Simpanssi --> ihminen

Kun simpanssit tarun mukaan jossain vaiheessa kehittyivät ihmisiksi, niin onko olemassa jotain sääntöä tai lakia, minkä vuoksi simpanssit eivät enää kehity ihmisen suuntaan?

Simpansseja on edelleen ja ihmisiäkin on paljon. Luonnonvalinta tuskin on niin tyytyväinen ihmiseen, että olisi siksi lopettanut/sulkenut sen tuotantolinjan kokonaan.

Onko nyt ihan varmaa, ettei ihmistä vain luotu tänne, kuten Raamattu kertoo? Miksi siihen ei uskota??

Kun puhutaan hyppäyksestä ihmiseen, niin onhan se aika suuri muihin nisäkkäisiin nähden. Voidaan tietty kertoa, että ei se ihminen nyt ole sen kummempi ja ihmeellisempi, kuin muutkaat eliöt, mutta valhettahan ja asian turhaa kieltämistähän se vain on. Kyllähän jokainen nyt tajuaa kun puhutaan "eläinkunnasta" ja sitten on ihminen. Jotain eroa näillä toki on ja minusta se ero on aika valtava.

Kiitos :)
802446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Ihminen ei ole kehittynyt simpanssista.

Ihmisellä ja simpanssilla on yhteinen esi-isä. Se on kaksi täysin eri asiaa.

Raamattu ei ole tieteellinen lähde. Vanha testamentti on tieteelliseltä kannalta täyttä roskaa ja sen vuoksi siihen ei olkaan syytä uskoa, vai ovatko lepakot mielestäsi lintuja ja onko heinäsirkoilla neljä jalkaa?

Se, että *sinusta* ihmisen ja muiden eläinten välillä on "valtava" ero johtuu ainoastaan tiedon puutteesta, ei muusta.

Äänestä
  • """Se, että *sinusta* ihmisen ja muiden eläinten välillä on "valtava" ero johtuu ainoastaan tiedon puutteesta, ei muusta."""

    Että tieto turruttaa :D

    Äänestä

  • ihan oman tieteellisen menetelmän raamatun kieltämiseksi. tsot tsot

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    """Se, että *sinusta* ihmisen ja muiden eläinten välillä on "valtava" ero johtuu ainoastaan tiedon puutteesta, ei muusta."""

    Että tieto turruttaa :D

    On paljonkin asioita joista et tiedä yhtään mitään...

    Äänestä

Valkoiset amerikkalaiset ovat polveutuneet eurooppalaisista. Kuitenkin eurooppalaisia on edelleen olemassa. Kumoaako tämä sinusta sen mahdollisuuden, että valkoiset amerikkalaiset olisivat eurooppalaisten jälkeläisiä? Pitäisikö mielestäsi kaikkien eurooppalaisten suunnitella muuttoa amerikkaan, koska osa teki niin?

Äänestä

>>Kun simpanssit tarun mukaan jossain vaiheessa kehittyivät ihmisiksi>onko olemassa jotain sääntöä tai lakia, minkä vuoksi simpanssit eivät enää kehity ihmisen suuntaan?>Simpansseja on edelleen ja ihmisiäkin on paljon. Luonnonvalinta tuskin on niin tyytyväinen ihmiseen, että olisi siksi lopettanut/sulkenut sen tuotantolinjan kokonaan.>Onko nyt ihan varmaa, ettei ihmistä vain luotu tänne, kuten Raamattu kertoo?>Miksi siihen ei uskota??>Kun puhutaan hyppäyksestä ihmiseen, niin onhan se aika suuri muihin nisäkkäisiin nähden.>Voidaan tietty kertoa, että ei se ihminen nyt ole sen kummempi ja ihmeellisempi, kuin muutkaat eliöt, mutta valhettahan ja asian turhaa kieltämistähän se vain on.>Kyllähän jokainen nyt tajuaa kun puhutaan "eläinkunnasta" ja sitten on ihminen. Jotain eroa näillä toki on ja minusta se ero on aika valtava.

Äänestä
  • Eli ihmisen ja simpanssin esivanhempi on enemmän ihmiselle sukua kuin simpanssi?
    Näinhän se sukulaisuudessa aina menee.
    Kumpi nyt on enemmän esivanhempansa kaltainen?

    Äänestä

  • En oikein saanut epätietoisuuteeni täysin poissulkevaa vastausta :(

    Miksi ei enää tapahdu "välimuotojen" sikiämistä? No kaikki kai ovat teorian mukaan kaikkien välimuotoja, mutta maallikkona ajattelisin, että miksi todisteina on vain kerrontaa, että näin se on tapahtunut, mutta sitä on niin vaikeaa havannoida luonnosta. Simpasseja on ollut varmaan aika kauan ja se, että niiden kerrotaan syntyneen omiksi lajekseen jostain yhteisestä kantaisästä ei varsinaisesti todista näin oikeasti tapahtuneen.

    Ja sitten tuo ihminen. Ensinnäkään en tuijota ollenkaan omaan napaani, paitsi sitä kaivaessa joskus. Uskon olevani Jumalan luoma ihminen. Ero eläinkuntaan on itselleni vain niin huomattava. Tunteet kaikkine kirjoineen, kielet, aistit, kulttuurit, taiteet, ja pahuus yksi erottavimmista. jne. jne..
    Minä kristittynä ja Jumalaan turvani laittavana ihmisenä tiedän olevani syntinen ja tämä syntisyys aiheuttaa kaiken pahan, mihin ihminen pystyy.

    Tietenkään ihminen ei ole teorianne mukaan mikään tavoitetila, mutta tässä sitä vaan ollaan ravintoketjun ja hallinnan huipulla. Bakteerit tietty ovat runsaslukuisin ja selviytymiskykyisin eliölaji mutta se, että ihminen olisi kehittynyt ensimmäisestä kopioitujasta on minusta aika kaukaa haettu selitys ihmisen ja muiden eliöiden synnylle. Tarvitaan jotain muuta ihan varmasti. Minulle se on Luoja, Jumala ja Vapahtaja. Armollinen ja rakastava Isä.

    Vaatii uskoa, uskoa evoluutioteoriaan. Vaatii myös uskoa uskoa Jumalaan, mutta Jumala on sen luvannut antaa, kun Häntä lähestymme. Miksi ihminen ei sitä kokeilisi. Kun Jumala sinuakin vetää, niin anna Hänelle mahdollisuus todistaa itsensä. Mitä pelkäät??

    Olen seurannut palstaa pitkään ja sinun kirjoituksistasi Illuminatus näkyy viha ja katkeruus Jumalaa ja uskovia kohtaan. Peität sen sillä, että olet kertomassa totuuttaa ateismista, mutta se on valitettavasti tuhoon tuomittu yritys. Siirry sinäkin voittajan puolelle.
    Jeesus on jo voittanut ja sen todistaa Häneen turvansa laittaneiden kasvava joukko. Jeesusta on yritetty ja yritetään edelleen selittää jos millä asialla, mutta Hänen Kuninkuutensa pysyy ikuisesti. Kun Hän kerran käveli maan päällä ihmisenä Häntä vihattiin ja Hänet tapettiin. Niin varmasti kävisi myös tänäpäivänä, jos Hän saapuisi vasta nyt ensimmäisen kerran. Ihminen ei muutu, vaikka monet toitottavat rakkauden ja ihmisen hyvyyden nimeen. Uusia raakuksia syntyy aina ja ihminen on paha, vaikka onkin olevinaan sivistynyt. Myös uskovat pystyvät pahaan, mutta siitä ei voi syyttää Vapahtajaamme, vaan se on aina ihmisen oma valinta. Evoluutionne ei ainakaan ihmisen pahuuden kohdalla ole saanut aikaan muutosta parempaan.

    Jeesus rakastaa myös sinua Illuminatus ja myös sinua, joka tätä viestiä luet.

    Puhdas ja oikea vastarakkaus syntyy valinnanvapaudesta.

    Kiitos.

    Äänestä

  • onko näin kirjoitti:

    Eli ihmisen ja simpanssin esivanhempi on enemmän ihmiselle sukua kuin simpanssi?
    Näinhän se sukulaisuudessa aina menee.
    Kumpi nyt on enemmän esivanhempansa kaltainen?

    "Eli ihmisen ja simpanssin esivanhempi on enemmän ihmiselle sukua kuin simpanssi?
    Näinhän se sukulaisuudessa aina menee. "

    Miten niin?

    Onko serkkusi läheisempää sukua isoisällesi kuin sinä?

    Äänestä

  • simihminen kirjoitti:

    En oikein saanut epätietoisuuteeni täysin poissulkevaa vastausta :(

    Jälleen yksi hihhuli kaupustelemassa vähän käytettyjä jeesuksia...

    Miksi kuvittelet, että välimuotoja eri nykyisten lajien ja uusien tulevien lajien välillä ei olisi kehittymässä?

    Se, että maailma tuntuu sinusta ihmeelliseltä, jopa pelottavalta on *ainoastaan* osoitus omasta tietämättömyydestäsi.

    Se, että väität vaadittavan "uskoa" uskoa evoluutioteoriaan on osoitus sekä tietämättömyydestäsi, että henkisestä laiskuudestasi ja henkisestä epärehellisyydestäsi.

    Evoluutioteorian hyväksyminen edellyttää ainoastaan koulutusta, ei muuta.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Nyt menit vipuun.

    #####Onko serkkusi läheisempää sukua isoisällesi kuin sinä?####

    Asetat vertailun väärin!
    Oikein olisi verrata ihmistä esivanhempaan ja serkkuunsa simpanssiin.
    Ihmisen tulee olla lähempänä isoisäänsä kuin serkkuaan sillä isoisäsi kanssa olet 1/4 sukulainen ja serkkusi kanssa 1/16 sukulainen.

    Viesti alkoi ihan asiallisesti ja lupaavasti, mutta ei hirveän kauaa taas kestänyt että touhu meni uskonnolliseksi paatokseksi ja hurmiolliseksi saarnaamiseksi.

    Mistä sinä tiedät että juuri sinun jumala on se ainoa oikea? Maailmassa on kuusi miljardia ihmistä, joista jokainen tietää olevansa vielä enemmän oikeassa kuin sinä. Islaminuskoiset tietää sinun menevän helvettiin, hindut on paljon enemmän oikeassa kuin sinä.

    Miksi ei enää tapahdu "välimuotojen" sikiämistä? Mitähän nyt sitten tuolla tarkoitat? Että luonnossa ei tapahdu lajiutumista (tapahtuu), että eri lajeilla ei olisi ominaisuuksia toisista eläinryhmistä (on) vai mitä ihmettä? Että yhtäkkiä koira synnyttäisi kissan? Pitäisikö tuollaisella sinun mainitsemalla välimuodolla olla kyltti kaulassa jossa lukee "välimuoto, transitional form, och det samma på svenska"?

    "Evoluutionne ei ainakaan ihmisen pahuuden kohdalla ole saanut aikaan muutosta parempaan. "

    Voi herran jestas sentään... Oletko sinä ihan vakavissasi?

    Eli tuo epätietoisuuden täysin poissulkeva vastaus olisi ollut "ei evoluutiota oikeasti tapahdu, ihan vaan kaikki maailman biologit ovat pienissä pirullisissa päissään päättäneet kusettaa ihmisiä, kyllä se kristillinen, ihmisiä massoittain murhaava höyrypää on se oikea vastaus".

    Ikävä tuottaa pettymys, evoluutio ei ole mikään entiteetti joka antaa sinulle vastauksia elämän "suuriin kysymyksiin", mikä on sinun tarkoitus (ellei sitten biologian vastaus riitä; lisääntyä ja jatkaa sukua) ja minne olet menossa (sinustakin tulee madon ruokaa). Evoluutio on "ainoastaan" luonnossa havaittava fakta, joka on saanut aikaan nykyisen biodiversiteetin ja jos pääsisit kurkistamaan miljoonan vuoden päähän, muokannut nykyisistä kasveista ja eläimistä jotain muuta.

    Äänestä

  • onko näin kirjoitti:

    Eli ihmisen ja simpanssin esivanhempi on enemmän ihmiselle sukua kuin simpanssi?
    Näinhän se sukulaisuudessa aina menee.
    Kumpi nyt on enemmän esivanhempansa kaltainen?

    >>Eli ihmisen ja simpanssin esivanhempi on enemmän ihmiselle sukua kuin simpanssi?>Kumpi nyt on enemmän esivanhempansa kaltainen?

    Äänestä

  • simihminen kirjoitti:

    En oikein saanut epätietoisuuteeni täysin poissulkevaa vastausta :(

    Miksi ei enää tapahdu "välimuotojen" sikiämistä? No kaikki kai ovat teorian mukaan kaikkien välimuotoja, mutta maallikkona ajattelisin, että miksi todisteina on vain kerrontaa, että näin se on tapahtunut, mutta sitä on niin vaikeaa havannoida luonnosta. Simpasseja on ollut varmaan aika kauan ja se, että niiden kerrotaan syntyneen omiksi lajekseen jostain yhteisestä kantaisästä ei varsinaisesti todista näin oikeasti tapahtuneen.

    Ja sitten tuo ihminen. Ensinnäkään en tuijota ollenkaan omaan napaani, paitsi sitä kaivaessa joskus. Uskon olevani Jumalan luoma ihminen. Ero eläinkuntaan on itselleni vain niin huomattava. Tunteet kaikkine kirjoineen, kielet, aistit, kulttuurit, taiteet, ja pahuus yksi erottavimmista. jne. jne..
    Minä kristittynä ja Jumalaan turvani laittavana ihmisenä tiedän olevani syntinen ja tämä syntisyys aiheuttaa kaiken pahan, mihin ihminen pystyy.

    Tietenkään ihminen ei ole teorianne mukaan mikään tavoitetila, mutta tässä sitä vaan ollaan ravintoketjun ja hallinnan huipulla. Bakteerit tietty ovat runsaslukuisin ja selviytymiskykyisin eliölaji mutta se, että ihminen olisi kehittynyt ensimmäisestä kopioitujasta on minusta aika kaukaa haettu selitys ihmisen ja muiden eliöiden synnylle. Tarvitaan jotain muuta ihan varmasti. Minulle se on Luoja, Jumala ja Vapahtaja. Armollinen ja rakastava Isä.

    Vaatii uskoa, uskoa evoluutioteoriaan. Vaatii myös uskoa uskoa Jumalaan, mutta Jumala on sen luvannut antaa, kun Häntä lähestymme. Miksi ihminen ei sitä kokeilisi. Kun Jumala sinuakin vetää, niin anna Hänelle mahdollisuus todistaa itsensä. Mitä pelkäät??

    Olen seurannut palstaa pitkään ja sinun kirjoituksistasi Illuminatus näkyy viha ja katkeruus Jumalaa ja uskovia kohtaan. Peität sen sillä, että olet kertomassa totuuttaa ateismista, mutta se on valitettavasti tuhoon tuomittu yritys. Siirry sinäkin voittajan puolelle.
    Jeesus on jo voittanut ja sen todistaa Häneen turvansa laittaneiden kasvava joukko. Jeesusta on yritetty ja yritetään edelleen selittää jos millä asialla, mutta Hänen Kuninkuutensa pysyy ikuisesti. Kun Hän kerran käveli maan päällä ihmisenä Häntä vihattiin ja Hänet tapettiin. Niin varmasti kävisi myös tänäpäivänä, jos Hän saapuisi vasta nyt ensimmäisen kerran. Ihminen ei muutu, vaikka monet toitottavat rakkauden ja ihmisen hyvyyden nimeen. Uusia raakuksia syntyy aina ja ihminen on paha, vaikka onkin olevinaan sivistynyt. Myös uskovat pystyvät pahaan, mutta siitä ei voi syyttää Vapahtajaamme, vaan se on aina ihmisen oma valinta. Evoluutionne ei ainakaan ihmisen pahuuden kohdalla ole saanut aikaan muutosta parempaan.

    Jeesus rakastaa myös sinua Illuminatus ja myös sinua, joka tätä viestiä luet.

    Puhdas ja oikea vastarakkaus syntyy valinnanvapaudesta.

    Kiitos.

    >

    Ei ole vaikea havainnoida luonnosta, mutta kuten ymmärrät, muutokset ovat hitaita, joten emme voi nähdä muutoksia vielä yhden - kahden sukupolven aikana. Siksi turvaudutaan historialliseen dataan, jota saadaan esim. fossiileista. Tässä on mielestäni erinomaisen hyvä kuvasarja ihmisen ja apinan välimuodoista: http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/hominids.html (ja ne menevät aikajanalla säännönmukaisesti, että lähinnä nykyihmistä on myös eniten nykyihmistä muistuttavat fossiilit) ! Siis tosiaan välimuotoja on ollut eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö nykyisetkin eläilajit olisi muutoksen kourissa (mutta tosiaan muutos on hidas prosessi, jonka havaitseminen edellyttää pitkiä aikoja).

    >

    Onhan se melkoisen hurja väite noin äkkiseltään, mutta sitten kun tarkastellaan todisteita, niin huomataan tuo kehityskulku fossiileista (ja sen ajallinen täydellinen säännönmukaisuus) ja sitten vielä nykyisten eliöiden DNA:n samankaltaisuudet (ERV:t !) ja luokitukset sukulaisuussuhteiden mukaisesti. Ei siihen oikein enää jää arvailuille sijaa, jos tosiaan tutustuu todistusaineistoon. Itse asiassa se tutustuminen niihin ihan aitoihin todisteisiin (siis mihin teoria nojaa) taitaa olla evoluutioteorian epäilijöille ja vastustajille se suurin ongelma: kuvitellaan teorian olevan vain arvauksia tms., mutta kun näin ei olekaan.

    >

    Itse asiassa, ei.

    >

    Itse asiassa Allahiin turvaa nykyisin eniten ihmisiä (nopeimmin kasvava usko), joten eikös Allah sittenkin vie voiton. Mikset muuten uskalla antaa Allahin todistaa itseään Sinulle ? Mikset sitä kokeilisi ? Mitä pelkäät ?

    Äänestä

  • onko näin kirjoitti:

    Eli ihmisen ja simpanssin esivanhempi on enemmän ihmiselle sukua kuin simpanssi?
    Näinhän se sukulaisuudessa aina menee.
    Kumpi nyt on enemmän esivanhempansa kaltainen?

    ...simpanssin kehityslinjassa on fiksautunut enemmän muutoksia kuin ihmisen kehityslinjassa. Simpanssi onkin siis yllättäen muuttunut geneettisesti enemmän kuin ihminen. Näennäinen paradoksi katoaa kun otetaan huomioon, että genotyypin eroavuus ei käänny suoraan fenotyypin eroavuuksiksi eli suuri muutos yhdessä geenissä voi tuottaa suuremman eroavuuden fenotyypissä kuin jotkin toiset kolme muuttunutta geeniä.

    Äänestä

  • simihminen kirjoitti:

    En oikein saanut epätietoisuuteeni täysin poissulkevaa vastausta :(

    Miksi ei enää tapahdu "välimuotojen" sikiämistä? No kaikki kai ovat teorian mukaan kaikkien välimuotoja, mutta maallikkona ajattelisin, että miksi todisteina on vain kerrontaa, että näin se on tapahtunut, mutta sitä on niin vaikeaa havannoida luonnosta. Simpasseja on ollut varmaan aika kauan ja se, että niiden kerrotaan syntyneen omiksi lajekseen jostain yhteisestä kantaisästä ei varsinaisesti todista näin oikeasti tapahtuneen.

    Ja sitten tuo ihminen. Ensinnäkään en tuijota ollenkaan omaan napaani, paitsi sitä kaivaessa joskus. Uskon olevani Jumalan luoma ihminen. Ero eläinkuntaan on itselleni vain niin huomattava. Tunteet kaikkine kirjoineen, kielet, aistit, kulttuurit, taiteet, ja pahuus yksi erottavimmista. jne. jne..
    Minä kristittynä ja Jumalaan turvani laittavana ihmisenä tiedän olevani syntinen ja tämä syntisyys aiheuttaa kaiken pahan, mihin ihminen pystyy.

    Tietenkään ihminen ei ole teorianne mukaan mikään tavoitetila, mutta tässä sitä vaan ollaan ravintoketjun ja hallinnan huipulla. Bakteerit tietty ovat runsaslukuisin ja selviytymiskykyisin eliölaji mutta se, että ihminen olisi kehittynyt ensimmäisestä kopioitujasta on minusta aika kaukaa haettu selitys ihmisen ja muiden eliöiden synnylle. Tarvitaan jotain muuta ihan varmasti. Minulle se on Luoja, Jumala ja Vapahtaja. Armollinen ja rakastava Isä.

    Vaatii uskoa, uskoa evoluutioteoriaan. Vaatii myös uskoa uskoa Jumalaan, mutta Jumala on sen luvannut antaa, kun Häntä lähestymme. Miksi ihminen ei sitä kokeilisi. Kun Jumala sinuakin vetää, niin anna Hänelle mahdollisuus todistaa itsensä. Mitä pelkäät??

    Olen seurannut palstaa pitkään ja sinun kirjoituksistasi Illuminatus näkyy viha ja katkeruus Jumalaa ja uskovia kohtaan. Peität sen sillä, että olet kertomassa totuuttaa ateismista, mutta se on valitettavasti tuhoon tuomittu yritys. Siirry sinäkin voittajan puolelle.
    Jeesus on jo voittanut ja sen todistaa Häneen turvansa laittaneiden kasvava joukko. Jeesusta on yritetty ja yritetään edelleen selittää jos millä asialla, mutta Hänen Kuninkuutensa pysyy ikuisesti. Kun Hän kerran käveli maan päällä ihmisenä Häntä vihattiin ja Hänet tapettiin. Niin varmasti kävisi myös tänäpäivänä, jos Hän saapuisi vasta nyt ensimmäisen kerran. Ihminen ei muutu, vaikka monet toitottavat rakkauden ja ihmisen hyvyyden nimeen. Uusia raakuksia syntyy aina ja ihminen on paha, vaikka onkin olevinaan sivistynyt. Myös uskovat pystyvät pahaan, mutta siitä ei voi syyttää Vapahtajaamme, vaan se on aina ihmisen oma valinta. Evoluutionne ei ainakaan ihmisen pahuuden kohdalla ole saanut aikaan muutosta parempaan.

    Jeesus rakastaa myös sinua Illuminatus ja myös sinua, joka tätä viestiä luet.

    Puhdas ja oikea vastarakkaus syntyy valinnanvapaudesta.

    Kiitos.

    Raamatun perusteella sukulaisuus on merkityksellistä vain Aadamin ja nykyihmisen välissä.
    Mikään tuon sukulaisuuden ulkopuolella oleva ei vaikuta mitenkään Raamatun perusteluun.
    Raamattu puhuu ihmisen historiasta 6000 vuoden ajalta ja sekin alkuosaltaan yhden ihmisen ollessa esivanhempi niille, joita sukulaisuus seuraa.
    Ja tätä sukua ihmiset ovat nytkin.
    Mikäli on oletettavaa, että tätä aiemmin on ollut ihmisennäköisiä, he eivät kuulu Raamatun kerronnan piiriin.¨
    Raamattu näet asettaa tarkan kriteerin nimenomaan sukulaisuudelle.
    Eikä tähän puoleen evoluutioteorian kannattajien kirves ole purrut.

    Äänestä

  • (hykertelee pilkallisesti) kirjoitti:

    Nyt menit vipuun.

    #####Onko serkkusi läheisempää sukua isoisällesi kuin sinä?####

    Asetat vertailun väärin!
    Oikein olisi verrata ihmistä esivanhempaan ja serkkuunsa simpanssiin.
    Ihmisen tulee olla lähempänä isoisäänsä kuin serkkuaan sillä isoisäsi kanssa olet 1/4 sukulainen ja serkkusi kanssa 1/16 sukulainen.

    "Asetat vertailun väärin!
    Oikein olisi verrata ihmistä esivanhempaan ja serkkuunsa simpanssiin. "

    Miten niin?

    Tuo on ilmeisestikin aitoa kretinististä logiikkaa.

    Sinun ja serkkusi yhteinen kantaisä on isoisäsi, ja olette serkkusi kanssa yhtä läheistä sukua isoisällesi ja päinvastoin.

    Äänestä

  • simihminen kirjoitti:

    En oikein saanut epätietoisuuteeni täysin poissulkevaa vastausta :(

    Miksi ei enää tapahdu "välimuotojen" sikiämistä? No kaikki kai ovat teorian mukaan kaikkien välimuotoja, mutta maallikkona ajattelisin, että miksi todisteina on vain kerrontaa, että näin se on tapahtunut, mutta sitä on niin vaikeaa havannoida luonnosta. Simpasseja on ollut varmaan aika kauan ja se, että niiden kerrotaan syntyneen omiksi lajekseen jostain yhteisestä kantaisästä ei varsinaisesti todista näin oikeasti tapahtuneen.

    Ja sitten tuo ihminen. Ensinnäkään en tuijota ollenkaan omaan napaani, paitsi sitä kaivaessa joskus. Uskon olevani Jumalan luoma ihminen. Ero eläinkuntaan on itselleni vain niin huomattava. Tunteet kaikkine kirjoineen, kielet, aistit, kulttuurit, taiteet, ja pahuus yksi erottavimmista. jne. jne..
    Minä kristittynä ja Jumalaan turvani laittavana ihmisenä tiedän olevani syntinen ja tämä syntisyys aiheuttaa kaiken pahan, mihin ihminen pystyy.

    Tietenkään ihminen ei ole teorianne mukaan mikään tavoitetila, mutta tässä sitä vaan ollaan ravintoketjun ja hallinnan huipulla. Bakteerit tietty ovat runsaslukuisin ja selviytymiskykyisin eliölaji mutta se, että ihminen olisi kehittynyt ensimmäisestä kopioitujasta on minusta aika kaukaa haettu selitys ihmisen ja muiden eliöiden synnylle. Tarvitaan jotain muuta ihan varmasti. Minulle se on Luoja, Jumala ja Vapahtaja. Armollinen ja rakastava Isä.

    Vaatii uskoa, uskoa evoluutioteoriaan. Vaatii myös uskoa uskoa Jumalaan, mutta Jumala on sen luvannut antaa, kun Häntä lähestymme. Miksi ihminen ei sitä kokeilisi. Kun Jumala sinuakin vetää, niin anna Hänelle mahdollisuus todistaa itsensä. Mitä pelkäät??

    Olen seurannut palstaa pitkään ja sinun kirjoituksistasi Illuminatus näkyy viha ja katkeruus Jumalaa ja uskovia kohtaan. Peität sen sillä, että olet kertomassa totuuttaa ateismista, mutta se on valitettavasti tuhoon tuomittu yritys. Siirry sinäkin voittajan puolelle.
    Jeesus on jo voittanut ja sen todistaa Häneen turvansa laittaneiden kasvava joukko. Jeesusta on yritetty ja yritetään edelleen selittää jos millä asialla, mutta Hänen Kuninkuutensa pysyy ikuisesti. Kun Hän kerran käveli maan päällä ihmisenä Häntä vihattiin ja Hänet tapettiin. Niin varmasti kävisi myös tänäpäivänä, jos Hän saapuisi vasta nyt ensimmäisen kerran. Ihminen ei muutu, vaikka monet toitottavat rakkauden ja ihmisen hyvyyden nimeen. Uusia raakuksia syntyy aina ja ihminen on paha, vaikka onkin olevinaan sivistynyt. Myös uskovat pystyvät pahaan, mutta siitä ei voi syyttää Vapahtajaamme, vaan se on aina ihmisen oma valinta. Evoluutionne ei ainakaan ihmisen pahuuden kohdalla ole saanut aikaan muutosta parempaan.

    Jeesus rakastaa myös sinua Illuminatus ja myös sinua, joka tätä viestiä luet.

    Puhdas ja oikea vastarakkaus syntyy valinnanvapaudesta.

    Kiitos.

    >> Simpasseja on ollut varmaan aika kauan ja se, että niiden kerrotaan syntyneen omiksi lajekseen jostain yhteisestä kantaisästä ei varsinaisesti todista näin oikeasti tapahtuneen.>Ja sitten tuo ihminen. Ensinnäkään en tuijota ollenkaan omaan napaani, paitsi sitä kaivaessa joskus. Uskon olevani Jumalan luoma ihminen. Ero eläinkuntaan on itselleni vain niin huomattava. Tunteet kaikkine kirjoineen, kielet, aistit, kulttuurit, taiteet, ja pahuus yksi erottavimmista. jne. jne..
    Minä kristittynä ja Jumalaan turvani laittavana ihmisenä tiedän olevani syntinen ja tämä syntisyys aiheuttaa kaiken pahan, mihin ihminen pystyy. >Tietenkään ihminen ei ole teorianne mukaan mikään tavoitetila, mutta tässä sitä vaan ollaan ravintoketjun ja hallinnan huipulla.>Bakteerit tietty ovat runsaslukuisin ja selviytymiskykyisin eliölaji mutta se, että ihminen olisi kehittynyt ensimmäisestä kopioitujasta on minusta aika kaukaa haettu selitys ihmisen ja muiden eliöiden synnylle.> Tarvitaan jotain muuta ihan varmasti. Minulle se on Luoja, Jumala ja Vapahtaja. Armollinen ja rakastava Isä.>Vaatii uskoa, uskoa evoluutioteoriaan. Vaatii myös uskoa uskoa Jumalaan, mutta Jumala on sen luvannut antaa, kun Häntä lähestymme. Miksi ihminen ei sitä kokeilisi. Kun Jumala sinuakin vetää, niin anna Hänelle mahdollisuus todistaa itsensä. Mitä pelkäät?? >Olen seurannut palstaa pitkään ja sinun kirjoituksistasi Illuminatus näkyy viha ja katkeruus Jumalaa ja uskovia kohtaan. >Peität sen sillä, että olet kertomassa totuuttaa ateismista, mutta se on valitettavasti tuhoon tuomittu yritys. Siirry sinäkin voittajan puolelle. >Jeesus on jo voittanut ja sen todistaa Häneen turvansa laittaneiden kasvava joukko.> Jeesusta on yritetty ja yritetään edelleen selittää jos millä asialla, mutta Hänen Kuninkuutensa pysyy ikuisesti. Kun Hän kerran käveli maan päällä ihmisenä Häntä vihattiin ja Hänet tapettiin. Niin varmasti kävisi myös tänäpäivänä, jos Hän saapuisi vasta nyt ensimmäisen kerran. Ihminen ei muutu, vaikka monet toitottavat rakkauden ja ihmisen hyvyyden nimeen. Uusia raakuksia syntyy aina ja ihminen on paha, vaikka onkin olevinaan sivistynyt. Myös uskovat pystyvät pahaan, mutta siitä ei voi syyttää Vapahtajaamme, vaan se on aina ihmisen oma valinta. Evoluutionne ei ainakaan ihmisen pahuuden kohdalla ole saanut aikaan muutosta parempaan. >Jeesus rakastaa myös sinua Illuminatus ja myös sinua, joka tätä viestiä luet. >Puhdas ja oikea vastarakkaus syntyy valinnanvapaudesta.

    Sinä alat puhua eri asiasta.
    Kyse on siitä, kumpi, esivanhempi vaiko serkku on läheisempi sukulainen.
    Ja ihmisen ja simpanssin oletettu esivanhempi olisi lähesempi sukulainen ihmiselle kuin simpanssi.
    Ja saman kaavan mukaan kirjoissa esitelty sukuketju simpanssista ihmiseen on täysin harhaanjohtava.

    Katso itse oikealla "evoluutio-logossa >>
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisen_evoluutio

    Senmukaan ihmisen ulkomuoto on muuttunut simpanssinnäköisestä ihmiseksi mutta miksi simpanssi sitten ei olisi muuttunut yhtä paljon, jos kummatkin ovat yhtä kaukaiset esivanhemmilleen?
    Yhteisen esivanhemman oletettu lähtöulkonäkö ei siis voi pitää paikkaansa!

    Äänestä

  • kierrät kirjoitti:

    Ihmisillä ja simpansseilla on yhteinen esi-isä. Ihmiset ovat muuttuneet ulkonäöltään enemmän kuin simpanssit, koska ihmsiet ovat siirtyneet erilaisiin ympäristöihin, kun taas simpanssit ovat pysyneet samassa habitaatissa kuin esi-isänsä. Ulkomuodon muutos on seuraus luonnonvalinnasta eikä mikään itseismuuttuja.

    Ihmisen ja simpanssin esi-isä on juuri yhtä paljon sukua ihmiselle kuin simpanssillekin.

    Missään krijassa ei väitetä, että simpanssi olisi ihmisen esi-isä, ellei kyseessä ole jokin kreationistien huuhaa-opus.

    Äänestä

  • simihminen kirjoitti:

    En oikein saanut epätietoisuuteeni täysin poissulkevaa vastausta :(

    Miksi ei enää tapahdu "välimuotojen" sikiämistä? No kaikki kai ovat teorian mukaan kaikkien välimuotoja, mutta maallikkona ajattelisin, että miksi todisteina on vain kerrontaa, että näin se on tapahtunut, mutta sitä on niin vaikeaa havannoida luonnosta. Simpasseja on ollut varmaan aika kauan ja se, että niiden kerrotaan syntyneen omiksi lajekseen jostain yhteisestä kantaisästä ei varsinaisesti todista näin oikeasti tapahtuneen.

    Ja sitten tuo ihminen. Ensinnäkään en tuijota ollenkaan omaan napaani, paitsi sitä kaivaessa joskus. Uskon olevani Jumalan luoma ihminen. Ero eläinkuntaan on itselleni vain niin huomattava. Tunteet kaikkine kirjoineen, kielet, aistit, kulttuurit, taiteet, ja pahuus yksi erottavimmista. jne. jne..
    Minä kristittynä ja Jumalaan turvani laittavana ihmisenä tiedän olevani syntinen ja tämä syntisyys aiheuttaa kaiken pahan, mihin ihminen pystyy.

    Tietenkään ihminen ei ole teorianne mukaan mikään tavoitetila, mutta tässä sitä vaan ollaan ravintoketjun ja hallinnan huipulla. Bakteerit tietty ovat runsaslukuisin ja selviytymiskykyisin eliölaji mutta se, että ihminen olisi kehittynyt ensimmäisestä kopioitujasta on minusta aika kaukaa haettu selitys ihmisen ja muiden eliöiden synnylle. Tarvitaan jotain muuta ihan varmasti. Minulle se on Luoja, Jumala ja Vapahtaja. Armollinen ja rakastava Isä.

    Vaatii uskoa, uskoa evoluutioteoriaan. Vaatii myös uskoa uskoa Jumalaan, mutta Jumala on sen luvannut antaa, kun Häntä lähestymme. Miksi ihminen ei sitä kokeilisi. Kun Jumala sinuakin vetää, niin anna Hänelle mahdollisuus todistaa itsensä. Mitä pelkäät??

    Olen seurannut palstaa pitkään ja sinun kirjoituksistasi Illuminatus näkyy viha ja katkeruus Jumalaa ja uskovia kohtaan. Peität sen sillä, että olet kertomassa totuuttaa ateismista, mutta se on valitettavasti tuhoon tuomittu yritys. Siirry sinäkin voittajan puolelle.
    Jeesus on jo voittanut ja sen todistaa Häneen turvansa laittaneiden kasvava joukko. Jeesusta on yritetty ja yritetään edelleen selittää jos millä asialla, mutta Hänen Kuninkuutensa pysyy ikuisesti. Kun Hän kerran käveli maan päällä ihmisenä Häntä vihattiin ja Hänet tapettiin. Niin varmasti kävisi myös tänäpäivänä, jos Hän saapuisi vasta nyt ensimmäisen kerran. Ihminen ei muutu, vaikka monet toitottavat rakkauden ja ihmisen hyvyyden nimeen. Uusia raakuksia syntyy aina ja ihminen on paha, vaikka onkin olevinaan sivistynyt. Myös uskovat pystyvät pahaan, mutta siitä ei voi syyttää Vapahtajaamme, vaan se on aina ihmisen oma valinta. Evoluutionne ei ainakaan ihmisen pahuuden kohdalla ole saanut aikaan muutosta parempaan.

    Jeesus rakastaa myös sinua Illuminatus ja myös sinua, joka tätä viestiä luet.

    Puhdas ja oikea vastarakkaus syntyy valinnanvapaudesta.

    Kiitos.

    Bakteerin kannalta olet ravintoalusta.

    Äänestä

  • """ Sanotaan nyt vielä kerran vaikkei pitäisi enää olla tarvetta: ihmisellä ja simpansseilla on *yhteinen edeltäjä*, ne eivät ole toistensa edeltäjiä."""

    Oletko aivan varma, että kaikki evolutionistit ovat kanssasi samaa mieltä ?

    """Ei ole, mutta ei ihminen ole mikään tavoitetila"""

    Ymmärrän kantasi, kaikille ei moraali sovi :D

    """Kumpaakaan "tuotantolinjaa" ei ole suljettu vaan elämä kehittyy edelleen..."""

    Miten tuo kehitys on havaittavissa ?

    """ympäristöön on sopeuduttava jatkossakin."""

    Kyllä ja rappeutumissopeutumista tapahtuu edelleen.

    """On"""

    Mikä todistaa väitteesi oikeaksi ?

    """Koska se on vain perusteeton uskomus. Todisteiden valossa ihminen on kehittynyt aiemmista lajeista""""

    Höpiset taas uskomuksiasi, mikään ei viittaa siihen. Anna esimerkki puolivalmiista ihmisestä, niin me otamme sinun lausuntosi vakavasti.

    """Mistä hyppäyksestä?"""

    Evolutiivisestä aikahypystä :)

    """ Kehitys on ollut asteittaista ja sen nopeus vaihtelee."""

    Ja todisteet olivat ?

    """Maapallon todellisia valtiaita ovat bakteerit. Ne tulevat jatkamaan eloaan täällä vielä kauan sen jälkeen. kun ihminen on lajina kadonnut."""

    Ehkäpä mielikuvitusmaailmassasi onkin niin, mutta todellisuus on toisenlainen. Missä ne bakteerit asustaa ku tää pallo roihahtaa ?

    """Ihminen on kyllä erinomaisen hyvin näihin olosuhteisiin sopeutunut eläin, mutta tilanne muuttuu kyllä."""

    Ehkäpä evolutionisti on eläin, mutta me kreationistit olemme ihmisiä.

    """ Odotas kun tulee vaikka seuraava riittävän suuren tulivuoren purkaus tai maapallolle tömähtää riittävän suuri asteroidi - myös sopiva kulkutauti voi ratkaista luonnon ihmisongelman. """

    Toive ajattelua illuminatus, pelkkää toiveajattelua. Kristuksen paluu ratkaisee kaikki ongelmat, sillä koko luomakunta odottaa Hänen paluutaan.

    Odotas kun tulee vaikka seuraava riittävän suuren tulivuoren purkaus tai maapallolle tömähtää riittävän suuri asteroidi - myös sopiva kulkutauti voi ratkaista luonnon ihmisongelman.

    """Ihminen on siis täysin vallitsevien olosuhteiden armoilla."""

    Ihminen rypee synnissä, eikä halua ottaa Kristuksen tarjoamaa armoa vastaan.

    """Eron harha syntyy siitä, että tuijotat vain omaa napaasi ja kuvittelet olevasi muun luonnon yläpuolella. Newsflash: et ole - olet osa luontoa ja siitä täysin riippuvainen."""

    Harhainen evoluutiouskomus yrittää tehdä ihmisistä moraalittoman eläimen tasolla irstailevan kauhistuksen, mutta Jumalan armo haluaa vapauttaa hänet uudelleen ihmisarvonmukaiseen Kristus elämään...

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    """ Sanotaan nyt vielä kerran vaikkei pitäisi enää olla tarvetta: ihmisellä ja simpansseilla on *yhteinen edeltäjä*, ne eivät ole toistensa edeltäjiä."""

    sinä olet tyhmä kuin saapas, sinulle on aivan turha vastata mitään järkevää, et sitä ymmärrä kuitenkaan.

    ehkä on parempi vaan että menet vaan kavereidesi kanssa taas kaatuilemaan ja rukoilemaan kielillä. raappooppaappiipapdooooppiiippaaa repapidpppaaa!

    Äänestä

  • vielä puuttuu kirjoitti:

    >

    Ei ole vaikea havainnoida luonnosta, mutta kuten ymmärrät, muutokset ovat hitaita, joten emme voi nähdä muutoksia vielä yhden - kahden sukupolven aikana. Siksi turvaudutaan historialliseen dataan, jota saadaan esim. fossiileista. Tässä on mielestäni erinomaisen hyvä kuvasarja ihmisen ja apinan välimuodoista: http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/hominids.html (ja ne menevät aikajanalla säännönmukaisesti, että lähinnä nykyihmistä on myös eniten nykyihmistä muistuttavat fossiilit) ! Siis tosiaan välimuotoja on ollut eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö nykyisetkin eläilajit olisi muutoksen kourissa (mutta tosiaan muutos on hidas prosessi, jonka havaitseminen edellyttää pitkiä aikoja).

    >

    Onhan se melkoisen hurja väite noin äkkiseltään, mutta sitten kun tarkastellaan todisteita, niin huomataan tuo kehityskulku fossiileista (ja sen ajallinen täydellinen säännönmukaisuus) ja sitten vielä nykyisten eliöiden DNA:n samankaltaisuudet (ERV:t !) ja luokitukset sukulaisuussuhteiden mukaisesti. Ei siihen oikein enää jää arvailuille sijaa, jos tosiaan tutustuu todistusaineistoon. Itse asiassa se tutustuminen niihin ihan aitoihin todisteisiin (siis mihin teoria nojaa) taitaa olla evoluutioteorian epäilijöille ja vastustajille se suurin ongelma: kuvitellaan teorian olevan vain arvauksia tms., mutta kun näin ei olekaan.

    >

    Itse asiassa, ei.

    >

    Itse asiassa Allahiin turvaa nykyisin eniten ihmisiä (nopeimmin kasvava usko), joten eikös Allah sittenkin vie voiton. Mikset muuten uskalla antaa Allahin todistaa itseään Sinulle ? Mikset sitä kokeilisi ? Mitä pelkäät ?

    Tuo talkkislista on vanha ku taivas :D

    ######http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/hominids.html (ja ne menevät aikajanalla säännönmukaisesti, että lähinnä nykyihmistä on myös eniten nykyihmistä muistuttavat fossiilit)#####
    MUISTUTTAVATKO NYKYIHMISET MIELESTÄSI FOSSIILEITA?
    Taidat olla melkoinen fossiili itsekin?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Tuo talkkislista on vanha ku taivas :D

    "Tuo talkkislista on vanha ku taivas..."
    Sanoo henkilö, joka uskoo, että 3000 vuotta vanha paimentolaistaru on luonnontieteellinen totuus.

    On se jännä.

    Äänestä

  • kierrät kirjoitti:

    Sinä alat puhua eri asiasta.
    Kyse on siitä, kumpi, esivanhempi vaiko serkku on läheisempi sukulainen.
    Ja ihmisen ja simpanssin oletettu esivanhempi olisi lähesempi sukulainen ihmiselle kuin simpanssi.
    Ja saman kaavan mukaan kirjoissa esitelty sukuketju simpanssista ihmiseen on täysin harhaanjohtava.

    Katso itse oikealla "evoluutio-logossa >>
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisen_evoluutio

    Senmukaan ihmisen ulkomuoto on muuttunut simpanssinnäköisestä ihmiseksi mutta miksi simpanssi sitten ei olisi muuttunut yhtä paljon, jos kummatkin ovat yhtä kaukaiset esivanhemmilleen?
    Yhteisen esivanhemman oletettu lähtöulkonäkö ei siis voi pitää paikkaansa!

    "Senmukaan ihmisen ulkomuoto on muuttunut simpanssinnäköisestä ihmiseksi mutta miksi simpanssi sitten ei olisi muuttunut yhtä paljon, jos kummatkin ovat yhtä kaukaiset esivanhemmilleen?"

    Lajien "samannäköisyyden" vertaaminen objektiivisesti on kovin vaikeaa, jos yhtenä vertailtavana lajina on oma laji eli ihminen. Kyse on vastaavasta ilmiöstä kuin siinä, että suomalaisista kaikki kiinalaiset ovat saman näköisiä ja kiinalaisten mielesätä länsimaalaia on vaikea erottaa toisistaan. Mitä tutumpiin piirteisiin verrataan, sitä tarkemmin nähdään erot.

    Valitettavasti meillä ei ole tapaa selvittää ovatko yhteisen esi-isämme rekonstruktiot simpanssien mielestä ollenkaan simpanssien näköisiä.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    """ Sanotaan nyt vielä kerran vaikkei pitäisi enää olla tarvetta: ihmisellä ja simpansseilla on *yhteinen edeltäjä*, ne eivät ole toistensa edeltäjiä."""

    Oletko aivan varma, että kaikki evolutionistit ovat kanssasi samaa mieltä ?

    """Ei ole, mutta ei ihminen ole mikään tavoitetila"""

    Ymmärrän kantasi, kaikille ei moraali sovi :D

    """Kumpaakaan "tuotantolinjaa" ei ole suljettu vaan elämä kehittyy edelleen..."""

    Miten tuo kehitys on havaittavissa ?

    """ympäristöön on sopeuduttava jatkossakin."""

    Kyllä ja rappeutumissopeutumista tapahtuu edelleen.

    """On"""

    Mikä todistaa väitteesi oikeaksi ?

    """Koska se on vain perusteeton uskomus. Todisteiden valossa ihminen on kehittynyt aiemmista lajeista""""

    Höpiset taas uskomuksiasi, mikään ei viittaa siihen. Anna esimerkki puolivalmiista ihmisestä, niin me otamme sinun lausuntosi vakavasti.

    """Mistä hyppäyksestä?"""

    Evolutiivisestä aikahypystä :)

    """ Kehitys on ollut asteittaista ja sen nopeus vaihtelee."""

    Ja todisteet olivat ?

    """Maapallon todellisia valtiaita ovat bakteerit. Ne tulevat jatkamaan eloaan täällä vielä kauan sen jälkeen. kun ihminen on lajina kadonnut."""

    Ehkäpä mielikuvitusmaailmassasi onkin niin, mutta todellisuus on toisenlainen. Missä ne bakteerit asustaa ku tää pallo roihahtaa ?

    """Ihminen on kyllä erinomaisen hyvin näihin olosuhteisiin sopeutunut eläin, mutta tilanne muuttuu kyllä."""

    Ehkäpä evolutionisti on eläin, mutta me kreationistit olemme ihmisiä.

    """ Odotas kun tulee vaikka seuraava riittävän suuren tulivuoren purkaus tai maapallolle tömähtää riittävän suuri asteroidi - myös sopiva kulkutauti voi ratkaista luonnon ihmisongelman. """

    Toive ajattelua illuminatus, pelkkää toiveajattelua. Kristuksen paluu ratkaisee kaikki ongelmat, sillä koko luomakunta odottaa Hänen paluutaan.

    Odotas kun tulee vaikka seuraava riittävän suuren tulivuoren purkaus tai maapallolle tömähtää riittävän suuri asteroidi - myös sopiva kulkutauti voi ratkaista luonnon ihmisongelman.

    """Ihminen on siis täysin vallitsevien olosuhteiden armoilla."""

    Ihminen rypee synnissä, eikä halua ottaa Kristuksen tarjoamaa armoa vastaan.

    """Eron harha syntyy siitä, että tuijotat vain omaa napaasi ja kuvittelet olevasi muun luonnon yläpuolella. Newsflash: et ole - olet osa luontoa ja siitä täysin riippuvainen."""

    Harhainen evoluutiouskomus yrittää tehdä ihmisistä moraalittoman eläimen tasolla irstailevan kauhistuksen, mutta Jumalan armo haluaa vapauttaa hänet uudelleen ihmisarvonmukaiseen Kristus elämään...

    Missä olet nähnyt väitteen siitä, että simpanssi olisi ihmisen edeltäjä?

    Miten moraali liittyy luonnossa havaittuihin ilmiöihin? Sellainen moraali näyttää ainakin kreationisteille sopivan, että valehdella saa ja vaikka jää kiinni voi valehdella lisää.

    Ihmisen kehitys on nähtävissä mm. siinä miten eri populaatioiden geeneihin on vaikuttanut ravintokulttuuri, jossa on eletty. Esimerkiksi maanviljely (=tärkkelyspitoinen ravinto), paimentolaisuus (=laktoositoleranssi), viininviljely (=alkoholinsieto) jne.

    Evoluution todisteet on sinulle monta kertaa tarjottu eri paketeissa etkä pysty niihin vastaamaan kuin jonkun fundamenttalistiveljesi mielipidekirjoituksella. Ikään kuin toisen kirjoittamaan valheeseen viittaaminen tekisi siitä toden.

    "Ehkäpä evolutionisti on eläin, mutta me kreationistit olemme ihmisiä."

    Ehkäpä "evolutionisti" on eläin, joka syntyy äidistään, syö, juo, paskantaa, nai ja kuolee pois kuin muutkin elikot ja siinä välissä ymmärtää olevansa eläin ja ymmärtää ehkä jotain siitä maailmasta johon on sattunut syntymään.

    Kun taas kretiini on eläin, joka syntyy äidistään, syö, juo, paskantaa, nai ja kuolee pois kuin muutkin elikot ja siinä välissä luulee olevansa kaiken muun elollisen yläpuolella oleva Jumalan kuva ja koko maailmankaikkeuden olemassaolon tarkoitus.

    Äänestä

  • umileopar kirjoitti:

    ######http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/hominids.html (ja ne menevät aikajanalla säännönmukaisesti, että lähinnä nykyihmistä on myös eniten nykyihmistä muistuttavat fossiilit)#####
    MUISTUTTAVATKO NYKYIHMISET MIELESTÄSI FOSSIILEITA?
    Taidat olla melkoinen fossiili itsekin?

    No, ainakin tiedetään siis, että Sinäkin tajusit jo jotain.

    Tosiaan, nykyihmisen kallo ja noiden vanhempien (fossiilien) kallo muistuttaa toisiaan - ja aina enemmän (no, ainakin suunnilleen), mitä nuorempi fossiili on.

    On se melkosta.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Tuo talkkislista on vanha ku taivas :D

    Tekeekö se, että lista on jo vanha, nuo fossiilit jotenkin olemattomaksi ?

    Tuollaisia ihmisiä tai apinoita (välillä siitä ei ota selvää kumpia ne on - joten kait ne on sitten välimuotoja) on kuitenkin ollut vai mitä ?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    """ Sanotaan nyt vielä kerran vaikkei pitäisi enää olla tarvetta: ihmisellä ja simpansseilla on *yhteinen edeltäjä*, ne eivät ole toistensa edeltäjiä."""

    Oletko aivan varma, että kaikki evolutionistit ovat kanssasi samaa mieltä ?

    """Ei ole, mutta ei ihminen ole mikään tavoitetila"""

    Ymmärrän kantasi, kaikille ei moraali sovi :D

    """Kumpaakaan "tuotantolinjaa" ei ole suljettu vaan elämä kehittyy edelleen..."""

    Miten tuo kehitys on havaittavissa ?

    """ympäristöön on sopeuduttava jatkossakin."""

    Kyllä ja rappeutumissopeutumista tapahtuu edelleen.

    """On"""

    Mikä todistaa väitteesi oikeaksi ?

    """Koska se on vain perusteeton uskomus. Todisteiden valossa ihminen on kehittynyt aiemmista lajeista""""

    Höpiset taas uskomuksiasi, mikään ei viittaa siihen. Anna esimerkki puolivalmiista ihmisestä, niin me otamme sinun lausuntosi vakavasti.

    """Mistä hyppäyksestä?"""

    Evolutiivisestä aikahypystä :)

    """ Kehitys on ollut asteittaista ja sen nopeus vaihtelee."""

    Ja todisteet olivat ?

    """Maapallon todellisia valtiaita ovat bakteerit. Ne tulevat jatkamaan eloaan täällä vielä kauan sen jälkeen. kun ihminen on lajina kadonnut."""

    Ehkäpä mielikuvitusmaailmassasi onkin niin, mutta todellisuus on toisenlainen. Missä ne bakteerit asustaa ku tää pallo roihahtaa ?

    """Ihminen on kyllä erinomaisen hyvin näihin olosuhteisiin sopeutunut eläin, mutta tilanne muuttuu kyllä."""

    Ehkäpä evolutionisti on eläin, mutta me kreationistit olemme ihmisiä.

    """ Odotas kun tulee vaikka seuraava riittävän suuren tulivuoren purkaus tai maapallolle tömähtää riittävän suuri asteroidi - myös sopiva kulkutauti voi ratkaista luonnon ihmisongelman. """

    Toive ajattelua illuminatus, pelkkää toiveajattelua. Kristuksen paluu ratkaisee kaikki ongelmat, sillä koko luomakunta odottaa Hänen paluutaan.

    Odotas kun tulee vaikka seuraava riittävän suuren tulivuoren purkaus tai maapallolle tömähtää riittävän suuri asteroidi - myös sopiva kulkutauti voi ratkaista luonnon ihmisongelman.

    """Ihminen on siis täysin vallitsevien olosuhteiden armoilla."""

    Ihminen rypee synnissä, eikä halua ottaa Kristuksen tarjoamaa armoa vastaan.

    """Eron harha syntyy siitä, että tuijotat vain omaa napaasi ja kuvittelet olevasi muun luonnon yläpuolella. Newsflash: et ole - olet osa luontoa ja siitä täysin riippuvainen."""

    Harhainen evoluutiouskomus yrittää tehdä ihmisistä moraalittoman eläimen tasolla irstailevan kauhistuksen, mutta Jumalan armo haluaa vapauttaa hänet uudelleen ihmisarvonmukaiseen Kristus elämään...

    >>Oletko aivan varma, että kaikki evolutionistit ovat kanssasi samaa mieltä ? >Ymmärrän kantasi, kaikille ei moraali sovi :D>Miten tuo kehitys on havaittavissa ?>Kyllä ja rappeutumissopeutumista tapahtuu edelleen.>Höpiset taas uskomuksiasi, mikään ei viittaa siihen. Anna esimerkki puolivalmiista ihmisestä, niin me otamme sinun lausuntosi vakavasti.>evolutiivisestä aikahypystä :)>Ja todisteet olivat ? >Ehkäpä mielikuvitusmaailmassasi onkin niin, mutta todellisuus on toisenlainen. Missä ne bakteerit asustaa ku tää pallo roihahtaa ?>Ehkäpä evolutionisti on eläin, mutta me kreationistit olemme ihmisiä.>Toive ajattelua illuminatus, pelkkää toiveajattelua. Kristuksen paluu ratkaisee kaikki ongelmat, sillä koko luomakunta odottaa Hänen paluutaan.>Ihminen rypee synnissä, eikä halua ottaa Kristuksen tarjoamaa armoa vastaan.>Harhainen evoluutiouskomus yrittää tehdä ihmisistä moraalittoman eläimen tasolla irstailevan kauhistuksen, mutta Jumalan armo haluaa vapauttaa hänet uudelleen ihmisarvonmukaiseen Kristus elämään...

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    Missä olet nähnyt väitteen siitä, että simpanssi olisi ihmisen edeltäjä?

    Miten moraali liittyy luonnossa havaittuihin ilmiöihin? Sellainen moraali näyttää ainakin kreationisteille sopivan, että valehdella saa ja vaikka jää kiinni voi valehdella lisää.

    Ihmisen kehitys on nähtävissä mm. siinä miten eri populaatioiden geeneihin on vaikuttanut ravintokulttuuri, jossa on eletty. Esimerkiksi maanviljely (=tärkkelyspitoinen ravinto), paimentolaisuus (=laktoositoleranssi), viininviljely (=alkoholinsieto) jne.

    Evoluution todisteet on sinulle monta kertaa tarjottu eri paketeissa etkä pysty niihin vastaamaan kuin jonkun fundamenttalistiveljesi mielipidekirjoituksella. Ikään kuin toisen kirjoittamaan valheeseen viittaaminen tekisi siitä toden.

    "Ehkäpä evolutionisti on eläin, mutta me kreationistit olemme ihmisiä."

    Ehkäpä "evolutionisti" on eläin, joka syntyy äidistään, syö, juo, paskantaa, nai ja kuolee pois kuin muutkin elikot ja siinä välissä ymmärtää olevansa eläin ja ymmärtää ehkä jotain siitä maailmasta johon on sattunut syntymään.

    Kun taas kretiini on eläin, joka syntyy äidistään, syö, juo, paskantaa, nai ja kuolee pois kuin muutkin elikot ja siinä välissä luulee olevansa kaiken muun elollisen yläpuolella oleva Jumalan kuva ja koko maailmankaikkeuden olemassaolon tarkoitus.

    Uskonnollisten fundamentalistien "moraali" perustuukin siihen, että he omasta mielestään saavat mellastaa, valehdella ja tehdä mitä hyvänsä rikoksia uskontonsa puolesta, kunhan rukoilevat anteeksiantoa ylhäältä.

    Kun he ovat omasta mielestään saaneet rukouksiinsa vastauksen, he voivat hyvällä omallatunnolla jatkaa toimintaansa samalla tavoin.

    Kyllähän "aito" anteeksipyyntö ja kuviteltu anteeksianto on *paljon* vapauttamampaa kuin pelkkä kuiviin maallisiin moraalisääntöihin tukeutuminen.

    Tärkeintähän on sentään saada *muut* ihmiset pakotettua samaan pakkopaitaan kuin missä he "elävät"...

    Äänestä

  • ...aina jatkaa bakteerina, vaikka muista kehittyis "muka" mitä milloinkin...bakteerit on ja pysyy! Ottakaas nyt evot taas se mietintämyssy päähän ja miettikääpäs rauhassa tämäkin yhtälö läpi, oliko loogista?

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    ...aina jatkaa bakteerina, vaikka muista kehittyis "muka" mitä milloinkin...bakteerit on ja pysyy! Ottakaas nyt evot taas se mietintämyssy päähän ja miettikääpäs rauhassa tämäkin yhtälö läpi, oliko loogista?

    Kukas tässä niin on sanonut, ettei bakteereista olisi mitään kehittynyt?

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Jälleen yksi hihhuli kaupustelemassa vähän käytettyjä jeesuksia...

    Miksi kuvittelet, että välimuotoja eri nykyisten lajien ja uusien tulevien lajien välillä ei olisi kehittymässä?

    Se, että maailma tuntuu sinusta ihmeelliseltä, jopa pelottavalta on *ainoastaan* osoitus omasta tietämättömyydestäsi.

    Se, että väität vaadittavan "uskoa" uskoa evoluutioteoriaan on osoitus sekä tietämättömyydestäsi, että henkisestä laiskuudestasi ja henkisestä epärehellisyydestäsi.

    Evoluutioteorian hyväksyminen edellyttää ainoastaan koulutusta, ei muuta.

    ...aika kulunut klisee jo toi teidän..."se johtuu teidän tietämättömyydestänne". Mitä enemmän olen seurannut evoluution tutkimuksia, sitä varmempi olen ettei mitään evoluutiota sen varsinaisessa merkityksessä tapahdu...ainoastaan on olemassa erilaisia selviytymislahjoja lajina säilymiselle mikä antaa sellaisen hetkellisen efektin, että muka jotain evoluutiota olisi tapahtumassa. Olen aikas varma, että niistä muutamasta prosentista fossiileja joita väitetään todisteiksi evoluution puolesta, suurin osa ovat (jos ei väärennöksiä) niin tulkittu väärin. Suurin osa fossiileista todistaa (melkein kaikki) muuttumattomuuden puolesta...miksei siitä pidetä meteliä ollenkaan!?

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Kukas tässä niin on sanonut, ettei bakteereista olisi mitään kehittynyt?

    Ei ole kehittynyt eikä kehity.

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    ...aina jatkaa bakteerina, vaikka muista kehittyis "muka" mitä milloinkin...bakteerit on ja pysyy! Ottakaas nyt evot taas se mietintämyssy päähän ja miettikääpäs rauhassa tämäkin yhtälö läpi, oliko loogista?

    yksi eliökunta. Kuten eläimet. Tai kasvit. Jne. Aina vaan. Mikä siinä hämmentää sinua?

    Äänestä

  • vaikuttaa ? kirjoitti:

    Tekeekö se, että lista on jo vanha, nuo fossiilit jotenkin olemattomaksi ?

    Tuollaisia ihmisiä tai apinoita (välillä siitä ei ota selvää kumpia ne on - joten kait ne on sitten välimuotoja) on kuitenkin ollut vai mitä ?

    mutta ovatten sittemmmin kumottu ihmisen oletettuun sukupuuhun kuuluviksi. Mutta älä välitä, paleoantropologit kaivavat kokoajan niitä lisää. Kiinassa taitaa olla muutama välimuototehdaskin käynnissä :)

    Äänestä

  • ja mikä on tärkeintä kirjoitti:

    Raamatun perusteella sukulaisuus on merkityksellistä vain Aadamin ja nykyihmisen välissä.
    Mikään tuon sukulaisuuden ulkopuolella oleva ei vaikuta mitenkään Raamatun perusteluun.
    Raamattu puhuu ihmisen historiasta 6000 vuoden ajalta ja sekin alkuosaltaan yhden ihmisen ollessa esivanhempi niille, joita sukulaisuus seuraa.
    Ja tätä sukua ihmiset ovat nytkin.
    Mikäli on oletettavaa, että tätä aiemmin on ollut ihmisennäköisiä, he eivät kuulu Raamatun kerronnan piiriin.¨
    Raamattu näet asettaa tarkan kriteerin nimenomaan sukulaisuudelle.
    Eikä tähän puoleen evoluutioteorian kannattajien kirves ole purrut.

    alkoi 6 päivän valmistuksen tuloksena. Joten jos on olemassa "ihmisennäköisiä" tai minkä näköisiä hyvänsä selkeästi vanhempia kuin raamattu antaa ymmärtää maailman olleen, on se mahdottomuus raamatun kannalta.

    Se kun asettaa kriteerit, samalla tavalla kuin sukulaisuudelle, myös maapallomme iälle.

    Todisteita vanhemmasta elämästä maapallolla eivät kreationistit ole pystyneet kumoamaan edes heikosti.

    Äänestä

  • oli ainoa, mihin pystyt kirjoitti:

    No, ainakin tiedetään siis, että Sinäkin tajusit jo jotain.

    Tosiaan, nykyihmisen kallo ja noiden vanhempien (fossiilien) kallo muistuttaa toisiaan - ja aina enemmän (no, ainakin suunnilleen), mitä nuorempi fossiili on.

    On se melkosta.

    Kuinkas vanha sinun kallosi on?
    Entä pitivätkö muinaiset tapanaan kanniskella vanhempiakin kalloja?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    mutta ovatten sittemmmin kumottu ihmisen oletettuun sukupuuhun kuuluviksi. Mutta älä välitä, paleoantropologit kaivavat kokoajan niitä lisää. Kiinassa taitaa olla muutama välimuototehdaskin käynnissä :)

    >

    Siis mitä on ollut ? Eikö nuo fossiilit ole mielestäsi aitoja ? Tekeekö listan ikä nuo fossiilit olemattomaksi ?

    >

    Siis oliko nyt vastauksesi kysymykseeni: "Tuollaisia ihmisiä tai apinoita (välillä siitä ei ota selvää kumpia ne on - joten kait ne on sitten välimuotoja) on kuitenkin ollut vai mitä ?", että pidät noita fossiileja väärennöksinä ? Olisi, katsos, oikein mukava saada ihan suora vastaus kyllä/ei (eikä tarvitsisi arpoa, mitä joku väistely-yritys on tarkoittavinaan).

    Äänestä

  • umileopar kirjoitti:

    Kuinkas vanha sinun kallosi on?
    Entä pitivätkö muinaiset tapanaan kanniskella vanhempiakin kalloja?

    >

    Ikääni en paljasta, mutta käsittääkseni kalloni on juuri sen ikäinen. Miten tämä liittyy mihinkään tässä aiheessa ?

    >

    Tuskin ainakaan kovin paljon tai ainakaan samaa kalloa vuosituhansia. Miten tämä liittyy asiaan ?

    Tosiaan, nykyihmisen kallo ja noiden vanhempien, nykyihmisen kaltaisten fossiilien kallo muistuttaa toisiaan - ja aina enemmän (no, ainakin suunnilleen), mitä nuorempi fossiili on.

    Oletko nyt jotenkin hädissäsi kun yrität kuin hukkuva tarttua johonkin kirjoitukselliseen pikkuseikkaan, jonka voi yrittää tulkita kontekstistaan irti tarkoittamaan jotain asian vierestä.

    Äänestä

  • salaliitto ? kirjoitti:

    >

    Siis mitä on ollut ? Eikö nuo fossiilit ole mielestäsi aitoja ? Tekeekö listan ikä nuo fossiilit olemattomaksi ?

    >

    Siis oliko nyt vastauksesi kysymykseeni: "Tuollaisia ihmisiä tai apinoita (välillä siitä ei ota selvää kumpia ne on - joten kait ne on sitten välimuotoja) on kuitenkin ollut vai mitä ?", että pidät noita fossiileja väärennöksinä ? Olisi, katsos, oikein mukava saada ihan suora vastaus kyllä/ei (eikä tarvitsisi arpoa, mitä joku väistely-yritys on tarkoittavinaan).

    Ei ole minun syyni se, ettet sinä sitä ymärtänyt.

    ONHAN NOITA LUOTUJA OLLUT JOS MONENMOISIA. Mutta eivät ole mitään ihmispopulaation oletettuja välimuotoja. Ihminen luotiin oman lajinsa mukaan ihmiseksi. Ihminen se on edelleen ja ihmisenä se pysyy.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    >> Simpasseja on ollut varmaan aika kauan ja se, että niiden kerrotaan syntyneen omiksi lajekseen jostain yhteisestä kantaisästä ei varsinaisesti todista näin oikeasti tapahtuneen.>Ja sitten tuo ihminen. Ensinnäkään en tuijota ollenkaan omaan napaani, paitsi sitä kaivaessa joskus. Uskon olevani Jumalan luoma ihminen. Ero eläinkuntaan on itselleni vain niin huomattava. Tunteet kaikkine kirjoineen, kielet, aistit, kulttuurit, taiteet, ja pahuus yksi erottavimmista. jne. jne..
    Minä kristittynä ja Jumalaan turvani laittavana ihmisenä tiedän olevani syntinen ja tämä syntisyys aiheuttaa kaiken pahan, mihin ihminen pystyy. >Tietenkään ihminen ei ole teorianne mukaan mikään tavoitetila, mutta tässä sitä vaan ollaan ravintoketjun ja hallinnan huipulla.>Bakteerit tietty ovat runsaslukuisin ja selviytymiskykyisin eliölaji mutta se, että ihminen olisi kehittynyt ensimmäisestä kopioitujasta on minusta aika kaukaa haettu selitys ihmisen ja muiden eliöiden synnylle.> Tarvitaan jotain muuta ihan varmasti. Minulle se on Luoja, Jumala ja Vapahtaja. Armollinen ja rakastava Isä.>Vaatii uskoa, uskoa evoluutioteoriaan. Vaatii myös uskoa uskoa Jumalaan, mutta Jumala on sen luvannut antaa, kun Häntä lähestymme. Miksi ihminen ei sitä kokeilisi. Kun Jumala sinuakin vetää, niin anna Hänelle mahdollisuus todistaa itsensä. Mitä pelkäät?? >Olen seurannut palstaa pitkään ja sinun kirjoituksistasi Illuminatus näkyy viha ja katkeruus Jumalaa ja uskovia kohtaan. >Peität sen sillä, että olet kertomassa totuuttaa ateismista, mutta se on valitettavasti tuhoon tuomittu yritys. Siirry sinäkin voittajan puolelle. >Jeesus on jo voittanut ja sen todistaa Häneen turvansa laittaneiden kasvava joukko.> Jeesusta on yritetty ja yritetään edelleen selittää jos millä asialla, mutta Hänen Kuninkuutensa pysyy ikuisesti. Kun Hän kerran käveli maan päällä ihmisenä Häntä vihattiin ja Hänet tapettiin. Niin varmasti kävisi myös tänäpäivänä, jos Hän saapuisi vasta nyt ensimmäisen kerran. Ihminen ei muutu, vaikka monet toitottavat rakkauden ja ihmisen hyvyyden nimeen. Uusia raakuksia syntyy aina ja ihminen on paha, vaikka onkin olevinaan sivistynyt. Myös uskovat pystyvät pahaan, mutta siitä ei voi syyttää Vapahtajaamme, vaan se on aina ihmisen oma valinta. Evoluutionne ei ainakaan ihmisen pahuuden kohdalla ole saanut aikaan muutosta parempaan. >Jeesus rakastaa myös sinua Illuminatus ja myös sinua, joka tätä viestiä luet. >Puhdas ja oikea vastarakkaus syntyy valinnanvapaudesta.

    olentoja, jotka ovat verrattavissa jumalhahmoon. Zappa presidentiksi!

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    ...aika kulunut klisee jo toi teidän..."se johtuu teidän tietämättömyydestänne". Mitä enemmän olen seurannut evoluution tutkimuksia, sitä varmempi olen ettei mitään evoluutiota sen varsinaisessa merkityksessä tapahdu...ainoastaan on olemassa erilaisia selviytymislahjoja lajina säilymiselle mikä antaa sellaisen hetkellisen efektin, että muka jotain evoluutiota olisi tapahtumassa. Olen aikas varma, että niistä muutamasta prosentista fossiileja joita väitetään todisteiksi evoluution puolesta, suurin osa ovat (jos ei väärennöksiä) niin tulkittu väärin. Suurin osa fossiileista todistaa (melkein kaikki) muuttumattomuuden puolesta...miksei siitä pidetä meteliä ollenkaan!?

    No kiva, nyt voimmekin unohtaa kaiken mitä tuhannet geologit, paleontologit, paleobotanistit, paleoantropologit, arkeologit, evoluutiobiologit ja muut vastaavat sanovat, kun meillä on täällä ketjussa oikein oma asiantuntija joka on "seurannut evoluution tutkimuksia". Tietenkin se, että meidän yksi asiantuntijamme on eri mieltä kuin kaikki muut asiaa työkseen tutkivat voi todistaa vain siitä, että meidän asiantuntijamme, kaikkitietävä yleisviisas Justiina, tietää asioista paljon enemmän kuin kukaan muu.

    Ihan oikeasti, eikö sinua edes vähääkään hävetä tuollainen rajaton omahyväinen röyhkeys, jolla suhtaudut todelliseen tutkimustyöhön?

    Äänestä

  • voijumalauta kirjoitti:

    ...en ole mielipiteineni yksin...joukko on kasvavassa suunnassa...ja anteeksi jos talloin jonkun varpaalle...en sanoisi röyhkeydeksi oman kantansa ajamista, ei sellaiseen voi uskoa mikä ei mene järkeen...vaikka se olisi kuinka yleinen käsitys.

    Äänestä

  • ne ovat edelleen kirjoitti:

    yksi eliökunta. Kuten eläimet. Tai kasvit. Jne. Aina vaan. Mikä siinä hämmentää sinua?

    ....niin ei sitten yhtään mikään...nimenomaan niin se menee ja tulee aina olemaan.

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    ...en ole mielipiteineni yksin...joukko on kasvavassa suunnassa...ja anteeksi jos talloin jonkun varpaalle...en sanoisi röyhkeydeksi oman kantansa ajamista, ei sellaiseen voi uskoa mikä ei mene järkeen...vaikka se olisi kuinka yleinen käsitys.

    ID-teoriasta??? En siis keksinyt sitä juuri itsekseni, on siis PALJON muitakin...

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    ID-teoriasta??? En siis keksinyt sitä juuri itsekseni, on siis PALJON muitakin...

    Mutta kukaan ei ole sitä ikinä nähnyt. Ei ole oikeasti mitään syytä olettaa, että moista teoriaa olisi koskaan edes laadittu, koskapa sitä ei kenellekään uskalleta näyttää. Pikemminkin vaikuttaa ettei ID:stä ole edes kunnolliseksi hypoteesiksi.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Ei ole kehittynyt eikä kehity.

    Mutta sinuthan tiedetäänkin valehtelijaksi.

    Äänestä

  • tynnyrein kolinaa kirjoitti:

    Mutta kukaan ei ole sitä ikinä nähnyt. Ei ole oikeasti mitään syytä olettaa, että moista teoriaa olisi koskaan edes laadittu, koskapa sitä ei kenellekään uskalleta näyttää. Pikemminkin vaikuttaa ettei ID:stä ole edes kunnolliseksi hypoteesiksi.

    ..hermoilevan, kun ne tyhjät tynnyrit täällä kolisevat.

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    ID-teoriasta??? En siis keksinyt sitä juuri itsekseni, on siis PALJON muitakin...

    Luuletko *tosiaan*, että tuosta roskasta ei ole kuultu?

    ID-"teorialla" ei ole *mitään* tekemistä tieteen kanssa. ID-teoria on vain ja ainoastaan uudelleen lämmitettyä kreationismia, kuten v. 2005 Doverin oikeudenkäynnissä todettiin.

    Selvitä edes *hieman* asioita itsellesi ennen kuin alat höpistä älyttömyyksiä jos et halua näyttää ilmapäältä.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Ei ole minun syyni se, ettet sinä sitä ymärtänyt.

    ONHAN NOITA LUOTUJA OLLUT JOS MONENMOISIA. Mutta eivät ole mitään ihmispopulaation oletettuja välimuotoja. Ihminen luotiin oman lajinsa mukaan ihmiseksi. Ihminen se on edelleen ja ihmisenä se pysyy.

    >

    Niinpä, paitsi että silloin kun oli esim. homo erectuksia, ei ollut ollenkaan näitä nykyihmisiä. Ja sitä ennen oli taas jotain ihmisiä, jotka olivat vielä vähemmän nykyihmisen kaltaisia. Ja sitä ennen... ja sitä ennen - niin, silloin oli vain apinoita. Mielenkiintoista, että Jumalasi on luonut koko skaalan apinasta ihmiseen. No, ehkä Hän sitten tiesi, mihin kohtaan hän vetää "lajinmukaisen rajansa" ihmisen ja apinan välille, mutta tosiaan ihmiset eivät sitä tiedä - ja siksi niitä rajan lähellä olevia kutsutaan välimuodoiksi.

    Mielenkiintoista on myös se, että nuo menevät aikakausittain. Jumalasi on luonut (tai haudannut fossiloitumaan) ensin juuri ne ihmiset, jotka on eniten apinan kaltaisia. Ja niihin aikoihin Jumala ei ole antanut yhdenkään nykyihmisen kaltaisen luurangon fossiloitua. Ja näin mennään nykypäiviin saakka: aina edellisten "päältä" voi löytyä fossiili, joka on enemmän nykyihmisen kaltainen - eikä koskaan toisin päin. Voisi melkein luulla, että tässä on joku järjestelmä (millaisessa järjestyksessä "Jumala" on nuo "luonut") vai mitä ?

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    "Eli ihmisen ja simpanssin esivanhempi on enemmän ihmiselle sukua kuin simpanssi?
    Näinhän se sukulaisuudessa aina menee. "

    Miten niin?

    Onko serkkusi läheisempää sukua isoisällesi kuin sinä?

    Emmehän me ole voineet kehittyä simpansseista, koska niitä edelleen on. Kehityshän kulkee siten, että edellinen muoto katoaa, ja uusi, parempi - ainakin muuttunut - tulee sijaan.

    Jos olisimme simpanssien jälkeläisiä, niin simpansseille syntyisi ihmislapsia, ja ihmisille simpansseja sen mukaan, mitkä geenit sikiöllä olisi vahvempana.

    Tai mistä sen tietää. Ehkä geenit todellakin vallitsevat ja ihmisen jälkeläisellä saattaa olla simpanssin älykkyys - esimerkiksi.

    Äänestä

  • esi-isän jälkeläinen kirjoitti:

    Ovatko vanhempasi läheistä sukua keskenään?

    Toistetaan: Mielestäsi eurooppalaisia ei voi olla, koska amerikkalaiset ovat (pääosin) eurooppalaista alkuperää?

    Lajiutuminen ei edellytä *pätkääkään* kantalajin häviämistä.

    Lajiutumisen eräänä (mutta ei ainoanana) mekanismina on yksinkertaisesti se, että populaatio jakautuu alipopulaatioiksi esim. maantieteellisistä syistä, eikä nuo muodostuneet alipopulaatiot vaihda geenejä keskenään.

    Äänestä

  • esi-isän jälkeläinen kirjoitti:

    Emmehän me ole voineet kehittyä simpansseista, koska niitä edelleen on. Kehityshän kulkee siten, että edellinen muoto katoaa, ja uusi, parempi - ainakin muuttunut - tulee sijaan.

    Jos olisimme simpanssien jälkeläisiä, niin simpansseille syntyisi ihmislapsia, ja ihmisille simpansseja sen mukaan, mitkä geenit sikiöllä olisi vahvempana.

    Tai mistä sen tietää. Ehkä geenit todellakin vallitsevat ja ihmisen jälkeläisellä saattaa olla simpanssin älykkyys - esimerkiksi.

    >>Emmehän me ole voineet kehittyä simpansseista, koska niitä edelleen on. Kehityshän kulkee siten, että edellinen muoto katoaa, ja uusi, parempi - ainakin muuttunut - tulee sijaan.>Jos olisimme simpanssien jälkeläisiä, niin simpansseille syntyisi ihmislapsia, ja ihmisille simpansseja sen mukaan, mitkä geenit sikiöllä olisi vahvempana.>Tai mistä sen tietää. Ehkä geenit todellakin vallitsevat ja ihmisen jälkeläisellä saattaa olla simpanssin älykkyys - esimerkiksi.

    Äänestä

  • asiasi nyt on ? kirjoitti:

    >

    Ikääni en paljasta, mutta käsittääkseni kalloni on juuri sen ikäinen. Miten tämä liittyy mihinkään tässä aiheessa ?

    >

    Tuskin ainakaan kovin paljon tai ainakaan samaa kalloa vuosituhansia. Miten tämä liittyy asiaan ?

    Tosiaan, nykyihmisen kallo ja noiden vanhempien, nykyihmisen kaltaisten fossiilien kallo muistuttaa toisiaan - ja aina enemmän (no, ainakin suunnilleen), mitä nuorempi fossiili on.

    Oletko nyt jotenkin hädissäsi kun yrität kuin hukkuva tarttua johonkin kirjoitukselliseen pikkuseikkaan, jonka voi yrittää tulkita kontekstistaan irti tarkoittamaan jotain asian vierestä.

    No onkos nuorempi kallo sitten nätimpi?
    Vai muistuttaa kallo sinua? Mistä?
    Minua ei ole vielä näet kallot muistutelleet.

    Äänestä

  • umileopar kirjoitti:

    No onkos nuorempi kallo sitten nätimpi?
    Vai muistuttaa kallo sinua? Mistä?
    Minua ei ole vielä näet kallot muistutelleet.

    Vaikutat älykkäältä kirjoittajalta - jopa niin älykkäältä, että taidat tajuta, mistä on kysymys, mutta onko Sinulla mitään kommenttia siihen (vai murtuiko kreationistinen ajattelu nyt tähän pointtiin). Oletkohan riittävän älykäs kommentoimaan asiaa.

    Äänestä

  • kohdassa ? kirjoitti:

    >

    Niinpä, paitsi että silloin kun oli esim. homo erectuksia, ei ollut ollenkaan näitä nykyihmisiä. Ja sitä ennen oli taas jotain ihmisiä, jotka olivat vielä vähemmän nykyihmisen kaltaisia. Ja sitä ennen... ja sitä ennen - niin, silloin oli vain apinoita. Mielenkiintoista, että Jumalasi on luonut koko skaalan apinasta ihmiseen. No, ehkä Hän sitten tiesi, mihin kohtaan hän vetää "lajinmukaisen rajansa" ihmisen ja apinan välille, mutta tosiaan ihmiset eivät sitä tiedä - ja siksi niitä rajan lähellä olevia kutsutaan välimuodoiksi.

    Mielenkiintoista on myös se, että nuo menevät aikakausittain. Jumalasi on luonut (tai haudannut fossiloitumaan) ensin juuri ne ihmiset, jotka on eniten apinan kaltaisia. Ja niihin aikoihin Jumala ei ole antanut yhdenkään nykyihmisen kaltaisen luurangon fossiloitua. Ja näin mennään nykypäiviin saakka: aina edellisten "päältä" voi löytyä fossiili, joka on enemmän nykyihmisen kaltainen - eikä koskaan toisin päin. Voisi melkein luulla, että tässä on joku järjestelmä (millaisessa järjestyksessä "Jumala" on nuo "luonut") vai mitä ?

    Huomasit kaiken olleen vain pahaa unta, joten huusit vapautuneena jokapäiväisen hutosi, äiti ala tulla pyyhkimään :D

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Huomasit kaiken olleen vain pahaa unta, joten huusit vapautuneena jokapäiväisen hutosi, äiti ala tulla pyyhkimään :D

    Niin tutustuppa tuohon aikasikuluksi,

    http://www.evoluutio.com/?o=0&a=5&st=0

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Niin tutustuppa tuohon aikasikuluksi,

    http://www.evoluutio.com/?o=0&a=5&st=0

    Tosiaan, kyllähän kallonmuodot vieläkin vaihtelevat jonkin verran (tosin tunnisteet ovat aika selvät, mutta viis niistä - ei keskitytä niihin). Eikö ole kuitenkin mielenkiintoista havaita, että nimenomaan "alemmat" kerrostumat sisältävät vain tuollaisia pienempiä ja kulmikkaampia kalloja, mutta ei ollenkaan sellaisia, mitä nykyihmisen (esim. keskimääräiset) kallot ?

    Toisaalta tuolla sivulla esitellään esim. homo erectus ihmiseksi, mutta kait homo erectuksillakin on ollut jonkun verran vaihtelua kallojen muodoissa ? Eikä tarvitse hirvittävän paljon olla vaihtelua kun ollaan homo habiliksessa (http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/hominids.html kuvasta vaikka D ja G). Veikeää vai mitä ? Homo habiliksen kallossa ei tarvitse ole juuri ollenkaan vaihtelua, niin sitten se jo näyttääkin simpanssilta. Nimetäänkö siis simpanssikin ihmisiin kuuluvaksi, niin päästään tästä varsin kiusallisesta faktasta ?

    Äänestä

  • kaikki ! kirjoitti:

    Ei kuulu evoluutio satuun..

    http://www.googlesyndicatedsearch.com/u/creationontheweb?hl=en&lr=&ie=ISO-8859-1&q=29 Evidences for Macroevolution&btnG=Search

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    ....niin ei sitten yhtään mikään...nimenomaan niin se menee ja tulee aina olemaan.

    Ajattelin ensin että sinulla on evoluutiovastaisia ajatuksia =)

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Huomasit kaiken olleen vain pahaa unta, joten huusit vapautuneena jokapäiväisen hutosi, äiti ala tulla pyyhkimään :D

    argumenttia asiaan? Loppuiko se taas kesken?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Ei kuulu evoluutio satuun..

    >

    Jaa ? Mutta kuitenkin tuollaisia kalloja (fossiileja) löytyy - ja pelkästään erectuksen "alapuolelta" ? Kenelles ko. kallot sitten kuuluvat ? (Luojan luomien sic.) habilisten kalloissa oli varmasti variaatioita (kuten esittelit, että sapiens sapiensiksenkin kalloissa). Habiliksella on varmasti ollut sen verran variaatiota, että sen voi sekottaa erectukseen tai, himpula sentään, simpanssiin. On se raskasta. Mitäs kreationismi sanoo, onko habilis ihminen vai apina ?

    Onko tuo habilis siis pelkkä kallo vaan, jota elikkoa ei ole oikeasti ollut olemassa lainkaan ? Vai onko se Jumalan sarjaa, jonka Hän on luonut apinasta nykyihmiseen äärimmäisen pienin askelvälein niin, ettemme tiedä, onko kyseessä apina vai ihminen ?

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Luuletko *tosiaan*, että tuosta roskasta ei ole kuultu?

    ID-"teorialla" ei ole *mitään* tekemistä tieteen kanssa. ID-teoria on vain ja ainoastaan uudelleen lämmitettyä kreationismia, kuten v. 2005 Doverin oikeudenkäynnissä todettiin.

    Selvitä edes *hieman* asioita itsellesi ennen kuin alat höpistä älyttömyyksiä jos et halua näyttää ilmapäältä.

    ....oon kuullu jo teidän mielipiteenne asiasta ja muo ei sitten yhtään kiinnosta mitä mieltä te ootte mitä ID on....aika ilmapää olisinkin, jos mä en omia ajatuksia tunnistais mitä mieltä mä oon. Jos sä et nää eroa ID-sivuston ja kreationismi sivuston välillä niin se on sun ongelmas, ei niiden, jotka sen eron näkee...

    Sinulle kerrottiin tuossa se kannaltasi harmillinen *tosiasia*, että mitään tieteellisen teorian kriteerit täyttävää ID-teoriaa ei ole olemassakaan - ei edes kelvollista hypoteesia.

    Luonnossa EI ole havaittu suunnittelua, EI suunnittelijaa EIKÄ edes mitään sellaista, jonka ei olisi luonnollisin prosessein mahdollista kehittyä.

    ID ei perustu mihinkään mutuilua ja toiveajattelua kummempaan: ja se jopa hyödyntää vanhaa kreationistimateriaalia propagandassaan.

    Suomeksi sanottuna: ID on pelkkää pseudotieteellistä hevonpaskaa!

    ID-liike on niin moneen kertaan jäänyt kiinni huonostipeitellystä kreationistisuudestaan, että asiasta ei kannata edes jauhaa. Wedge-strategiaan on kirjattu uskonnollisia ja yhteiskunnallisia päämääriä, ID-"oppikirja" Of Pandas and People on vanha kretiiniopus, jossa pari kriittistä termiä vaihdettu, Dumbskin mukaan tiede ilman jeesusta ei ole tiedettä, Leisolan mukaan raamattu on totuus jne jne.

    Ketä te oikein kuvittelette huijaavanne???

    ...huijaavanne piirretyillä evoluutiokuvillanne...siinäkö on teidän käsityksenne rehellisestä evoluutionopetuksesta? Piirretäänpä loput mitä puuttuu eli parit välimuodot...Luonnossa on kyllä havaittu erittäin pitkälle ettei aika riitä sattumiinne, ette vain halua myöntää totuutta. Sitä kautta on kyllä ainakin viite olemassa, että jotain muuta on tapahtunut eikä teillä ole parempaa teoriaa tarjota siitä.

    >>Ketäs te kuvittelette huijaavanne piirretyillä evoluutiokuvillanne siinäkö on teidän käsityksenne rehellisestä evoluutionopetuksesta?>Piirretäänpä loput mitä puuttuu eli parit välimuodot...>Luonnossa on kyllä havaittu erittäin pitkälle ettei aika riitä sattumiinne, ette vain halua myöntää totuutta.>Sitä kautta on kyllä ainakin viite olemassa, että jotain muuta on tapahtunut eikä teillä ole parempaa teoriaa tarjota siitä.

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    ....oon kuullu jo teidän mielipiteenne asiasta ja muo ei sitten yhtään kiinnosta mitä mieltä te ootte mitä ID on....aika ilmapää olisinkin, jos mä en omia ajatuksia tunnistais mitä mieltä mä oon. Jos sä et nää eroa ID-sivuston ja kreationismi sivuston välillä niin se on sun ongelmas, ei niiden, jotka sen eron näkee...

    Olet näköjään *aito* ilmapää, kuten aikaisempi aivopierusi "maapalloa lähestyvästä ruskeasta kääpiötähdestä, jonka voi nähdä vain pohjoisnavalta" -osoitti yksikäsitteisen selvästi.

    ID-teoria on *osoitettu* kreationismiksi, paras todiste oli Doverin oikeudenkäynnissä "Of Pandas and People" -kirjan (oli olevinaan ID-"teorian" oppikirja), eri painokset, joissa voitiin osoittaa, kuinka kirjan aikaisemmissa painoksissa olleet viittaukset kreationismiin olivat systemaattisesti muutettu viittauksiksi ID-"teoriaan". :D

    Revi siitä, tollo.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Uskonnollisten fundamentalistien "moraali" perustuukin siihen, että he omasta mielestään saavat mellastaa, valehdella ja tehdä mitä hyvänsä rikoksia uskontonsa puolesta, kunhan rukoilevat anteeksiantoa ylhäältä.

    Kun he ovat omasta mielestään saaneet rukouksiinsa vastauksen, he voivat hyvällä omallatunnolla jatkaa toimintaansa samalla tavoin.

    Kyllähän "aito" anteeksipyyntö ja kuviteltu anteeksianto on *paljon* vapauttamampaa kuin pelkkä kuiviin maallisiin moraalisääntöihin tukeutuminen.

    Tärkeintähän on sentään saada *muut* ihmiset pakotettua samaan pakkopaitaan kuin missä he "elävät"...

    että mun pakkopaita avattiin, kun sain tulla uskoon. Evoluutiosta en ymmärrä paljoo, mutta sen ymmärrän ja tiedän, mitä tarkoittaa Jumalan voima, kun sen syntinen saa kohdata. Voi sitä Armoa ja rakkautta mikä on Jeesuksessa...

    Eihän sitä tiedä edes olevansa sidottu ja kuin pässi narussa, ennen kuin tulee joku ja vapauttaa iloon ja iloon ja ihanaan iloon :)

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Olet näköjään *aito* ilmapää, kuten aikaisempi aivopierusi "maapalloa lähestyvästä ruskeasta kääpiötähdestä, jonka voi nähdä vain pohjoisnavalta" -osoitti yksikäsitteisen selvästi.

    ID-teoria on *osoitettu* kreationismiksi, paras todiste oli Doverin oikeudenkäynnissä "Of Pandas and People" -kirjan (oli olevinaan ID-"teorian" oppikirja), eri painokset, joissa voitiin osoittaa, kuinka kirjan aikaisemmissa painoksissa olleet viittaukset kreationismiin olivat systemaattisesti muutettu viittauksiksi ID-"teoriaan". :D

    Revi siitä, tollo.

    ...En esittänyt asiaa totuutena missään vaiheessa...kyseessä voi myös olla vale. Kysymys oli mitä huhuja liikkuu, missään vaiheessa ei ollut omasta ideasta puhe. Onko sulla aina tapana puhua muista aiheista kuin itse aiheesta?

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    >>Oletko aivan varma, että kaikki evolutionistit ovat kanssasi samaa mieltä ? >Ymmärrän kantasi, kaikille ei moraali sovi :D>Miten tuo kehitys on havaittavissa ?>Kyllä ja rappeutumissopeutumista tapahtuu edelleen.>Höpiset taas uskomuksiasi, mikään ei viittaa siihen. Anna esimerkki puolivalmiista ihmisestä, niin me otamme sinun lausuntosi vakavasti.>evolutiivisestä aikahypystä :)>Ja todisteet olivat ? >Ehkäpä mielikuvitusmaailmassasi onkin niin, mutta todellisuus on toisenlainen. Missä ne bakteerit asustaa ku tää pallo roihahtaa ?>Ehkäpä evolutionisti on eläin, mutta me kreationistit olemme ihmisiä.>Toive ajattelua illuminatus, pelkkää toiveajattelua. Kristuksen paluu ratkaisee kaikki ongelmat, sillä koko luomakunta odottaa Hänen paluutaan.>Ihminen rypee synnissä, eikä halua ottaa Kristuksen tarjoamaa armoa vastaan.>Harhainen evoluutiouskomus yrittää tehdä ihmisistä moraalittoman eläimen tasolla irstailevan kauhistuksen, mutta Jumalan armo haluaa vapauttaa hänet uudelleen ihmisarvonmukaiseen Kristus elämään...

    Ymmärrän kantasi D. Kaikille ei todellisuus ja rehellisyys sovi saatikka avioliitto.

    Äänestä

  • sana leikki kirjoitti:

    Ymmärrän kantasi D. Kaikille ei todellisuus ja rehellisyys sovi saatikka avioliitto.

    Vaimonsa taisi SUPin jättääkin. Kuka tuollaista tolloa viitsisi katsella.

    Äänestä

Olen kysynyt ennenkin ja vastausta vaille jäänyt, mutta yritetään taas:

Kun kreationisti-fundamentalistit tekevät jyrkän eron makro- ja mikroevoluution välillä, niin mitkä ovat makroevoluution piiriin kuuluvia muutoksia, joita on täytynyt tapahtua, jotta yhteisestä esi-isästä on tullut toisaalta simpanssi ja toisaalta ihminen?

Kuinka monta sellaista luuta ihmisellä on joita simpanssilla ei ole? Tai päinvastoin? Kuinka monta lihasta? Itse tiedän yhden: kämmenen lihaksistossa yksi "simpanssi-lihas" on jakautunut ihmisellä kahdeksi. Tai simpanssilla yksi kämmenlihas on surkastunut (rappeutumista?).

Elimistöstä löytyy täsmälleen samat elimet jne. Aivotkin ovat rakenteellisesti samanlaiset vaikka aivojen koko on eri. Mutta sehän on määrällinen muutos, joka on mikroevoluutiolle tyypillistä.

Äänestä
  • Fordissa ja Volvossa on molemmissa vararengas. Ne on sukua :)

    Monilla eläimillä on sisäelimiä jne.. Apinat ja simpanssit nyt sattuvat vaan seisoskelemaan kahdella jalallaan ja osaavat kuoria banaanin. Retrovirus asiat ei todellakaan kelpaa todisteeksi ja se onkin ollut selvää jo ajat sitten kaikille muille paitsi jollekkin kisulille täällä.

    Miksi Jumala luodessaan on tehnyt silmiä, korvia, karvaa, lihaksia, sisäelimiä jne... Sitä voimme miettiä, mutta todistaako niiden olemassa olo kehitysopin tieteellisesti todistetuksi faktaksi, niin onkin jo kokonaan toinen juttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

simihminen kirjoitti:

Kun simpanssit tarun mukaan jossain vaiheessa kehittyivät ihmisiksi, niin onko olemassa jotain sääntöä tai lakia, minkä vuoksi simpanssit eivät enää kehity ihmisen suuntaan?

Simpansseja on edelleen ja ihmisiäkin on paljon. Luonnonvalinta tuskin on niin tyytyväinen ihmiseen, että olisi siksi lopettanut/sulkenut sen tuotantolinjan kokonaan.

Onko nyt ihan varmaa, ettei ihmistä vain luotu tänne, kuten Raamattu kertoo? Miksi siihen ei uskota??

Kun puhutaan hyppäyksestä ihmiseen, niin onhan se aika suuri muihin nisäkkäisiin nähden. Voidaan tietty kertoa, että ei se ihminen nyt ole sen kummempi ja ihmeellisempi, kuin muutkaat eliöt, mutta valhettahan ja asian turhaa kieltämistähän se vain on. Kyllähän jokainen nyt tajuaa kun puhutaan "eläinkunnasta" ja sitten on ihminen. Jotain eroa näillä toki on ja minusta se ero on aika valtava.

Kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu