Niinköön tuo on, että rikkaat saa kirkossa parempaa palvelua kun Jyrki Hämäläisen uurnanlaskussa oli ollut pappi mukana. Me ei saatu pappia mukaan vaikka pyydettiin. Siinä orpona laksettiin uurna hautaan kun ei tiedetty mitä pitäisi tehdä/kautta sanoa. Suntiokin seisoi vai hijaa, olisi edes jonkun virren aloittanut, niin ainakin äitini olisi siihen osallistunut. Näin Riihimäellä, miten muualla??
Uurnanlasku
XZary
134820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
olisi pappi tullut paikalle. Itse sanoin, ettei tarvitse ja turhalle se musta olisi tuntunutkin. Ehkä jotkut muut paikalla olijat olisivat kaivanneet puhetta tai virttä, mutten jaksanut välittää. Tein vaan miten itsestä hyvälle ja oikealle tuntui. Johan siunaus oli ollut ja siinä oli puhetta ja laulua ihan tarpeeksi. Tosi vähän onneksi. Pappi teki silloinkin niinkuin pyysin ja puhui lyhyesti ja yksinkertaisesti.
kyllä kysyttiin haluammeko papin tilaisuuteen.
papin paikalle...tuli lounastunnillaan, koska tunsi myös uurnassa oleilijan.
Kyllä pappi tulee uurnan laskuun, pitää vaan "tilata" hänet silloin kun sopii uurnan laskuaikaa, automaattisesti pappi ei tule. Eriasia voi olla, jos vainaja EI kuulunut kirkkoon.
Suntion tehtäviin ei kuulu virsien veisuut tai puheitten pitämiset hän on "vahtimestari". Sitäpaitsi eihän suntio voi alkaa yht'äkkiä veisailemaan virsiä tai puheita pitelee, kun esim. jotkut omaiset haluaa olla hiljaa ja rauhoittua. Olisit itsekin voinut virren veisata tai pyytää jotain veisaamaan. Todella noloa syyttää rikkaita omasta tyhmyydestään!
hän kirjoittanut, että "ei saatu pappia mukaan vaikka pyydettiin".
Itsellä mukavia muistoja suntiosta, joka hoiti rukouksen ja virren veisuun, pienessä maalaispitäjässä näin.
Niin, vastasin sille et miksi se ei saanu pappia (ei kuulunu kirkkoon tai eivät osanneet tilata). Ei pappia saa välttämättä kirkkoonkaan kuuluva, jos vasta siinä tilaisuden alussa sen ilmaisee.
Ihan mielenkiinnosta kysäisen: se teillä ollut suntio ei varmaankaan ilman pyyntöä alkanu veisailee? Aloittaja ei ymmärtääkseni ollut edes suntiolta asiaa kysyny, vaan oletti automaattisesti...
uurnanlaskutilaisuudessa, kun en ole koskaan ollut mukana? Kerran olen ollut siunaustilaisuudessa, missä arkku jäi alttarille ja väki poistui kirkosta. Jäi outo tunne tilaisuudesta... tiesin kyllä että arkku menee tuhkaukseen
Me veimme vainajan takaisin sinne mistä se haettiinkin...ja menimme kukkinemme paikkaan JONNE se sitten tuhkauksen jälkeen laitettiin ja kukat jäi sinne....sitten myöhemmin sovittiin uurnan haku...ja hajimme sen ja laskimme sen läheisten läsnä ollessa paikkaansa.(kellot kumisivat sen ajan kun veimme sen sinne) ei muuta...se oli hiljainen kaunis tilaisuus ei kaivattu mitään suntioita tai pappia sinne ( sehän oli sillon siunaustilaisuudessa ja kaikki oli siellä sanomassa viimeiset terveisensä ja tosiaan ei laulettu otimme vaan valokuvia ja se siitä...kaikki meni ihan hienosti...mitään ylimääräistä ei ollut eikä tarvinnutkaan mun kuulemien mukaan se yleensäkkin viedään ihan läheisten toimesta...ei sillä papilla mitään enää sillon tee...sehän on jo hommansa ns. virallisessa tilaisuudessa tehny...ja ystävät sukulaiset ovat siellä olleet...no mulle ei jääny eikä muillekkaan mitään pahaa mieltä...jokainenhan tietää paikan ja voi käydä siellä millon haluaa muistelemassa.!!!
mutta taitaa toimia vieläkin. Aikanaan kun poikamme haudattiin, siunaustilaisuus pidettiin Helsingin Malmin kappelissa. Tuhkauksen jälkeen haettiin uurna perheen kera pienestä kappelin tapaisesta huoneesta, jossa sai jo hiljentyä. Jo hieman kuihtuneet kukkalaitteetkin oli muistaakseni paikalla. Suntion johdolla sitten kannoin uurnan hautapaikalle ja laskin sen hautaan. Taisinpa luoda sen umpeenkin - en muista enää niin tarkkaan. Pidettiin perheen kanssa siinä vielä hiljainen hetki.
Koin että se varsinainen hautajaistilaisuus oli ollut silloin siunaustilaisuudessa ja tämä hautaan lasku tuntui enemmän vain perheen keskeiselle asialle.
No ei mitään vanhaa tuo ole kun näin se menee papit on ollu jo siunaustilaisuudessa...suntiota meillä ei ollu koska matka ei ollu pitkä ja se oli valmiiksi tehty se paikka ja mekin se itse peiteltiin ja tosiaan perheen kesken oli sellanen ns. hiljainen hetki...nykyään voi niinkin tehdä että vainaja kun kuolee pidetään ne normaalit siunaustilaisuudet ja muistotilaisuudet mutta jos esim on talvi ja pakkasta...niin voit odottaa kesää ja sitten viet tuhkat paikallensa ne säilytetään n.vuosi siellä tallessa...että ei se niin virallista enää sitten ole se lasku kaikkihan on jo tehty...kivenhommuu tietenkin mutta itse hautajaisiin kuuluva osio..
SIIS NE KUKAT VIETIIN SINNE TULEVALLE HAUTAPAIKALLE ELI KELLOT SOI JA ME MENTIIN VIEMÄÄN NE IHAN NIINKU MENNÄÄN (ENNEN MENTIIN) VAINAJAN PERÄSSÄ ...MUTTA vainaja jäi siis sinne sisälle ja kukat tulevalle hautapaikalle...ja sit kellot kumisi toisen kerran kun kannoimme myöhemmin uurnan paikallensa..
normaalisti kyllä papin saa aina uurnanlaskuu paitsi jos vainaja ei kuulunut kirkkoon.
Hei! Olemme ortodokseja ja oli ihan itsestään selvyys että pappi oli paikalla uurnanlaskutilaisuudessa. Olen kyllä kuullut että
ev.lut. kirkossa pappi pitää itse pyytää paikalle.