Kyseessä oli nimenomaan Venäjän miehitysjoukot itsenäisen Suomen alueella - niitä ei vedetty Suomesta, koska Lenin ei halunnut niitä vetää.
Kapinan aikana Suomen miehitystehtävissä toimi 42. AK, jonka esikunta sijaitsi Viipurissa. 42. AK:n pääosan muodosti 106. D. (eversti Svetsnikov), jonka esikunta sijaitsi Tampereella. Divisioona koostui neljästä rykmentistä: Tsarskoje Selon rykmentti (no. 421) Raumalla, Kolpinon rykmentti (no. 422) Tampereella, Lugan rykmentti (no. 423) Seinäjoella ja lähiympäristössä sekä Tsud-rykmentti (no. 424) Riihimäellä ja Hämeenlinnassa.
Lisäksi armeijakunnalle oli alistettu Viaporin ja Viipurin linnoitusten varuskunnat sekä eräitä erillisosastoja kuten 92. nostoväkiprikaati Helsingissä ja Viipurissa, 40. insinöörirykmentti Hämeenlinnassa, 1. suomenmaalainen rajavartiorykmentti, I. Pietarin ratsuvartiopuolirykmentti ja 2. erillinen Itämeren ratsuprikaati. Viimeksimainitut oli keskitetty PohjoisPohjanmaalle ja Ruotsinvastaiselle rajalle.
[Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 214]
Leninin mielestä: »Irtautumisoikeus on paras ja ainoa poliittinen keino idioottimaista pikkuvaltiosysteemiä ja kansallista eristäytymistä vastaan -- Eroaminen ei suinkaan ole meidän ohjelmamme. Me emme lainkaan kannata eroamista.»
[Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 54]
Maaliskuun lopussa 1918 Stalin mainitsi esimerkkeinä Venäjän federaatioon muodostettavista osavaltioista Puolan, Ukrainan, Suomen, Krimin ja Kaukasian. Stalin toimi Leninin ohjeita seuraten.[Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 242-243]
Venäjän johto nimenomaan yllytti suomalaisia punaisia nousemaan kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan;
Venäjän johto aseisti kapinalliset;
Venäjän johto käski riisumaan aseista Suomen laillisen hallituksen asevoimat;
Venäjän johto lähetti vakinaisen armeijan joukkoja Pietarista hyökkäämään Suomen kimppuun;
Raudun suunnalla kävivät henkilökohtaisesti tilanteeseen tutustumassa Pietarin sotilaspiirin komentaja Jeremejev ja puna-armeijan I AK:n komentaja, kenraali Potapov.
-- Lohkon komentajana, joka otti ohjeensa suoraan Jeremejeviltä, toimi maaliskuun alusta lähtien M. V. Prigorovski, Taurian palatsin entinen komendantti. Kaikesta huolimatta hyökkääjäin ei onnistunut murtaa jääkärivänrikki V. Läheniemen ja sittemmin ratsumestari G. Elfvengrenin johtamaa valkoisten puolustusta. Näiden siirryttyä maaliskuussa vastaoffensiiviin Raudun asema-alueen venäläiset ja punaiset puolustajat joutuivat vuorostaan miltei saarroksiin onnistuen vihdoin 5. 4. 1918 raskain tappioin murtautumaan puristavan renkaan lävitse etelään. Parituhantisesta joukosta pääsi Pietariin palaamaan ainoastaan nelisensataa. Kaatuneiden joukossa olivat lohkon komentaja Prigorovski ja suomalaisten punakaartilaisten päällikkö Myllys.
[Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 275-276]
Kun kapinalliset pakenivat Suomesta Venäjälle, niin Venäjän johto otti heidät avosylin vastaan ja kehotti valmistautumaan seuraavaan kertaan.
Kapinan aikana Suomen miehitystehtävissä toimi 42. AK, jonka esikunta sijaitsi Viipurissa. 42. AK:n pääosan muodosti 106. D. (eversti Svetsnikov), jonka esikunta sijaitsi Tampereella. Divisioona koostui neljästä rykmentistä: Tsarskoje Selon rykmentti (no. 421) Raumalla, Kolpinon rykmentti (no. 422) Tampereella, Lugan rykmentti (no. 423) Seinäjoella ja lähiympäristössä sekä Tsud-rykmentti (no. 424) Riihimäellä ja Hämeenlinnassa.
Lisäksi armeijakunnalle oli alistettu Viaporin ja Viipurin linnoitusten varuskunnat sekä eräitä erillisosastoja kuten 92. nostoväkiprikaati Helsingissä ja Viipurissa, 40. insinöörirykmentti Hämeenlinnassa, 1. suomenmaalainen rajavartiorykmentti, I. Pietarin ratsuvartiopuolirykmentti ja 2. erillinen Itämeren ratsuprikaati. Viimeksimainitut oli keskitetty PohjoisPohjanmaalle ja Ruotsinvastaiselle rajalle.
[Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 214]
Leninin mielestä: »Irtautumisoikeus on paras ja ainoa poliittinen keino idioottimaista pikkuvaltiosysteemiä ja kansallista eristäytymistä vastaan -- Eroaminen ei suinkaan ole meidän ohjelmamme. Me emme lainkaan kannata eroamista.»
[Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 54]
Maaliskuun lopussa 1918 Stalin mainitsi esimerkkeinä Venäjän federaatioon muodostettavista osavaltioista Puolan, Ukrainan, Suomen, Krimin ja Kaukasian. Stalin toimi Leninin ohjeita seuraten.[Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 242-243]
Venäjän johto nimenomaan yllytti suomalaisia punaisia nousemaan kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan;
Venäjän johto aseisti kapinalliset;
Venäjän johto käski riisumaan aseista Suomen laillisen hallituksen asevoimat;
Venäjän johto lähetti vakinaisen armeijan joukkoja Pietarista hyökkäämään Suomen kimppuun;
Raudun suunnalla kävivät henkilökohtaisesti tilanteeseen tutustumassa Pietarin sotilaspiirin komentaja Jeremejev ja puna-armeijan I AK:n komentaja, kenraali Potapov.
-- Lohkon komentajana, joka otti ohjeensa suoraan Jeremejeviltä, toimi maaliskuun alusta lähtien M. V. Prigorovski, Taurian palatsin entinen komendantti. Kaikesta huolimatta hyökkääjäin ei onnistunut murtaa jääkärivänrikki V. Läheniemen ja sittemmin ratsumestari G. Elfvengrenin johtamaa valkoisten puolustusta. Näiden siirryttyä maaliskuussa vastaoffensiiviin Raudun asema-alueen venäläiset ja punaiset puolustajat joutuivat vuorostaan miltei saarroksiin onnistuen vihdoin 5. 4. 1918 raskain tappioin murtautumaan puristavan renkaan lävitse etelään. Parituhantisesta joukosta pääsi Pietariin palaamaan ainoastaan nelisensataa. Kaatuneiden joukossa olivat lohkon komentaja Prigorovski ja suomalaisten punakaartilaisten päällikkö Myllys.
[Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 275-276]
Kun kapinalliset pakenivat Suomesta Venäjälle, niin Venäjän johto otti heidät avosylin vastaan ja kehotti valmistautumaan seuraavaan kertaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Autoitte meitä taistelussa lahtariperkeleitä vastaan. Vihollisemme halusivat pitää maaseudun vähäväkiset vuokraviljelijät ikuisesti turpeeseen sidottuina ja tilanomistajien ikeen alla. Oikeistolaiset tahtoivat pitää työläiset pomojen armoilla, koneen orjina ilman lakko-oikeutta, vailla irtisanomissuojaa. Kova vastarintamme lahtareita vastaan 1918 pakotti kuitenkin jopa porvarit hyväksymään maareformin ja työläisten paremman kohtelun. Alkoi sosiaalisten uudistusten kausi, hitaasti mutta kuitenkin. Ei niitä ilmaiseksi saatu. Vuonna 1918 suomalainen työläinen kävi oman vapaussotansa. Kuitenkin vasta jatkosodan jälkeen, äärioikeistolaisten lyötyä päänsä Karjalan mäntyyn, Suomen työväenluokka sai täyden vapauden toimia poliittisesti ja yhteiskunnallisesti asemansa parantamiseksi.
uudistukset sosiaalidemokraattien tuella. Äärivasemmisto toimi koko itsenäisyyden ajan yhteiskunnan kukistamiseksi.
Sodan jälkeen kommunistit pääsivät julkiseen elämään pyrkien kaappaamaan vallan NL:n tuella. Se torjuttiin kuitenkin äänestyksin, niinkuin NL:n hyökkäykset oli torjuttu asein.
Työväenlauokalla ei milloinkaan ollut mitään esteitä toimia maan lakien puitteissa kuten muutkin yhteiskuntaluokat.
Valkoinen Suomi säikähti 1918. Vaikka hävisimme, osoitimme olevamme tosissamme. Näytimme mihin luokkavoima pystyy. Jos porvari ei olisi hellittänyt sortoaan, olisimme tehneet uuden kapinan. Vaikka kymmenenkin kertaa jos ei muu olisi auttanut. Nykyäänkin olisi syytä nostaa taas punalippu korkealle ja näyttää herroille että rautakourassa on vielä voimaa...
mutta kun kansa ei kannattanut.Kannaaatko tuollaista hölynpölyä syöttää edes omaksi ilokseen? Se vie punikeilta viimeisetkin kannattajat.Mutta antaa viedä vaan.
Neljäsosa suomalaisista, kaikkein köyhin kansanosa, oli vailla poliittisia oikeuksia vuosien 1918-1944 Suomessa, jota äärioikeisto dominoi. Heti kun liittoutuneiden voitto toisessa maailmansodassa murskasi fasismin myös meillä, työväenluokka näytti voimansa ensimmäisissä vapaissa vaaleissa. Kaikki suuret uudistukset, jotka ovat luoneet suomalaisen hyvinvointivaltion, liittyvät vasemmistoenemmistön kausiin eduskunnassa.
Kyyninen porvarihenki nostaa nykyisin taas päätään ja oikeisto yrittää painaa työväenluokan maahan. Mutta kuntavaaleista tulee kurjalliston uuden nousun alku. LUOKKAKANTAINEN YHTEISRINTAMA MARSSII VOITTOON.
ja suomalaista yhteiskuntaa rakentavat organisaatiot ovat aina saaneet toimia vapaasti. Yhteiskuntaa kaatamaan ja kurjistamaan pyrkineet kommunistit ovat saaneet lainsäätäjiltä ja äänestäjiltä tuomionsa.Äänioikeus ei kytkeytynyt varallisuuteen.
Seuraavissa vaaleissa vasemmistoliitto häviää taas lisää ja kaikki kolme kommunistipuoluetta jäävät ilman paikkoja.Suomalaisia ei kyetä huijaamaan.
eipäs nyt sentään..kun tietoakin on saatavilla..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000036199710
Hieman alkaa olla terävyys poissa noista jutuista...
"Sopii panna merkille myös se, että Mannerheimin avunhuudot Saksaan lähtivät liikkeelle sen jälkeen kun valtaosa Suomessa olleista venäläissotilaista oli evakuoitu Neuvosto-venäjän johdonmukaisen politiikan takia Venäjälle. Kansalaissodan alettua 27. tammikuuta 1918 venäläissotilaita oli Suomessa 60 000–80 000 sekä Neuvosto-Venäjän ja Saksan välisen Brest-Litovskin rauhan tultua voimaan 3. maaliskuuta noin 30 000 sotilasta. Aktiivisesti taisteluihin osallistui vain jokunen tuhat venäläissotilasta. Maaliskuun loppuun mennessä venäläissotilaat olivat valtaosin poistuneet Suomesta. Eli ketähän vastaan Mannerheim rukoili Saksasta apua? Vastaus: punaisia, suomalaisia työläisiä ja torppareita vastaan. Joten lahtarien viljelemä yksi vapaussodan keskeinen valhe, että sotaa käytiin venäläisjoukkojen karkottamiseksi maasta, paljastui todella valheeksi. "
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000034411364
Saksan apua pyysi senaatti, joka esitti toivomuksen saada aseita ja jääkärit Suomeen. Tämä tapahtui helmikuun lopussa, kun sotaa oli käyty kuukausi.
Brest-Litowskin rauhan ehtojen alettua selvitä Saksa tilasi mm. Suomelta avunpyynnön. Mannerheimin mielestä sitä ei tarvittu, mutta senaatti oli toista mieltä. Itse asiassa avunpyyntö oli muodollisuus, sillä Saksa oli jo päättänyt omista syistään sen lähettämisen. Se naamioitiin avuksi Suomen vapaussodassa.
Se lyhensikin sotaa merkittävästi, mutta vei Suomen käytännössä Saksan vasalliksi. Sitähän oli tuolloin myös Venäjä. Sillä ei ollut lainkaan ulkpoliittista liikkumistilaa, vaan Saksa määrsi kaikesta.
poistunut viestejä?
Muuten hyvä, mutta Suomessa olleiden venäläisten varuskuntien johto nyt sattui vain tukemaan suurelta osin valkoisia. Esim. Pohjanmaalla sikäläinen korkea-arvoinen johtaja-amiraali Podgurski oli Mannerheimin läheinen liittolainen, eikä valkoisten touhusta olisi tullut mitään, jos venäläiset olisivat halunneet estää sen. Suojeluskuntien järjestäytyminen, harjoittelu, aseistautuminen, sanalla sanoen KAIKKI! tapahtui venäläisten sallivien silmien alla ja nämä olisivat koska tahansa voineet estää sen jos olisivat halunneet. Näin venäläiset ratkaisivat sodan kulun valkoisten eduksi. Saksalaisten merkitys oli paljon toisarvoisempi.
Pohjanmaan venäläisten joukkojen aseriisunta onnistui hyvin.Tappiot olivat kuitenkin noin 60 miestä, joten ei se aivan leikkipeliä ollut.On aivan pötyä, että venäläiset olisivat olleet suojeluskuntien takuumiehinä. Joku tolkku pitäisi olla valehtelussakin.Tämä on taas jonkun yhden dokumnetin dosentin kuningasajatus.
Sodan kulun ratkaisivat Mannerheimin johtamat laillisen hallituksen joukot, jotka kyettiin muodostamaan parissa kuukaudessa toimintakykyiseksi armeijaksi. Venäläisiä oli alkuvaiheessa mm. Vilppulassa ainakin tuhat miestä, siis punaisten joukoissa. Vallankumousinto katosi kuitenkin pian, kun vastassa oli päättäväisiä miehiä, eikä sekalaisia asejoukkioita.
Saksalta tuli ratkaiseva aseapu ja retkikunnat hajoittivat lopullisesti punaiset joukot etelä-Suomessa. Samalla syntyivät suunnattomat vankilaumat.Suomi oli osa tärkeää selustaa Saksan valmistellessa ratkaisevaa iskua länsirintamalla.Se oli syy Saksan kiinnostukseen, ei Suomen vapaus.
Ja paskat. Pohjanmaalla ei edes kaatunut juuri ketään. Vaasassa ja Seinäjoella nolla kaatunutta, Pietarsaaressa kaksi. Lisäksi pari haavoittuneena kuollutta. "Taistelujen" jälkeen teloitettuja aseettomia venäläisiä oli toki enemmän. Siksi "vapaussodan alkaminen Pohjanmaalta" on yksi suurimpia kusetuksia, joita Suomen historiantutkimuksessa on koskaan valehdeltu, ja kaikkein tyhmimmät suomalaiset uskovat siihen vieläkin.
Pohjanmaan tapahtumat muuten osoittavat valeeksi senkin väittämän, että valkoinen terrori olisi ollut jotenkin seurausta punaisesta. Valkoiset nimittäin aloittivat joukkomurhansa jo heti kättelyssä Pohjanmaalla, vaikka Pohjanmaan työläiset eivät olleet järjestäytyneet aseellisesti eivätkä tehneet mitään sotilaallisia toimenpiteitä ennen kuin heitä alettiin murhata massoittain.
Mannerheimin joukot pystyivät järjestäytymään vain ja ainoastaan siitä syystä, että venäläiset katselivat hymyssä suin heidän harjoituksiaan kahden kuukauden ajan ennen sisällissodan alkua eivätkä tehneet asialle mitään.
oli Jani ja Jouni Eerolan tutkimusten mukaan tarkkaan ottaen 51 valkoista.Lähes kaikissa taoauksissa käytiin tulitaisteluaj, joskus tykkiäkin käytettiin.
On huomattaava, että punaiset olivat taistelujen alkaessa murhanneet noin 30 ihmistä. Valkoisten kostolle oli siis perusteita.
Venäläisten "hymyily" on puhdasta potaskaa.Heidät vangitiin ja pääosa palautettiin Venäjälle. Joku määrä kyllä teloitettiin. Olisiko sitä tehty "liittolaisille"?
Suomen sotasurmat -tietokannan tiedot kaatuneista valkoisista kuolinpaikan mukaan vuonna 1918:
Pietarsaari 2 kpl
Seinäjoki 0 kpl
Vaasa 0 kpl
Kauhava 0 kpl
Kauhajoki 0 kpl
Ilmajoki 0 kpl
Lapua 0 kpl
Jalasjärvi 0 kpl
Millä paikkakunnilla loput 49 valkoista kaatuivat "Eeroloittesi" tutkimusten mukaan?
Pohjanmaan punaiset eivät olleet "taistelujen" alkaessa eivätkä niiden aikana eivätkä niiden jälkeen tappaneet yhtään ihmistä eivätkä tehneet yhtään mitään muutakaan aseellista. Silti heitä tapettiin mielin määrin. Osoittaa, että valkoiset eivät todellakaan tarvinneet mitään oman itsensä ulkopuolista syytä terrorilleen.
Venäläisten hymyily on silkkaa faktaa, varsinkin upseerien osalta, jotka olivat Mannerheimin vanhoja liittolaisia ja aseveljiä Venäjän armeijan ajoilta. Mannerheimhän teki suurimman osan sotilasurastaan Venäjän palveluksessa. Venäläiset upseerit majoittuivat Vaasan parhaaseen hotelliin ylipäällikön esikunnan kustantamana ja nostivat täyttä palkkaa viihdyttäen samalla valkoisten vaimoja ja tyttäriä. Vasta jääkäreiden tulo Vaasaan muutti tilanteen siten, että nyt Mannerheimin venäläisupseerit olivatkin yhtäkkiä vihollisia, vaikka he olivat tammikuusta asti olleet liittolaisia.
Laihialla 27.1. yht 5
Vaasassa 28.1. 1
Pietarsaari 2
Kokkolassa 5
Kristiinankaupunki 4
Oulu 3.2. 32
Tornio 9
Lähtenä Jari ja Jouni Eerolan Henkilötappiot Suomen sisällisodassa 1918. Samaa luokkaa ovat Vapaussodan historian ilmoitukset.
Tässähän näitä. On aivan varmaa, että sodan alku ei mennyt niinkuin punikkien propaganda nyt pyrkii esittämään. Jos venäläisiä upseereita oli valkoisten puolella, niin sehän oli vain hyvä.Ledniniäkö heidän olisi pitänyt kannattaa? Siihenkin kai tuli tilaisuus.
Joukko venäläisiä upseereita toimi nimenoman punaisten puolella mm. eversti Svetsnikov ha everstiluutnantti Bulatsel.Oli muitakin mm. Kannaksella.
Ai että ihan Oulussa 3.2. ja Torniossa 6.2. "aloitettiin vapaussota" riisumalla aseista Etelä-Pohjanmaan varuskuntia? No, kuule ihan vaan sulle tiedoksi, että Oulun kaatuneista puolet oli punaisia eikä yksikään heistä ollut venäläinen. Samoin Kristiinankaupungissa. Että siinä sulle sitä venäläisiä vastaan aloitettua vapaussotaasi. Ihan täyttä Suomen omien kansalaisten lahtaamista se oli, alusta alkaen.
Loppusaldoksi siis jää, että niillä paikkakunnilla, joilla riisuttiin venäläisiä varuskuntia aseista (siis HUOM! VENÄLÄISIÄ, ei Suomen omia punaisia!), ei kuollut kuin alle kymmenen valkoista. Sota ei siis todellakaan alkanut millään venäläisiä vastaan taistelemisella - taistelut jäivät olemattomiksi ja venäläisupseerit toimivat läheisessä yhteistyössä valkoisten kanssa.
Lopettakaa Pohjanmaa-valeen levittäminen jo viimeinkin!
On selvää, että olet oman propagandasi uhri.Tulkintasi on omasi, joten voit sen rauhassa pitää.
Kuten arvasinkin, argumenttiesi heikkous ajoi sinut noin onnettomaan sönkötykseen, jossa ei ollut enää ainuttakaan faktatietoa jäljellä. Siispä vielä lyhyet korjaukset muutamiin tähänastisiin mokiisi:
- Oulun ja Tornion operaatiot eivät kuuluneet Etelä-Pohjanmaan venäläisvaruskuntien aseistariisumiseen
- Niihin ei osallistunut venäläisiä, kuten ei Kristiinankaupungissakaan
- Sota ei alkanut Oulussa (3.2.) eikä Torniossa (6.2.)
- Podgurski (valkoisten puolella) oli paljon korkea-arvoisempi upseeri kuin Bulatsel (punaisten puolella)
- Siellä missä todella riisuttiin venäläisiä aseista, kuten esim. Pietarsaaressa, kuoli alle kymmenen valkoista, eli todellista taistelua ei käyty, koska upseerit olivat valkoisten puolella tai neutraaleja
Oulussa 3.2 kuoli / haavottui valkoisia 33/37, punaisia 26/26, venäläisiä 1/8, siviileitä 8/1. Viimeisenä Oulussa antautui myöhään illalla ankaraa vastarintaa tehneet venäläisten kasarmijoukot jotka luovuttivat aseensa n.30 hevoskuormaa valkoisille.
Tornion tappioluvut olivat valkoisia 8/8, venäläisiä 40/38, punaiset eivät osallistuneet taisteluihin lainkaan vaan piileksivät kuka missäkin, pakenivat Ruotsiin tai antautuivat laukaustakaan ampumatta.
Venäläisiä jäi vangiksi n.950 josta 500 oli haavoittunut.
Mannerheim ehdotti Oulussa olleille venäläisille vapaata poistumista maasta, ihan niin kuin monilla muillakin paikkakunnilla oli valkoisten ja venäläisten välillä sulassa sovussa sovittu. Venäläisten miettiessä ehdotusta valkoiset hyökkäsivät mitään ilmoittamatta heidän kimppuunsa. "Vapautta" kai sekin.
Tornio oli venäläisten sotainvalidien kokoamispaikka, koska sitä kautta saksalaiset ja venäläiset vaihtoivat haavoittuneita vankejaan. Näitä vammaisia vastaan valkoiset hyökkäsivät, vaikka venäläiset olivat muutenkin juuri poistumassa Suomesta, ja samassa yhteydessä Wallenius tappoi läpikulkumatkalla olleen Romanian lähettilään seurueeseen kuuluneen venäläisupseerin, jolla ei ollut mitään tekemistä kapinan kanssa.
Näin venäläiset riisuttiin aseista Oulussa!
--------
Kun valkoiset joukot olivat työväentalon valtauksella hankkineet isäntävallan kaupungissa, eivät taistelut vielä olleet päättyneet. Venäläiskasarmit Raatti ja Isokasarmi pitivät vielä puoliaan.
Kello puoli 4 ip. hyökkäsi Heikka komppanioilleen Linnansaarelle ahdistamaan Raattia. Hän sai pian apua Tor Ekmanilta ja joukkueelta Oulun suojeluskuntalaisia.
Heikka oli asettanut 2 konekivääriä Linnansaaren läntiseen nokkaan ja ylläpiti niistä jatkuvaa, tehokasta tulta Raatin alueelle ja rakennuksiin. Molemmat suojeluskuntaosastot lähetettiin syöksyttäin sillan yli Raatinsaarelle.
Ketju muodostettiin maantien yläreunaa pitkin ja avattiin kiväärituli sieltä käsin. Jonkun aikaa vastasivat merisotilaat ristituleen sekä konekivääreillä että kivääreillä. Mutta tuli taukosi ennen pitkää. Osa merisotilaita oli
jo klo 3:n aikaan paennutkin saarelta Tuiran puolelle. Jälellä olevat olivat piiloittautuneet rakennuksien suojaan ja näyttivät olevan valmiita antautumaan.
Silloin sai Ekman äkkiä perääntymiskäskyn, minkä vuoksi hän kiiruhti lääninhallitukseen selvittääkseen korkeimmalle johdolle tilanteen. Kun Raatista kuului haavoittuneiden huutoja, läksi tohtori Lindberg sillä aikaa sinne, mukanaan sanitäärejä, tarkastamaan tarvittiinko lääkärin apua. Venäläiset ilmoittivat nyt antautuvansa. Lääninhallituksesta lähetettiin Ekmanin raportin johdosta luutnantti Poppius. venäjänkielen taitoisena järjestämään Raatin haltuun oton. Kun oli jo iltapimeä ja vankeja kaupungissa paljon, määrättiin venäläiset
ankaran rangaistuksen uhalla jäämään Raattiin yöksi. Aseet otettiin vain pois ja kuljetettiin kaupunkiin. Myöskin Raatti oli tehty vaarattomaksi.
Joukot olivat pitkästä taistelusta väsyneet ja ravinnon tarpeessa. Kun tämän lisäksi pimeä jo teki tuloaan, päätti ratsumestari Ignatius neuvottelujen tietä saada Isonkasarmin antautumaan.
Jätettyämme aamulla eversti Nenosen asemiinsa Oulujoen pohjoisrannalle, oli hän, turhaan varrottuaan
valomerkkejä Limingan tullista, avannut sovitusti tykkitulen kasarmia vastaan klo 9 ap. Jo kolmas kranaatti oli sytyttänyt tuleen erään sairaalarakennuksen kasarmialueella. Se paloi poroksi. Venäläiset olivat avanneet pitkin jokitörmää levitetystä ketjusta ankaran tulen tykistön ja konekiväärikomppanian asemia vastaan. Konekiväärit ja tykistösuoja vastasivat siihen parhaansa mukaan. Kiertoliikettä suorittavalle kolonnalle asetettu tehtävä oli täydelleen onnistunut.
Eversti Nenonen jatkoi sitten harvaa ammuntaa toisella tykillä klo 11 saakka, jolloin ammunta lopetettiin. Taistelun kulusta päättäen olivat valkoiset jo eri puolilla kaupunkia. Kun ei ollut mitään yhteyttä pääjoukkojen kanssa, oli mahdollisuus joutua ampumaan omia miehiä. Vasta iltapäivällä sai eversti Nenonen vihdoin lähetetyksi raportin ratsumestari Ignatiukselle, pyytäen samalla uusia toimiohjeita.
Työväentalon antauduttua lähetti ratsumestari Ignatius lähetit valkoisen lipun suojassa kasarmille ilmoittamaan punakaartin kohtalosta ja ehdoittamaan antautumista. Lähetit palasivat kuitenkin tyhjin toimin. Heitä ei laskettu
kasarmille. Mutta klo 6 ip. saapui sitten kasarmilta venäläisten lähetystö ääninhallitukselle tiedustelemaan, millä
ehdoilla heidän oli antauduttuva. Antautumisen tuli tietysti tapahtua ilman ehtoja. Lähetystö palasi kasarmille, josta pian tuli pyyntö aselevosta klo 10:een saakka illalla. Tähän suostuttiinkin. Vasta klo puoli 11 ip. saapui
lähetystö, joka toi kirjallisen ilmoituksen antautumisesta. Sen jälkeen olivat venäläiset valmiit luovuttamaan aseensa. Venäläiset saivat luvan vapaasti liikkua kasarmilla, mutta eristettiin alue vahvoilla vartiojoukoilla. Oulun
suojeluskunta sai tehtäväkseen ottaa vastaan aseet ja ammukset, joita sitten yön kuluessa kuljetettiin kaupunkiin noin 30 hevoskuormaa.
Vasta nyt oli Oulun valtaus loppuun suoritettu.
Ratsumestari Ignatius voi ilmoittaa voitostaan ylipäällikölle.
Suomen Vapaussota II Donner, Svedlin, Nurmio
-----
Teloitetut eikä kotona (pullaan) kuolleet ole luvuissa mukana.
- ei ollut Etelä-Pohjanmaalla
- ei ollut sodan aloitus
- venäläiset olisivat poistuneet Oulusta muutenkin, kuten niin moniaalta muualtakin
"- venäläiset olisivat poistuneet Oulusta muutenkin, kuten niin moniaalta muualtakin"
Onko varma tieto vai luulo?
Kerro lähteesi?
Mm. Vaasassa ja Kokkolassa varuskunnat evakuoitiin tekemällä sopimuksia. Torniosta poistui venäläisiä jatkuvalla syötöllä ennen valkoisten hyökkäystä. Sama kehitys tapahtui Oulussakin, mutta siellä valkoiset hyökkäsivät venäläisten kimppuun näiden vielä pohtiessa sopimusehtoja puolueettomuusjulistuksensa jälkeen.
Lähde: Venäläissurmat Suomessa 1918-22, Valtioneuvoston julkaisuja 2/2004
Venäläiset joukot olivat Suomessa I-maailmansodan aikana tarkoituksenaan turvata Suomen pysyminen Venäjän osana ja Leningradin, Venäjän pääkaupungin, turvaaminen. Tämä lienee kaikille selvää.
Vapaussodan alla Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että Suomen kautta ei olisi voitu uhata Leningradia. Vasta kun oli varmuus Suomen kannasta Leningradian suhteen ja Suomen kyvystä estää kaikki Leningradin uhkat, voi vastuullinen Venäjän johto edes harkita joukkojensa vetämistä pois itsenäisestä Suomesta. Riippumatta Saksan ja Venäjän suhteitten kulloisesta vaiheesta, Leningradin turvallisuus oli venäläisille tärkeintä.
Jääkärien koulutus Saksassa ei suinkaan ollut tietämätöntä Venäjälle. Se ei myöskään lisännyt varmuutta Suomen Leningrad-myönteiselle asenteelle. Samaa epäröintiä vahvisti myös valkoisten kaartien vahvistuminen Suomessa. Syy venäläisten "miehitysjoukkojen" viipymiseen Suomessa oli selvä. Itsenäistyminen pikemminkin lisäsi joukkojen tarvetta Suomessa.