Työehtoshoppailu luultua yleisempää
Perimmäinen syy erästä yritystä vaivaavaan henkilökuntapulaan on yrityksessä noudatettava yleissitovaa työehtosopimusta selvästi heikompi paikallinen kuntaliittojen JHL ja Jyty laatima ikioma tessi.
Eilisissä kolmosen kympin uutisissa käsitteltiin asiaa.
Mielenkiintoiseksi asian tekee JHL:n varapuheenjohtajan tokaisu asiasta, kun he ovat itse syyllistyneet juuri samaan eräässä pääkaupunkiseudulla operoivassa henkilökuljetuksia harjoittavassa yrityksessä. Palkat ovat keskimäärin 12 - 14,5 % heikommat.
Maikkarin tekstiversio ko. uutisesta lyhykäisyydessään tiivistelmänä alla.
Julkaistu 29.06.2008 16:09 (päivitetty 22:42)
MTV3-Outi Airola
Niin sanottu työehtoshoppailu laskee yhä useamman työntekijän palkkaa. Etenkin ulkoistamisen myötä moni työntekijä joutuu tilanteeseen, jossa palkan perusteeksi etsitään halvempi vastaava palkkasopimus jostakin toisesta liitosta. Työehtoshoppailun kohteeksi joutuneilla aloilla palkat ovat pudonneet Suomessa keskimäärin 10-20 prosenttia.
Työehtoshoppailu on lisääntynyt vaivihkaa viime vuosina. Metallialan ulkoistetut siivoojat ovat menettäneet ansioitaan uuden halvemman sopimuksen myötä, myös kemian liitosta teknologiateollisuuden piiriin siirtyneet kokoomatyöntekijät kärsivät tuntuvia tappiota. PAMista, Metallista, sähkö- ja viestintäalan liitoista sekä JHL:stä kerrotaan, että palkanalennukset ovat olleet 10-20 prosentin luokkaa.
Työehtojen heikentäminen entistä yleisempää. (Kymmenen uutiset 29.06.2008)
- Työnantaja lähtee yksipuolisesti yleensä hakemaan sellaisia sopimuksia millä on pienimmät palkat ja huonoimmat edut.
Työehtoshoppailu on laillista ja periaatteessa työnantaja voi maksaa eri alojenkin palkat yhden ja saman sopimuksen mukaan. Kiristyvä kilpailu saa työnantajat hakemaan säästöjä, mutta ainakin julkisella puolella toiminta nähdään moraalittomana.
JHL:n varapuheenjohtaja Rauno Isoahon mukaan työehtoshoppailu on nimenomaan ulkoistamisen lieveilmiö.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Juu ne on kunta-puolella joillakin aloilla tehneet yksityisen huonomman sopimuksen, näin on saatu vuosilomat lyhennettyä ja tietyt lisät pienennettyä, siihen halpaan ei pidä mennä, kuntapuolen pitempi vuosiloma on erittäin tärkeä etu senhän ymmärtää Artaikin varmasti eli sillä ei pidä lähteä shoppailemaan eikä ylipitkillä työpäivillä, joita AKT:N puolella harjoitetaan.
Hienoa että meillä on täällä työväen puolestapuhuja, pidetään Artai kiinni niistä kuntaliiton paremmista lomaeduista eikä lähdetä SHOPPAILEMAAN sinne AKT:N perään itkun kanssa on moni kuljettaja tullut takaisin kun päivät ovat venyneet niin pitkiksi, että elimistö ei ole enään jaksanut, jokainenhan jaksaa nuorena vähän aikaa ajaa pitkiä päiviä jopa lähiliikenteessä, mutta entä sitten kun sairauksia rupeaa tulemaan, ITSE KUKIN on huomannut että sairaslomille joutuu , miten silloin jaksaisi vielä ajaa niitä AKT:N piktiä päiviä ja nauttia lyhyitä lomia?
EI LÄHDETÄ SHOPPAILEMAAN YKSITYISEN SOPIMUKSIIN!
Mistä johtuu kuljettajien pako eräältä yksityiseltä monikansalliselta yirtykseltä poipäin, ovat kertoneet käsittämättömän pitkistä päivistä jotka tehdään AKT-tessin mukaisesti ja sitten 4. tunnin pätkäpäiviä ei työmatkakuljetusta vaikka vuoro alkaa kello 4-5.00 aamulla, työpaikan henki huono, palkka pieni, lyhyt vuosiloma, tämmöistä se on yksitysellä(akt) sopimus.
Taitaa paremmin olla vain tuolla kuntapuolella
(Helb). Muuten koko ala on puristettu kireälle ja koville.
Että koko ala on puristettu tiukalle kilpailuttamisen kanssa. Kenen etu sitten on loppujen lopuksi. Matkustajat kärsii, kuljettajat ja firmat. Seurauksena on matkustajamäärien tippuminen ja siirtyminen yksityisautoon. Seurauksena lisääntyneet ruuhkat ja päästöt. Loppujen lopuksi yksi säästö jossain, tuo suuremmat ongelmat muualla ja kokonaisuudessa ei yhteiskunnallisesti ole säästetty yhtään mitään vaan päinvastoin. Tämä siis nykymenolla kuin kilpailutus on isännän, eikä rengin roolissa.
Kuljettajat lähtee yksityiseltä kun on yt-neuvoteltu siirtymään helbille jonne ei kovin moni jos kukaan haluaa.
Kertoo jotain kunnallisesta sopimuksesta jos 50 irtisanotaan ja pari siirtyy toiseen huonompi palkkaiseen taloon (helbille).
Kuljettajat siirtyy jo nyt muihin yksityisiin taloihin tai vaihtaa vuodenvaihteessa alaa niin hyvä sopimus on helbillä.
Kumma kun ei kelpaa parempi vuosiloma ja hk-kuljetus.
Ruuhka vuoroista ja pari euroa huonommasta palkasta puhumattakaan.
HELB NIIN HUONON TYÖNANTAJAN MAINEESSA ETTEI SINNE AIVAN HELPOLLA MENE KUKAAN EI KAI SIELLÄ NYT OIS MELKEIN SADAN KUSKIN VAJETTA TÄLLÄ HETKELLÄ.JA EI MUUTA KUIN ELOKUUSSA LISÄÄ LINJOJA VAAN JA ALIHANKKIJAT AJAA HEH HEH ! HELBIN JOHTO ON JO OSOITTANUT KYVYTTÖMYYTENSÄ JOHTAA BUSSILIIKENNETTÄ.
Helppo arvata kuka on tämän Kämynkin takana, kun itse on nauttinut sairaspäivärahat ja luottamusmieheksi ei pääse on helppo tehdä juudaan työtä!
Helb on hyvä talo ja siellä on kuntapuolen lomaedut, joita ei yksityisellä ole, muutkin asiat ovat paremmin on hk-kuljetukset ym ym.
Kuntapuolen pitkän loman saa muuten kuljetusalan kokemuksella jos on ajanut muualla bussia tai kuorma/paketti-autoa niin saat pitkän loman, Akt:lla ei vastaavaa etua ole!