. Maailma rahustamine ja kodumaa kaitsmine algab kaugel väljaspool meie riigi piire. Ainult sellest ühisvastutusest kõrvale hoidvad "priiküüdiga reisijad" pääsevad kodumaal tsingitud surnukirstude vastuvõtmisest.
Sadankomitea (Soomes 1963. aastal asutatud patsifistlik organisatsioon - toim) idealistina ei saa Halonen nõustuda sellega, et rahu tagamiseks on tarvis demokraatlikes kätes olevaid relvi, ka Ameerika omi. Dogmatism võib enesekaitseinstinkti täielikult ähmastada. Kodumaal oli tema peaeesmärk eemaldada ühepoolselt miinid idas ja takistada NATO-ga liitumist läänes. Kas see on kaitseväe ülemjuhataja puhul vastutustundlik käitumine? Soome-piiga hõlmad kerkivad tõmbetuultest räsitavas kodus üle pea!
Ühe päeva kestnud valimiskampaaniaga Gazpromi juhist Venemaa presidendiks tõusnud Medvedev ja peaminister Putin ajavad jõuliselt asja, et saaks teoks Venemaa suurprojekt - Euroopa Liitu kulgev gaasitoru. Kui see kavatsus ellu viiakse, jääb Euroopa Liidu energiajulgeolek senisest rohkem teistest sõltuvaks. Venemaa valitsus kinnitab oma internetileheküljel otse, et energia on nende jaoks välispoliitika vahend. Baltimaad ja Rootsi on gaasijuhtme ehitamise vastu, Halonen aga poolt. Soome meedia mainib seda meie juhi puudust vaid möödaminnes, kõrvallausega, sest meil ei ole poliitilist uurivat ajakirjandust.
Ohtlik sõprus Venemaaga
Prantsusmaal võimukandjate pead ei silitata. President Sarkozy on olnud aasta aega ametis, kuid temast on kirjutatud juba pool tosinat kriitilist raamatut, üksikasjalikest ajaleheartiklitest rääkimata. Meedia küsib Pariisis viibivatelt korrespondentidelt tihtipeale nende arvamust ka Prantsusmaa praeguse presidendi kohta. Soomes vastused tsenseeritaks. Vabanemine omas rasvas praadimisest on Soome meediale raske; tekstisõnumitega möllates võimutsemine on lihtsam.
Küsin naiivselt: kuidas saab olukorra analüüs poliitikas niivõrd erineda tavaelust? Kuidas on võimalik keldrisse tapeeti panna, samal ajal kui katus läbi laseb? Rahvaesindajaks valitakse isegi rallisõitjaid... Perepead ja Nokia juhid jälgivad muutuvat keskkonda kogu aeg ning püüavad uutele olukordadele kiiresti reageerida. Eilsed vead tuleb parandada viivitamatult ning tulevikuriske peab aegsasti ennetama. Vaid muutused on püsivad. Tänu sellele, et Euroopa Liit on rajatud mosaiigina, ei jaota see maailma kaheks nagu suurriigid. See annab Euroopa Liidule unikaalse võimaluse rahu ülesehitamiseks.
Arsti ja vahekohtuniku oskused on nüüd tähtsad. Ent ilma sõjalise veenvuseta on Euroopa Liit nagu hambutu klähviv krants.
Inimkond võtab omaks sõna otseses mõttes piiritu vastutuse ligimeste eest. See on meie eetiline kohus ning vastab ka meie endi julgeolekuhuvidele. Aegluse eest selles meie inimeste pere suurimas missioonis makstakse inimkannatustega maailma eri paigus. Ajaloolise murrangu ajal oleks Halonen pidanud kasutama oma populaarsust, et juhtida soomlased tänapäevase julgeolekupoliitika teele. Selle asemel on ta loopinud kaikaid Euroopa ühtse kaitsepoliitika rajajate kodaratesse. Pole ime, et pärast kogu maailmas hinnatud president Ahtisaari ametiaega on Soome Euroopa Liidu arengu peavoolust kõrvale kaldunud. Olles nagu känd tee peal ees, kiirendab Halonen oma pidurdava tegevusega Soomes presidendilt võimupädevuse äravõtmist. Selles ei ole iseenesest midagi dramaatilist, sest prestiiž ei tulene seadusetähest, vaid riigimehelikust suunanäitamisest, nagu seda tegi Tanner (Väinö Tanner, Soome välisminister Talvesõja ajal - toim). Eesti presidendil ei ole poliitilist võimu, kuid tänu Lennart Meri ja Toomas Hendrik Ilvese ettenägelikkusele ja sirgele seljale ei näe me õiget põhjala vaimus juhtimist Soomes ega Rootsis, vaid hoopis oma väikestest mõõtmetest hoolimata kaalukas Eestis. Ka meie kadakane soome rahvas väärib juhte, kes suudaksid ajaloo mandrilavade liikumisele reageerida.
Tõlkinud Mait Eelrand
Julkaistu Eesti Päevaleht 21. toukokuuta 2008. http://www.epl.ee/arvamus/429737
Entinen meppi Toomas Ilves oli nykyisen kollegansa presidentti Sarkozyn vieraana äskettäin. Hänen mielipiteensä valavat uskoa tulevaisuuteen. Hän sanoi Le Figarossa julkaistussa haastattelussaan, että Venäjän huonon käytöksen palkitseminen ei ole hyvää politiikkaa. Ilves totesi myös, että Euroopan unionin ei pidä välittää Venäjän aggressiivisesta retoriikasta eikä meillä pidä olla illuusiota kyvystämme muuttaa Venäjää. Hän sanoi, että meidän moraalinen velvollisuutemme on auttaa demokratian tien valinneita maita, kuten Ukrainaa ja Georgiaa: "On eettisesti kestämätöntä jättää heidät oman onnensa nojaan vain ollaksemme mieliksi suurelle ei-demokraattiselle naapurille". Hän painotti voimallisesti ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion tinkimätöntä puolustamista - eikä ole menossa Pekingin kisoihin. Diktaattorit ovat kovasti hyvillään aina, kun urheilua ja politiikkaa ei sotketa keskenään. Suomessa tällaisista asioista selkokielellä puhujaa pidettäisiin häirikkönä. Niin, pienissä maissa voi olla suuria johtajia ja päinvastoin.
Toomas Ilvekselle itsensä likoon paneminen sortoa vastaan on johdonmukaista, hän oli Radio Vapaan Euroopan vetäjiä ennen Berliinin muurin sortumista. Suomalaiset YYA-poliitikot taas menivät ajan virrassa ja uskoivat ikuiseen Neuvostoliittoon. He kehuivat Tehtaankadun suhteitaan, ja Tarja Halonen pönkitti muuria ajamalla Itä-Saksan tunnustamista! Tällaista politiikkaa kutsuttiin maailmalla suomettumiseksi. Nimitys ei tehnyt oikeutta Suomen kansan ryhdikkyydelle eikä puolustusvoimillemme. Rautaesiripun takaa Euroopan unioniin tulleet mepit ovat raikastaneet ilmapiiriämme EU-parlamentissa. He tietävät, että markkinatalous vaurastuttaa kansan, ettei meillä ole varaa olla lähtökohtaisesti USA-vastaisia ja että Venäjä kulkee ohituskaistalla matkalla demokratiasta poispäin. Heidän oma tuskallinen historiansa on vielä tuoreessa muistissa, mikä pakottaa heidät meitä vanhemmista jäsenmaista tulleita analyyttisempaan asioiden ratkaisuun. Suomessakin historiamme kahlitsee meitä estäen vinhaa vauhtia muuttuvan maailman kiihkottoman tarkkailun. Muutenhan mekin olisimme jo Natossa.
SDP ilmoitti vappuna, ettei Natoon meno ole ensi vaalikaudenkaan asia. Sama kuin isä ilmoittaisi perheelleen, ettei lähitulevaisuudessakaan aio ottaa vallankumouksellista palon
estävää vakuutusta. Olemmeko unohtaneet, että sankarihaudoissamme on lähes 100 000 edellisen palon sammuttajaa? Isovanhempani hautasivat siunattuun maahan neljä isäni veljeä. Olemme toisessa maailmansodassa hyökkäyksen kohteeksi joutuneista maista ainoa, joka on edelleen yksin. Olemme kuin haaksirikosta autiosaarelle pelastunut, joka kieltäytyy ohikulkevan laivan kyydistä, koska alus tulee väärästä suunnasta. Diktatuuri-Valko-Venäjän kanssa olemme pian ainoat Venäjän naapurit Euroopan puolella, jotka eivät ole Natossa... Tuupovaaralaiset kysyvätkin, kumpi on tärkeämpää - Venäjän mielistely vai Suomen turvallisuus?
On vaikea uskoa, että Madame Halonen ja Monsieur Ilves kuuluvat samaan puolueeseen. Vaikka he johtavat maitaan 80 kilometrin päässä toisistaan, ovat he kuin eri planeetoilta. Suomen presidentillä on suuria vaikeuksia reagoida uusiin haasteisiin, koska hänen maailmankuvansa perustuu luokkasodasta nousevaan ihmisten, ideologioiden ja kansojen vastakkainasetteluun. Uutta luovan johtajuuden sijaan hänen politiikkansa on valtataistelua. Vuosi sitten Venäjä yritti estää häikäilemättömällä painostuksellaan Tallinnan keskustassa olleen venäläisen sotilaspatsaan siirron syrjemmälle. Halosen kommentti virolaisten perääntymättömyydestä, "teillä virolaisilla on psykologinen ongelma ", saa ihon kananlihalle. Venäjällä kielletään edelleen puna-armeijan rikokset, ja se on nostettu uudestaan palvonnan kohteeksi, kuten juuri näimme Punaisen torin Brežnev-tyylisestä sotilasparaatista. Mutta Virossa tai Suomessa puna-armeija ei ole vapauden symboli!
Ilveksen kaltaiset modernit poliitikot ymmärtävät, että elämän kestäviä tuloksia saavutetaan vain menneisyydestä oppimalla ja eteenpäin katsomalla. Heille universaalit demokratian arvot eivät ole kauppatavaraa. Tämä on myrkkyä niille suomalaisille poliitikoille, joiden kiinnikkeet suomettumiseen ovat edelleen katkaisematta. Monet demaripoliitikot näkevät Ilveksessä oman käänteisen peilikuvansa ja suhtautuvat häneen kuin kettu pihlajanmarjoihin. "Ilves menee selkä edellä tulevaisuuteen", eräs demari totesi hänestä. Silloin hän ainakin näkee suomalaisia poliitikkoja... Toivottavasti Ahtisaaren, Lipposen ja Ihalaisen realismi siivittää Hämeenlinnan kesäkuun 5.-6. kokouksessa SDP:n tälle vuosituhannelle. Tämä voi uhata kokoomuksen ja keskustan asemaa, mutta eikö maan edun pitäisi ajaa puolueen menestyksen ohi?
Ilveksen kommentti Suomen välinpitämättömyydestä heidän itsenäisyystaistelussaan sai Suomessa syystäkin huomiota. Vapauden jano on sisäänrakennettu voima ihmisessä, ja tämän perimmäisen oikeuden saavuttamisessa meidän pitäisi auttaa lähimmäistämme itseämme säästämättä. Meillä jos kenellä olisi pitänyt olla sydäntä virolaisten hädän näkemiseen, koska olimme itse säästyneet heidän kohtaloltaan kuin ihmeen kautta. Sen sijaan johtomme totesi kylmästi, että pidämme kiinni Baltian maiden miehittämisen vahvistavista sopimuksista. Noudatimme vanhaa "isot ystävät lähellä, viholliset kaukana" -periaatettamme. Pienistä naapureista ei ole niin väliä. Lapsuudessani pidin tätä suhteellista oikeuskäsitystä hyvänä ajatuksena. Olin väärässä. Jos pelko estää meitä taistelemasta oikeuden puolesta, niin silloin tuomitsemme itsemme elämään pelossa lopun elämäämme. Näin toimien ihmiskunnassamme olisi vielä orjuus ja apartheid valloillaan. Yksin emme tietenkään voi muuttaa maailmaa ja sen takia meidän onkin turvattava selustamme liittoutumalla kaikkien demokraattisten rauhanrakentajien kanssa. Toivoen, että Venäjäkin on jonain päivänä samassa rintamassa.
Ulkoministerinä ollessaan Toomas Ilveksen ja presidentti Meren päätavoitteena oli saada Viro Euroopan unionin ja Naton suojaan mahdollisimman nopeasti. Johtajan vastuulla on minimoida kansakunnan riskit. Viro ei istu tuleen muiden housuilla, ja nytkin maan sotilaita on Afganistanin vaarallisimmalla alueella Helmandissa. Siellä myös Helsinkiin heroiinia tuottavat talibaanit ovat sysäämässä maata takaisin keskiaikaan. Tämä pimeys on demokratiaa vihaavien binladenien parasta kasvuympäristöä. Maailman rauhoittaminen ja kotimaan varjelu alkavat kaukana rajojemme ulkopuolelta. Vain tästä yhteisvastuusta luistavat vapaamatkustajat säästyvät vastaanottamasta sinkkiarkkuja.
Sadankomitean idealistina Halonen ei voi myöntää, että rauhan takaamiseen tarvitaan demokraattisissa käsissä olevia aseita, myös amerikkalaisia. Presidentillämme on yleviä periaatteita - itsekin uskoin häneen - mutta menneisyyden henkinen painolasti estää häntä käyttämästä toimivia keinoja niiden saavuttamiseksi. Dogmatismi voi hämärtää kuolettavasti itsesuojeluvaistoa. Kotimaassa hänen päätavoitteensa oli idässä maamiinojen yksipuolinen poistaminen ja lännessä Natoon liittymisen estäminen. Onko tämä vastuullista toimintaa puolustusvoimien ylipäälliköltä? Suomi-neidon helmat nousevat korviin läpivetoisessa kodissa!
Yhden päivän vaalikampanjalla Gazpromin johtajasta Venäjän presidentiksi noussut Medvedev ja pääministeri Putin ajavat voimakkaasti Venäjän suurta EU-kaasuputkihanketta. Toteutuessaan tämä hanke tulee jättämään EU:n energiaturvallisuuden entistä enemmän muiden armoille. Venäjän hallitus myöntää suoraan nettisivuillaan, että energia on heille ulkopolitiikan väline. Baltian maat ja Ruotsi vastustavat putken rakentamista - Halonen kannattaa. Suomen media ohittaa tällaisen johtajuuden puutteen sivulauseessa, koska meiltä puuttuu tutkiva poliittinen journalismi. Ranskassa vallanpitäjille ei hymistellä. Presidentti Sarkozy on ollut vuoden virassaan, ja hänestä on jo kirjoitettu puoli tusinaa kriittistä kirjaa läpivalaisevista lehtiartikkeleista puhumattakaan. Media kysyy usein Pariisissa olevien ulkomaalaisten kirjeenvaihtajien mielipidettä kulloisestakin Ranskan presidentistä. Suomessa vastaukset sensuroitaisiin. Sisäänpäin lämpiämisestä itsensä ulos ravistelu on Suomen medialle vaikeaa; vallankäyttö tekstiviesteillä elämöiden on helpompaa.
Kysyn naiivisti, miten tilanteen analysointi voi olla politiikassa niin erilaista kuin siviilielämässä? Miten kellaria voidaan tapiseerata, kun talon katto vuotaa? Ralliautoilijoitakin valitaan edustajiksi... Perheen vanhemmat tai Nokian johtajat tarkkailevat muuttuvaa ympäristöä koko ajan ja pyrkivät reagoimaan nopeasti uuteen tilanteeseen. Eilisen virheet on korjattava välittömästi ja tulevaisuuden riskejä on ehkäistävä ennakolta. Vain muutos on pysyvää. EU ei mosaiikkimaisuutensa ansiosta jaa maailmaa kahtia kuten muut suurvallat, ja tämä antaa EU:lle ainutlaatuisen mahdollisuuden rauhan rakentamiseen. Silloin ovat lääkärin ja erotuomarin taidot elintärkeitä. Mutta ilman sotilaallista uskottavuutta EU on kuin räksyttävä koira, jolla ei ole hampaita.
Ihmiskunta on heräämässä sananmukaisesti rajattomaan vastuuseen lähimmäisestä. Se on eettinen velvollisuutemme ja oman turvallisuutemme mukaista. Hitaus tässä ihmisperheemme suurimmassa missiossa maksetaan ihmiskärsimyksinä eri puolilla maailmaa. Tässä historiallisessa murroksessa Halonen olisi voinut käyttää kansansuosiotaan johdattamaan suomalaisia modernin turvallisuuspolitiikan tielle. Sen sijaan hän on heittänyt pieniä kapuloita Euroopan yhteisen puolustuspolitiikan rakentajien rattaisiin. Ei ihme, että maailmalla arvostetun presidentti Ahtisaaren kauden jälkeen Suomi on ajautunut sivuun EU:n kehityksen valtavirrasta.
Halonen nopeuttaa "kantona kaskessa" jarrutuksellaan presidentin valtaoikeuksien lopullista poisriisumista. Se ei sinänsä ole dramaattista, koska arvovalta ei tule lain kirjaimesta, vaan valtiomiesmäisestä tiennäyttämisestä Tannerin tapaan. Viron presidentillä ei ole poliittista valtaa, mutta Lennart Meren ja Toomas Ilveksen kaukonäköisyyden ja suoraselkäisyyden ansiosta Pohjolan henkinen johtajuus ei ole Suomessa tai Ruotsissa, vaan kokoaan painavammassa Virossa. Katajainen kansamme ansaitsee myös johtajat, jotka reagoivat historian mannerlaattojen liikkumiseen.
http://www.ksml.fi/mielipide/artikkelit/viro---johtajuuden-peili(130009).ece
Eesti - oma juhtide peegel
Endine Euroopa Parlamendi liige Toomas Hendrik Ilves külastas hiljuti oma praegust kolleegi, Prantsusmaa presidenti Sarkozyd.
Ilvese seisukohad sisendavad usku tulevikku. Ta ütles ajalehes Le Figaro ilmunud intervjuus, et Venemaa halva käitumise premeerimine ei ole hea poliitika. Ilves märkis ka, et Euroopa Liit ei pea hoolima Venemaa agressiivsest retoorikast ning et meil ei peaks olema illusioone, nagu võiksime Venemaad muuta. Ta ütles, et meie moraalne kohus on aidata selliseid demokraatia tee valinud riike nagu Ukraina ja Gruusia. "On eetiliselt vastuvõtmatu jätta nad iseenda hooleks vaid seepärast, et saaksime olla meele järele meie suurele mittedemokraatlikule naabrile," märkis Ilves. Ta toonitas jõuliselt inim-õiguste ja õigusriigi tingimusteta kaitsmist... Ja ta ei sõida Pekingi olümpiamängudele.
Diktaatoritele meeldib alati, kui sporti ja poliitikat omavahel ei seostata. Soomes peetaks niisugustest asjadest selgesti rääkijaid rahurikkujateks. Seega võib väikestes riikides olla suuri juhte ja vastupidi.
See, et Toomas Hendrik Ilves astub ise rõhumisvastasesse võitlusse, on loogiline. Enne Berliini müüri langemist oli ta Raadio Vaba Euroopa eesti toimetuse juhataja. Soome poliitikud, kes pidasid kalliks Nõukogude Liiduga sõlmitud sõprus-, koostöö- ja vastastikuse abistamise lepingut, lasid end ajavoolul kanda ning uskusid, et Nõukogude Liit on igavene. Nad hooplesid oma suhetega Tehtaankatul (selles tänavas asus Nõukogude Liidu Helsingi-saatkond) ning Tarja Halonen seadis tollal Berliini müürile tugesid, taotledes Ida-Saksamaa tunnustamist! Niisugust poliitikat nimetati maailmas soomestumiseks. See mõiste ei teinud au sirge seljaga soome rahvale ega Soome kaitseväele. Raudse eesriide tagant Euroopa Liitu tulnud parlamendiliikmed on värskendanud Euroopa Parlamendi õhkkonda. Nad teavad, et turumajandus teeb rahva rikkamaks, et meil pole vaja olla põhimõtteliselt USA vastu ning et Venemaa kihutab demokraatiast üha kaugemale.
Omaenda valus ajalugu on neil alles värskelt meeles ning sunnib neid lahendama probleeme analüütilisemalt kui meie, kes oleme tulnud vanematest liikmesmaadest. Ka meid Soomes aheldab ajalugu, takistades vaatamast ägeda hooga muutuvat maailma kaine pilguga. Muidu oleksime ka meie juba NATO-s.
Soome Sotsiaaldemokraatlik Partei teatas maipühade ajal, et NATO-ga liitumine ei ole järgmise valimiskampaania teema. See tähendab sama, kui isa teataks oma perele, et ta ei kavatse ka lähitulevikus võtta revolutsioonilist tulekahjukindlustust. Kas oleme unustanud, et meie sangarihaudades puhkab ligi 100 000 eelmise tulekahju kustutajat? Minu vanavanemad sängitasid kodumaa pühitsetud mulda minu isa neli venda. Me oleme Teises maailmasõjas rün-nakuohvriks langenud riikide hulgas ainus, kes on ikka veel üksi. Oleme justkui laevahukust asustamata saarele pääsenu, kes keeldub minemast möödasõitvale laevale, kuna see tuleb valest suunast. Oleme koos Valgevene diktatuuririigiga Euroopas peagi ainsad Venemaa naabrid, kes ei kuulu NATO-sse... Tuupovaaralased (Tuupovaara on praegu Joensuu linnaosa, otse Vene-Karjala piiri ääres - toim) küsivadki juba: kumb on tähtsam, kas Venemaa ees lipitsemine või Soome julgeolek?
On raske uskuda, et madame Halonen ja monsieur Ilves päri-nevad samast erakonnast. Kuigi nad juhivad oma riiki teineteisest 80 kilomeetri kaugusel, on nad pärit otsekui eri planeetidelt. Soome presidendil on suuri raskusi uutele väljakutsetele reageerimisega, sest tema maa-ilmapilt rajaneb klassivõitlusest tuleneval inimeste, ideoloogiate ja rahvaste vastandamisel. Aasta tagasi püüdis Venemaa jõhkrat survet avaldades takistada Tallinna südames seisnud Vene sõduri monumendi teisaldamist kõrvalisemasse kohta. Haloneni kommentaar eestlaste järele-andmatusele ("teil eestlastel on psühholoogiline probleem") ajab ihukarvad püsti.
Punaarmee pole vabastaja
Venemaal eitatakse ikka veel Punaarmee kuritegusid. Ja sellest armeest on tehtud uuesti kultusobjekt, nagu nägime Punasel väljakul Brežnevi stiilis korraldatud sõjaväeparaadil. Aga Eestis ega Soomes ei ole Punaarmee vabaduse sümbol!
Ilvese-sugused tänapäeva poliitikud mõistavad, et elus saavutatakse püsivaid tulemusi vaid minevikult õppides ja tulevikku vaadates. Nende jaoks ei ole demokraatia universaalsed väärtused kaup. See on otsekui mürk neile Soome poliitikutele, kelle sidemed soomestumisega on alles läbi lõikamata. Mõned sotsiaaldemokraadid näevad Ilveses omaenda negatiivset peegelpilti ning suhtuvad temasse nagu rebane viinamarjadesse. "Ilves läheb tuleviku poole, selg ees," on öelnud üks sotsiaaldemokraat. Siis ta vähemalt näeb Soome poliitikuid...
Eesti ei püüa võõraste kätega kastaneid tulest välja tuua. Praegugi on Eesti sõdurid Afganistani kõige ohtlikumas piirkonnas Helmandis. Seal püüavad ka Helsingi jaoks heroiini tootvad taliibid paisata oma riiki tagasi keskaega. Niisugune pimedus on demokraatiat vihkavate bin Ladenite parim kasvukeskkond. Maailma rahustamine ja kodumaa kaitsmine algab kaugel väljaspool meie riigi piire. Ainult sellest ühisvastutusest kõrvale hoidvad "priiküüdiga reisijad" pääsevad kodumaal tsingitud surnukirstude vastuvõtmisest.
Sadankomitea (Soomes 1963. aastal asutatud patsifistlik organisatsioon - toim) idealistina ei saa Halonen nõustuda sellega, et rahu tagamiseks on tarvis demokraatlikes kätes olevaid relvi, ka Ameerika omi. Dogmatism võib enesekaitseinstinkti täielikult ähmastada. Kodumaal oli tema peaeesmärk eemaldada ühepoolselt miinid idas ja takistada NATO-ga liitumist läänes. Kas see on kaitseväe ülemjuhataja puhul vastutustundlik käitumine? Soome-piiga hõlmad kerkivad tõmbetuultest räsitavas kodus üle pea!
Ühe päeva kestnud valimiskampaaniaga Gazpromi juhist Venemaa presidendiks tõusnud Medvedev ja peaminister Putin ajavad jõuliselt asja, et saaks teoks Venemaa suurprojekt - Euroopa Liitu kulgev gaasitoru. Kui see kavatsus ellu viiakse, jääb Euroopa Liidu energiajulgeolek senisest rohkem teistest sõltuvaks. Venemaa valitsus kinnitab oma internetileheküljel otse, et energia on nende jaoks välispoliitika vahend. Baltimaad ja Rootsi on gaasijuhtme ehitamise vastu, Halonen aga poolt. Soome meedia mainib seda meie juhi puudust vaid möödaminnes, kõrvallausega, sest meil ei ole poliitilist uurivat ajakirjandust.
Ohtlik sõprus Venemaaga
Prantsusmaal võimukandjate pead ei silitata. President Sarkozy on olnud aasta aega ametis, kuid temast on kirjutatud juba pool tosinat kriitilist raamatut, üksikasjalikest ajaleheartiklitest rääkimata. Meedia küsib Pariisis viibivatelt korrespondentidelt tihtipeale nende arvamust ka Prantsusmaa praeguse presidendi kohta. Soomes vastused tsenseeritaks. Vabanemine omas rasvas praadimisest on Soome meediale raske; tekstisõnumitega möllates võimutsemine on lihtsam.
Küsin naiivselt: kuidas saab olukorra analüüs poliitikas niivõrd erineda tavaelust? Kuidas on võimalik keldrisse tapeeti panna, samal ajal kui katus läbi laseb? Rahvaesindajaks valitakse isegi rallisõitjaid... Perepead ja Nokia juhid jälgivad muutuvat keskkonda kogu aeg ning püüavad uutele olukordadele kiiresti reageerida. Eilsed vead tuleb parandada viivitamatult ning tulevikuriske peab aegsasti ennetama. Vaid muutused on püsivad. Tänu sellele, et Euroopa Liit on rajatud mosaiigina, ei jaota see maailma kaheks nagu suurriigid. See annab Euroopa Liidule unikaalse võimaluse rahu ülesehitamiseks.
Arsti ja vahekohtuniku oskused on nüüd tähtsad. Ent ilma sõjalise veenvuseta on Euroopa Liit nagu hambutu klähviv krants.
Inimkond võtab omaks sõna otseses mõttes piiritu vastutuse ligimeste eest. See on meie eetiline kohus ning vastab ka meie endi julgeolekuhuvidele. Aegluse eest selles meie inimeste pere suurimas missioonis makstakse inimkannatustega maailma eri paigus. Ajaloolise murrangu ajal oleks Halonen pidanud kasutama oma populaarsust, et juhtida soomlased tänapäevase julgeolekupoliitika teele. Selle asemel on ta loopinud kaikaid Euroopa ühtse kaitsepoliitika rajajate kodaratesse. Pole ime, et pärast kogu maailmas hinnatud president Ahtisaari ametiaega on Soome Euroopa Liidu arengu peavoolust kõrvale kaldunud. Olles nagu känd tee peal ees, kiirendab Halonen oma pidurdava tegevusega Soomes presidendilt võimupädevuse äravõtmist. Selles ei ole iseenesest midagi dramaatilist, sest prestiiž ei tulene seadusetähest, vaid riigimehelikust suunanäitamisest, nagu seda tegi Tanner (Väinö Tanner, Soome välisminister Talvesõja ajal - toim). Eesti presidendil ei ole poliitilist võimu, kuid tänu Lennart Meri ja Toomas Hendrik Ilvese ettenägelikkusele ja sirgele seljale ei näe me õiget põhjala vaimus juhtimist Soomes ega Rootsis, vaid hoopis oma väikestest mõõtmetest hoolimata kaalukas Eestis. Ka meie kadakane soome rahvas väärib juhte, kes suudaksid ajaloo mandrilavade liikumisele reageerida.
Tõlkinud Mait Eelrand
Julkaistu Eesti Päevaleht 21. toukokuuta 2008. http://www.epl.ee/arvamus/429737
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eesti kaipaan sinne..lauloi Juice, miten Virolla nyt menee, talouslehdet kertovat, "pikkulama" on päällä, uhoilu Venäjälle häiritsi jopa suomalaisten kauppaa, kun venäläiset alkoivat boikotoida Virossa tehtyjä tuotteita, Valio sai kunnian olla yhtenä sijaiskärsijänä, mitä muuta Virosta tulee mieleen? No se selviää keskusteluketjun lukemalla, asialla niin Vanhanen, kuin Soinikin, joiden kommentit löytyvät Euroopan Parlamentti sivulta, mielenkiintoisia lukuhetkiä :)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000427&posting=22000000010168408
Ari Vatasesta ei viitsi mitään sitten sanoakaan, juttua löytyy suomi24:n hakukoneella...