Lucia ja Candela poistuu sarjasta.
Ikävää kun
5
830
Vastaukset
- vahvat persoonat
Niiin on. Molemmilla oli aika keskeiset roolit kuitenkin. Luciaa voi ihailla elokuvassa Orpokoti joka löytyy DVD:nä. Hyvä leffa, mutta ei ihan heikkohermoisille tarkoitettu kuitenkaan :)
- niiden lähtö
Kyllä. Itse pidän Luciasta eniten ja Candelan huumorintajukin puree minuun. Harmi kun kaksi noin symppistä hahmoa poistuu. Evan lähtö eka harmitti, mutta ei enää. Ilman Evaakin sarja pysyy kuosissa ja hyvin vaikka nättihän se oli. En edes kaipaa Evaa takaisin. Chonin mukaan tulo oli todella ärsyttävä veto. En pidä roolihahmosta enkä ulkonäöstä sen enempää. Harmi kun jäi sarjaan pidemmäksinkin aikaa.
- serranofani
Niin, serranon perheen idylli hajoaa mielestäni jos ja kun..Lucia lähtee. Se hajosi jo vähän kun Eva ja Marcos lähti..:/
- Lucia fani
serranofani kirjoitti:
Niin, serranon perheen idylli hajoaa mielestäni jos ja kun..Lucia lähtee. Se hajosi jo vähän kun Eva ja Marcos lähti..:/
Lucia kuoli sarjassa eli kyllä sen lähtö oli lopullista. Tuskin tekevät saman kun Kaunareissa aikanaan, että kuollut ei ollutkaan kuollut :D No amerikkasaippua on erikseen. Saadaan Luciaa vielä ihailla kuukauden päivät kunnes poistuu.
- poistuu
kaksi lähes parasta persoonaa poistuu ja se on todellakin sääli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913416Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729731Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969148Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k208046Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk396770Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486178Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243335Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy211635En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3971265Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71184