Täysin pimeitä viestejä

?????

Onpa mennyt tämäkin palsta täysin pilalle.

Nämä ilkivaltaiset mieleltään sairaat häiriköt häiriköivät uskovien palstoilla. Kaikesta näkee ettei heillä ole mitään kykyä arvioida objektiivisesti omaa toimintaansa. He toimivat sekavien ja ristiriitaisten tunteidensa mukaan.
Voi ihmisparkoja.

Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kuitenkin tulevat. Voi sitä ihmistä jonka kautta pahennus tulee.

Kaiken tämän kaaoksen keskellä uskovat hylkäävät Kristuksen ja tuomion hengessä kuristavat toinen toistaan kurkusta.

Voi kuinka paljon kipeä ihmiskunta tarvitsisi parantajaa Kristusta, mutta kun he ovat mielestään terveitä. Terveet eivät tarvitse parantajaa. Mitähän kamalia tässäkin maassa vielä nähdään kunhan luopumus tästä etenee?
Vauhti on ainakin kiihtynyt pelottavan suureksi ihan pienellä aikaa.

Eivätkö uskovat todellakaan näe vieläkään, mitä Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous tarkoittaa.

Joh. 17:9   Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun -
Joh. 17:10   ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun
- ja minä olen kirkastettu heissä.

Joh. 17:11   Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi.

Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.

7

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HAN OSOITTTAA OLEVANSA OIKE...

      ja kayttaa oikeaa raamattua  perusteena.  Samalla oppii Jumalan sanaa vanhemmatkin.

    • jormaukko

      Me tänne teidän meidän pskaa laitetaa yhtä paljon ku te laitatte teidän pskaa meille

      • Ev.Lu.Mies-94

        Joten ole HELLuntalais kakkapää hiljaa!

    • uskova. ...

      Ne mitään uskovaisia ole, näitähän on ollut aina- häirikköjä. Eikä niitä ole edes monta. Kourallinen vaan ja vaihtavat nimimerkkiä.Muistutus ylläpidolle,niin menevät poistoon.

      • ?????

        Jostakin piilevästä vakavasta sairaudesta tämä kirjoittelu kuitenkin kertoo.

        Mielestäni nämä viestit ovat ennakkovaroitus meille kristityille siitä, siitä että kun maallisessa laissamme olevat esteet poistuvat, alkaa välittömästi saatanallinen vaino kristittyjä kohtaan, ja verenvuodatus. Piru on hyvin vihainen, sen osoittavat hänen orjiensa viestit tälläkin palstalla. Vapauden aika saattaa olla hyvinkin vähissä. Väärään rauhaan ei siis kannata tuudittautua, eikä kristittyjen aikaa passaa käyttää viihteelliseen elämään, keskinäiseen kiistelyyn joistakin opillisista kysymyksistä.

        Edelleen peräänkuulutan uskovien tärkeätä yhteyttä. Tänään saamme vielä julistaa Suomessa Kristusta ilman vainoa, huomenna se ei ehkä ole enää mahdollista. Jotenkin olemme täällä Suomessa tuudittautuneet "rauha rauha ei mitään hätää" ajatuksen tuomaan rauhalliseen uneen.
        Nopeutuvassa tahdissa lähestyvät ajan loppumisen merkit ovat meille kristityille kuin hälytyskellon ääniä. "Herätkää valvomaan ja rukoilemaan, että kypsä vilja ja vielä oraalla oleva vilja valmistuisi ajallaan aittaa varten".

      • Jormaukko
        ????? kirjoitti:

        Mutta EI KIINNOSTA PÄTKÄÄKÄÄN.

      • kiinnostavan
        Jormaukko kirjoitti:

        Mutta EI KIINNOSTA PÄTKÄÄKÄÄN.

        ...tuskin olisit muuten tuotakaan kommenttia laittanut, jos et olisi kommentoimaasi tekstiä ihan mielenkiinnosta lukenut. Oletko sinä itse muuten Jeesukseen Kristukseen uskova?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6656
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4291
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3619
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3010
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      626
      1610
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1028
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1003
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      989
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      199
      984
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      959
    Aihe