Vainotaanko sinua töissäkin ?

Syrjitäänkä sinua, jopa vainotaan töissä sapattiuskon vuoksi. Niinkuin tällä foorumilla
koet olevasi vainottu harvinaisen sapattiuskosi
vuoksi.
Se on huono asia, sillä siitä vainosta et mitään
sädekehää saa. Vain Jeesus-uskon ja evankeliumin
vuoksi vainoa kärsivä saa PALKAN tulevassa iäisessä
elämässä!
On omaa harkitsemuutta ajautua epäsuosioon jonkin
omaksumansa erityisen tavan vuoksi.

1. Piet. 2:19
Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien.
1. Piet. 2:20
Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.

2.Kor 11:3-6

3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.

5 Mutta minä en katso itseäni missään suhteessa noita isoisia apostoleja huonommaksi.
6 Jos olenkin oppimaton puheessa, en kuitenkaan tiedossa; olemmehan tuoneet sen teille kaikin tavoin ilmi kaikissa asioissa.

24

524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Apostolit

      2. Kor 11.

      Paavali ja väärät apostolit

      1 Kunpa sietäisitte minulta hiukan mielettömyyttä! Varmaan te siedättekin.
      2 Vartioin teitä intohimoisesti Jumalan puolesta. Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen. [Ef. 5:27; Kol. 1:28]
      3 Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen. [1. Moos. 3:1-13; 1. Tim. 2:14]

      4 Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte. [1. Kor. 3:11; Gal. 1:6,7]
      5 En minä kuitenkaan katso olevani mitenkään huonompi kuin nuo mainiot apostolit. [1. Kor. 15:10; 2. Kor. 12:11]
      6 Puhetaitoni on ehkä kehno, mutta tietoni ei, ja tietoni olen kaikin tavoin, kaikissa asioissa saattanut teidän nähtäväksenne. [1. Kor. 1:17, 2:13; 2. Kor. 4:2, 5:11]

      7 Olenkohan tehnyt suurenkin synnin, kun auttaakseni teitä nousemaan olen alentanut itseni julistamalla teille Jumalan evankeliumia ilman korvausta? [1. Kor. 9:12 ]
      8 Voidakseni auttaa teitä olen riistänyt muita seurakuntia ottamalla niiltä vastaan rahaa. [11:8,9: Fil. 4:15]
      9 Teidän luonanne en ollut kenellekään rasituksena, vaikka jouduinkin puutteeseen, sillä Makedoniasta tulleet veljet antoivat minulle kaiken mitä tarvitsin. Olen varonut olemasta teille millään tavoin rasitukseksi ja varon vastedeskin.

      10 Niin totta kuin Kristuksen totuus on minussa, tätä ylpeilemisen aihetta ei minulta Akhaian maakunnassa riistetä! [1. Kor. 9:15]
      11 Kuinka niin? Enkö muka rakasta teitä? Sen tietää Jumala. [2. Kor. 12:15]
      12 Näin minä toimin nyt ja edelleenkin, jotta en antaisi halukkaille tilaisuutta ylpeilemiseen; eivät he ole hiukkaakaan meitä parempia.

      13 Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. [Matt. 7:15,16; Ap. t. 15:24, 20:30; Gal. 2:4; Fil. 3:2]
      14 Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.
      15 Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

      luterilainen

      • Korvataan ikuisuudessa

        Lisätäänpä sinun, luterilainen, esityksesi perään
        oikeat kärsimykset. Väärät apostolit niitä näyttää
        aiheuttavan enimmäkseen.

        2. Korinttolaiskirje 11. luku
        Paavalin kärsimykset

        16 Toistan vielä: älkää pitäkö minua järjettömänä. Mutta vaikka olisinkin hullu, niin antakaa minun olla hullu, jotta minäkin voisin hiukan kerskailla. [2. Kor. 12:6]
        17 Mitä nyt puhun, sitä en puhu Herran mielen mukaan. Puhun kuin järjetön, kun nyt kerran kerskailen.
        18 Koska niin monet kerskuvat ihmisten tavoin, kerskun minäkin.
        19 Mielellännehän te siedätte järjettömiä, te jotka itse olette niin järkeviä. [1. Kor. 4:10]
        20 Tehän siedätte sen, että teidät orjuutetaan, teitä riistetään, teidät alistetaan, teitä kohdellaan tylysti ja lyödään kasvoihin.

        21 Häpeäkseni totean, että olemme olleet heikkoja. Mutta mitä joku toinen uskaltaa -- puhun nyt kuin järjetön -- uskallan minäkin. [2. Kor. 10:10]
        22 He ovat siis heprealaisia? Niin minäkin. He ovat israelilaisia? Niin minäkin. He ovat Abrahamin jälkeläisiä? Niin minäkin. [Ap. t. 22:3; Room. 11:1; Fil. 3:5]
        23 He ovat Kristuksen palvelijoita? Minä vielä enemmän -- puhun kuin järjetön. Olen saanut raataa kovemmin kuin he, olen ollut enemmän vankeudessa, minua on ruoskittu ylen määrin, monesti olen ollut kuolemanvaarassa. [11:23-29: 1. Kor. 4:9-13; 2. Kor. 6:4,5 : 2. Kor. 1:10, 4:11]
        24 Olen juutalaisilta viisi kertaa saanut "yhtä vaille neljäkymmentä" ruoskaniskua, [5. Moos. 25:3]
        25 kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua on kivitetty, kolme kertaa olen joutunut haaksirikkoon, olen ajelehtinut meressä vuorokauden. [Ap. t. 14:19, 16:22; 1. Tess. 2:2]

        26 Olen yhtenään ollut matkoilla, olen ollut vaarassa hukkua jokiin ja joutua rosvojen käsiin, vaarassa niin maanmiesteni kuin vierasheimoisten joukossa, vaarassa kaupungissa ja autiomaassa, vaarassa merellä, vaarassa valeveljien parissa. [Ap. t. 13:50, 14:5, 17:5; Gal. 2:4]
        27 Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa. [Ap. t. 20:31; 2. Kor. 6:5]
        28 Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista.
        29 Jos joku on heikko, niin minäkin olen heikko. Jos joku lankeaa, se polttaa minua. [Room. 15:1]
        30 Jos on pakko kerskailla, kerskun heikkoudestani.

        31 Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele. [Room. 1:9 ]
        32 Damaskoksessa kuningas Aretaksen alainen päällikkö antoi vartioida kaupunkia pidättääkseen minut, [11:32,33: Ap. t. 9:23-25]
        33 mutta minut laskettiin muurinaukosta korissa alas, ja niin pääsin pakenemaan hänen käsistään.

        Olkaatten siunatut kärsimyksissännekin!

    • en ole senlaatuinen sapattiuskovainen,että kieltäytyisin työstä per-lauantaisin.

      Kun tein keskeytymätöntä perioodityötä,siis hoidin ihmisiä myös per-lauantaisin koin tekeväni silloin jotain hyödyllistä."Hyvää saa tehdä aina,pahaa ei koskaan".

      Itseasiassa näen että työpaikka on paikka jossa käytökselläsi voit todistaa olevasi Jeesuksen oma.Ei siis:"nyt tämä marttyyri lähtee taas töihin".

      Sikäli mikäli tunnen SPA:n periaatteita,ei kyseinen työpaikalla todistaminen kuulu heidän periaatteisiinsa.Yleisin todistamistapa on heille "paasata" toisilleen rukoushuoneella vegetarismin ihanuudesta ja Ellenistä.
      Siiten he odottavat josko joku sattuisi tulemaan ulkopuolisista ovesta sisälle ja siten saisi kuulla sanomaa.
      Hyvin passiivinen todistamistapa siis.

      • Terve!
        Jotkut tosiaan, kateutta tai mitä lie, harmistuu
        uskovan korkeasta moraalista ja sen sellaisesta.
        Mua ei ole koskaan kiusattu kristillisten tapojen
        vuoksi sinänsä, mutta sitä toisinaan pilkataan,
        että uskon Jeesus-vouhotukseen.

        Armeijan kertausharjoituksissa, kun tuli tietoon,
        että olen hellari (olin 10 vuotta), moitti joku
        aseenkantaja, että miksi kannan asetta.
        Tosin en liiemmin kantanutkaan, kun olin keittiö-
        aliupseerina siellä.
        Ihmiset tottuvat pian ja lyövät tietynlaiset,
        täysin maalliset leimansa.
        Ajatellaan, ettei hellari saa kantaa asetta tai
        puolustaa perhettään. Vaan pitää kääntää
        toinenkin poski ryöstäjän kämmentä varten.

        Kyllä käsittääkseni vaino, kun sitä tapahtuu,
        kohdistuu ennen muuta juuri siihen uskosta
        kiinni pitämiseen. Ja kun ei taivuta yhteiseen
        pahantekoon.

      • et ole
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Terve!

        hellari vielläkin onhan sinulla täysin hellarin oppi mitä täällä tuot julki, miksi pitää erota kirkostaan jos kannattaa sen oppia.

        Luterilainen sinä et missään tapauksessa ole oppisi puolesta, tiedän luterilaisen opin ettei se sovi sinun oppiisi millään tavoin, hellari sinä olet ja sinä kuoletkin, turha sinun on olla luterilaisissa petät vain itseäsi ja muita.

      • Sanojesi perusteella arvelemme
        et ole kirjoitti:

        AVK:n kristinoppi on ihan luterilaista ja
        karismaattistakin. Seurakunnan vaihdokseen
        luterilaiseksi voipi olla ihan käytännön
        syyt.
        Ja koettaahan AVK adventistienkin kanssa löytää yhteyttä - - etkö sitäkään havaitse?
        Ja oothan sieki kuullu, miten AVK on
        perustellut luterilaisia uskonvanhurskauden
        käsityksiä ja kastenäkemystäänkin.

        Asiasta toiseen: mikä ja kuka sä mahtanet olla.
        Ohikujlkijako vain?

      • sen tiedän
        Sanojesi perusteella arvelemme kirjoitti:

        AVK:n kristinoppi on ihan luterilaista ja
        karismaattistakin. Seurakunnan vaihdokseen
        luterilaiseksi voipi olla ihan käytännön
        syyt.
        Ja koettaahan AVK adventistienkin kanssa löytää yhteyttä - - etkö sitäkään havaitse?
        Ja oothan sieki kuullu, miten AVK on
        perustellut luterilaisia uskonvanhurskauden
        käsityksiä ja kastenäkemystäänkin.

        Asiasta toiseen: mikä ja kuka sä mahtanet olla.
        Ohikujlkijako vain?

        että Kantolan oppi ei ole luterilaista edes lapsikasteesta hänet on kastettu helluntalaiseksi koska hän on 10v ollut sen kirkon kirjoilla niinkuin hän itse tuossa sanoi, ja kyllä minä tunnen luterilaisen niinkuin helluntalaisenkin opin olenhan ollut helluntalaisissa, joten en puhu omiani vaan mitä tiedän.

      • Ei se sapattimato ole
        sen tiedän kirjoitti:

        että Kantolan oppi ei ole luterilaista edes lapsikasteesta hänet on kastettu helluntalaiseksi koska hän on 10v ollut sen kirkon kirjoilla niinkuin hän itse tuossa sanoi, ja kyllä minä tunnen luterilaisen niinkuin helluntalaisenkin opin olenhan ollut helluntalaisissa, joten en puhu omiani vaan mitä tiedän.

        Sinnuu riivaa semmonen tauti, jotta siun pittää
        saada sannoo se viimonen sana.
        Vaikka ei ole mittään sanaa sanottavanas.
        Vaan kun se viimonen sana ei ole sun hallussa.

        Job 19:25 Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.

        Kysy lisääkin Jobilta, ni tiiät sieki sit jottain.

      • Luterilainen?!
        et ole kirjoitti:

        hellari vielläkin onhan sinulla täysin hellarin oppi mitä täällä tuot julki, miksi pitää erota kirkostaan jos kannattaa sen oppia.

        Luterilainen sinä et missään tapauksessa ole oppisi puolesta, tiedän luterilaisen opin ettei se sovi sinun oppiisi millään tavoin, hellari sinä olet ja sinä kuoletkin, turha sinun on olla luterilaisissa petät vain itseäsi ja muita.

        Juurihan AVK totesi, ettei ole eroa hellarilla ja
        luterilaisella. Ja mistä tiedät, vaikka AVK olisi
        kumpaakin kuten moni on.
        Joku on jopa sekä advari että luterilainen.

        Kerropa miksi AVK ei muka olisi luterilainen!
        Ja miksi hänen täytyis olla nimenomaan hellari!
        Tai sulje syytöksiä sulkeva suusi!!

    • Juuso varastomies

      En saa syödä rauhassa ruokalassa tai juoda kahviani kun se sama paskapää tulee lukemaan mulle Raamattua ääneen siihen viereen ja kyselemään mitä raamatun lauseet minulle tarkoittaa! VIHAAN SITÄ MIESTÄ! Sanon kohta olevani Saatanan palvoja vaan päästäkseni siitä eroon!

      • kuullut

        Minäkin ole 45-vuotta tehnyt työtä ja voin sanoa, että se on niinpäin, että uskovat vainoavat muita ja ovat aina puuttumassa muiden asioihin.

      • suuni

        kiini uskonasioissa ja puhun vasta, kun joku aloittaa puheen tai saatan aloittaa puheen, mutta jos ei kiinnosta, en puhu. Niin maailma on täynnä asioita, joista voi puhua ja kaikki on tavallaan uskontoa, myös polilitiikka.

        Miksi sitä pitäisi raamatun tekstejä jaelle, joka ei niitä halua tai ole kiinnostunut.
        Puhuu niistä asioista, joista on toinen kiinnostunut. Se on ihan mielenkiintoista, vaikka joutuukin tuomaa erilaisia näkökohtia asioihin, mutta ei tarvitse niitä raamatun jakeita tyrkyttää.

    • näyttäisi siltä.

      Oletko Antti kokenut itse vainoa?
      Kerroit yhdessä kirjoituksessasi, että olet nyt "eläkkeellä", jostain syystä. Vaino?
      Hieman lisäsit, että olet tekemässä sen jälkeen hyvää. Jäin siinä miettimään, että puristaako sinulla kenkä jostakin ja nyt teet henkesimukaista työtä naamiona hyvä. Oletko koskaan pysähtynyt opetuslasten kohdalla siihen, että aina Jeesuksen piti oikoa heidän näkemyksiään. Tarvitseisikohan tarkistella asiaa tältäkin puolen.
      Lukien noita sinun savuamisisasi, ei parempaa esimerkkiä ole henkilöstä, joka tavallaan laittaa läksyä läksyn päälle. Pysähdy hyvä mies joskus itsesi edessä. Enempiä ei viitsi kirjoitella.

      • Täytynee hieman selvittää asioita, jottet turhaan
        likaa vallatonta mielikuvitustasi.

        Olen eläkkeellä siksi, että rukoilin eläkkeelle
        pääsemsitä, koska koin vapaaehtoistyön kutsumuksekseni. Siltä pohjalta pääsinkin ja niin
        räväkästi, että työeläkekassa ilmoitti minulle
        vähän pääsyn jälkeen, ettei missään tapauksessa
        enää koskaan ansiotyöhän takaisin, eikä ole
        päätöksestä valitusoikeutta.

        Toki arvostan työtä ja työntekoa ja tykkäsin
        kovasti työstäni. Mutta onnellinen olen siitä,
        että kuuntelin myös sydämeni ääntä.
        Minun kutsumukseni on palvella muutamaa uskovaa
        yhteisöä
        sekä mielenterveyspuolen yhteisöjä.
        Sillä siellä on kovasti pulaa tekijöistä.

        Herran oman ei tarvitse olla pyrkyri, vaan
        hän nääkee missä tarvitaan ja hänet otetaan
        siihen muurinaukkoon. Palveleva mieli,
        "alttiuden kengät" ovat tuiki tarpeelliset.

        "Joka itsensä alentaa, se ylennetään"

      • vaan lukua.
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Täytynee hieman selvittää asioita, jottet turhaan

        Eläkevakuutusmaksajat eivät päästä ihmistä eläkkeelle kovin helposti. Fyysinen ja henkinen puoli siinä punnitaan, nuoremmilla. Iän perusteella eläkeputki on yksi ratkaisu, jota varmaan on sinulle tarjottu ja saatu. Vapaehtoistyö, arvokas asia, mutta näillä kentillä täällä paljon lyödään vain kirvestä kiveen. Turhaa työtä.
        Kannat tässä turhaa taakkaa ja viimeisiä kirjoituksia lukien nyt alkaa mennä jo harhaoppiseksi kovasti. Katsos, lakihenkiseksi voi mennä kahta puolta. Molemissa voi rakentaa läksykirjojen määrää. Siksi hypää välillä tarkistelemaan missä menet.

      • Mistä kenkä puristaa
        vaan lukua. kirjoitti:

        Ootkos sieki niitä kuninkaansotureita?

        Outoa naljailua kaikki sun viestit.
        Mitä niilllä koetat rakentaa?
        Babyloniaako, sinne pusikkoosi!

    • Jolta kulta jäi lukematta aloitukseni tärkein jae:

      2.Kor 11:3-6

      3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan,
      niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta,
      joka teissä on Kristusta kohtaan.

      • Antti..

        Etköhän sinäkin Antti räpellä kaikkien kanssa tuossa turmeluksessa. Missä voit sanoa, että vilpitön on puhtautesi Kristusta kohtaan?

        Keropa.

      • Veli Herrassa
        Antti.. kirjoitti:

        Etköhän sinäkin Antti räpellä kaikkien kanssa tuossa turmeluksessa. Missä voit sanoa, että vilpitön on puhtautesi Kristusta kohtaan?

        Keropa.

        " Vilpittömyys, aivan HOI!
        Kirjoittanut: Antti.. 5.7.2008 klo 12.44
        Etköhän sinäkin Antti räpellä kaikkien kanssa tuossa turmeluksessa.
        Missä voit sanoa, että vilpitön on puhtautesi Kristusta kohtaan?
        Keropa."

        Vilpitöntä mieltä AVK korosti, mutta mitä sinä
        tarkoitat tuolla kummajaisella:
        "vilpitön puhtaus"?
        Sillä juuri se on puhtautta, että sydän on
        vilpitön.

        Luuk. 11:41
        Mutta antakaa almuksi se, mikä sisällä on;
        katso, silloin kaikki on teille puhdasta.

        Ap. t. 15:9
        eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken,
        sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.

        Room. 14:14
        Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään;
        vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.

        Veli Herrassa

      • Yksin armosta!
        Veli Herrassa kirjoitti:

        Vilpittömyyttä tämäkin: uskonvanhurskauteen turvaaminen, vaikka ei
        tunnollakaan mitään tuomittavaa olisi.
        Eli ei lue ansiokseen jos vaikka
        puhdas sattuisi olemaankin.
        Jättää Herralle asian.

        1. Kor. 4:4
        Sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.

      • Antti.. kirjoitti:

        Etköhän sinäkin Antti räpellä kaikkien kanssa tuossa turmeluksessa. Missä voit sanoa, että vilpitön on puhtautesi Kristusta kohtaan?

        Keropa.

        Toivoni perusta ei ole pettävä laintieto, vaan
        luottamus Herrani uskollisuuteen!

        1. Kor. 4:4
        Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi.
        Minun tuomarini on Herra. [Ap. t. 23:1]

        Elän toivossa ja tiedän, ettei se toivo joudu
        häpeään. Senverran tunnen Isäni luonnetta.

      • Juuri tänään
        Yksin armosta! kirjoitti:

        Vilpittömyyttä tämäkin: uskonvanhurskauteen turvaaminen, vaikka ei
        tunnollakaan mitään tuomittavaa olisi.
        Eli ei lue ansiokseen jos vaikka
        puhdas sattuisi olemaankin.
        Jättää Herralle asian.

        1. Kor. 4:4
        Sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.

        Ps 139:23 Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
        24 Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.

      • niin mikä se on?
        Juuri tänään kirjoitti:

        Ps 139:23 Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
        24 Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.

        Mikä sinua johdattaa? Mikä sinulle sanoo, että tie voisi olla vaivaan vievä? Mikä on sinun puhtautesi Kristusta kohtaan? Eli mikä on sinulle Kristus?

        Vielä ei päästy aiheeseen, mutta johdattakoon kysymykset siihen tulokseen.

      • mihin....
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Toivoni perusta ei ole pettävä laintieto, vaan
        luottamus Herrani uskollisuuteen!

        1. Kor. 4:4
        Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi.
        Minun tuomarini on Herra. [Ap. t. 23:1]

        Elän toivossa ja tiedän, ettei se toivo joudu
        häpeään. Senverran tunnen Isäni luonnetta.

        Mihin toivosi ojentautuu, kun tunnet Isän luonteen?
        Sana sanoo myös, että pelkästään Herra, Herra hokeminen ei auta.
        Mistä näkyy sinun Kristillisyytesi, että ihmiset kiitäisivät siitä kerran Jumalaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      611
      2213
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      23
      1055
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      917
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      85
      833
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe