Minut jätettiin

Nyt on varmaankin elämäsi rankin vaihe menossa.

Haluaisin tässä kertoa sulle oman tarinani.

Aikoinaan kun erosin aviomiehestäni, 5-vuotiaan lapseni isästä, oli pakkotilanne. Psyykeni ei olisi kestänyt enempää sitä epävarmuutta, mitä taas seuraavaksi tapahtuu. Exän tajuttua, että nyt on todellakin avioero kyseessä, alkoi hän käyttäytyä täysin vastuuttomasti ja välinpitämättömästi lastaankin kohtaan. Poliisien avulla hänet saatiin lopultakin ulos asunnosta, muuten olisi avioero rauennut.

Purin pahaa oloani puhumalla työkavereilleni, onneksi jaksoivat kuunnella...Lisäksi sain ammattiapua. Painajaiset mm. veitsien näkemisest ä jatkuivat pitkään.

Mutta kuluneiden vuosien aikana, tyttäreni on jo naimisissa, olen ollut yhteydessä tähän exään ja pystymme puhelimessa olemaan asiallisella ja sivistyneellä linjalla. Alkoholia hän käyttää edelleenkin, mutta terveys ei kestä isompia määriä. Tyttäreensä hän pitää yhteyttä.

Meille ero oli varmasti se paras ratkaisu ja elämänlaatu parani vaikka yksinhuoltajana oli joskus todella vaikeaa. Kuitenkin tyttäreni on tasapainoinen ja iloinen äitiään ja isäänsä rakastava ihminen, vaikka silloin aikanaan kärsi kovastikin erostamme.

Varmasti omat lapsesi haluavat nähdä sinussa elämäänsä tyytyväisen, tasapainoisen äidin, johon turvata ja he haluavat auttaa sinua jos apua tarvitset.

Olisikin ehkä aika tähyillä tuonne valoisampaan tulevaisuuteen ja kenties ottaa avuksi jokin psyykettä tukeva lääkitys.

Kehottaisinkin sinua ottamaan pikimmiten yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Toki mekin olemme täällä tarjoamassa olkapäätämme noin virtuaalisesti ja henkisestikin.

Ja tuosta iästä, siihen ei pitäisi kiinnittää niin paljoa huomiota, kyllä sen kumppanin löytää sitten kun sen aika on. Sinullahan on vielä paljon nautittavaa elämää edessäsi ja lapsesi antavat sinulle todellakin paljon elämänsisältöä niin iloineen kuin murheineen. Olet heille tärkeä!

Halauksin, Tsäde.

Eihän 40-vuotias vielä vanha ole, ehdit hyvin vielä löytää uuden kumppanin.
Vanha viidakon sanonta pätee tässäkin " Niin kauan kuin on elämää, on TOIVOA".

Alkuun totean heti, että tunnen itseni melkoisen nuoreksi neuvomaan, kuinka päästä erosta yli, mutta kerron kuitenkin omia ajatuksiani. Varsinaisia omakohtaisia kokemuksia minulla ei ole.

Ensiksikin kannattaa varmaankin hankkia itselleen uusi harrastus. Ei välttämättä mikään kamalasti aikaa vievä, mutta kuitenkin jotain uutta elämään. Esim. uusi liikunta tai käsityö harrastus.

Toinen keino, jonka avulla eräs ystäväni pääsi erosta yli, oli todellinen suursivous. Hän kävi läpi kaikki kaapit ja mm. järjesti olohuoneen kokonaan uudelleen. Oli kuulemma hänelle parasta mahdollista terapiaa. Ensimmäisen vuoden eron jälkeen aina kun kävin heillä huoneet olivat eri järjestyksessä. Nykyään tavarat pysyvät paremmin paikoillaan.

Kaikkein tärkein tapa varmastikin on puhuminen. Jos sinulla on hyviä ystäviä, joiden kanssa voit puhua tällaisista asioista, kannattaa heidän kanssaan jutella. Lisäksi ammattiapu voisi olla paikallaan.

Mäkin oon kokenut aika pahan eron, mutta muutamilla jutuilla oloa sai helpotettua aika paljonkin. Paras apuhan on aika, mutta se tieto ei sinua nyt tietenkään helpota yhtään. Itse olin noin reilu vuoden päästä tosi hyvin päässyt erosta jo yli. Mutta ne asiat mitä nyt kannattaa tehdä, niin:

Itke aina kun itkettää, nimittäin itkemällä surua saa työnnettyä itsestään pois.

Älä ajattele ajattelemalla toista, koska se vaan saa surkean mielen.

Älä vaivu tarkotuksella muistoihin, älä kattele valokuvia, sisusta koti uudelleen, osta itsellesi pari uutta vaatetta, taulua ja huonekalua.

Vältä yksinään sohvalla istuskelua, koska silloin helposti tulee vaan ikäviä ajatuksia mieleen, ulos hyppelemään sateeseen vaikka mielummin.

Alota pari uutta harrastusta, esim. työväenopistolla ym. paljon kivoja kursseja, joissa saa ajatukset muualle, ehkä jopa uusia ystäviä, uusia mielenkiinnon kohteita.

Pidä mahdollisimman vähän yhteyksiä exääsi, tietty välillä voi vaihtaa kuulumisia.

Liiku paljon, liikunta virkistää, nostaa kuntoa, saa hyvän jälkiolon, ja liikunnan aikana ajatukset on aika levollisia.

Vietä paljon aikaa ystävien kanssa, juttele jollekin erostasi ja tunteistasi, puhumalla saa juuri myös sitä pahaa oloa pois.

Yritä pikkuhiljaa nähdä valoisat puolet, eli olet vapaa, saat päättä itse asioistasi, menemisistäsi, ystävistäsi, rahankäytöstäsi, saat tehdä nyt jotain mitä olet aina halunnut tehdä, muttet viitsinyt.

Yhdenillan juttu esim. baarista saattaa joillakin auttaa, mutta se niin riippuu persoonasta.

Netissä myös hyvä purkaa ajatuksia niin kun olet tehnytkin. Ja auttaa lukea muiden ajatuksia ja huomata ettei ole niiden kanssa yksin. Myös chatissa kannattaa piipahtaa, vaikka siellä on paljon myös "törkyä" niin paljon myös asiallista keskustelua.

Tässä jotain ensiapuja, jotka mulla auttoivat, mutta tosiaan aika tietty auttaa eniten, mutta sen jo varmasti tiedätkin. Tsemppiä ja nauti syksyn kauniista lehdistä lenkkipolulla :).

Joskus elämässä sitä löytää sellaisen ihmisen jota rakastaa aidosti ja syvästi. Siinä on sitä jotain, joku erikoinen tunne..
Se tapahtuu vaan kerran..
Sen jälkeen on vaikeeta mahdotonta löytää samanlaista tai "tyytyä" toiseks parhaaseen...
Suret 8kk tai vuosia joku jopa loppuelämänsä...
Mutta joskus se helpottaa..
Ei vaan voi tietää milloin...
Joku päivä sä heräät jonkun uuden rakkaan vierestä ja huomaat ettei enään satu etkä ehkä enään edes kaipaa häntä...
Tiedän että valehtelen kun näin sanon sillä se ei ole totta..
Tai sitten minä vaan kuulun siihen joukkoon joka ei koskaan toivu kokonaan sydänsuruista...

Suru kestää puoli vuotta. Tapaa kavereitasi, käy kampaajalla, osta lehtiä jossa on eroottisia kuvia miehistä, käy lenkillä joka päivä - tämä viimeinen on käsky!!
Itke sydämesi pohjalta aina kun tekee mieli, mutta älä suunnitele mitään uudelleenvalloittamista, älä päiväuneksi hänestä. Ota unohtaminen päämääräksesi. Harjoittele kuinka monta minuuttia boit oll ajattelematta häntä päivässä ja iloitse siitä miten minuuttimäärä pikkuhiljaa nousee. Muistele hänen ärsyttäviä ja naurettavia puoliaan. Hyväksy ettei hän enää palaa, ja ajattele että olipa tyhmästi tehty!
tsemppiä!!

Muistui mieleen vuoden takainen tilanne, jolloin itse tulin jätetyksi. Ensimmäiset kuukaudet eron jälkeen kuluivat kuin unessa. Olin tosi alakuloinen ja itkin paljon. Mikään ei tuntunut miltään, edes tulevaisuus ei jaksanut innostaa. Liikunnastakaan en saanut sitä ilon tunnetta niin kuin aikaisemmin. Oli tosi paha olla!!! Purin pahaa oloa kirjoittamalla päiväkirjaa, keskustelemalla hyvien ystävien kanssa, nyrkkeilemällä, mielikuvien avulla, liikunnalla jne. Välillä tuntui, että olen kokeillut jo kaikki mahdolliset keinot, mutta olo ei vaan parane. Tunteet vaihtelivat kuin tuuliviiri. Puolisen vuotta tarvoin suossa, mutta sen jälkeen alkoi helpottaa. Tulevaisuus näytti valoisammalta, innostus liikuntaan palasi, mieliala koheni...Nyt erosta on kulunut jo reilu vuosi. En sano, että vieläkään olisin päässyt erosta täysin yli, mutta parempaan suuntaan olen koko ajan menossa.

Jos nyt jotakin neuvon tynkää antaisin, niin käsittele rohkeasti vaikeita asioita, älä lakaise niitä maton alle. Ei se aina helppoa ole, mutta kasvattavaa kyllä. Joskushan ne on kuitenkin työstettävä. Toiseksi anna itsellesi aikaa. Välillä saa olla myös heikko, aina ei tarvitse jaksaa.

Voimia Sinulle ja kaikille muillekin sydänsuruista kärsiville! Aika parantaa...

Kuka minut tekee.Avoun anteeksi rikospuhelut.ST tekee strofenia tankaukset mainostaulu näytöt.nivala kunnostautuu.
HH kanssa yhteen ulkomainonta kyltit