Ei kai kukaan ajatteleva ihminen ole luullut, etteivätkö poliitikot ottaisi rahaa vastaan tahoilta, jotka toivovat vastapalveluja. Mutta se, että Suomessa johtavat poliitikot ottavat vastaan rahaa tahoilta, joiden puhemiehinä toimivat etuisuuksia kärkkyvät, entiset talousrikolliset, on jo tavatonta. Ja kun syyttäjät ja harmaantalouden tutkijat syyttävät samaisia johtavia poliitikkoja haluttomuudesta tiukentaa lainsäädäntöä harmaantalouden kitkemiseksi pois, ollaan syvällä suossa.
Ei tarvitse olla ennustaja todetakseen, että poliitikkojen kaapeissa kolisee vielä monenlaisia luurankoja, joiden vähitellen paljastuva haju tulee saavuttamaan nälkäiset toimittajat ympäri Eurooppaa. Jos pääministeri on tiennyt asioista enemmän kuin myöntää tienneensä, hän on Ilkka Kanervaa epäsopivampi ministerin tehtävään. Jos pääministeri on saanut rahaa tililleen oman puolueensa kehittämispäälliköltä pyytämättä ja yllättäen, hän on naiivimpi ja epäpätevämpi pääministeriksi kuin - niin joku sellainen kansanedustaja, joka ei ole ottanut vastaan vaalilahjuksia.
Kun harmaan talouden ja politiikan kytkökset saadaan selvitetyksi, tulee suomalaisen yhteiskunnan kansainvälisen ripittäytymisen aika. Ei riitä että syylliset pyytävät äänestäjiltään tai puolueeltaan anteeksi. Suomi pohjoismaisena demokratiana tulee kärsimään niin suuresta häpeästä, että maineen puhdistamiseen tarvitaan sukupolvi tai kaksi. Ei voi muuta kuin toivoa, että em. poliitikoilla olisi sen verran siviilirohkeutta, että avaisivat kaappinsa, ettei kansalaisten tarvitsisi lukea päivittäin uusista paljastuksista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Punakapinallisiin ei voi luottaa.