Tunteeko kukaan ateistia, joka olisi

kääntynyt helluntaiuskoon?

Ennenkuin innostutte vastaamaan, täsmennän hieman. Olen jokseenkin varma, ettei yksikään uskonnoton, järkevä ja tasapainoinen ihminen "tule uskoon" ilman merkittävää syytä.
Jos näin näyttää käyneen, useimmiten syy löytyy jostain riippuvuudesta ja ihminen, jolla on jokin vakava riippuvuus, ei ole tasapainoinen.

Lapsesta saakka uskonnoton, tervejärkinen, tasapainoinen aikuinen ihminen ei muutu pelkästään järkeilemällä uskovaiseksi.

Näin väitän.
26565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

helluntailainen vaan uskova ihminen,sen kummemmin sitä määrittelemättä.

Äänestä

Kun alat kohtaamaan uskovia, helluntailaisiakin, livenä, tulet tuntemaan monen monta tasapainoisena ateistina uskoontullutta ihmistä.

Omassa kaveripiirissäni on yksi, joka tuli uskoon ateistina ollessaan. Fysiikan opinnot johtivat hänet jostakin syystä hänet kiinnostumaan "Jumalan maailmoista" ja tutkiminen johti uskoon tuloon ja helluntaikirkkoon. ----> Mies on edelleen täysissä järjissään ja toimii leipätyökseen fysiikan opettajana lukiossa.

Äänestä
  • oppilailleen Raamatun valheita, kuten tekevät juuri tuollaiset älyllisesti epärehelliset ihmiset?

    Äänestä

  • että järkevälläkin ihmisellä fysiikka pettää jossain vaiheessa elämää esim. sairauden, vanhenemisen tai jonkun muun onnettomuuden seurauksena ja silloin on riski että alkaa iso ratas heittämään.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    että järkevälläkin ihmisellä fysiikka pettää jossain vaiheessa elämää esim. sairauden, vanhenemisen tai jonkun muun onnettomuuden seurauksena ja silloin on riski että alkaa iso ratas heittämään.

    Miksi sanot, että on selvää, kun et tunne ko. ihmistä ollenkaan. Minäpä tunnen ja voin sanoa, että jäät toiseksii rattaan pyörimisessä.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    Miksi sanot, että on selvää, kun et tunne ko. ihmistä ollenkaan. Minäpä tunnen ja voin sanoa, että jäät toiseksii rattaan pyörimisessä.

    ole jos vintti pimenee.

    Sinun käsityksesi mukaa 34-vuotias ei voi menettää järkeään.
    Minä olen tuntenut ihmisiä jotka ovat kuolleetkin ennen tuota ikää.

    Äänestä

olevansa ateisteja,mutta arvot ovat kuten kristityillä.Jotkut uskovat jopa korkeampaan voimaan.Miten sinulla on,uskotko että on mitään itseäsi korkeampaa voimaa?

Äänestä
  • ylläpitämä myytti. Ateistit ovat keskimäärin yhtä korkealla moraalilla varustettuja kuin muutkin ihmiset.
    Uskonnottomuus ei heikennä moraalia, pikemminkin päin vastoin, koska hänen ei tarvitse nostaa Jeesusta perheen yläpuolelle, niin kuin uskovaisen on pakko tehdä.

    Raamatun kuvaaman Jumalan olemassaolo on käsittämättömän naurettava ja mahdoton ajatus.

    Mielestäni on olemassa äärimmäisen pieni mahdollisuus, että jokin meitä paljon älykkäämpi olio on toiminut kätilönä maan elämän alkuunpanemisessa.
    Jätän tämän pienen pienen mahdollisuuden auki niin kauaksi aikaan, kun elämän syntyprosessi on kunnolla selvitetty.

    Mutta selvennettäköön vielä: normaalijärkisen ihmisen on mahdotonta uskoa mihinkään uskovien tarkoittamaan Jumalaan.

    Äänestä

...nimittäin järkeviä, tasapainoisia, tervejärkisiä uskonnottomia?

Kysymys oli ilman sarvia ja hampaita...

Edgarkin toimii uskonsa vuoksi...

Äänestä

kieltämättä, olin ateisti ennen uskoontuloa, siis jos ateisti määritellään ihmiseksi jolta puuttuu jumalusko ja uskoontulo sellaiseksi tapahtumaksi jossa Jumala antaa meille tuon uskon Jumalaan. Samalla kun tulin uskoon erosin kirkosta ja liityin hellareihin.

Toki oli jotain epämääräistä uskoa johonkin korkeampaan voimaan ennen uskoontuloa mutta sellaista konkreettista jumaluskoa ei ollut että kyllä voi sanoa että olin ateisti, ja ainakin olin lapsesta saakka uskonnoton jos ei sitä luterilaisuutta lasketa se kun ei ilmenny millään konkreettisella tavalla elämässäni, ja vanhemmat ei ollu uskovia, se on vaan sellanen suomalainen tapa kuulua kirkkoon.

Mutta tasapainoinen ja tervejärkinen en välttämättä ollu silloin ateistina, nämä ominaisuudet tuli vasta uskoontulon jälkeen.

Äänestä

järkeilemällä tullaan uskoon, järkeillään:
jos uskon, pääsen taivaaseen, rukoilemalla tulen terveeksi, kun olen tehnyt syntiä-> rukoilemalla saan synnit anteeksi, uskomalla Jeesuksen Kristukseen, en tee pahaa toisille, en alkoholisoidu, en tule huumeriippuvaiseksi...

Äänestä
  • Aiemmin uskonnoton ihminen tulee riippuvaiseksi alkoholista tai huumeista ja päästäkseen niistä eroon, vaihtaa yhden riippuvuuden toiseen: uskontoon.

    Ehkä uskonto on pienempi paha, mutta huume muiden joukossa.

    Jos ihminen on tasapainoinen, eikä hänellä ole mitään merkittäviä riippuvuuksia (lievää syömishäiriötä ei lasketa tässä mukaan), niin hän ei tarvitse uskontohuumettakaan.

    Uskoon tulo aikuisiässä on osoitus joistain ongelmista yksilötasolla, joita korjaamaan otetaan uskontohuumetta.

    Helluntailaiset (ja muiden herätysliikkeiden jäsenet) voidaan jakaa kahteen pääryhmään: syntyperäisiin uskoviin ja niihin muihin.

    Edelliseen ryhmään kuuluvat uskovaan perheeseen syntyneet, pienenä perusteellisen aivopesun läpikäyneet ihmiset.
    Jälkimmäinen ryhmä, käännynnäiset, ovat suurimmaksi osaksi elämässään tavalla tai toisella epäonnistuneita ihmisiä.

    Äänestä

  • J.Edgar kirjoitti:

    Aiemmin uskonnoton ihminen tulee riippuvaiseksi alkoholista tai huumeista ja päästäkseen niistä eroon, vaihtaa yhden riippuvuuden toiseen: uskontoon.

    Ehkä uskonto on pienempi paha, mutta huume muiden joukossa.

    Jos ihminen on tasapainoinen, eikä hänellä ole mitään merkittäviä riippuvuuksia (lievää syömishäiriötä ei lasketa tässä mukaan), niin hän ei tarvitse uskontohuumettakaan.

    Uskoon tulo aikuisiässä on osoitus joistain ongelmista yksilötasolla, joita korjaamaan otetaan uskontohuumetta.

    Helluntailaiset (ja muiden herätysliikkeiden jäsenet) voidaan jakaa kahteen pääryhmään: syntyperäisiin uskoviin ja niihin muihin.

    Edelliseen ryhmään kuuluvat uskovaan perheeseen syntyneet, pienenä perusteellisen aivopesun läpikäyneet ihmiset.
    Jälkimmäinen ryhmä, käännynnäiset, ovat suurimmaksi osaksi elämässään tavalla tai toisella epäonnistuneita ihmisiä.

    Mihin lokeroit minut, olen helluntailaiskodin kasvatti, mutta en ole uskossa.

    "...pienenä perusteellisen aivopesun läpikäyneet ihmiset." ?????

    Äänestä

  • PakanainHuuto kirjoitti:

    Mihin lokeroit minut, olen helluntailaiskodin kasvatti, mutta en ole uskossa.

    "...pienenä perusteellisen aivopesun läpikäyneet ihmiset." ?????

    Koettaisit mieluummin perustella, miksi väittämäni on väärä. Se, että sinä et mahdu noihin kategorioihin, ei todista yhtään mitään.

    Sitä paitsi kukaan ei tiedä, kirjoitako rehellisesti.

    "...pienenä perusteellisen aivopesun läpikäyneet ihmiset." ?????

    Et kai tosissasi väitä, jossakin että helluntailaisperheessä opetetaan lasta tähän tapaan?
    "Me isäsi kanssa olemme helluntailaisia, mutta emme sinulle väitä, että se olisi ainoa oikea elämäntapa. Siksi annamme sinulle tietoa tasapuolisesti kaikista uskonnoista ja uskonnottomasta vaihtoehdosta. Aikuistuttuasi saat sitten päättää, minkä niistä valitset".

    Aivopesu on tietenkin voimakas sana, mutta sitähän se lasten uskontokasvatus uskovaisessa perheessä paljolti on.

    >>>Et kai tosissasi väitä, jossakin että helluntailaisperheessä opetetaan lasta tähän tapaan?
    "Me isäsi kanssa olemme helluntailaisia, mutta emme sinulle väitä, että se olisi ainoa oikea elämäntapa. Siksi annamme sinulle tietoa tasapuolisesti kaikista uskonnoista ja uskonnottomasta vaihtoehdosta. Aikuistuttuasi saat sitten päättää, minkä niistä valitset"

    Äänestä

  • J.Edgar kirjoitti:

    Koettaisit mieluummin perustella, miksi väittämäni on väärä. Se, että sinä et mahdu noihin kategorioihin, ei todista yhtään mitään.

    Sitä paitsi kukaan ei tiedä, kirjoitako rehellisesti.

    "...pienenä perusteellisen aivopesun läpikäyneet ihmiset." ?????

    Et kai tosissasi väitä, jossakin että helluntailaisperheessä opetetaan lasta tähän tapaan?
    "Me isäsi kanssa olemme helluntailaisia, mutta emme sinulle väitä, että se olisi ainoa oikea elämäntapa. Siksi annamme sinulle tietoa tasapuolisesti kaikista uskonnoista ja uskonnottomasta vaihtoehdosta. Aikuistuttuasi saat sitten päättää, minkä niistä valitset".

    Aivopesu on tietenkin voimakas sana, mutta sitähän se lasten uskontokasvatus uskovaisessa perheessä paljolti on.

    kunnolla pesseet...

    "Se, että sinä et mahdu noihin kategorioihin, ei todista yhtään mitään."

    Niin, mitä sen pitäisi todistaa?

    "Sitä paitsi kukaan ei tiedä, kirjoitako rehellisesti. "

    Noh, enpä tiedä sitäkään kirjoitatko itse rehellisesti, höh...

    Äänestä

Mitä ihmettä tarkoitat helluntaiuskolla? Mikä erottaa "helluntaiuskon" kristinuskosta?

Äänestä
  • Taas yksi näsäviisas näpertelijä.

    Normaalijäkinen ymmärtää kyllä oikein mainiosti, mitä "helluntaiuskolla" tarkoitan.

    Äänestä

  • J.Edgar kirjoitti:

    Taas yksi näsäviisas näpertelijä.

    Normaalijäkinen ymmärtää kyllä oikein mainiosti, mitä "helluntaiuskolla" tarkoitan.

    En väittänytkään olevani normaalijärkinen.
    Kerro nyt lyhyesti mitä helluntaiusko on, ja miten se poikkeaa kristinuskosta, että epänormaalitkin ymmärtäisi.

    Jos olet suvaitsevainen ja tasapuolinen, niin luulisi sinun haluavan neuvoa myös järjettömiä.

    Äänestä

1) Oletteko aivan varmasti olleet vastatessanne rehellisiä?

2) Tunnetteko aivan varmasti kyseisen ihmisen?
- oliko hän varmasti ateisti ennen uskoontuloaan?
- oletteko 100- varma, ettei hänellä ollut kuitenkin jotain riippuvuutta?

Ihmiset pyrkivät usein kaikin keinoin pimittämään ongelmansa. Esimerkiksi yritysten johtohenkilöillä on monesti alkoholiriippuvuus, mutta ympäristö ei tiedä siitä.
Huumeongelma ei näy alkuvaiheessa ollenkaan ympäristölle, jos henkilö on hyvässa taloudellisessa asemassa.

Siis: oletteko nyt aivan varma asiastanne?

Epäilen väkisinkin uskovien rehellisyyttä, koska tiedän mm. sen, että he todistavat kirkkain silmin ihmeparantumisista, joista heillä ei käytännössä ole todisteen häivääkään. Uskoville tarkoituksenmukaisuus on monesti sama kuin meille muille rehellisyys.

Äänestä
  • jotenkin pahalla sitä että Jumala vapauttaa riippuvuuksista? On erittäin hyvä asia että Jeesus on vapauttanut ihmisiä viinasta, huumeista, pillereistä, tupakasta, vihasta, katkeruudesta, pornoaddiktioista ja monista muista tuhoisista riippuvuuksista.. en oikein ymmärrä mitä ajat takaa... Ja pystytkö heittämään sillä kuuluisalla ensimmäisellä kivellä, eikö itelläsi ole mitään riippuvuuksia?

    Äänestä

  • hurmahenki kirjoitti:

    jotenkin pahalla sitä että Jumala vapauttaa riippuvuuksista? On erittäin hyvä asia että Jeesus on vapauttanut ihmisiä viinasta, huumeista, pillereistä, tupakasta, vihasta, katkeruudesta, pornoaddiktioista ja monista muista tuhoisista riippuvuuksista.. en oikein ymmärrä mitä ajat takaa... Ja pystytkö heittämään sillä kuuluisalla ensimmäisellä kivellä, eikö itelläsi ole mitään riippuvuuksia?

    että on huono asia, jos uskoon tulo lopettaa huumeiden käytön? Sanoin vaan, että uskonnollinen ääriuskonnollisuus on huume myös.

    Alkoholin väärinkäytön voi lopettaa monella muullakin tavalla, jotka eivät vaadi sitoutumista johonkin uskontoon.

    Sitä paitsi: Jeesus ei vapauta mistään. Jeesus, tai hänen esikuvansa, on kuopattu reilut 2000 v sitten. Vahva usko saattaa kyllä vapauttaa, mutta se usko voi olla muunkinlaista, kuin uskonnollista uskoa.
    Kannatan vertaisryhmiä riippuvuuksien hoidossa, koska ne eivät sitouta ihmisiä mihinkään.

    Enkä ole addikteja tuominnut. Eihän tässä ole ollenkaan siitä kyse. Alan epäillä, ymmärrätkö suomenkieltä.

    ymmärrän erittäin hyvin suomenkieltä, se on äidinkieleni. On aika tyypillistä että näissä keskuteluissa toinen ei ymmärrä toisen tekstin tarkoitusta, itse olen myös törmännyt usein siihen ettei joku muu ymmärrä minun tekstini tarkoitusta. Tätä väärin ymmärtämisen riskiä lisää se jos keskustelijoiden elämänkatsomukset ovat hyvin erilaisia.

    No hyvä että selvensit asiaa, itsekin olen vapautunut Jeesuksen avulla päihteistä ja se on mahtava tunne, tupakanpolttokin jäi yhtäkkiä, se on valtava ilosanoma että synninorja voi saada vapautuksen ja sitä haluan julistaa.

    Hyvä että ainakin tunnustat että uskoontulolla voi olla positiivisia vaikutuksia, itse ainakin olen nyt yhteiskunnalle tuottoisa yksilö, ennen kuin olin lähinnä sellainen iilimato joka imin vaan joka puolelta muitten verta ja elin sosiaalipummina ja olin aika kallis yksilö yhteiskunnalle, nyt olen ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö. Tosin en halveksi heikompiakaan joita meidän vahvempien tulee tukea.

    Äänestä

>>>Olen jokseenkin varma, ettei yksikään uskonnoton, järkevä ja tasapainoinen ihminen "tule uskoon" ilman merkittävää syytä.

Äänestä
  • tänk juu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

J.Edgar kirjoitti:

kääntynyt helluntaiuskoon?

Ennenkuin innostutte vastaamaan, täsmennän hieman. Olen jokseenkin varma, ettei yksikään uskonnoton, järkevä ja tasapainoinen ihminen "tule uskoon" ilman merkittävää syytä.
Jos näin näyttää käyneen, useimmiten syy löytyy jostain riippuvuudesta ja ihminen, jolla on jokin vakava riippuvuus, ei ole tasapainoinen.

Lapsesta saakka uskonnoton, tervejärkinen, tasapainoinen aikuinen ihminen ei muutu pelkästään järkeilemällä uskovaiseksi.

Näin väitän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu