Marraskuun 8. päivän iltana 1917 pidettiin Helsingin neuvoston päämajassa (nykyisessä presidentinlinnassa)kokous, jossa venäläisiä bolsevikkeja edustivat mm. Dybenko, Seinman, Smilga ja Jukka Rahja. Suomalaisista olivat läsnä Manner, Turkia, Kuusinen, Pietikäinen, Gylling, Torniainen ja Wiik.
Kuten Dybenkon muistelmista käy ilmi, yhteisymmärrykseen pääsy kapinan järjestelystä ei ollut helppoa toisen osapuolen valmistautumattomuuden vuoksi, vaikka sille korostettiin Venäjältä voitavan lähettää elintarpeita ainoastaan työläisten hallitsemaan
maahan. »Suomalaiset toverit yhä vain epäröivät. Me julistamme heille: 'Jos te kieltäydytte tukemasta meitä, me toteutamme itse kumouksen täällä. Silloin teidän on pakko ottaa valta käsiinne.'
Pitkien keskustelujen jälkeen
suomalaiset suostuvat.» Kuusinen ilmoitti sosialistien aikovan ottaa vallan haltuunsa vielä samalla viikolla. Aseita he odottivat saavansa venäläisiltä.
Marraskuussa Suomen korkeimman vallan haltijaksi suunniteltiin Ruotsin vallan aikaisen perustuslain 38. §:n nojalla kolmijäsenistä valtionhoitajakuntaa (P. E. Svinhufvud, J. K. Paasikivi, Alexis Gripenberg), joka toistaiseksi
käyttäisi suuriruhtinaan oikeuksia. Sosialistit asettuivat ankaraan vastarintaan esittäen omasta puolestaan kuuluisan »Me vaadimme»-julistuksensa, johon sisältyi mm. kansalliskokouksen koollekutsuminen eduskunnan sijaan. Sosialistien jäätyä äänestyksessä tappiolle vallankumouksellinen keskusneuvosto käytti tarjoutunutta syytä hyväkseen ja julisti Leninin suositteleman yleislakon.
Asiaa ei enää auttanut, että eduskunta luopuen toistaiseksi valtionhoitajahankkeesta päätti 15. 11. 1917 hyväksyä maalaisliiton edustaja Alkion välitysehdotuksen ja ottaa itse haltuunsa korkeimman vallan. Samassa istunnossa vahvistettiin lopullisesti uudet kunnallislait ja 8 tunnin työaikalaki.
Suurlakko (14.—20. 11. 1917) levisi nopeasti ja lähes sataprosenttisena yli koko maan. Tehtaat ja liikkeet suljettiin, rautatieliikenne pysähtyi ja lehdet lakkasivat ilmestymästä. Syrjäyttäen vaivattomasti heikon miliisin punakaarti otti useimmilla paikkakunnilla todellisen vallan käsiinsä. Aseita saatiin venäläiseltä sotaväeltä.
Helsingin punakaartille venäläinen agitaattori Adolf Taimi järjesti Viaporin varastoista 3 000 kivääriä patruunoineen, jotka tosin lakon päätyttyä jouduttiin luovuttamaan takaisin, »koska ne Työväentalolla huonosti vartioituina saattoivat joutua porvareiden käsiin».
Sosiaalidemokraattisen puolueen pystymättä hillitsemään liikkeelle lähteneitä joukkojaan suurlakko johti monin paikoin kurittomuusilmiöihin laittomme vangitsemisineen,
murhi-neen ja väkivaltaisuuksineen.
Porvariston muodosteilla olleet suojeluskunnat eivät heikosti aseistettuina pystyneet vakavaan vastarintaan.
Smolnassa Leninin esikunnassa suurlakon alkamispäätöstä tervehdittiin tyydytyksellä. Ranskan suurlähetystössä palvelevalle Jacques Sadoulille Kollontai totesi ratkaisun merkitsevän bolsevikkien kansallisuuspolitiikan voittoa Suomessa, missä aikaisemmin oli tunnettu halua turvautua Saksaan. Nyt sen sijaan oli alkanut kehittyä liike, joka suosi pysymistä Venäjän yhteydessä.
Suomen sosialistien johto kuitenkin yhä epäröi koska aseita ei oltu saatu Venäjältä tarpeeksi.
lähteet;
Polvinen 1967,
V.Smirnov Iz revoljutsionnoi istoori Finljandii 1905,1917,1918, gg. Leningrad 1933 s.113
Kuten Dybenkon muistelmista käy ilmi, yhteisymmärrykseen pääsy kapinan järjestelystä ei ollut helppoa toisen osapuolen valmistautumattomuuden vuoksi, vaikka sille korostettiin Venäjältä voitavan lähettää elintarpeita ainoastaan työläisten hallitsemaan
maahan. »Suomalaiset toverit yhä vain epäröivät. Me julistamme heille: 'Jos te kieltäydytte tukemasta meitä, me toteutamme itse kumouksen täällä. Silloin teidän on pakko ottaa valta käsiinne.'
Pitkien keskustelujen jälkeen
suomalaiset suostuvat.» Kuusinen ilmoitti sosialistien aikovan ottaa vallan haltuunsa vielä samalla viikolla. Aseita he odottivat saavansa venäläisiltä.
Marraskuussa Suomen korkeimman vallan haltijaksi suunniteltiin Ruotsin vallan aikaisen perustuslain 38. §:n nojalla kolmijäsenistä valtionhoitajakuntaa (P. E. Svinhufvud, J. K. Paasikivi, Alexis Gripenberg), joka toistaiseksi
käyttäisi suuriruhtinaan oikeuksia. Sosialistit asettuivat ankaraan vastarintaan esittäen omasta puolestaan kuuluisan »Me vaadimme»-julistuksensa, johon sisältyi mm. kansalliskokouksen koollekutsuminen eduskunnan sijaan. Sosialistien jäätyä äänestyksessä tappiolle vallankumouksellinen keskusneuvosto käytti tarjoutunutta syytä hyväkseen ja julisti Leninin suositteleman yleislakon.
Asiaa ei enää auttanut, että eduskunta luopuen toistaiseksi valtionhoitajahankkeesta päätti 15. 11. 1917 hyväksyä maalaisliiton edustaja Alkion välitysehdotuksen ja ottaa itse haltuunsa korkeimman vallan. Samassa istunnossa vahvistettiin lopullisesti uudet kunnallislait ja 8 tunnin työaikalaki.
Suurlakko (14.—20. 11. 1917) levisi nopeasti ja lähes sataprosenttisena yli koko maan. Tehtaat ja liikkeet suljettiin, rautatieliikenne pysähtyi ja lehdet lakkasivat ilmestymästä. Syrjäyttäen vaivattomasti heikon miliisin punakaarti otti useimmilla paikkakunnilla todellisen vallan käsiinsä. Aseita saatiin venäläiseltä sotaväeltä.
Helsingin punakaartille venäläinen agitaattori Adolf Taimi järjesti Viaporin varastoista 3 000 kivääriä patruunoineen, jotka tosin lakon päätyttyä jouduttiin luovuttamaan takaisin, »koska ne Työväentalolla huonosti vartioituina saattoivat joutua porvareiden käsiin».
Sosiaalidemokraattisen puolueen pystymättä hillitsemään liikkeelle lähteneitä joukkojaan suurlakko johti monin paikoin kurittomuusilmiöihin laittomme vangitsemisineen,
murhi-neen ja väkivaltaisuuksineen.
Porvariston muodosteilla olleet suojeluskunnat eivät heikosti aseistettuina pystyneet vakavaan vastarintaan.
Smolnassa Leninin esikunnassa suurlakon alkamispäätöstä tervehdittiin tyydytyksellä. Ranskan suurlähetystössä palvelevalle Jacques Sadoulille Kollontai totesi ratkaisun merkitsevän bolsevikkien kansallisuuspolitiikan voittoa Suomessa, missä aikaisemmin oli tunnettu halua turvautua Saksaan. Nyt sen sijaan oli alkanut kehittyä liike, joka suosi pysymistä Venäjän yhteydessä.
Suomen sosialistien johto kuitenkin yhä epäröi koska aseita ei oltu saatu Venäjältä tarpeeksi.
lähteet;
Polvinen 1967,
V.Smirnov Iz revoljutsionnoi istoori Finljandii 1905,1917,1918, gg. Leningrad 1933 s.113
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ilmeisesti silloisena "perustuslakina" voidaan pitää vuoden 1906 valtiopäiväjärjestystä.
Valtakunta oli itsenäistynyt, eikä perustuslakia oltu vielä säädetty. Valtakuntaa hallittiin vielä säätyvaltiopäivien laeilla.
"Ilmeisesti silloisena "perustuslakina" voidaan pitää vuoden 1906 valtiopäiväjärjestystä."
Ruotsin vallan aikaisen perustuslain 38. §:n
"Valtakunta oli itsenäistynyt, eikä perustuslakia oltu vielä säädetty. Valtakuntaa hallittiin vielä säätyvaltiopäivien laeilla."
Tuossa tekstissä on kyse marraskuun 1917 tapahtumista. Suomi ei ollut vielä itsenäinen.
Herrat juhlivat itsenäisyyttään joulukuussa 1917, mutta meillä työläisillä oli vielä oma itsenäisyysjulistuksemme antamatta. Ei porvarilta mitään ilmaiseksi saa: ei oikeutta, ei vapautta, ei työtä, ei leipää. Vain taistelulla voidaan jotain saavuttaa. Yhteiskunnallinen hätä ajoi suomalaiset työläiset vastarintaan 1918, koska oikeisto ei tahtonut jakaa sosiaalista oikeutta.
kelvannut. Kieltäydyttiin hyväksymästä 8 tunnin työpäivää ja uutta kunnallislakia. Näin hyljättiin pohjoismainen demokraattisen kehittämisen tie ja lähdettiin Venäjän bolsevikkien yllytyksestä kapinaan. Sitä nyt itsketään vielä 90 vuoden jälkeen.Oma vika.
Valkoisten harjoittama naisten ja lasten teloittaminen vuonna 1918 osoittaa heidän demokraattisuutensa asteen.
leireiltä kotiin. Heidän joutumisensa vangeiksi oli täysin punaisen kiihkopropagandan syytä.
Osa naisista ja lapsista tosin lähetettiin leireiltä nappi otsassa vähän muualle kuin kotiin. Varsinaiset demokraatit vauhdissa jälleen.
Ilman, että ymmärretään mikä merkitys Brest-Litovskin aselevolla joulukuussa 1918 ja rauhalla oli ollut, emme voi ymmärtää myöskään sisällissotaamme.
Tampereen osalta historia tunnetaan jo riittävän hyvin, mutta Helsingin osalta sisällissota on pelkkää Mannerheimin ympärillä roikkuvaa mytologiaa (esim. Kolbe: Helsinki 1918)
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kansalaissota oli veristä taistelua Helsingistä ja Tampereesta/HS20080701SI1KU015e9
Brest-Litovskin rauhan myötä maaliskuuta 1918 Neuvosto-Venäjän joukot vedettiin pois Suomesta ja maa luovutettiin Saksan von der Goltzin komentamalle Itämeren divisioonalle.
http://ersatzheere.com/images/marssi.jpg
Helsinki oli erittäin vahvasti linnoitettu alue ja ilman venäläisten apua von der Goltzilla olisi ollut varmastikin vaikeuksia tunkeutua kaupunkiin.
Neuvosto-Venäjän armeijan edustajat matkustivat Hankoon neuvottelemaan von der Goltzin kanssa. Siellä tehtiin 5. huhtikuuta ns. Hangon sopimus.
Sopimuksen mukaisesti Neuvosto-Venäjä sai vetää laivastonsa pois Helsingistä Kronstadtiin ja vastaavasti luovutti linnoitustensa tykkien lukot saksalaisille.
http://www.novision.fi/viapori/yleiskartta.gif
Punakaartilla tuskin oli kuitenkaan edes riittävästi miehiä ja etenkään tykistöön perehtynyttä upseeristoa johtamaan kaupunkia puolustavia linnoituksia.
"Jos te kieltäydytte tukemasta meitä, me toteutamme itse kumouksen täällä. Silloin teidän on pakko ottaa valta käsiinne"
Tuohan on kaikkea muuta kuin yllytystä kapinaan. Tuohan on yllytystä siihen että annetaan venäläisten hoitaa homma ja otetaan siitä sitten hyöty itselle. Tyhmät suomalaiset punaiset olivat vain niin isänmaallisia (vuonna 1916 ja kesällä 1917 Sdp kannatti itsenäisyyttä enemmän kuin porvarit) että halusivat hoitaa homman itse. Olisi pitänyt olla internationalistisempi ja venäläismielisempi. Silloin kapina olisi onnistunut, mutta nyt liika isänmaallisuus ja rakkaus Suomea kohtaan kostautui.
jäi syntymättä. Kyllähän sitä myöhemminkin yritettiin, mutta tuskinpa mitenkään isänmaallisista syistä.
Vuoden 1918 valkoiset pitivät hyvän huolen siitä, että Finlandia-hurskastelun tenhovoima menetti merkitystään työväestön keskuudessa. Sattuneesta syystä.