Mitä enemmän evankelis-luterilainen "kansankirkko" tekee myönnytyksiä kurjan aikamme maailmalliselle ja syntiselle hengelle, sitä enemmän se vain menettää omia jäseniään. Piru korjaa runsasta satoa Suomessa, koska kirkko ei tee tehtäväänsä, julista Jeesuksesta Kristuksesta. Kaikkeen muuhun sillä riittää aikaa: laittomien siirtolaisten piilotteluun seurakunnan tiloissa, homojen ja lesbojen paapomiseen, kaikenkarvaiseen dialogiin muiden uskontojen kanssa, naisten vihkimiseen papittariksi ja muuhun jumalattomaan menoon. Mitä sanoisi suuri Luther tästä kaikesta jos eläisi?
Kirkko kuvittelee, että sielujen pelastuksen sijasta sen on tarjottava psykologista terapiaa ja yleistä henkistä pehmohömppää kuin jokin papillinen Dr. Phil konsanaan. Suuri erehdys, jonka seuraukset ovat kohtalokkaat. Suomalaisia kaitsetaan kohti helvetin tulta, jonka olemassaolosta nykykirkko visusti vaikenee. Paholaisen asiamiehiä ovat useimmat pappimme, jopa piispammekin: heidän saarnansa ja lausuntonsa ovat väärämielistä eksytystä, heidän tulkintansa Raamatusta jumalanpilkkaa ja herjausta.
Rukoilkaamme Herraa, jotta hän armahtaisi langenneen kirkkomme ja syntisen kansamme. Kansojen Jumala, siunaa tämä maho maa, joka on unohtanut Kristuksen sovitusveren ja juoksee väärien jumalien perässä ilman hyvää paimenta.
Kirkkomme on syöksykierteessä
7
375
Vastaukset
- kirjoitus
Vaikka olemme "eri puolilla".
Tosiaan, tälläkin palstalla näkee paljon kirjoituksia, miksi kirkkoon pitäisi kuulua, niin niissä nimenomaan perusteeksi otetaan kirkon yhteiskunnalliset tehtävät ym. kun oikeasti kirkko on uskoa julistava laitos, ja jos ei tuohon uskoon halua kuulua, miksi pitäisi haluta kuulua kirkkoon. Kuvailemallasi tavalla kirkon pitäisikin toimia: julistetaan - ja se pitäisi olla ehdottoman tärkein ja ylivoimaisesti suurivolyymisin kirkon toimi niin mediassa kuin median ulkopuolella. Ei hautaus, ei kirkkorakennusten kunnostaminen, ei homojen asema, ei naispappeus, ei vapaaehtoistyö, ei ulkomaanapu, ei ei ei vaan julistaminen ja Jumalan palvominen. Tämä toimintamuoto itse asiassa saisi varmasti ihmiset eroamaan kirkosta - ja toisaalta niiden, jotka uskoa haluavat, kirkkoyhteisö vain tiivistyisi. - täällä on valitella.
Ota yhteyttä kirkon viranhaltijoihin.
Juttusi oli ihan sekava sepustelu juutalaisten jumaltarustosta ja Luther siihen yhdistettynä on aika huvittavaa. Hänhän nimenomaan vihasi juutalaisia.- superfunnyman
juutalaiset eivät pelottele helvetillä.
- näin!
Kirkko saisi tosissaan olla olematta 'yhteiskunnallinen hyväntekeväisyyslaitos' päätoimenaan. Silloin ihmiset havahtuisivat huomaamaan, että tosiaan kuuluvat uskonnolliseen yhteisöön jonka oppeihin harva heistä uskoo. Kun kirkko toimisi raamatun mukaisesti, mikä lienee alkuperäinen tarkoitus.
Hyväntekeväisyyden voisi jokainen hoitaa erikseen ja yhteiskunta lakata kirkon tukemisen ja ottaa hoitaakseen kirkolle vielä jätetyt yhteiskunnalliset tehtävät.
Kirkon olisi korkea aika olla sitä mitä on; ankaran ja julman uskonnon yhteisö, joka on olemassa niitä varten, jotka raamatun oppeihin uskovat. - superfunnyman
"Rukoilkaamme Herraa"
Minkälaisen loitsun meinasit vetäistä?
Milloinkas sun loitsut on viimeksi toiminut?
Mitäs jos kokeilisit ensin niitä loitsuja vaikkapa nälänhädän poistamiseksi tai maailmanrauhan aikaansaamiseksi? Kyllä tuo meidän valtionkirkko pärjää ihan hyvin, vaikka sieltä jokunen lapsena väkisinkastettu vapautetaankin.- ..olet varmaan..
..omasta mielestäsi.
Mitä tulee sinun "loitsuilumiseesi", niin et taida paljonkaan näistä kirkon asioista välittää,
kunhan nyt jotain tähänkin asiaan sait sanoa.
Mitä "aloitukseen" tulee, se on hyvin sanottu tämänhetkisestä kirkon tilasta. Kyllä se tosiaan rukouksia tarvitsee.
- syöksykiereestä
Hyvin kirjoitettu!Moni ajattelee samoin kirkon
nykyisestä tilasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909