Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien odotukset Suomen talouden kehityksestä ovat tämän kuun mittauksessa synkimmät sitten vuoden 1990 lopun.
KEPU ja erityisesti mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen ovat onnistuneet romahduttamaan suomalaisten luottamuksen miten talous tulee jatkossa kehittymään. Tilannetta ei paranna mitenkään KEPUn sekoilu Sukarin ja Kakkosen kanssa.
KEPU on jälleen onnistumassa isossa projektissaan, jossa tavoitteena on panna Suomi polvilleen. Esko Aho onnistui tässä 90-luvun alussa ja Esko Ahon aiheuttamia velkoja yms. veronmaksajat ovat makselleet siitä lähtien.
KEPU romahdutti kuluttajien luottamuksen
2
130
Vastaukset 2
- ei uutta
Esko Ahon ohjenuora oli: Köyhät kyykkyyn!
Pääministerinä Ahon kuningasajatus oli panna palkansaajat kuriin ja alentaa palkkoja. Hänen mielestään työttömyyden kasvu teki työntekijät nöyremmiksi. Valitettavasti Aho ei silloinkaan ymmärtänyt talouden mekanismeja ja työttömyys lähti hallitsemattomaan kasvuun.
Nytkin työttömyys on kasvussa. Juuri julkistetun tutkimuksen mukaan Suomessa on nyt 15,000 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. - Mr X
Holkerin hallitukselta perintönä.Holkeri ja Liikanen laittoi kasinotalouden pyörimään kunnolla Koiviston siunaamana ja velaa maksetaan vieläkin,jos asia oikein rehellisesti sanotaan.Keskusta nousi Ahon johdolla oppositiosta vaikeaan tilanteeseen ja joutui tekemään kansalaisille epämiellyttäviä päätöksiä.Lamasta kuitenkin selvittiin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371413- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69906- 68713
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56703Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi224637- 37589
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39527
- 63513