Jos ajan suurinta sallittua, en vilkuile enää

Jos ajan suurinta sallittua, en vilkuile enää kovinkaan tiuhaan taustapeileihin. Jos joku ajaa ylinopeutta ja on kiire ohi, tekee hän sen ihan omalla riskillä. Mitään velvollisuutta ei ole ”rikkureista” välittää tai avittaa.

Ainoat jotka ajavat ”laillisesti ylinopeutta”, ovat hälytysajoneuvot ja niillä on yleensä vilkut ja pillit päällä, joten ne huomataan ja niiden ohituksia avustetaan.
19943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Paras huomioida muu liikenne ja keskittyä omaan ajamiseen. Sattuipa kerran, että takana jonossa olevassa autossa oli yllätäen käynnistynyt synnytys ja kuljettajalle tulikin yllättävä kiire onneksi huomasimme tapahtuneen korkeammasta autostamme ja annoimme tietä äänimerkejä antavalle ja valoja vilkuttavalle "rikkurille". Liikenteen valvonnasta huolehtivat viranomaiset eivät kotipoliisit.

Äänestä
  • Kyllä siinä vaiheessa huomaa jos jollain on "hengenhätä". Hätävilkulla ja äänimerkillä viesti menee varmasti perille.

    Nyt onkin kyse "tavallisista" asennevammaisista jotka luulevat olevansa lain yläpuolella.

    Ei ollut missään vaiheessa puhetta estelystä. En estele mutta en myöskään avita sääntöjä ja rajoituksia rikkovia.

    "Rikkurit" ovat vain siinä uskossa että heillä on täysi oikeus käyttäytyä liikenteessä miten haluavat.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Kyllä siinä vaiheessa huomaa jos jollain on "hengenhätä". Hätävilkulla ja äänimerkillä viesti menee varmasti perille.

    sellaiset tyypit kun tulevat moottoritiellä ihan puskuriin kiinni roikkumaan ja pitäisi muka antaa niille tilaa. Sitten kun tekee tilaa niin katsotaan vihaisesti ja kiihdytetään se farmari bmw johonkin 150-160 km/h vauhtiin. Tekisi kyllä mieli ilmoittaa poliisille jokainen vastaava tollo. Tai sitten lyödä jarrua niin että rytisee. Peräänajavan vika nääs. Mitäs ajaa liian lähellä.

    Äänestä

  • asennevammaiset kirjoitti:

    Itse kyllä ymmärrän antaa tilaa, jos auto ilmestyy taakseni ilman, että sen tarvitsee tulla kiinni takapuskuriin. Valitettavasti tuohon törmää valitettavan usein moottoritiellä. Onneksi suurin osa kuitenkin jättää suhteellisen hyvän välin, vaikka eteneekin nopeammin.

    Ajan itse yleensä noin 140km/h ohituskaistaa pitkin, joten ohitseni ei yleensä montaa autoa mene. Yleensä tuollaista tapahtuu, kun ohituskaistalla on hieman pidempi letka, jota vetää noin 120km/h nopeudella hitaampaa letkaa ohittava auto. En todellakaan tuossa tilanteessa väistä ketään oikealle kaistalle, koska hän jäisi heti seuraavan auton perään roikkumaan eikä näinollen etenisi juurikaan. Pahimmassa tapauksessa jäisin itse "pussiin" hitaamman letkan taakse. Väistän vasta sitten, kun ohitettavien välille tulee sopiva väli, eikä edessä jumita ketään.

    Itse olen yleensä em. tilanteessa nostanut keskisormen taustapeilin tuntumaan, mikäli perässä hiillostaminen ei ole loppunut (yleensä moni lopettaa hiillostamisen, kun ymmärtää että ohituskaista on vain hetkellisesti tukossa). Tuo on muuten tähän mennessä aina auttanut! Joka kerta on väli syntynyt viimeistään kymmenen sekunnin kuluessa. Kun nämä sitten lopulta menevät ohi, olen yleensä katsonut hiillostajia hymyillen. Eivätpä ole kertaakaan katsoneet vihaisesti, van yleensä kääntävät nopeasti katseen pois kun huomaavat minun katsovan ja kertaakaan ei ole kehdattu näyttää sormea takaisin.

    Äänestä

  • asennevammaiset kirjoitti:

    sellaiset tyypit kun tulevat moottoritiellä ihan puskuriin kiinni roikkumaan ja pitäisi muka antaa niille tilaa. Sitten kun tekee tilaa niin katsotaan vihaisesti ja kiihdytetään se farmari bmw johonkin 150-160 km/h vauhtiin. Tekisi kyllä mieli ilmoittaa poliisille jokainen vastaava tollo. Tai sitten lyödä jarrua niin että rytisee. Peräänajavan vika nääs. Mitäs ajaa liian lähellä.

    Oletkos sinäkin niitä tapauksia, jotka siirtyvät ohituskaistalle tarkistamatta ensin ettei takaa tule nopeampia? Viimeksi tänään joku ajeli 120 km/h rajoitusalueella alle satasta, saavutti rekan ja siirtyi ohituskaistalle, noin 30 metriä edessäni.

    Joo-o. Aika lähelle pereäluukkua menin, ja aika vihaisesti mulkaisin ohiajaessani (farmari on, muttei bmw).

    Tekisi kyllä mieli ilmoittaa poliisille jokainen vastaava tollo. Tai sitten lyödä vaan suoraan perään niin että rytisee, eteensiirtyvän vika nääs. Mitäs vaihtaa kaistaa toisen eteen.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Kyllä siinä vaiheessa huomaa jos jollain on "hengenhätä". Hätävilkulla ja äänimerkillä viesti menee varmasti perille.

    Nyt onkin kyse "tavallisista" asennevammaisista jotka luulevat olevansa lain yläpuolella.

    Ei ollut missään vaiheessa puhetta estelystä. En estele mutta en myöskään avita sääntöjä ja rajoituksia rikkovia.

    "Rikkurit" ovat vain siinä uskossa että heillä on täysi oikeus käyttäytyä liikenteessä miten haluavat.

    Laissa kielletään ohituksen estäminen ja velvoitetaan tarvittaessa auttamaan ohituksen onnistumista.

    Äänestä

  • Mieitihän asiaa muissa tilanteissa kuin vain liikenne, aika paljon lakien valvonta lähtee tavallisista ihmisistä itsestään. Poliisi käy vain toteuttamassa sitten asian.

    Äänestä

  • "Paras huomioida muu liikenne ja keskittyä omaan ajamiseen."

    Niin onko parempi huomioida muu liikenne vai keskittyä omaan ajamiseen? Nuo ovat toisensa poissulkevia lähestymistapoja.

    Itse huomioin vain edessäni olevat. Jos joku tulee takaa ylinopeudella, hän voi vaikka jarruttaa kun vaihdan ohituskaistalle.

    Äänestä

Olet siis sitä mieltä, että jos joku typeryyttään lähtee tiukassa paikassa ohittamaan ja vastaan tuleekin auto, niin jatkat omaa vauhtiasi hidastamatta? Olet valmis periaatteessa edesauttamaan kyseisen henkilön tai henkilöiden vammautumista tai kuolemaa? Muista kuitenkin, että siellä vastaantulevassa autossa olevilla ei ole kyseiseen tilanteeseen osaa eikä arpaa. Ohitettavana olet hyvin suuressa osassa tilanteen pelastamisen kannalta, eikä sinun tarvitse tehdä muuta kuin painaa jarrua. Muista myös se, että onnettomuuden sattuessa tuollaisessa tilanteessa joudut helposti myös itse mukaan siihen, joten hidastaminen kannattaa ihan omaltakin kannaltasi.

Epäilen kuitenkin, että tarkoitit tuota. Voisit kuitenkin ilmaista asiat hieman järkevämmin, vaikka asia näyttääkin sinua ärsyttävän. En itsekään anna nopeampaan tahtiin etenevien häiritä menoani, mutta turvalliseen ohitukseen annan mahdollisuuden. Se, että päästää kaasun pois hetkeksi ei paljoa matka-aikaa lisää. Vakionopeudensäätimen ollessa päällä en tosin viitsi ottaa sitä pois päältä, mutta tuolloin oma nopeuteni ei ainakaan pääse nousemaan.

Äänestä
  • Ohitusta avustetaan vain siirtymällä aivan kaistan vasempaan reunaan, vaikeassa tilanteessa jopa pientarelle. Ohitettava ei saa painaa jarrua eikä muutoinkaan hidastaa ohituksen aikana, vaan ohittaja on päävastuussa ohitustilanteen turvallisesta hoitamisesta.

    Ohittajalle on annettava mahdollisimman vähän muuttuvia tekijöitä. Ohitettavan vauhdin pysyessä ennallaan hän voi vastaantulijan havaitessaan helpommin arvioida, kannattaako jatkaa ohitusta vai keskeyttääkö sen. Keskeyttäjän on vaikea palata takaisin kaistalleen, jos ohitettava onkin alkanut hidastaa. Näissä tilanteissa ei useinkaan ole aikaa tehdä uusia ratkaisuja!

    Ohitettava ei saa alkaa ajatella ohittajan puolesta sitä, mitä tilanteessa pitää tehdä. Itse tein tämän virheen autokoulussa, ja opettaja fiksusti valisti näin.

    Äänestä

  • uijokla kirjoitti:

    Ohitusta avustetaan vain siirtymällä aivan kaistan vasempaan reunaan, vaikeassa tilanteessa jopa pientarelle. Ohitettava ei saa painaa jarrua eikä muutoinkaan hidastaa ohituksen aikana, vaan ohittaja on päävastuussa ohitustilanteen turvallisesta hoitamisesta.

    Kyllä ohitettava joutuu tekemään paniikkijarrutuksia niin maanteillä kuin moottoriteilläkin, kun ohittaja tunkee väkisin ovesta sisään tai yrittää rutata etulokasuojan kasaan, kun palaa oikealle kaistalle ennen kuin päässyt ohitettavan edelle, kun vastaan tuleva rekka alkaa olla tulossa päälle, tai moottoritiellä nopeampi ohittaja painostaa antamaan tilaa ohittajan takapuskurissa. Ajan lähes aina vakionopeussäädin päällä ja 4 - 5 km:n ylinopeutta tielaitoksen nopeustaulujen mukaan (GPS:n mukaan 3 - 4km/h ylinopeutta), tasaista vauhtia, joten ohittajalle pitäisi olla helppo arvioida milloin voi palata riittävällä turvamarginaalilla oikealle kaistalle. Moottoriteillä pitäisi tästä syystä saada riittävä valvonta turvaetäisyyksistä, ettei ohitettavien tarvitsisi tehdä paniikkijarrutuksia oikealla kaistalla 120 km/n nopeudessa, kun ohituskaistalla painostetaan puskurissa kiinni ja valoja välkyttämällä vaihtmaan liian aikasin oikealle kaistalle. Ja kyllä ohittamaan saa lähteä moottoritiellä ajamalla ohituskaistalla 120km/h, kunhan ensin tietysti katsoo ettei takana ole ketään lähestymässä ennen kaistan vaihtoa, mutta ei kukaan voi varautua siihen että joku tulee 180km/h ohituskaistaa.

    Äänestä

  • uijokla kirjoitti:

    Ohitusta avustetaan vain siirtymällä aivan kaistan vasempaan reunaan, vaikeassa tilanteessa jopa pientarelle. Ohitettava ei saa painaa jarrua eikä muutoinkaan hidastaa ohituksen aikana, vaan ohittaja on päävastuussa ohitustilanteen turvallisesta hoitamisesta.

    Ohittajalle on annettava mahdollisimman vähän muuttuvia tekijöitä. Ohitettavan vauhdin pysyessä ennallaan hän voi vastaantulijan havaitessaan helpommin arvioida, kannattaako jatkaa ohitusta vai keskeyttääkö sen. Keskeyttäjän on vaikea palata takaisin kaistalleen, jos ohitettava onkin alkanut hidastaa. Näissä tilanteissa ei useinkaan ole aikaa tehdä uusia ratkaisuja!

    Ohitettava ei saa alkaa ajatella ohittajan puolesta sitä, mitä tilanteessa pitää tehdä. Itse tein tämän virheen autokoulussa, ja opettaja fiksusti valisti näin.

    Joko tulkitsit tekstini toisin kuin itse tarkoitin tai sitten en voi kuin ihmetellä tuollaista sääntöä. Tarkoitin tilannetta, jossa vastaantulija on noin 50m päässä ja ohittaja on jo melkein suorittanut ohituksen.

    En siis todellakaan tarkoittanut, että aletaan jarruttelemaan, jos vastaantulija näkyy 150m päässä ja ohitus on alkanut muutamaa sekuntia aiemmin. Mikäli kertomasi sääntö kuitenkin koskee myös em. tilannetta, niin en voi kuin ihmetellä, että miksi ohitettavan pitäisi ajaa samaan sumppuun ohittajan ja vastaantulijan kanssa.

    Kyllähän tiellä, jolla on isot pientareet, mahtuu helposti kolmekin autoa rinnakkain, kunhan sekä ohitettava, että ohittaja käyttävät piennarta hyödykseen. Suurin osa maanteistä on kuitenkin suhteellisen kapeita, joten mahtumisen kanssa saattaisi tulla ongelmia.

    Äänestä

  • Ohittaminen on taitolaji ja sitä ei pidä yrittää, ellei hommaa hallitse ;-)

    Ohittaminen alkaa tarpeeksi kaukaa ohitettavan peräpäästä ja loppuu kun on saavutettu tarpeeksi matkaan ohitettavan etupäähän.

    Äänestä

  • Lee- kirjoitti:

    Joko tulkitsit tekstini toisin kuin itse tarkoitin tai sitten en voi kuin ihmetellä tuollaista sääntöä. Tarkoitin tilannetta, jossa vastaantulija on noin 50m päässä ja ohittaja on jo melkein suorittanut ohituksen.

    En siis todellakaan tarkoittanut, että aletaan jarruttelemaan, jos vastaantulija näkyy 150m päässä ja ohitus on alkanut muutamaa sekuntia aiemmin. Mikäli kertomasi sääntö kuitenkin koskee myös em. tilannetta, niin en voi kuin ihmetellä, että miksi ohitettavan pitäisi ajaa samaan sumppuun ohittajan ja vastaantulijan kanssa.

    Kyllähän tiellä, jolla on isot pientareet, mahtuu helposti kolmekin autoa rinnakkain, kunhan sekä ohitettava, että ohittaja käyttävät piennarta hyödykseen. Suurin osa maanteistä on kuitenkin suhteellisen kapeita, joten mahtumisen kanssa saattaisi tulla ongelmia.

    Tarkemman kuvauksen kirjoitit vasta jälkimmäiseen viestiin, ensimmäisessä oli paljon tulkinnan varaa. Turvallisuus on tietenkin aina etusijalla.

    Ilmeisesti meillä ei ole näkemyseroja oikeasta ohitettavan toimintatavasta ohituksen aikana.

    Huomautan kuitenkin, että valtateillä mahtuu kyllä neljäkin henkilöautoa rinnakkain, jos oikein tiukka paikka tulee. Sellaisessa tilanteessahan ei sitten niin kauhean väliä ole, jos ulkopeilit keskeyttävät matkanteon. Ja kolmen auton levyisiä teitä on aika runsaastikin.

    Näiden tilanteiden estämiseen viime hetken jarrutus on sitten ihan paikallaan.

    Jäi tosiaan tuo tarkempi kuvaus kirjoittamatta tuohon ensimmäiseen viestiin, kun tuli jo muutenkin niin paljon juttua.:) Tuohon toiseen jäi taas tosiaan mainitsematta, että ensimmäinen viesti jätti tosiaan liikaa tulkinnanvaraan.

    Itse en uskalla tuohon mahtumiseen ottaa sen suuremmin kantaa, koska omat näkemykseni perustuvat arvioon. Se on kyllä totta, että joillakin tiellä mahtuisi neljäkin autoa rinnan, jos tosiaan ajettaisiin niin kiinni toisiin kuin mahdollista. Kuten sanoit, niin ainahan sen auton kyljen saa kuntoon, mutta ihmistä on jo vaikeampi "korjailla". Tuolla tyylillä niilekkin teille, joiden kohdalla epäilin mahtumista saisi kyllä mahtumaan kolme rinnakkain.

    Pitää kutenkin muistaa että liikennesäännöt kertovat miten liikenteessä toimitaan, ei kenenkään mielipiteet tai näkemykset.

    Äänestä

Jos et vilkuile peileihin niin miten huomaat sitten minut? Kyllä näitä uneksijoita autuaassa olotilassaan motarilla haaveilevia riittää välillä kun ajaa hälytysajoa.

Äänestä
  • Jos ajaisit tasaista tahtia ja sallittua vauhtia, niin porukalla ei olisi yhtä suuri tarve vilkuilla peilehin.

    Nyt näitä asennevammaisia pellejä riittää jotka ajavat yli sallittua ja tulevat perään roikkumaan. Näiden ääliöiden takia pitää melkeen vilkuilla enemmän taakse kuin katsoa eteen.

    Hälytysajot on asia erkiseen. Ne huomataan, sillä niillä on varoitusvalot päällä ja pillit soimassa.

    Äänestä

Oikein. Perseessä roikkujille on aivan turhaan tehdä mitää myönnytyksiä - itseään siinä vain jalkaan ampuu.

Kas kun ne, jotka haluavat ajaa kovaa, menevät kyllä ohi ihan omin nokkinensa. Nämä takaluukussa roikkujat ovat nuukailijoita, jotka (virheellisesti) kuvittelevat, että kaikkein taloudellisin nopeus on 90 km/h, jota sitten pyritään ajamaan rajoituksesta riippumatta. Tästä seuraa, että köyhälistö tunkee 50-80 km/h alueilla perseeseen kiinni, mutta ohi näitä ei pidä päästää, koska satasen alueen auettua nämä "kiireiset" ovatkin pian itse tientukkoina. Ja on muuten ihan turha odottaa näiltä teiden ritareilta mitään vastapalvelusta eli sivuun vetoa & hidastamista.

Satasen alueella "hupia" lisää luonnollisesti sekin, että nuukailijoilla ei tietenkään ole vakionopeudensäätimiä, joten se heidän "yhdeksänkymppiään" on tosiasiassa haarukassa 75-95 km/h, koska nuuka mieshän luonnollisesti välttää kaasun painamista estääkseen autoaan puutumasta ylämäkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

niin tiuhaan taustapeileihin kirjoitti:

Jos ajan suurinta sallittua, en vilkuile enää kovinkaan tiuhaan taustapeileihin. Jos joku ajaa ylinopeutta ja on kiire ohi, tekee hän sen ihan omalla riskillä. Mitään velvollisuutta ei ole ”rikkureista” välittää tai avittaa.

Ainoat jotka ajavat ”laillisesti ylinopeutta”, ovat hälytysajoneuvot ja niillä on yleensä vilkut ja pillit päällä, joten ne huomataan ja niiden ohituksia avustetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu