ja vetoavat synti-käsitteeseen. Joka on siis vain uskonnollinen käsite.
Näin rovasti Juntunen:
"Huono esimerkki houkuttelee
Suviseurojen tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa puhunut rovasti, TT Viljo Juntunen huolehti puheenvuorossaan, miten tunnetut julkisuuden henkilöt kertovat avoimesti elämäntavoistaan, jotka ovat Raamatun mukaan synnissä elämistä.
Rovasti Viljo Juntunen. (Kuva: Heikki Vuonokari) Juntusen mielestä julkista virkaa hoitavat eivät voi kuitata moraalisesti kyseenalaista käyttäytymistään sillä, että se on heidän yksityisasiansa. Ranuan pitkäaikainen kirkkoherra kysyy, onko synti myös Jumalan sanan mukaan ihmisen oma asia, joka ei kuulu muille.
- Julkisuuden henkilöiden elämäntavoilla on esimerkin voima. Heillä on erityinen vastuu muista ihmisistä Pahimmillaan heidän käyttäytymisensä madaltaa muiden moraalia."
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=5537&Itemid=38
Kummallista paasaamista. Aivan kuin ihmiset nyt kilvan sitten lähettelisivät kaksimielisiä puutarhanhoitoviestejä, kun Ikekin niin teki. Juntusen pitäisi myös tajuta se asia, että kaikki eivät ole uskovaisia ja synti tosiaankin on käsite, jolla ei esim. ole mitään tekemistä Suomen lain kanssa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Juntunen kirjoittaa: "Huono esimerkki houkuttelee"
Ainoa vika mikä tuossa Juntusen mielestä on että hono esimerkki ei jhoukuttele jos kysymyksessä on hänen tai lahkonsa antama.
luitko niitä kommentteja, joita tästä Juntusen kirjoituksesta jätettiin?
Esim. tämäkin:
"Mutta milloin Juntunen ja muut SRK:n edustajat pahoittelevat julkisuudessa oman herätysliikkeensä armotonta väkivaltaa ja julmia tekoja?
Hoitokokouksissa pienet lapsetkin joutuivat hätääntyneinä seuraamaan vierestä, kun heidän vanhempansa joutuivat SRK:n saarnaajien julkisesti häpäisemäksi ja armotta 'syntiin sidotuiksi'. Arvaamatta ja ilman todellista syytä. Syntejä ei heille annettu anteeksi vaikka he sitä pyytelivät."
Kummallista, että luterilaisen kirkon sisällä on tuollaista, siihen ei puututa, eikä siitä tunnu myöskään lastensuojelu olevan kiinnostunut. Nyt ottaa päähän aika rajusti.
Pitänee laittaa Paarmalle sähköpostilla kysymys, että kun hänkin on murheissaan ihmisten moraalista, niin mitä hän on aikeissa tehdä tämän johtamansa kirkon sisällä tapahtuvan aivopesun, alistamisen ja lapsiin kohdistuvan julmuuden suhteen. Ei varmaan vastaa, mutta laitan silti.
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/C1596775A00C929BC2256FEA003A230C?OpenDocument&lang=FI
jokaisen oma asia ainakin niin kauan, kun hän ei niillä häiriötä ja vahinkoa muille aiheuta.
Etenkään pappien ei tarvitse puuttua nihin koska heillä on omassa piirissään aivan tarpeeksi näitä huonotapaisia joita kovistella.
Julkisuudessa on varmasti myös henkilöitä jotka ovat hyvänä esimerkkinä muille jos nyt sellaista kuka kaipaa.
Eivät nämäkään kaikki varmasti ole kirkon aktiivisia jäseniä.
pääpaino tuntui olevan siinä, että jos on jukisuuden henkilö, niin olisi vastuussa muitten tekemisistä.
Yhtä lailla hän voisi väittää, että jos joku julkkis ottaa puolisostaan eron, niin tuota pikaa kaikki ovat tekemässä samaa. Älytöntä!
Jos joku Big Brother-heppu touhuaa jotain älytöntä, niin ei kai hänkään siitä ole vastuussa, jos joku muukin sellaista tekee.
Mutta kun ev.lut.kirkon sisällä on porukka, jonka touhut aivan selkeästi rikkovat Suomen lakeja hoitokokouksineen ja muina määrättyinä omina lakeina, niin en ymmärrä sitä, että kirkko ei niihin puutu. Pelko jäsenmaksujen menetyksistä varmaan pitää papit hiljaisina.
On suuri merkitys, koska sinä tuot meidän muidenkin luettavaksi ja pohdittavaksi ongelmat.
Täällä on pirun paljon niitä, jotka sitten viisaana kommentoivat täällä, mutteivät tee mitään muuta.
että enemmän on niitä jotka eivät edes kommentoi vaan lukevat ainoastaan viestejä.
On vaan hyvä, kun löytyy kommentoijia, eihän kukaan yksinään voi mistään keskustella.
Onneksemme meillä on Kössönömin kaltainen innokas aiheiden etsijä, ehkä kaikilla ei ole aikaakaan siihen.
Itsekin joskus palstalle tullessani huomaan, että täällähän on vilkas keskustelu käynnissä
mielenkiintoisesta aiheesta.
Kun on hyvä aihe keskustelijoitakin riittää.
he haluavat tuoda esille asioita jotka kuuluvat
heidän mielestään median piirissä oleviin
kansalaisten edesottamuksiin tai ottamatta
jättämisiin. Se mikä on syntiä sitten kirkon piirissä on jokaisen itse arvioitavissa oleva asia.
Raamatussa kyllä kielletään toisten tuomitseminen. Samoin lohkoihin ja lahkoihin kuuluminen ei ole niitä parhaita asioita myöskään raamatun näkökulmasta. Lohkot ja lahkot eivät ole välttämättä niitä parhaita asioita, koska siinä ihminen pääsee toista ihmistä määräämään liian paljon ja väärinläytökset ovat surullisen yleisiä.
Sinällään on hyvä puhua moraaliarvoista, koska ne ovat kuitenkin kaikkien kansalaisten kannalta tärkeitä asioita.
... onhan se nyt sentään paljon moraalisempaa raiskata samaa naista jatkuvasti kuin temmeltää useiden vapaaehtoisten naisten kanssa vaihdellen partneria, eikö!