Hyvät ihmiset auttakaa minua ymmärtämään minne on uskoni jäänyt matkani varrella. Vielä viitisen vuotta sitten uskoni oli lapsen uskon mallista, siis uskoin koko sydämestäni Jumalan olevan kaikkivoipa ja Jeesuksen uskoin Herrakseni. Olen uudestisyntyt 30 vuotta sitten, ja koko elämäni ajan yrittänyt arkielämän keskellä olla edes jonkinlainen kristitty. Rukous on ollut ehkä kaavamaista, Raamatun lukeminen on minusta aina tuntunut "pitkäveteiseltä", niin että se on jäänyt melkein kokonaan pois kaikkina näinä vuosina. Muuten olen yrittänyt elää niinkuin Raamatussa opetetaan. Monena aikana on Jumala tullut minua vastaan, vaikka asun katolisessa maassa ja olemme muuttaneet paikkakuntaa 10 kertaa näiden vuosien aikana aina on tullut eteeni muita uudestisyntyneitä ja aina on ollut mahdollisuus käydä Jumalanpalveluksissa, mutta kuitenkin ne ovat aina jotenkin jääneet minulta. Ehkä olen liian mukavuuden haluinen. Kuitenkin synnin tunnistin helposti ja minulla ei ollut suurempia vaikeuksia erottaa oikeaa väärästä.
Mutta nyt viime parin vuoden aikana se on jotenkin raja hämärtynyt, ei omassa elämässä niinkään, vaan olen mielestäni suvaitsevaisempi kanssaihmisten moraalin suhteen. Eikö se ole samaa kuin synnin hyväksyminen?
Olen viime puolen vuoden aikana käynyt "perhekokouksissa", siellä rukoillaan ja on Raamatun oppia. Ja mitä onkaan tapahtunut, minusta on tullut aluksi pilkunviilaja ja nyt oikein sanan "arvostelija". Se mikä minulle oli totista totta onkin muuttunut ei uskottavaksi tai ainakin epäilyä herättäväksi.
Esimerkkinä tämän viikon kokouksessa kysyin mitä itua on anoa rukouksessa mitään kun Jumala kuitenkin tekee Tahtonsa mukaan. Ja mitä enemmän minulle joku yrittää Raamatun pohjalta selittää sen ärtyisämmäksi tulen ja aina vain mieleeni nousee uusia vastaväitteitä.
Ennen tosiaan uskoin joka sanan , nyt kyseenalaistan kaiken. Miksi?
Elämässäni on menossa muuten seesteinen vaihe, lapsillani on jo vuosia olleet omat perheensä, minulla on 2 ihanaa lasten lasta, kolmas tulossa juuri näinä päivinä, he asuvat kaikki lähelläni ja kanssakäymisemme on miltei päivittäistä. Parisuhteeni on erikoisen onnellinen. Kaiken siis olisi oltava hyvin, mutta tämä hengellinen elämäni on olematon ja tämä uskon puute on minulle ennen kokematonta. Missä on Jumala? Miksi olen hukannut uskoni? Apua.
Mutta nyt viime parin vuoden aikana se on jotenkin raja hämärtynyt, ei omassa elämässä niinkään, vaan olen mielestäni suvaitsevaisempi kanssaihmisten moraalin suhteen. Eikö se ole samaa kuin synnin hyväksyminen?
Olen viime puolen vuoden aikana käynyt "perhekokouksissa", siellä rukoillaan ja on Raamatun oppia. Ja mitä onkaan tapahtunut, minusta on tullut aluksi pilkunviilaja ja nyt oikein sanan "arvostelija". Se mikä minulle oli totista totta onkin muuttunut ei uskottavaksi tai ainakin epäilyä herättäväksi.
Esimerkkinä tämän viikon kokouksessa kysyin mitä itua on anoa rukouksessa mitään kun Jumala kuitenkin tekee Tahtonsa mukaan. Ja mitä enemmän minulle joku yrittää Raamatun pohjalta selittää sen ärtyisämmäksi tulen ja aina vain mieleeni nousee uusia vastaväitteitä.
Ennen tosiaan uskoin joka sanan , nyt kyseenalaistan kaiken. Miksi?
Elämässäni on menossa muuten seesteinen vaihe, lapsillani on jo vuosia olleet omat perheensä, minulla on 2 ihanaa lasten lasta, kolmas tulossa juuri näinä päivinä, he asuvat kaikki lähelläni ja kanssakäymisemme on miltei päivittäistä. Parisuhteeni on erikoisen onnellinen. Kaiken siis olisi oltava hyvin, mutta tämä hengellinen elämäni on olematon ja tämä uskon puute on minulle ennen kokematonta. Missä on Jumala? Miksi olen hukannut uskoni? Apua.
Vastaukset 26
Vanhimmat
uskosi ihmisten opetuksiin ja alat lähestyä uskoa siihen, mitä Jumala itse opettaa.
Ehkäpä olet unohtanut valvoa omaa tilaasi, Raamatun luku ja rukous on oman uskon hoitamista ja valvomista, tavallaan olet jättänyt oman uskosi hoitamatta ja ajutunut vähän kuin fariseuksen tilaan, jossa usko on suorittamista, lain noudattamista jne. On suuri harhaluulo jos ajattelee, että pelastus tulee lain noudattamisesta ja omista suorituksista.
Ei uskossa pysyminen ole itsestäänselvyys, sillä uskossa oleminen on vastavirtaan uimista, jos lopetat uimisen ajaudut kauemmas. Usko on kuin ruostuva rauta, kun hiot sen niin se kiiltää, mutta hapettuu ja ruostuu jos et hoida sitä. Uskovaisen tehtävä on pysyä lähellä Jumalaa, Jumalan vaikutuksen meissä tulisi suureta ja oman itsekkään luonteemme merkitys vähetä, että edes vähän voisimme heijastaa Jumalan kirkautta eteenpäin.
Jumalan sana on annettu meille kartaksi elämän myskyisellä merellä ja rukous on yhteyttä Jumalaan, jos unohtaa ne on hyvin vaikea enää tietää mikä on oikea kurssi ja helpommin ajautuu virran vietäväksi monien eksytysten sekamelskaan, joita ihmisluonne synnyttää.
Uskonnoista on vain haittaa. Mielikuvituksessaan ihmiset uskovat ja kehittävät mitä erikoisimpia satuja. Ilman uskontoja ihminen tulee toimeen.
eikä niiden käskyopuksia ei olekaan tehty ihmisille, jotka kykenevät ajattelemaan omilla aivoillaan, kyseenalaistamaan asioita ja auktoriteetteja. Uskonnot ovat keino hallita massoja, mutta niillä ei enää nykyään kyetä hallitsemaan kaikkia, koska ainakaan ns. sivistysmaissa ketään ei saa enää tappaakaan sen vuoksi, että ajattelee asioita itse.
Tervetuloa takaisin maan pinnalle. Ei ollenkaan huono ratkaisu.
miten löytää alunperin ulkoa annettu laki
jokaisen ihmisolennon sisimmästä.
Tämä on se mitä Paavali tarkoitti
puhuessaan vapaudesta ja rakkaudesta
kristillisyyden korkeimpina prinsiippeinä.
Vanhaa maailmaa hallitsi laki.
Uuden todellisuuden hallitseva
periaate on rakkaus.
Aamen.
Niin minullekin on käynyt. Jossain vaiheessa aloin epäilemään ja kyseenalaistin kaiken, mitä minulle oli opetettu. Lopputulos oli, että menetin uskoni kristinuskoon mutta löysin Jumalan. Prosessin aikana 'uskontunnustukseni' pelkistymistään pelkistyi, kunnes jäljelle jäi vain 'Jumala on' tai 'Jumala on rakkaus'.
Ehkä sinunkin on aika jättää taaksesi lapsen usko valmiine dogmeineen ja oppirakennelmineen ja löytää oma uskosi. Oma kokemukseni on, että Jumalan löytää parhaiten hiljaisuudessa ja sanattomassa rukouksessa. Se eroaa tavallisesta rukouksesta siinä, että ei keskitytä omiin asioihin tai edes esirukoukseen toisten puolesta vaan Jumalaan, ts. siihen yhteyteen, jonka tuntee sisimmässään.
Hiljaisen rukouksen kautta kuvani Jumalasta muuttui täysin. Hän ei ole se ankara tuomari, joksi kristityt Hänet niin usein maalaavat, vaan Isä, joka täydestä sydämestään rakastaa lapsiaan eikä voisi ikinä kuvitellakaan tekevänsä heille mitään pahaa. Ja jokaisessa ihmisessä on 'jotakin Jumalasta', jokainen luotu on Hänelle rakas vaikka olisi kuinka kaukana ja eksyksissä.
itse tajuakaan tätä, mutta kirjoituksesi on malliesimerkki siitä, että tullakseen uskovaiseksi on jo oltava uskovainen.
yhdyn täysin tuohon kirjoittamaasi. Rakkaus on niin ihmeellinen. Täydellinen Jumalan rakkaus. Voittaa kaiken. Ja antaa kaiken.
On niitä laaksokausia, silloin ihminen yrittää vain ponnistella uskoa. Kuitenkin Herra on silloinkin läsnä - Isä tahtoo seurustella lapsensa kanssa. Lepäile nyt vain Vapahtajan armollisessa syleilyssä, älä pinnistele tunteita ja yritä elää kristityn elämää. Luota siihen, että Jumala tahtoo itse valaa yllesi rakkauttansa. Olet tärkeä Herralle vaikka et tekisi yhtään mitään, Herra vain iloitsee kun saa pitää meitä työtoveruudessaan ja saamme sitten vain palvella, elää ja rukoilla että Isän suunnitelma saisi toteutua pieneltä osalta myös meidän kautamme.
Odota että Isä saisi ilmestyä jälleen lapsenomaisella tavalla. Pian alkaa tapahtua ja näät jälleen sen arjessa.
Olen lukenut viestejänne ajatuksella. Kiitos teille kaikille vastauksista. Nimimerkki Hanna kirjoittaa kauniisti "laaksokaudesta", ja kuinka Herra silloinkin on kanssani. Kuinka hyvä olisikaan uskoa sydämessäni tuo. Mutta nyt olen tosiaankin niin epäuskon valtaama että en näe kuin mustan kuilun. En ole jaksanut aikoihin rukoilla ja siitähän on uskonpuute vain kasvanut.
Olen tosiaan kuin kiukutteleva lapsi joka kyseenalaistaa kaiken todistelun Rammatun pohjalta. Kuitenkin pohdin tätä Jumalan olemassa oloa ja suhdettani uskoon, koska se on niin selvänä ja varmana asiana aina liittynyt elämääni tähän asti. Tuntuu kuin kaikki ovet ja ikkunat olisi sulkeutuneet ja "linja" mennyt mykäksi. Voin kuvitella tilaani sellaiseksi kuin Jumala olisi hylännyt, tietenkin se olen minä joka olen hylännyt uskoni ja Jumala on kyllästyneenä minuun tosiaan sulkenut ovet ja ikkunat. En oikein osaa selittää suhdettani tähän asiaan nyt ymmärrettävästi, se kuitenkin askarruttaa mieltäni kovin, vaikka olenkin kylmä niinkuin Sanassa jossain kohtaa sanotaan.
Eräässä viestissä sanottiin että olen yrittänyt enemmän teoillani kuin hengelläni, se on varmasti totta, nyt sen huomaan olen kauheasti yrittänyt olla "lainkuuliainen" ja siis itse yrittänyt. Mutta kuitenkin silloin joskus Jumalan läsnäolo oli niin konkreettinen etten yhtään epäillyt mitään.
Ehkä tämä "jääkausi" uskossani alkoi kun vanhempani kuolivat ja siihen asti heidän esirukouksensa minua kannattivat.
Kiitos teille kaikille jotka jaksatte näitä minun ajatuksiani lukea. Luulen etten mene nyt vähään aikaan perhekokouksiinkaan, kun kuitenkin kinastelen taas varmaan asioista ja viilaisin pilkkua ja etenkin kyseenalaistaisin taas kaikkea. Miksi? Ja aiheuttaisin vain pahaa mieltä muille, tai vielä pahempaa, horjuttaisin jonkun muun uskoa.
Todellakaan ei ole kysymys patumisessta. Paatunut ei ole huolissaan hengellisestä tilastaan. Onneksi huokauksenkin Herra näkee ja ajatuskin on rukousta. Varmaan kannattaisi käydä sanankuulossa, lueskella lohdullista Jumalan Sanaa, esim, psalmeja. Itsensä hengellisesti köyhäski tunteva on paremmassa asemassa oleva kuin kuin varhurskauttaan pullisteleva.
Jeesus Kristuskin koetuksensa keskellä huusi "Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit." Tiedämme, että aurinko paistaa pilvisinäkin aikoina jossakin vaikka emme juuri loistetta näe.
Uskoa koetellaan, autuas ihminen joka jaksaa uskoa vaikka ei näe. Herra jälleen ajallansa ilmestyy konkreettisesti. Muistetaan rukouksin.
Luettuani viestinne ajatuksella, ensimmäisen kerran pitkään aikaan sain tosiaan lohtua tämän uskonkriisini keskellä.
Juuri se mitá Arto-T sanoo Jumalan oikeudenmukaisuudesta on se minkä ehkä olen kyseenalaistanut eniten viimeaikoina. Olen sen tehnyt inhimmillisestä näkökulmasta, ehkä unohtaen että ymmärrykseni on vain ihmisen rajoittunut käsitys oikeudenmukaisuudesta.
Ja mitä enemmän olen yrittänyt ihmisjärjellä ymmärtää sen kauemmaksi olen tosiaan eronnut Jumalasta. Raamatun luku ja rukous on jäänyt lapsenomaisen "kiukuttelun" alle.
Hanna, sanasi että ajatuskin on rukousta ja että huokauksenkin Herra kuulee lohduttivat minua kovin. Kuin joku pato olisi sisälläni murtunut. Rukous, sanat, avunpyyntö Jumalalle nousi huulilleni pitkästä aikaa, sydämestä ei järjestä.
Taivaallinen Isä rakastaa lastansa suunnattomasti enemmän kuin rakastava parhainkin maallinen isä. Ei maallinen isä jätä pienokaistansa, jos tämä kiukuttelee - kasvatuksellisista syistä hän saattaa toisinaan sallia piehtaroimisemme esim. kuralätäkössä että näkisimme ettei se ole itsellemekään hyväksi. Tällaiset kaudet opettavat, ainakin itse olen niin konenut syvällisimmin Jumalan suuruutta ja että Herra hyväksyy meidät että olemme vain hänelle olemassa. Saa jopa täydellisesti epäonnistua ja sekin että uskomme on vain lahjaa. Saammae pitää vain Suuresta kädestä kiinni.
ettekö tienneet sitä?
Jumala-ihminen-suhteen säännöt
tällä planeetalla liittyvät
vapaaseen valintaan.
Jumala voi työskennellä
ihmisolennon kautta
vasta ihmisen
pyydettyä valaistumista…
ei vain apua.
Se menee näin:
"Rakas Jumala,
olen täällä ja tiedän
Jumalan olevan osa minua.
Liityn yhteen kanssasi.
Ole hyvä ja kerro,
mitä minun tarvitsee tietää.
Olen valmis muuttumaan."
Aamen.
Kauheaa, ei pidä paikkaansa Raamatun kanssa. Jumala loi ihmisen kuvakseen, mutta emme ole yhtä Pyhän Jumalan olemuksen kanssa. Meidän täytyy rukoilla pelastusta ja yhteyttä Jeesuksen kristuksen kautta muuta valaistusta emme tarvitse. Ei tällaista filosofiaa.
Onko se opittua vai onko se halua kohottaa itsesi vastustamiesi asioiden yläpuolelle? ”Ystävä – rakas, minun näkemykseni mukaan sinä ”nouset niiden yläpuolelle”, eli pystyt nostamaan värähtelytasoasi vain suvaitsemalla ja hyväksymällä. Se ei tarkoita sitä, että sinun tulisi itse mennä mukaan sellaiseen, jota et tarvitse. Mutta juuri hyökkäämällä sinä asetut samaan energiakenttään hyökkäyksesi kohteen kanssa. Herätät puolustautumisreaktion ja siten annat lisää energiaa sille, mitä vastustat.
Sinulla on erilainen käsitys näistä asioista. Jeesus Kristus on minun elämäni Herra - minulla ei ole mitään värähtelytasoa. On totta että usko Jeesuksen voittoon Golgatalla herättää vastenmielisyyttä maailmassa, mutta mistään sielun värähtelytasosta ei ole kysymys. Ei minussa ainakaan synnytä vihaa, vaikka kaikki eivät ymmärrä kun julistan evankeliumia. Rukoilen puolestasi ja toivotan siunausta ja kaikkea hyvää.
miten haluat.
Minä vain kerron oman näkemykseni siitä,
mihin hyökkäys ja tuomitseminen johtavat
ja mitä saavutat suvaitsevaisuudella ja
ehdottomalla Rakkaudella.
Kun lähetät Rakkaudellisia signaaleja,
nostat myös kokonaisuuden värähtelytasoa
ja olet luomassa valoisampaa maailmaa.
Kiitos, mutta älä rukoile puolestani.
Siunausta!
millaisia ovat ne askeleet joita Kristus nyt voi ottaa fyysisessä maailmassa Golgatan mysteerin seurauksena, sen inhimillisenä karmana, ihmiskunnan karmana menneisyyden pohjalta.
Kristus tuli ihmiskunnan tuomitsemaksi. Nyt hänellä on mahdollisuus esiintyä ihmiskunnan tuomitsijana. Mutta Kristukselle tuomitseminen ei merkitse rankaisemista, sillä Kristus on tullut maailmaan juuri poistaakseen vanhan rangaistusperiaatteen, vaan Kristuksen mielessä tuomitseminen merkitsee omantunnon herättämistä. Tuomituksi tulemisen seurauksena Kristukselle syntyy mahdollisuus vaikuttaa fyysisessä, tilan maailmassa, ottaa askel, joka herättää ihmisten omantunnon.
Ensimmäisenä merkkinä Kristuksen tulemisesta eetterimaailmassa tulevat olemaan syvät elementaaristen tunteiden aallot, joista ihmiset eivät ymmärrä mistä ne tulevat. Sielussa syntyy häpeän tunteita. Voisi sanoa, että Kristuksen eetterimaailmassa ilmestymisen aamurusko on häpeän puna. Ihmiset kokevat vastustamattomalla voimalla niiden arvojen hämmentymisen, joita he ovat arvostaneet tosina ja kauniina, ja he tulevat kokemaan sieluissaan eräänlaisen kaikkien arvojen muuntumisen.
Niin kuin ihmisen kamaloka-tilassa kuoleman jälkeen täytyy kokea kaikkien arvojen muuntuminen maailmanomantunnon säteilyssä, niin täytyy ihmisten nyt alkaa kokea elämänarvojen muuntuminen Kristuksena vaikutuksena fyysisessä maailmassa.
Ja niin kuin Kristus menneisyydessä koki ruoskinnan ja orjantappurakruunauksen, ei hän nyt pelkästään herätä ihmisten omaatuntoa, vaan hän voi myös koskettaa heitä. Niin kuin hän otti vastaan ruoskaniskut, niin hän tulee koskettamaan ihmisiä, epäilyksen vallassa olevia ihmisiä, valaakseen heille lohtua ja rohkeutta. Koskettaminen, antamaan ihmisille uuden luomisen rohkeutta, on Kristuksen ruoskimisen karmallinen seuraus.
Silloin tulee olemaan ihmisiä, jotka sanovat: ”Alamme kaiken alusta, sillä se mitä olemme tähän saakka luoneet, ei kestä tässä uudessa valossa.” Ensimmäisen luomispäivän on todellakin alettava ihmiskunnassa. Ihmiset eivät saa tätä rohkeutta omasta itsestään, vaan siitä kosketuksesta, joka lähtee Kristuksesta hänen kokemansa ruoskinnan seurauksena.
Ja niin kuin Kristus menneisyydessä kävi läpi orjantappurakruunauksen, antaa hän nyt ihmisille ja ihmisryhmille tehtäviä, jotka palvelevat hänen työtään. Hän kruunaa ihmiset rakkaudentehtävillä.
Maailmassa elää velvollisuuden käsite. Mutta ”velvollisuudet” ovat jo tuoneet ihmisille katastrofeja, sillä kaikkea sitä pahaa, joka on tuotu maailmaan, sitä ihmiset seuraavat velvollisuudesta. Mutta Kristus jakaa ihmisille ja ihmisryhmille rakkaudentehtäviä eetterisen paluunsa yhteydessä. Rautajalkainen kolossi kaatuu. Velvollisuuksien sijaan tulee rakkaus tekoihin.
Ja niin kuin Kristus joutui menneisyydessä kantamaan ristiä, jolle hänet naulittiin, tulee nyt eetterimaailmassa ilmestyvä Kristus parantamaan ihmiset rikkomuksistaan, niin että tapahtuu parantamisia, kohtalon parantumisia, niin että ihmiset, jotka kantavat ristiään, saavat voiman kantaa sen sielullis-fyysisten parantumisten läpi.
Ja niin kuin menneisyydessä Kristus ristiinnaulittiin, jolloin hän itse sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät,” sisältyy näihin sanoihin se mitä hän tahtoo fyysisessä maailmassa, johon hän on kiinnitetty, luoda ristiinnaulitsemisen karmallisena seurauksena: että ihmiset tietävät mitä he tekevät.
Kristuksen ristiinnaulituksi tulemisen karmallinen seuraus ei tule olemaan ainoastaan se, että ihmiskunta sidotaan, kuin ristiinnaulitaan, vaan että ihmisten silmät avautuvat, että uusi selvänäköisyys tulee kutsutuksi esiin Kristuksen kautta. Silloin ihmiset näkevät ja tietävät mitä he tekevät: se on karmallista selvänäköisyyttä, karman näkemistä.
Kun ihminen nyt tekee jotain, hän ei tiedä sen karmallista seurausta. Mutta tulevaisuudessa ihminen tulee tietämään mitä hän tekee. Karminen selvänäköisyys on Kristuksen vastaus ristiinnaulitsemiselle, joka tapahtui siksi että ihmiset eivät tienneet mitä he tekivät.
Näin Kristus muuntaa kielteisen myönteiseksi. Eetterinen paluu on Kristus-olennon vastaus kaikkeen siihen mitä Kristus sai kokea kulkiessaan ihmisenä ihmisten keskuudessa.
- hyviä, pahoja ja rumia
- teillä on kiitollisuutta.
Rakastamalla noita kokemuksia
sydänchakranne avautuu lisäkokemuksille.
Elämä koostuu vain kokemisesta.
Siinä mitä huomaatte tekevänne nyt
tässä ajan hetkessä
- missä tahansa olettekin
- on kyse hetken kokemisesta.
Teette sitten työtä, opettelette,
leikitte tai pidätte taukoa,
kyse on kokemisesta hetkessä.
Mitä enemmän teillä on kokemuksia,
sitä suurempi viisautenne,
rakkautenne ja energianne on.
Aamen.
Jumala koostuu pienistä osasista niin kuin mikä tahansa kokonaisuus. Ja jokainen pieni osanen koostuu vielä pienemmistä osasista. Jumala on pienistä osasista koostuva valtavalla määrätyllä tavalla järjestetty kokonaisuus, joka liikkuu ja muuttuu lakkaamatta. Jumalaa ei voida piirtää, hän on kaikki olemassa oleva, häntä voidaan kuvata valona, joka jatkuu jokaisen kuvan reunasta äärettömyyteen.
Jokaisella on Jumalasta oma käsityksensä. Joilla se on oikea, niiden elämä ja terveydentila tulevat kuntoon.
JUMALA on ELÄMÄ,Jumala on energia, jonka ON VIRRATTAVA.Kaikki paikallaan pysyvä tuhoutuu.
Mikä energia? Koulussa meille on opetettu, että on olemassa sähköenergia, magneettienergia, valoenergia, ydinenergia, veden energia jne. Entäs millainen on jumalainen energia?
JUMALA ON RAKKAUSENERGIAA.
Kaikki muun nimiset energiat ovat myös rakkausenergian alkuosasista muodostuneita rakenteita. Myös aineelliset kiinteät esineet koostuvat rakkausenergiasta ja niiden näennäinen staattisuus on silmänlumetta.
Samalla tavalla ovat ihminen ja hänen terveytensä rakkausenergiaa eli lyhyesti sanottuna-Rakkautta.
Jatkan muutamalla sanalla, koska kaikkien mielestä Raamatun sana ei ole niin kovin tärkeää. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa mistä ihmisen lankeemus paratiisissa alkoi, käärmeen repliikkihän alkoi sanoilla, "Onko Jumala todella sanonut noin" (muistaakseni näin). Eli ensimmäinen askel lankeemuksessa oli luoda epäilyksiä Jumalan sanaa kohtaan ja toiseksi kyseenalaistaa Jumalan oikeudenmukaisuus. Sitten luotiin katse siihen mitä maailma tarjosi ja luvattiin parempaa, loppujen lopuksi lankeemuksen jälkeen jäi vain syvä pettymys ja toivottomuus.
Rukous ja Raamatun sana on tärkeää siksi että tiedät kenestä mikäkin ajatus on lähtöisin ja valvoisit omaa tilaasi, Jumala johdattaa niitä jotka kulkevat rukoillen. Ei kaikesta tarvi olla samaa mieltä seurakunnan tai muiden uskovaisten kanssa, mutta jos katkaiset yhteyden niin joudut ehkä vain kauemmas ja paluu on lähes mahdoton. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan, mutta jos haluaa lähteä pois Jumalan yhteydestä, niin onko sitten enää toivoa???
Aloituksessa mainitsit jotenkin vielä, että olet eri mieltä mikä on oikein ja väärin kuin ehkä esim. Raamattu tai seurakunta, tässäkin on kuitenkin hyvä muistaa vertaus paratiisista, moni hedelmä näyttää meistä ihmisistä kauniilta ja hyvältä ja oikealta tässäkin ajassa, mutta sen syöminen ei välttämättä tuo onnea ja oikeutta niinkuin uskomme ja ajattelemme, vaan vie meidät pois Jumalan tahdosta.
hallitsi laki.
Uuden todellisuuden hallitseva
periaate on rakkaus.
Aamen.
ihmisten opeissa,
mutta Hengen Jumala on hiljaisesti
läsnä oman sielusi
syvyyksissä.
Kuuntele siksi hiljaista
ääntä sisältäsi ja silloin
pääset vapaaksi uskomuksista
tullen tuntemaan
Ikuisen Totuuden.
Voin pyrkiä vahvistamaan
niitä näkymättömiä voimia,
joita tullaan tarvitsemaan
pahan voittamiseksi hyvällä.
Voin tehdä itsestäni kanavan,
jonka läpi henkinen voima voi
toimia niillä elämän alueilla
ja olemassaolon tasoilla,
jotka tuon voiman tulee läpäistä.
Jokainen meistä on osa
juuri sitä maailmaa,
jota meidän tulee muuttaa,
mutta meistä jokaisesta voi tulla
vastaanottopaikka tälle
korkeammalle vaikutukselle.
Tämä korkeampi vaikutus on
Kristuksen voimaa hänen palatessaan takaisin
kaikessa loistossaan ’pilvissä’.
Se tarkoittaa: niissä voimissa,
jotka ylläpitävät elämää ja antavat
luonnolle ja ihmiselle muodon ja hahmon.
’Toinen tuleminen’ tulee olemaan
tämän luovan voiman yksilöllistä kokemista,
täynnä jumalallista rakkautta,
joka tulee saattaamaan ihmisen uuteen tilaansa.
Jokainen rakkauden teko,
jokainen yritys ymmärtää toista ihmistä,
jokainen yritys työskennellä
tasapainoisesti yhdessä,
sellaisessa harmoniassa
millä kaksi kättämme yhdessä työskentelevät,
auttavat luomaan ilmapiirin,
joka voi ottaa itseensä hengenvalon
ja täyttää maailmamme sen energialla.
ku sanoit että yrität palvellä ja elää sanan mukaan, johan se sanassa sanotaan että jos olet lain rikkoja yhdessä kohassa niin olet kaikissa... se on sama ku yrität pitää hiekkaa käsissä ku yrittää olla "hyvä ihminen" aina se jostai kohti vuotaa, mite enemmä yrität sitä enemmän epäonnistut... mutta joka katsoo uskon alkajaan ja päättäjään Kristukseen hänelle annetaan palkka armosta. eli ei muuta ku sydän auki Kristukselle niiku sanassa myös on, alentakaa itsenne Hänen väkevän käden alle että Hän ajallaan teidät korottaa... ni saat huomata et elämä, ilo rauha autuus palaa ja loppuu se oma yrittäminen kun saa huomata et Kristus yrittää, Se on Herran työ, eihän minulla edes ole muuta annettavaa ku likaiset käteni...sitä paitsi ei sitä sanaa kyl mun mielestä tarvi nii pakko syötyllä tarvi niellä, syö kun on nälkä, mulla ainaki tulee niitä kausia et sanaa oikee leimuu sydämessä ja hirveä jano saada lisää... toi rukous juttu, se on sama asia ku lapsi puhuu vanhemmilleen, kai hyväne aika vanhemmat kuulee lastansa jos hän jotain pyytää, kuin paljon ennemmin Taivaallinen Isä antaa hyvää niille jotka sitä Häneltä anovat... näin uskon ite, correct me if im wrong