Katekismuksessa kerrotaan

sivulla 88

että: "Kun turvaamme kasteen armoon, meidän ei tarvitse omin voimin tehdä parannusta."

Kuinkas nyt ne ystävämme, joita ei ole kastettu, miten he tekevät parannuksen, hehän eivät voi katekismuksen mukaan tehdä parannusta, kun heitä ei ole koskaan kastettu.

Jos he tekevät parannusta ilman kastetta, niin hehän tekevät sen silloin omassa voimassaan ja mitä arvoa sellaisella parannuksella on?

Pitääkö heidät siis ensin kastaa, jotta voivat tehdä parannuksen vai miten tämä menee?

29

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • parannus.

      Aikuisella kaste on osa sitä parannuksen tekoa, jos ihmistä ei ole aikaisemmin kastettu kristillisellä kasteella. Lapselta kukaan ei edellytä parannusta kasteen ehtona. Lapsi on heti valmis kastettavaksi ja liitettäväksi Kristuksen ruumiiseen. "Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi sen ottaa vastaan, ei sinne pääse." Eli lapsenkin on otettava vastaan Jumalan valtakunta. Vasta sitten se lapsella on.

      "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." Synti on hengellinen asia ja olotila eli ero Jumalan yhteydestä ja se tapahtui koko ihmiskunnan osalta jo paratiisissa syntiinlankeemuksessa, kun ihminen kuoli hengellisesti ja joutui eroon Jumalasta. Lihasta syntyy liha eli lapsi tähän maailmaan, ei suoraan taivaaseen. Jokainen on syntyessään ilman Jumalan kirkkautta ja kukaan ei ole vanhurskas- ei ainotakaan. (Room.3). Kastaa pitää.

      38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

      38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      38 Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
      39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." [Jes. 57:19; Joh. 10:16; Ef. 2:13]

      39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

      39 Sillä teille ja teidän lapsillenne on tämä lupaus annettu, ja kaikille, jotka taampana ovat, kutka ikänä Herra meidän Jumalamme kutsuu.

      • sivulla 88

        sanot: "lapsenkin on otettava vastaan Jumalan valtakunta. Vasta sitten se lapsella on."

        sekä myös: " Kastaa pitää."

        Kysynkin, että voiko lapsi siis plastua ennen tuota kastetta ottamalla vastaan Jumalan valtakunnan ja kastaa vasta senjälkeen?

      • tähän maailmaan
        sivulla 88 kirjoitti:

        sanot: "lapsenkin on otettava vastaan Jumalan valtakunta. Vasta sitten se lapsella on."

        sekä myös: " Kastaa pitää."

        Kysynkin, että voiko lapsi siis plastua ennen tuota kastetta ottamalla vastaan Jumalan valtakunnan ja kastaa vasta senjälkeen?

        Lihan tilaan eli tähän maailmaan syntyvän lapsen on saatava Pyhän Hengen lahjat ja lupaukset omikseen.

        Vain Jeesus oli sellainen lapsi, jolla ei ollut tuota syntiinlankeemuksen turmelusta mukanaan, koska Jeesus oli siinnyt Pyhästä Hengestä.

        Ihmisen lapsi on aina turmeluksen alainen ja tarvitsee uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen lahjat, joihin kuuluu uskonyhteys Luojaan.

        Ps.51:7 "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."

        Valit. 5:7
        "Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa."

        Ei ole ketään vanhurskasta

        Room.3
        9 Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. [Room. 1:18]
        10 Onhan kirjoitettu: -- Ei ole yhtäkään vanhurskasta, [3:10-12: Ps. 14:1,3, 53:2,4]
        11 ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.
        12 Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.

        Kastamaton lapsi jää tuohon lihan tilaan ilman luvattua Pyhän Hengen lahjoja ja sinettiä.(=tyhmät neitsyet, heillä ei ollut Pyhää Henkeä, eikä sitä voinut toinen ihminen heille jakaa omastaan)

        Room.8
        8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
        9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.

      • ristiriita ?
        tähän maailmaan kirjoitti:

        Hesekiel kirjoittaa: "Isä ei kanna pojan syntivelkaa eikä poika kanna isän syntivelkaa."

        Kuinka on?

      • koko ajatus
        ristiriita ? kirjoitti:

        Toit asiayhteydestä irrotetun jakeen Hesekielistä.

        Mutta kun luet tuomasi jakeen viereisetkin jakeet, niin jakeen ajatus käy sinulle selville.

        Vanhempien syntivelan poistuminen edellyttää nimittäin mahdotonta ehtoa. 100% lain noudattamista.

        Edes Daavidin kohdalla se ei ollut mahdollista. Lapsia kuolee, sairastuu, perinnölliset sairaudet on yleisiä. Jos syntiperimää ei olisi, niin kukaan lapsi ei sairastaisi, ei kuolisi koskaan. Synnit voi saada katuva anteeksi, mutta syntiä seuraa aina rangaistus, aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti.Gal. 6:7 "Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää."

        13 Niin Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.
        14 Mutta koska sinä tällä teolla olet saattanut Herran viholliset pilkkaamaan häntä, niin se poika, joka sinulle on syntynyt, on kuoleva."
        15 Sitten Naatan meni kotiinsa. JA HERRA LÖI LASTA, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.

      • ole mitään

        ristiriitaa. Raamattua on tulkittava kokonaisuutena.
        Tuo Valitusvirsien sanoma tarkoittaa sitä, että
        kun juutalaiset luopuivat palvelemasta elävää Ju-
        malaa ja alkoivat palvella epäjumalia, niin Jumala
        käänsi heille selkänsä ja heidän vihollisensa voit-
        tivat heidät ja alistivat orjuuteen. Näin heidän lapsensa joutuivat kärsimään isiensä "synneistä".
        Koko Valitusvirsihän kertoo juuri tuosta luo-
        piotilasta, mutta ei se tarkoita syntiä siinä
        mielessä, että lapset joutuisivat kadotukseen isiensä syntien vuoksi vaan hekin voivat pelastua,
        kääntymällä uudelleen Jumalan puoleen.

      • Kuvitteltko, että
        koko ajatus kirjoitti:

        Toit asiayhteydestä irrotetun jakeen Hesekielistä.

        Mutta kun luet tuomasi jakeen viereisetkin jakeet, niin jakeen ajatus käy sinulle selville.

        Vanhempien syntivelan poistuminen edellyttää nimittäin mahdotonta ehtoa. 100% lain noudattamista.

        Edes Daavidin kohdalla se ei ollut mahdollista. Lapsia kuolee, sairastuu, perinnölliset sairaudet on yleisiä. Jos syntiperimää ei olisi, niin kukaan lapsi ei sairastaisi, ei kuolisi koskaan. Synnit voi saada katuva anteeksi, mutta syntiä seuraa aina rangaistus, aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti.Gal. 6:7 "Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää."

        13 Niin Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.
        14 Mutta koska sinä tällä teolla olet saattanut Herran viholliset pilkkaamaan häntä, niin se poika, joka sinulle on syntynyt, on kuoleva."
        15 Sitten Naatan meni kotiinsa. JA HERRA LÖI LASTA, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.

        papin tekemät vesitemput poistaisivat tuon synti-
        velan!!!!!!!
        Niinhän ne pakanuskonnotkin kuvittelevat. Siellä
        papit yrittävät kaikenlaisilla tempuilla lepyttää
        jumalia. Kirkko matkii noita pakanaseremonioita
        ja luottaa omiin rituaaleihinsa..
        Raamattu osoittaa kuitenkin:
        "Henki on se joka eläväksi tekee."
        Ei mitkään seremoniat!

    • huomioon
    • Matti E Simonaho

      Kuka minä olen ei ole tärkein tieto sinulle. Tärkein tieto sinulle on kuka sinä olet, ja ketä sinä edustat maallisesti ja sielullisesti. Riippumatta siitä mitkä tunteesi ovat, älä osoita minua tunteista jotka sinussa herää kun luet sanomani. Tunteesi kuuluvat vain sinulle, sillä ne perustuvat sinun mielenlaatuun ja siihen kuinka vahva yhteys sinun mielellä on sieluusi. Tunteesi paljastaa sinulle kuka mieltäsi hallitsee, mutta kun sinä sanot jotain, sanasi paljastaa kaikille kuulijoille sinun mielesi laadun ja kuka sitä hallitsee.

      Jos joku sanoo jotain mikä perustuu Liiton Lakiin mutta joka loukkaa sinun uskontoasi; Mitkä tahansa tunteesi ovat, ennenkuin sanot tai teet mitään, arvioi oma mielesi; Sinä tunnet Liiton Lain, ja jos tunteesi rikkoo Lakia, sinä tiedät että mielessäsi on jotain mitä sinne ei kuulu. Sinulla on oikeus ja valta tuomita kaikki mikä on Lain vastaista mielestäsi sen alkuperää myöten. Kenelläkään ei ole oikeutta tuomita sinua siitä. Sinulla on oikeus ja valta tuomita kaikki mikä on Lain vastaista mielestäsi sen alkuperää myöten. Kenelläkään ei ole oikeutta tuomita sinua siitä. Varaudu siis siihen, että joudut tuomitsemaan uskontosi, sillä jos sinä et laitonta tuomitse mielestäsi, sinun sanasi ovat laittomia, ja tuomiosi määräytyy valintasi mukaan.

      A Copyright Registered O by ©N®IS™ON of CHRISTI AIO:n
      Trade Mark in TiMe White Stone is Made Adam "As I am one" Matti Eever (M.) Simonaho 28061960XXXR IDI ICI IBI IAI L AVA A

      • Matti E Simonaho

        Riippumatta siitä kuinka vanha sinä olet, lapsi joka aikanaan olit ei ole kuollut. Minä vetoan sinuun aikuisena käyttämään kaikkea viisautta mitä sinulla on, puolustaessasi lasta joka aikanaan olit ja joka vielä on olemassa. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan tehdä selväksi sen, että Liiton Lain mukaan sinun biolooginen Äiti, on sinun ainut ja oikea maallien Pyhä Äiti, ja sinun biolooginen Isä, on ainut ja oikea maallinen Pyhä Isä. Liiton Lain mukaan, kukaan si saa missään mielessä asettua sinun ja vanhempiesi väliin vääristäen tai rikkoen teidän välisen liiton, joka pitää käsittää pyhänä yhteisönä.

        A Copyright Registered O by ©N®IS™ON of CHRISTI AIO:n
        Trade Mark in TiMe White Stone is Made Adam "As I am one" Matti Eever (M.) Simonaho 28061960XXXR IDI ICI IBI IAI L AVA A

    • mathetes

      Tuon katekismuksen opetuksen mukaan ihminen ei voi tehdä parannusta koska kaste on se, joka tekee sen ihmisen puolesta! Jos siis ihminen ei ole kastettu, hän ei kykene tekemään noin suurta asiaa elämässään kuin parannuksenteko vaikka tahtoisikin koska ei ole lapsena kirkossa kastettu! :)

      • lukija.

        Kyllä osaat kieroon vääntää.

      • mathetes
        lukija. kirjoitti:

        Kyllä osaat kieroon vääntää.

        No kukakohan on tuon asian oikein kieroon vääntänyt, minä vai kirkko? Mietippäs hiukkasen!

        Lueppas tuo aloitus ja mieti lukemaasi!

        Siunausta ja Kristusvaloa elämääsi! :)

      • tuo on!
        lukija. kirjoitti:

        Kyllä osaat kieroon vääntää.

        Ellei ole vettä saatavissa, kukaan ei voi pelastua!!!
        Sääliksi käy niitä, jotka asuvat kuivassa autiomaassa.

      • ilolla
        tuo on! kirjoitti:

        Ellei ole vettä saatavissa, kukaan ei voi pelastua!!!
        Sääliksi käy niitä, jotka asuvat kuivassa autiomaassa.

        Jes. 12:3
        "Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä."

        Ap. t. 8:39
        "Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten."

        Gal.5:21...mutta Hengen hedelmä on ILO"

        "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

      • hoviherra vielä
        ilolla kirjoitti:

        vauva?

      • kaste.
        hoviherra vielä kirjoitti:

        vauva?

        Hoviherra oli kuohittu etiopialainen aikuinen mies. Ilmeisesti juuri tuo kuohitseminen oli se ennen kastetta askarruttanut seikka, koska kuohittu eläinkään ei kelvannut uhrieläimeksi, mutta kuohittu mies voitiin kastaa, kun erämaasta löytyi purosta vettä. Yksinäiset perheettömät kastettiin tietenkin yksinäisinä. Perheelliset lapsiperheet kastettiin perhekunnittain, siinä asemassa jossa he olivat.

        36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" [
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.]
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
        39 Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen

        Yleensä uudestikastajat käyttävät hoviherran kastetapausta esimerkkinä, koska on aika vaikea kuvitella, että eunukilla olisi ollut lapsia?

      • mathetes
        kaste. kirjoitti:

        Sanot-
        >>>Perheelliset lapsiperheet kastettiin perhekunnittain, siinä asemassa jossa he olivat.

      • käyttää hoviherran

        esimerkkiä siinä, että ihmisen täytyy uskoa Jeesuk-
        seen, ennenkuin hänet voidaan kastaa:
        Ap 8:37
        "Jos sinä koko sydämestäsi uskot, niin se sinulle
        tapahtukoon."

      • kastepaikka
        mathetes kirjoitti:

        Sanot-
        >>>Perheelliset lapsiperheet kastettiin perhekunnittain, siinä asemassa jossa he olivat.

        Monet turistit ovat käyneet katsomassa hoviherran kastepaikan. Pieni lähteestä virtaava puro, jossa kokonaan veden alle meneminen ilman lapiohommia on hyvin vaikeata.Hoviherran kaste tapahtui valelemalla, kuten alkukristityt ovat sen ikuistaneet hakkaamalla kallioon piirroksia.

        Jos kyse olisi merestä, niin olisi sanottu "The Sea"
        nyt engl.Raamattu käyttää ilmaisua "a certain water" (KingJames.)36

        Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
           
        36 And as they went on their way, they came unto a certain water: and the eunuch said, See, here is water; what doth hinder me to be baptized?

      • originaalit
        käyttää hoviherran kirjoitti:

        esimerkkiä siinä, että ihmisen täytyy uskoa Jeesuk-
        seen, ennenkuin hänet voidaan kastaa:
        Ap 8:37
        "Jos sinä koko sydämestäsi uskot, niin se sinulle
        tapahtukoon."

        Nykytekniikka on pettämätön määrittämään originaalin, niin Raamatun teksteistä ja paperista, musteesta, että pakko on viimeisin tieto hyväksyä, että kaikissa vanhimmassa tekstissä ei ole ollenkaan mainintaa hoviherran uskomisesta. Jae Apt8:37 on lisätty jälkikäteen. Asiasta on maininta v.92painoksessa. Ja vuoden -38Raamatusta jos löydät jakeen Apt.8:37, niin ilmoita siitä heti!

        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.]

      • Sir_JoN
        kaste. kirjoitti:

        Hoviherra oli kuohittu etiopialainen aikuinen mies. Ilmeisesti juuri tuo kuohitseminen oli se ennen kastetta askarruttanut seikka, koska kuohittu eläinkään ei kelvannut uhrieläimeksi, mutta kuohittu mies voitiin kastaa, kun erämaasta löytyi purosta vettä. Yksinäiset perheettömät kastettiin tietenkin yksinäisinä. Perheelliset lapsiperheet kastettiin perhekunnittain, siinä asemassa jossa he olivat.

        36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" [
        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.]
        38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
        39 Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen

        Yleensä uudestikastajat käyttävät hoviherran kastetapausta esimerkkinä, koska on aika vaikea kuvitella, että eunukilla olisi ollut lapsia?

        Sanot: "Ilmeisesti juuri tuo kuohitseminen oli se ennen kastetta askarruttanut seikka, koska kuohittu eläinkään ei kelvannut uhrieläimeksi, mutta kuohittu mies voitiin kastaa, kun erämaasta löytyi purosta vettä. "

        V: Väärin edelleen. Miksi valehtelet? Kyse oli edelleen siitä, ettei jumalattomia ei ole lupa kastaa.

        Se, ettei uskosta osatonta ole lupa kastaa, käy ilmi kahdesta Uuden Testamentin kohdasta. Ensimmäinen on etiopialaisen hoviherran ja Filippuksen välinen keskustelu.

        Apostolien teot:
        8:35 Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien siitä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.
        8:36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen ja hoviherra sanoi: " Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
        8:37 Niin Filippus sanoi hänelle: "Jos sinä uskot koko sydämestäsi, niin on lupa!" Hän vastasi ja sanoi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika!"
        8:38 Ja hän käski pysäyttää vaunut ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
        8:39 Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten.

        Kreikankielen sana `eksestin´ on suomeksi: "on lupa, on laillista". Sanaa käytetään sellaisissa yhteyksissä, missä käsitellään sitä, onko Mooseksen lain mukaan tai yleensäkään lupa tehdä jotakin vai ei. (Matt 12:2,4,10,12; 14:4; 19:3; 20:15; 22:17; 27:6; Luuk 6:2,4,9; Joh 5:10; 18:31; Apt 8:37; 16:21; 22:25; 1Kor 6:12; 10:23) Filippus sanoi, että hoviherra oli lupa kastaa, jos tämä uskoi koko sydämestään Kristukseen. Ellei hoviherra olisi uskonut kuulemaansa evankeliumin sanaa, ei häntä olisi ollut lupa kastaa.

        Tässä kävi ilmi siis se, ettei ketään tule kastaa, joka ei omakohtaisesti usko Jeesukseen ja tunnusta uskoaan ihmisten edessä. Toinen asia, mikä kävi ilmi, on kasteen tapa eli molemmat kävelevät veteen ja siitä pois. Kastaja upottaa vedessä kastettavan kokonaan veden alle ja kastaa hänet Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen. (Apt 2:38; 10:47-48; 19:5)

        ==================================================

        Sanot: "Perheelliset lapsiperheet kastettiin perhekunnittain, siinä asemassa jossa he olivat. "

        V: Kun perhekuntia kastettiin, niin aina toistui sama kuvio: ensin julistettiin evankeliumia ja ne kastettiin, jotka ottivat sanan uskon kautta vastaan ja muuttivat mielensä. Heistä voitiin aina nähdä se, että he uskoivat. Vauvoista sitä ei voida nähdä ja järjetöntä onkin väittää, että joku uskoo, joka ei sanoja ymmärrä. Mikäli sanoja ei tarvitse ymmärtää, niin voimme julistaa evankeliumia venäläisille ja somaleille suomeksi ja he uskovat sanan, mikäli ovat valittuja. Näin ei tietenkään tapahdu, koska he eivät ymmärrä suomenkieltä. Julistettu sana pitää kyetä ymmärtämään, että se voidaan uskoa. Koska lapset eivät sitä ymmärrä, ei heitä voida kastaa omakohtaisen uskon perusteella. Heitä tulee kastamisen sijaan siunata Herran esimerkin mukaan kätten päällepanemisen kautta. Se riittää siihen asti, että voivat itse uskoa, kun ottavat sanan vastaan. Tämän jälkeen lapsia voidaan kastaa Raamatun opettamalla tavalla ja upottaa heidät veden alle.

      • Sir_JoN
        kastepaikka kirjoitti:

        Monet turistit ovat käyneet katsomassa hoviherran kastepaikan. Pieni lähteestä virtaava puro, jossa kokonaan veden alle meneminen ilman lapiohommia on hyvin vaikeata.Hoviherran kaste tapahtui valelemalla, kuten alkukristityt ovat sen ikuistaneet hakkaamalla kallioon piirroksia.

        Jos kyse olisi merestä, niin olisi sanottu "The Sea"
        nyt engl.Raamattu käyttää ilmaisua "a certain water" (KingJames.)36

        Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
           
        36 And as they went on their way, they came unto a certain water: and the eunuch said, See, here is water; what doth hinder me to be baptized?

        Sanot: "Pieni lähteestä virtaava puro, jossa kokonaan veden alle meneminen ilman lapiohommia on hyvin vaikeata."

        V: Ehkä nykyään, vaan ei silloin ... hoviherra kun kastettiin upottamalla, niinkuin tapana oli.

        ==================================================

        Sanot: "Hoviherran kaste tapahtui valelemalla, "

        V: Väärin edelleen. Miksi valehtelet? Eivät Apostolit eivätkä muutkaan Opetuslapset vielä tunteneet tuollaista kastamisen tapaa, vaan se tuli vasta noin 100 luvulla Apostolisen ajan jälkeen, niinkuin Didakheesta voimme lukea.

        ==================================================

        Sanot: "kuten alkukristityt ovat sen ikuistaneet hakkaamalla kallioon piirroksia. "

        V: Ei ole olemassa tällaisia piirroksia, tai mikäli on, niin onko sinulla näyttöä tällaisista? Jos ei, niin älä sitten puhu sellaisista.

      • Sir_JoN
        originaalit kirjoitti:

        Nykytekniikka on pettämätön määrittämään originaalin, niin Raamatun teksteistä ja paperista, musteesta, että pakko on viimeisin tieto hyväksyä, että kaikissa vanhimmassa tekstissä ei ole ollenkaan mainintaa hoviherran uskomisesta. Jae Apt8:37 on lisätty jälkikäteen. Asiasta on maininta v.92painoksessa. Ja vuoden -38Raamatusta jos löydät jakeen Apt.8:37, niin ilmoita siitä heti!

        37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.]

        Sanot: "että kaikissa vanhimmassa tekstissä ei ole ollenkaan mainintaa hoviherran uskomisesta."

        V: Väärin edelleen. Miksi valehtelet? Jae Apt 8:37 puuttuu joistakin vanhoista käsikirjoituksista, mutta ei kaikista. Sitä ovat lainanneen kirkkoisistä Ireaneus (130/140 – 202 jKr) ja Cyprianus (200 - 258 jKr.), joten jae on esiintynyt varhaisissa tekstilaitoksissa: kaikesta päätellen myös alkuperäisessä Luukkaan tekstissä.

        ==================================================

        Sanot: "a vuoden -38Raamatusta jos löydät jakeen Apt.8:37, niin ilmoita siitä heti! "

        V: Löytyy jo vuoden 1776 wanhasta Bibliasta tai vaikkapa King James Versiosta, jotka kummatkin ovat paljon vanhempia, kuin 33/38.

      • totuuden sanaa
        Sir_JoN kirjoitti:

        Sanat 'jos uskot koko sydämestäsi, on lupa' esiintyvät joissain käännöksissä kohdassa (Apt. 8:36-38). Ensimmäisen kerran ne esiintyvät käsikirjoituksessa vasta X vuosisadalla. Sanoja 'jos uskot koko sydämestäsi, on lupa' ei esiinny Irenaeuksen kirjoituksissa kun Irenaeus käsittelee hoviherran tapausta. Onko Jumala luvannut varjella Cyprianuksen kirjoituksia? Ei! Joten joku on voinut väärentää niihin sellaisen että Cyprianus olisi väittänyt noiden sanojen olevan Raamatussa. Ja vaikka Cyprianus olisi todella noin uskonut, hänen kastekäsityksensä oli sellainen ettei mikään kristillinen ryhmä niitä sellaisenaan hyväksy. Niissä oli siis väärää. Tuohon aikaan oli levinnyt harha, jossa aikuiselle kastetta haluavalle haluttiin asettaa 'rima mahdollisimman korkealle', mitä kuvaa hyvin lause 'jos KOKO sydämestäsi uskot' - siis uskotko aivan varmasti aivan 100 %:sesti, ei riitä 99.99 %:sti? Se on lakihenkisyyttä, koetetaan estää ihmisiä tulemasta Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen luo.

      • totuuden sana
        totuuden sanaa kirjoitti:

        kertoo esim. apt 2. luku: "tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen" Pietari antoi siis kuulijoitten omaksi tehtäväksi ottaa kaste. Eikähän vielä puhetta ymmärtämätön vauva voi noin tehdäkään, koska hän ei ymmärrä vielä mitä hänelle puhutaan.

        Ensin tätyy siis kuulla ja sitten kuultu sanoma täytyy vielä ymmärtää jonka jälkeen vasta voi toteuttaa kuulemansa.

      • mathetes
        totuuden sana kirjoitti:

        Juuri niin!

        Pietarihan saarnasi juutalaisille juuri tuosta ristiinnaulitusta Kristuksesta jonka juutalaiset saivat painostuksellaan ristille ja nuo kuulijat saivat sitten "piston sydämeensä" tuosta Pietarin saarnasta -(Apt 2:36-37)! Ja kysyivätkin hädissään toisiltaan, että "mitä heidän nyt tulisi tehdä"? Tähän Pietari heille sitten vastasi: - (jae 38) "Tehkää parannus, ja ottakoon kukin teista kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen"...jne...!

        Tuo lause "Tehkää parannus" on kreikankielellä "metanoia/metanoesate" ja tarkoittaa vapaasti suomennettuna = "tehdä mielenmuutos"! Eli Pietari sanoi kuulijoilleen:
        "Muuttukaa mieleltänne" ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen...jne...!

        Pietari siis kehoitti juutalaisia "muuttamaan mielensä Jeesukseen hyväksyväksi" jonka he olivat juuri ristiinnaulinneet! Pietarin saarnan tarkkaa sisältöä ei tiedetä, mutta varmaan siinä on ollut aimo annos todellista Jumalan evankeliumin sanomaa, joka sai kuulijat synnintuntoon ja hakemaan sovintoa itselleen Jumalan edessä!

        Kyllä niin, valinta on jokaisen itsemme tehtävä! Emme kukaan voi pelastua kenenkään toisen ihmisen suorittamalla vesirituaalilla jota Raamatun UT,i ei edes tunnista ilmoituksessaan!

        Siunausta! :)

      • mathetes
        kastepaikka kirjoitti:

        Monet turistit ovat käyneet katsomassa hoviherran kastepaikan. Pieni lähteestä virtaava puro, jossa kokonaan veden alle meneminen ilman lapiohommia on hyvin vaikeata.Hoviherran kaste tapahtui valelemalla, kuten alkukristityt ovat sen ikuistaneet hakkaamalla kallioon piirroksia.

        Jos kyse olisi merestä, niin olisi sanottu "The Sea"
        nyt engl.Raamattu käyttää ilmaisua "a certain water" (KingJames.)36

        Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
           
        36 And as they went on their way, they came unto a certain water: and the eunuch said, See, here is water; what doth hinder me to be baptized?

        >>>Monet turistit ovat käyneet katsomassa hoviherran kastepaikan. Pieni lähteestä virtaava puro, jossa kokonaan veden alle meneminen ilman lapiohommia on hyvin vaikeata.>Jos kyse olisi merestä, niin olisi sanottu "The Sea">Hoviherran kaste tapahtui valelemalla, kuten alkukristityt ovat sen ikuistaneet hakkaamalla kallioon piirroksia.

      • Sir_JoN
        totuuden sanaa kirjoitti:

        Sanat 'jos uskot koko sydämestäsi, on lupa' esiintyvät joissain käännöksissä kohdassa (Apt. 8:36-38). Ensimmäisen kerran ne esiintyvät käsikirjoituksessa vasta X vuosisadalla. Sanoja 'jos uskot koko sydämestäsi, on lupa' ei esiinny Irenaeuksen kirjoituksissa kun Irenaeus käsittelee hoviherran tapausta. Onko Jumala luvannut varjella Cyprianuksen kirjoituksia? Ei! Joten joku on voinut väärentää niihin sellaisen että Cyprianus olisi väittänyt noiden sanojen olevan Raamatussa. Ja vaikka Cyprianus olisi todella noin uskonut, hänen kastekäsityksensä oli sellainen ettei mikään kristillinen ryhmä niitä sellaisenaan hyväksy. Niissä oli siis väärää. Tuohon aikaan oli levinnyt harha, jossa aikuiselle kastetta haluavalle haluttiin asettaa 'rima mahdollisimman korkealle', mitä kuvaa hyvin lause 'jos KOKO sydämestäsi uskot' - siis uskotko aivan varmasti aivan 100 %:sesti, ei riitä 99.99 %:sti? Se on lakihenkisyyttä, koetetaan estää ihmisiä tulemasta Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen luo.

        Edelleen, vaikka jae Apt 8:37 puuttuu joistakin vanhoista käsikirjoituksista, niin ei suinkaan kaikista. Sitä ovat lainanneen kirkkoisistä Ireaneus (130/140 – 202 jKr) ja Cyprianus (200 - 258 jKr.), joten jae on esiintynyt varhaisissa tekstilaitoksissa: kaikesta päätellen myös alkuperäisessä Luukkaan tekstissä.

        ==================================================

        Kristillinen kaste Johanneksen kasteen jatkona oli siis alkuaan mielenmuutoksen perustalle rakentuva opetuslapseksi suostumisen kaste. Kun joku, evankeliumia kuultuaan suostui mielenmuutokseen, merkitsi tämä samalla Jeesuksen oppilaaksi suostumista, ja näiden molempien seikkojen perusteella asianomainen kastettiin. Kaste tapahtui Jeesuksen nimeen, ja sitä ei suoritettu kenellekään ilman asianomaisen henkilökohtaista edellä käypää mielenmuutosta ja suostumusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1968
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1694
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1318
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1145
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      925
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      909
    Aihe