Pitääkö

Ajan usein moottoritietä, mittarilukema vähän yli 120, koska mittarini näyttää vähän yli. Eteen tulee hitaammin kulkeva ja lähden ohittamaan. Hetkessä on takanani puskurissa kiinni 140-150 ajava. Jos en kurvaa välittömästi ohitettavani eteen, vilkkuu takanani ajovalot. Kyllä minun on senverran ajettava vasemmalla kaistalla, että saan ohitettavaani riittävän välimatkan.

Näitä maantien valtijoita on usein. Toki enemmistö kovaa ajavista hiljentää omaa nopeuttaan usein jo ajoissa ja antaa minun mennä rauhassa ensin ohi. Vilkkaampana aikana on toisena vaihtoehtona pysyä nöyrästi hitaan takana ja jättää vasen kaista ylinopeutta ajaville.
432016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

ylinopeutta ajaville kaahareille mitään "erioikeuksia", enkä ala nöyrtelemään heidän edessään - ainoa poikkeus on hälytysajoneuvot. rajoitusten mukaan ajaville voi olla hiukan kohteliaampi.

Äänestä

Moottoritiellä jonon viimeinen ohittaa ensin, eli siis, jos takaa tulee huomattavasti kovempaa auto alle 500 metrin etäisyydellä, niin kyllä se ohittaa ensin edellä olevasi. Ei pidä tunkea väliin tökkimään muiden sujuvaa liikennöintiä!

Äänestä
  • että jos se takana tuleva nopeampi auto ei ole ohituskaistalla, voi itse lähteä ohittamaan vaikka se olisi metrin päässä takanasi. Silloinhan kaistan vaihdolle ei ole mitään estettä.

    Tuo 500 metriä kuulostaa muutenkin hieman paljolta, mutta se riippuu tietenkin siitä mikä on "huomattavasti kovempaa".

    Kun liikenne on vilkasta, näkee jatkuvasti että oikealta kaistalta tullaan eteen vaikka ohittaja on jo 20 metrin päässä. Tosin näissä tilanteissa nopeuserot ovat yleensä hyvin pieniä. Itse en kuitenkaan mene edes täsmälleen samaa nopeutta kulkevan auton eteen ohituskaistalle, ellei väliä ole vähintään 100 metriä.

    Äänestä

Et kyllä saisi siirtyä ohituskaistalle, mikäli sieltä on nopeampi tulossa takaa ohi. Tai jos sinne siirryt, nosta vähän nopeutta, että pääset ripeästi ohi.

Ripeä ohitus on sujuvan (ja motareiden ulkopuolella myös turvallisen) ajotavan alkeita.

Teitä tukkoja on ohituskaistaa tukkimassa aika usein, eikä aina mennä edes sitä "suurinta sallittua". Viimeksi tänään joku näki asiakseen ohittaa viiden rekan letkan 100 km/h nopeudella 120 km/h alueella. Eikä tietenkään voinut välissä pistäytyä oikealla päästämässä nopeampi ohi. Hän kun omisti vasemman kaistan tuossa kohtaa... :(

Äänestä
  • Ei ole olemassa mitään pakkoa ottaa huomioon takanatulevan lainrikkomiset eli se, että hän ajaa huomattavaa ylinopeutta.

    Riittää kun itse ohittaa sillä suurimmalla sallitulla nopeudella.

    Rikoksentekijä on kaahari joka liian lähellä ajaen vilkuttaa valoja.
    Poliisi jakaa näille kusipäille sakkoja.

    Äänestä

  • ReaIisti kirjoitti:

    Ei ole olemassa mitään pakkoa ottaa huomioon takanatulevan lainrikkomiset eli se, että hän ajaa huomattavaa ylinopeutta.

    Riittää kun itse ohittaa sillä suurimmalla sallitulla nopeudella.

    Rikoksentekijä on kaahari joka liian lähellä ajaen vilkuttaa valoja.
    Poliisi jakaa näille kusipäille sakkoja.

    Molemmat rikotte lakia, sillä erotuksellä että sinun lainrikkomuksesi on liikennettä vaarantava.

    Mutta kusipää kun olet, voit saada jotain kiksejä kotipoliisileikistäsi.

    Jätä vain se sakottaminen poliisien huoleksi, heillä sentään on jonkinlaiset pääsykokeet ammattiinsa. :)

    Äänestä

  • Rampista tulevat eivät pääse juuri koskaan päätielle ellei voi mennä väliin.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Molemmat rikotte lakia, sillä erotuksellä että sinun lainrikkomuksesi on liikennettä vaarantava.

    Mutta kusipää kun olet, voit saada jotain kiksejä kotipoliisileikistäsi.

    Jätä vain se sakottaminen poliisien huoleksi, heillä sentään on jonkinlaiset pääsykokeet ammattiinsa. :)

    Mitä lakia rikon, jos ajan suurinta sallittua 120km/h moottoritiellä ja ohitettuani siirryn oikealle kaistalle ?

    Lakiahan rikkoo se kaahari joka tulee liian lähelle taakse. Siitä jaetaan sakkoja.
    Etkö ole kuullut turvavälistä ?

    Äänestä

  • täsmennä kirjoitti:

    Rikot lakia jo siirtyessäsi vasemmalle.

    > 19 §
    > Ohittajan ja ohitettavan keskinäiset velvollisuudet
    [...]
    > Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä
    > niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen
    > on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta.

    Tietysti tuossa nyt suoraan ei sanota, että olisi ensin vilkaistava, onko joku ohittamassa vasenta kaistaa käyttäen, mutta eiköhän siitäkin joku kohta löydy jos aletaan kaivelemaan? Ainkin liikenteen vaarantaminen lienee kielletty?

    Moottoritiellä saa toki lähteä ohittamaan, vaikka joku takaa olisikin jo lähtenyt (tai muutenkin tiellä, jolla on 2 kaistaa menosuuntaan). Tämä kuitenkin vaatii sen, että takaa tuleva ohittaja ei aja sinua nopeammin, silloinhan hän olisi ohittamassa sinua.

    Äänestä

  • periaatteella kirjoitti:

    Rampista tulevat eivät pääse juuri koskaan päätielle ellei voi mennä väliin.

    En tiennytkään, että rampista mennään suoraan ohituskaistalle!

    Mutta olet kyllä siinä mielessä oikeassa, että ruuhkatilanteessa rampista on mahdotonta tulla laillisesti moottoritieliikenteen sekaan. Käytännössä tietysti lakia rikotaan ja liikenne toimii. Tietysti myös kiihdytyskaistan päähän pysähtyminen olisi lain rikkomista, että siinähän valitsee kahdesta pahasta... :)

    Normaalistihan kiihdytyskaistalta muuten liitytään liikennevirran nopeutta. Aina välillä kyllä näkee aloittelevia kuskeja, jotka liittyvät ensin moottoritielle ja alkavat vasta sitten kiihdyttää, aiheuttaen turhia vaaratilanteita ja liikenteen takkuilua (viimeksi tänään joku pojankolppi punaisessa nissanissa, tms).

    Raskas liikenne ja vastaavat sitten erikseen, niiden kanssa joustetaan tarpeen mukaan (sen opit sitten, kun kilometrejä kertyy enemmän, sitä ajosilmää siis).

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Rikot lakia jo siirtyessäsi vasemmalle.

    > 19 §
    > Ohittajan ja ohitettavan keskinäiset velvollisuudet
    [...]
    > Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä
    > niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen
    > on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta.

    Tietysti tuossa nyt suoraan ei sanota, että olisi ensin vilkaistava, onko joku ohittamassa vasenta kaistaa käyttäen, mutta eiköhän siitäkin joku kohta löydy jos aletaan kaivelemaan? Ainkin liikenteen vaarantaminen lienee kielletty?

    Moottoritiellä saa toki lähteä ohittamaan, vaikka joku takaa olisikin jo lähtenyt (tai muutenkin tiellä, jolla on 2 kaistaa menosuuntaan). Tämä kuitenkin vaatii sen, että takaa tuleva ohittaja ei aja sinua nopeammin, silloinhan hän olisi ohittamassa sinua.

    Liikenteessä on vallalla ja myöskin tuomioistuimessa päätöksiä tehdessä ENNALTA-ARVATTAVUUDEN periaate.

    Minun ei ole pakko havainnoida sitä, tuleeko joku takaa kahtasataa vaan minun on voitava luottaa siihen, että takaatuleva noudattaa sääntöjä.

    MISSÄÄN VAIHEESSA EN OLE SANONUT, ETTÄ ON OIKEUS TULLA SUORAAN TAKANATULEVAN ETEEN.

    MUTTA:
    Takanatulevalla ei suurempaa, laitonta nopeuttaan käyttäessään ja minut saavutettuaan ole oikeutta moottoritienopeuksissa tulla takapuskuriin kiinni valoja räpsimään !!!
    Siinä tapahtuu jo rikos.

    Koeta nyt jo s a a t a n a ymmärtää tämä.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    En tiennytkään, että rampista mennään suoraan ohituskaistalle!

    Mutta olet kyllä siinä mielessä oikeassa, että ruuhkatilanteessa rampista on mahdotonta tulla laillisesti moottoritieliikenteen sekaan. Käytännössä tietysti lakia rikotaan ja liikenne toimii. Tietysti myös kiihdytyskaistan päähän pysähtyminen olisi lain rikkomista, että siinähän valitsee kahdesta pahasta... :)

    Minkä lain mukaan kiihdytyskaistan päähän pysähtyminen on väärin?

    Ok, se on typerää, mutta joskus joillekin arkajaloille ruuhkatilanteessa tapahtuu näin !

    Äänestä

  • ReaIisti kirjoitti:

    Minkä lain mukaan kiihdytyskaistan päähän pysähtyminen on väärin?

    Ok, se on typerää, mutta joskus joillekin arkajaloille ruuhkatilanteessa tapahtuu näin !

    En nyt jaksa tarkistaa, mutta muistelisin, että moottoritiellä ei saa pysäköidä. Ja tuo on pysäköintiä, jos kyse ei ole jonon pysähtymisestä, lastauksesta tai vastaavasta (tosin, eipä siellä saa lastata tai ottaa ketään kyytiinkään/päästää pois). Saa korjata jos olen väärässä.

    Äänestä

  • ReaIisti kirjoitti:

    Liikenteessä on vallalla ja myöskin tuomioistuimessa päätöksiä tehdessä ENNALTA-ARVATTAVUUDEN periaate.

    Minun ei ole pakko havainnoida sitä, tuleeko joku takaa kahtasataa vaan minun on voitava luottaa siihen, että takaatuleva noudattaa sääntöjä.

    MISSÄÄN VAIHEESSA EN OLE SANONUT, ETTÄ ON OIKEUS TULLA SUORAAN TAKANATULEVAN ETEEN.

    MUTTA:
    Takanatulevalla ei suurempaa, laitonta nopeuttaan käyttäessään ja minut saavutettuaan ole oikeutta moottoritienopeuksissa tulla takapuskuriin kiinni valoja räpsimään !!!
    Siinä tapahtuu jo rikos.

    Koeta nyt jo s a a t a n a ymmärtää tämä.

    Tiedätkös, sillä ei ole mitään väliä.

    Katsos, jos hän olisi lähestynyt "normaalinopeudella", olisit kuitenkin tullut eteen sen verran lähelle, ettei taaksesi olisi jäänyt kunnon turvaväliä.

    Toinen tekijä on se, että muiden ajoneuvojen nopeus olisi pystyttävä arvioimaan edes suunnilleen muutenkin. Esimerkkinä taksikuski, joka kääntyi Helsingin Hakaniemessä kahden kisailevan teinin eteen. Sakot tuli taksikuskillekin, kun kolmion takaa tuli - vaikka teineillä oli 100 km/h ylimääräistä vauhtia tuossa kohtaa.

    Että näin se käytännössä.

    Piti vielä lisätä, mutta foorumi temppuilee... Tässä:

    Tuollainen kotipoliisimainen asenne juuri johtaa onnettomuuksiin. Nähdäkseni kuulut ryhmään, joka tulisi vielä saunantaakse kuohittavaksi, jos vaikka vähän järkeä tulisi päähän.

    Liikenne on yhteispeliä. Hyväksy se. Opettele ymmärtämään, ettet ole yksin liikkeellä ja hyväksy se, että muillakin on halua edetä.

    JOS nyt tuossa tilanteessa olisi vain vähän painanut kaasua, ei kellään olisi mitään nipottamista asiaan, mutta ei. Kun minäminäminäminäminulle on oikeus ajaa tässä, niin sinähän teet siellä takana juuri niin kuin minäminäminä haluan.

    Ei hirveän rakentava asenne, vai?

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Rikot lakia jo siirtyessäsi vasemmalle.

    > 19 §
    > Ohittajan ja ohitettavan keskinäiset velvollisuudet
    [...]
    > Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä
    > niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen
    > on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta.

    Tietysti tuossa nyt suoraan ei sanota, että olisi ensin vilkaistava, onko joku ohittamassa vasenta kaistaa käyttäen, mutta eiköhän siitäkin joku kohta löydy jos aletaan kaivelemaan? Ainkin liikenteen vaarantaminen lienee kielletty?

    Moottoritiellä saa toki lähteä ohittamaan, vaikka joku takaa olisikin jo lähtenyt (tai muutenkin tiellä, jolla on 2 kaistaa menosuuntaan). Tämä kuitenkin vaatii sen, että takaa tuleva ohittaja ei aja sinua nopeammin, silloinhan hän olisi ohittamassa sinua.

    tässä kohtaa lakipykälä, joka kieltää liikennettä häiritsevän tai vaarantavan kaistanvaihdon. Tuo 19§ liittyy ohittamiseen vastaantulevien kaistan kautta. On se kyllä voimassa moottoritielläkin, mutta eipä sitä siellä kukaan noudatata, ymmärrettävistä syistä.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Tiedätkös, sillä ei ole mitään väliä.

    Katsos, jos hän olisi lähestynyt "normaalinopeudella", olisit kuitenkin tullut eteen sen verran lähelle, ettei taaksesi olisi jäänyt kunnon turvaväliä.

    Toinen tekijä on se, että muiden ajoneuvojen nopeus olisi pystyttävä arvioimaan edes suunnilleen muutenkin. Esimerkkinä taksikuski, joka kääntyi Helsingin Hakaniemessä kahden kisailevan teinin eteen. Sakot tuli taksikuskillekin, kun kolmion takaa tuli - vaikka teineillä oli 100 km/h ylimääräistä vauhtia tuossa kohtaa.

    Että näin se käytännössä.

    Helsingissä tapahtui muutama vuosi sitten ikävä onnettomuus jossa taksikuskin kyytiläisiä kuoli.
    Taksi oli normaalisti kaupunkialueella kääntynt vasemmalle, mutta ei päässyt suoraantulevien kahden kilpailevan auton alta pois.

    Kilpailijat tulivat arviolta 150km/h kohti kääntyjää. Toinen osui, toinen sai väistettyä.
    Nopeasti pykäliä katsomalla saadaan taksista syyllinen, mutta oikeus päätti toisin. TIETENKIN.

    Kyse oli ennalta-arvattavuuden periaatteesta.
    Ei voitu vaatia, että taksi olisi kyennyt suoraan kohtitulevien autojen nopeuden arvioimiseen.
    Mitään vaaratilannetta ei tietenkään olisi ollut, jos kaaharit eivät olisi kaahanneet vaan ajaneet vaikkapa vain 70km/h

    Ja edelleenkin moottoritiellä pysyäksemme:
    Jos ohittelen vasenta kaistaa hitaampia ja muutamaa rekkaa ja ajan 120km/h (mittarin mukaan jopa 140km/h), MINUN EI TARVITSE VÄISTÄÄ JONON SISÄÄN OIKEALLE KAISTALLE VAIN SIKSI, ETTÄ TAKAA TULEE MULKKU VALOJA VILKUTTAEN HALUTEN AJAA VIELÄ KOVEMPAA KUIN MINÄ.

    Ainoastaan hälytysajoneuvoa olen velvollien väistämään.

    Mikä tässä on niin vaikeaa, ettet käsitä ?

    Äänestä

  • kepittäjä kirjoitti:

    tässä kohtaa lakipykälä, joka kieltää liikennettä häiritsevän tai vaarantavan kaistanvaihdon. Tuo 19§ liittyy ohittamiseen vastaantulevien kaistan kautta. On se kyllä voimassa moottoritielläkin, mutta eipä sitä siellä kukaan noudatata, ymmärrettävistä syistä.

    Taidat ajatella pykälää 18, joka on erikseen rajattu vastaantulevien kaistalla ohittavia varten (eikä siten koske moottoriteitä):
    > 18 §
    > Ohituskiellot
    >
    > Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:
    [...]
    > 5) takaa tulevan ajoneuvon kuljettajan aloitettua ohituksen; sekä

    Mutta pykälä liikennettä häiritsevästä tai haittavasta kaistanvaihdosta olisi kyllä paikallaan. Kaupunkiajossahan useinkin siirrytään kaistalta toiselle jonkun nopeamman eteen... Noo... Onhan sekin kai jossain kohti kielletty, jos siitä vaaraa aiheutuu. :)

    Äänestä

  • ReaIisti kirjoitti:

    Helsingissä tapahtui muutama vuosi sitten ikävä onnettomuus jossa taksikuskin kyytiläisiä kuoli.
    Taksi oli normaalisti kaupunkialueella kääntynt vasemmalle, mutta ei päässyt suoraantulevien kahden kilpailevan auton alta pois.

    Kilpailijat tulivat arviolta 150km/h kohti kääntyjää. Toinen osui, toinen sai väistettyä.
    Nopeasti pykäliä katsomalla saadaan taksista syyllinen, mutta oikeus päätti toisin. TIETENKIN.

    Kyse oli ennalta-arvattavuuden periaatteesta.
    Ei voitu vaatia, että taksi olisi kyennyt suoraan kohtitulevien autojen nopeuden arvioimiseen.
    Mitään vaaratilannetta ei tietenkään olisi ollut, jos kaaharit eivät olisi kaahanneet vaan ajaneet vaikkapa vain 70km/h

    Ja edelleenkin moottoritiellä pysyäksemme:
    Jos ohittelen vasenta kaistaa hitaampia ja muutamaa rekkaa ja ajan 120km/h (mittarin mukaan jopa 140km/h), MINUN EI TARVITSE VÄISTÄÄ JONON SISÄÄN OIKEALLE KAISTALLE VAIN SIKSI, ETTÄ TAKAA TULEE MULKKU VALOJA VILKUTTAEN HALUTEN AJAA VIELÄ KOVEMPAA KUIN MINÄ.

    Ainoastaan hälytysajoneuvoa olen velvollien väistämään.

    Mikä tässä on niin vaikeaa, ettet käsitä ?

    Se, ettei laki velvoita johonkin, ei tarkoita, etteikö sitä olisi järkevää tehdä.

    Ja laki nyt sattuu velvoittamaan, kun muuta liikennettä haittaava tarpeettoman hitaasti ajaminen on kielletty (eli aja nopeammin tai väistä oikealle - kumpikaan ei ole sinulta pois).

    Ja tuossa taksikuskitapauksessa taisi kuski kääntyä oikealle. Ja sai sakot. Oikeudessa.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Taidat ajatella pykälää 18, joka on erikseen rajattu vastaantulevien kaistalla ohittavia varten (eikä siten koske moottoriteitä):
    > 18 §
    > Ohituskiellot
    >
    > Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:
    [...]
    > 5) takaa tulevan ajoneuvon kuljettajan aloitettua ohituksen; sekä

    Mutta pykälä liikennettä häiritsevästä tai haittavasta kaistanvaihdosta olisi kyllä paikallaan. Kaupunkiajossahan useinkin siirrytään kaistalta toiselle jonkun nopeamman eteen... Noo... Onhan sekin kai jossain kohti kielletty, jos siitä vaaraa aiheutuu. :)

    Mikset suoraan sano, että kukaan ei saa eteesi tulla moottoritiellä kun olet aloittanut loputtoman ohittamisesi ja ylinopeudella ajamisen ?

    Sinähän olet nyt käsittänyt ko. lakipykälän niin, että takaa ohittamaan aloittaneen eteen ei saa tulla missään olosuhteissa vaan ladun on oltava vapaa Helsingistä Hämeenlinnaan saakka.

    Jos nyt kuitenkin joku tulppa siellä ohittelee sallitulla 120km/h nopeudella, pitää sen perseeseen liimaantua kiinni ja aloittaa vilkuttelu sekä paheksunta "pelisääntöjen" ymmärtämättömyydestä.

    Vittu mistä näitä moottoriteiden omistajia sikiää..

    Yritä lukea uudestaan, edellinen lakikohta ei kenties koskenus moottoriteitä juuri kuvaamastasi syystä johtuen.

    Sitä edeltävä taas koski.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Se, ettei laki velvoita johonkin, ei tarkoita, etteikö sitä olisi järkevää tehdä.

    Ja laki nyt sattuu velvoittamaan, kun muuta liikennettä haittaava tarpeettoman hitaasti ajaminen on kielletty (eli aja nopeammin tai väistä oikealle - kumpikaan ei ole sinulta pois).

    Ja tuossa taksikuskitapauksessa taisi kuski kääntyä oikealle. Ja sai sakot. Oikeudessa.

    Kysymys 1.

    Joudunko siis väistämään moottoritiellä ohittaessani jonoa oikealle kaistalle jonon sekaan vain siksi, että takaa tulee joku jolle laiton 150km/h nopeus on sopivampi vaikka itse ajan 120km/h.

    kysymys2.

    En siis saa suorittaa ohitustani loppuun vaan minun on kaaharin harmistuksen vähentämiseksi tungettava ja jarrutettava oikeankaistan rekkojen sekaan, jotta "kingin" matka jatkuu esteettä ?

    kysymys 3.

    Pitääkö minun painaa kaasu pohjaan ja paettava jaloista pois ajamalla vaikkapa 270km/h jota omistamani moottorinohjaukseltaan uudistettu vanha C4-korinen Audi S4 kulkee todistettavasti 300 hevosvoimansa voimin ?

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    En nyt jaksa tarkistaa, mutta muistelisin, että moottoritiellä ei saa pysäköidä. Ja tuo on pysäköintiä, jos kyse ei ole jonon pysähtymisestä, lastauksesta tai vastaavasta (tosin, eipä siellä saa lastata tai ottaa ketään kyytiinkään/päästää pois). Saa korjata jos olen väärässä.

    pysähtyminen ja pysäköinti ovat lakiteksteissä kaksi eria asiaa. Harva pysäköi edes risteykseen vaikka seisoisi valoissa !

    Tosin eihän sinua itse laki kiinnosta vaan sen rikkominen!

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Yritä lukea uudestaan, edellinen lakikohta ei kenties koskenus moottoriteitä juuri kuvaamastasi syystä johtuen.

    Sitä edeltävä taas koski.

    Nyt nimitellään jo raukaksi kun argumentaatio ottaa lujille.

    Kiitos vaan.

    Äänestä

  • ReaIisti kirjoitti:

    Kysymys 1.

    Joudunko siis väistämään moottoritiellä ohittaessani jonoa oikealle kaistalle jonon sekaan vain siksi, että takaa tulee joku jolle laiton 150km/h nopeus on sopivampi vaikka itse ajan 120km/h.

    kysymys2.

    En siis saa suorittaa ohitustani loppuun vaan minun on kaaharin harmistuksen vähentämiseksi tungettava ja jarrutettava oikeankaistan rekkojen sekaan, jotta "kingin" matka jatkuu esteettä ?

    kysymys 3.

    Pitääkö minun painaa kaasu pohjaan ja paettava jaloista pois ajamalla vaikkapa 270km/h jota omistamani moottorinohjaukseltaan uudistettu vanha C4-korinen Audi S4 kulkee todistettavasti 300 hevosvoimansa voimin ?

    > Kysymys 1.
    >
    > Joudunko siis väistämään moottoritiellä ohittaessani jonoa
    > oikealle kaistalle jonon sekaan vain siksi, että takaa tulee
    > joku jolle laiton 150km/h nopeus on sopivampi vaikka itse
    > ajan 120km/h.

    Et joudu. Jos voit sen tehdä muuta liikennettä häiritsemässä (jos on esimerkiksi yli 50 metrin rako), olisi se suositeltavaa. Toinen hyvä vaihtoehto olisi nostaa omaa nopeutta ja suorittaa ohitus ripeämmin.

    > kysymys2.

    Katso kysymys 1 ja vastaus myös.

    > kysymys 3.
    <
    > Pitääkö minun painaa kaasu pohjaan ja paettava jaloista pois ajamalla
    > vaikkapa 270km/h jota omistamani moottorinohjaukseltaan uudistettu
    > vanha C4-korinen Audi S4 kulkee todistettavasti 300 hevosvoimansa
    > voimin ?

    Ei pidä. Mutta nostamalla omaa nopeuttasi vähänkin, lyhennät ohitukseen kuluvaa aikaa merkittävästi. Esimerkkinä: ohitat 120 km/h nopeudella 110 km/h etenevää letkaa. Ohitukseesi kuluu vaikkapa minutti. Nostamalla nopeuden 130 km/h:n, kuluukin aikaa enää puoli minuttia. Nostamalla sen 150 km/h:n kuluu aikaa enää 15 sekuntia. Käytännössä useimmiten takaatulija ei joudu edes hidastamaan, jos itse kiihdyttää vähänkin normaalinopeutta kovemmaksi vauhtinsa.

    En ole muuten koskaan nähnyt kenenkään ajavan tämän maan moottoritiellä juurikaan yli kahtasataa, ja sitäkin nopeutta olen nähnyt käytettävän vain hyvin vähäisen liikenteen vallitessa, joten esimerkkisi tuntuu ihan pikkusen tarkoitushakuiselta...

    Äänestä

  • ReaIisti kirjoitti:

    pysähtyminen ja pysäköinti ovat lakiteksteissä kaksi eria asiaa. Harva pysäköi edes risteykseen vaikka seisoisi valoissa !

    Tosin eihän sinua itse laki kiinnosta vaan sen rikkominen!

    Hyvä kun otit asian puheeksi.

    > 2 §
    > Määritelmiä
    >
    > Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan:
    [...]
    > 15) pysäköinnillä ajoneuvon seisottamista kuljettajineen
    > tai ilman kuljettajaa, ei kuitenkaan lyhytaikaista ajoneuvon
    > seisottamista siihen nousemista tai siitä poistumista tahi
    > ajoneuvon kuormaamista tai kuorman purkamista varten.

    Kiihdytyskaistan päähän pysähtyminen, mikäli jono edessä ei seiso estäen eteenpäin ajoa, lienee ajoneuvon "seisottamista". Ajoneuvosta ei kuitenkaan olla poistumassa, eikä siihen olla nousemassa. Eikä kai kuormauksesta tai kuorman purustakaan ole kyse.

    Kyse on siis pysäköinnistä.

    Vähän kuten kännykän kanssa. Jos se soi, ei ole headsetti kiinni ja vastattava olisi, on auto pysäköitävä puhelun ajaksi jonnekin... Lain mukaan. :)

    Minua muuten kiinnostaa laki. Pyrin rikkomaan vain tuntemiani lakikohtia, mikä lienee meidän eromme?

    Äänestä

  • ReaIisti kirjoitti:

    Nyt nimitellään jo raukaksi kun argumentaatio ottaa lujille.

    Kiitos vaan.

    Anteeksi, että provosoiduin hyökkäävästä asenteestasi, ja kyvyttömyydestäsi lukea viestejä joihin vastaat.

    Pyydän anteeksi, että nimitin Teitä raukaksi. En oikeasti tiedä, oletteko sellainen vai ette. Toivottavasti te, tai sukulaisenne, eivät kärsineet tästä ala-arvoisesta käytöksestäni. Mikäli näin kuitenkin on käynyt, olen valmis neuvottelemaan korvaavista toimenpiteistä.

    Mutta nyt tämä sinänsä viihdyttävä inttäminen saa minun puoleltani riittää. Viikonloppu kutsuu ja ilma on kuin morsian.

    Hvyää viikonloppua.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    > Kysymys 1.
    >
    > Joudunko siis väistämään moottoritiellä ohittaessani jonoa
    > oikealle kaistalle jonon sekaan vain siksi, että takaa tulee
    > joku jolle laiton 150km/h nopeus on sopivampi vaikka itse
    > ajan 120km/h.

    Et joudu. Jos voit sen tehdä muuta liikennettä häiritsemässä (jos on esimerkiksi yli 50 metrin rako), olisi se suositeltavaa. Toinen hyvä vaihtoehto olisi nostaa omaa nopeutta ja suorittaa ohitus ripeämmin.

    > kysymys2.

    Katso kysymys 1 ja vastaus myös.

    > kysymys 3.
    <
    > Pitääkö minun painaa kaasu pohjaan ja paettava jaloista pois ajamalla
    > vaikkapa 270km/h jota omistamani moottorinohjaukseltaan uudistettu
    > vanha C4-korinen Audi S4 kulkee todistettavasti 300 hevosvoimansa
    > voimin ?

    Ei pidä. Mutta nostamalla omaa nopeuttasi vähänkin, lyhennät ohitukseen kuluvaa aikaa merkittävästi. Esimerkkinä: ohitat 120 km/h nopeudella 110 km/h etenevää letkaa. Ohitukseesi kuluu vaikkapa minutti. Nostamalla nopeuden 130 km/h:n, kuluukin aikaa enää puoli minuttia. Nostamalla sen 150 km/h:n kuluu aikaa enää 15 sekuntia. Käytännössä useimmiten takaatulija ei joudu edes hidastamaan, jos itse kiihdyttää vähänkin normaalinopeutta kovemmaksi vauhtinsa.

    En ole muuten koskaan nähnyt kenenkään ajavan tämän maan moottoritiellä juurikaan yli kahtasataa, ja sitäkin nopeutta olen nähnyt käytettävän vain hyvin vähäisen liikenteen vallitessa, joten esimerkkisi tuntuu ihan pikkusen tarkoitushakuiselta...

    Vastauksesi paljasti, että takaatulevan painostuksesta minun on ajettava yli 120km/h moottoritiellä ohituskaistalla vain siksi, että jollain säästyy aikaa muutama sekunti ja jollain on tarve rikkoa lakia.

    Missään vaiheessa et tullut tuominneeksi laittomaksi liian lähellä takana ajamisen, ylinopeuden etkä myöskään valojen vilkuttelua.

    Tämä ymmärretty.

    Minulle riitti. Selitä loput sitten vaikka poliisiauton takapenkillä "opastaessasi" muita tielläliikkujia moottoritiekäyttäytymisen laittomiin salaisuuksiin.

    Äänestä

  • Rat on oikeassa sori vaan realisti ym. niponipot. Ja yksi juttu noihin rampeilta tielle tulemisiin,, jos haluatte tulla liittymistä liikenteen sekaan joustavasti, NÄYTTÄKÄÄ AJOISSA SITÄ VILKKUA! Ja kiihdyttäkää samalla.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Taidat ajatella pykälää 18, joka on erikseen rajattu vastaantulevien kaistalla ohittavia varten (eikä siten koske moottoriteitä):
    > 18 §
    > Ohituskiellot
    >
    > Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:
    [...]
    > 5) takaa tulevan ajoneuvon kuljettajan aloitettua ohituksen; sekä

    Mutta pykälä liikennettä häiritsevästä tai haittavasta kaistanvaihdosta olisi kyllä paikallaan. Kaupunkiajossahan useinkin siirrytään kaistalta toiselle jonkun nopeamman eteen... Noo... Onhan sekin kai jossain kohti kielletty, jos siitä vaaraa aiheutuu. :)

    19 § sanoo että ohitettava ei saa lisätä nopeutta. Toisin kuin voisi luulla, tämä pykälä on voimassa myös moottoritiellä (tavallisten teiden ohituskaistaosuuksia se ei koske). Sen tarkka noudattaminen voisi kuitenkin johtaa mielenkiintoisiin ongelmiin. Esimerkki:

    Ajan moottoritiellä oikeaa kaistaa kun nopeusrajoitus vaihtuu 80 km/h --> 120 km/h. En voi kuitenkaan kiihdyttää, koska vasemmalla kaistalla on auto ohittamassa minua. Loppu on helppo arvata. Kun jatkan matkaani alinopeudella muodostan tulpan tielle, ja vilkkaana aikana ohittajia riittää loputtomana virtana. Eli joutuisin ajamaan matkan loppuun asti 80 km/h.

    Minusta tuo kiihdytyskielto on sen luonteinen, että kun sitä ei selvästikään kannata noudattaa moottoritiellä tarkasti, sen voi yhtä hyvin unohtaa moottoritiellä kokonaan. Jos katson tarpeelliseksi lisätä nopeutta, teen sen vasemman kaistan autoista välittämättä. Yleisimmät syyt ovat rajoituksen vaihtuminen ja edellä ajavan hitaamman auton poistuminen tieltä.

    Äänestä

  • autoilua 150000 km / vuosi kirjoitti:

    Rat on oikeassa sori vaan realisti ym. niponipot. Ja yksi juttu noihin rampeilta tielle tulemisiin,, jos haluatte tulla liittymistä liikenteen sekaan joustavasti, NÄYTTÄKÄÄ AJOISSA SITÄ VILKKUA! Ja kiihdyttäkää samalla.

    Millä tavoin "Rat" on oikeassa ?

    Perustelinhan monin tavoin, ettei takanatuleva saa painostaa edelläajavaa valoja vilkuttamalla, etenkään, jos edelläajava ajaa vähintään suurinta sallittua 120km/h ja ohittaa hitaampia.

    Edellä ajavalla ei ole mitään velvollisuuksia tehdä liikennesääntöjä rikkovalle kaaharille tilaa kuin vasta siinä vaiheessa kun hän itse pääsee ohitettavien ohi oikealle kaistalle.
    Sitten saa kaahari mennä menojaan vaikka 400km/h horisonttiin kadoten suoraan kohti helvettiä

    Itse olet väärässä sekä moraalisesti, että tieliikennelakien mukaan.

    Poliisi myös sakottaa herkästi näitä perseeseenliimautuvia vilkuttelijoita.

    Etkö tiennyt sitäkään ?

    Äänestä

  • kepittäjä kirjoitti:

    19 § sanoo että ohitettava ei saa lisätä nopeutta. Toisin kuin voisi luulla, tämä pykälä on voimassa myös moottoritiellä (tavallisten teiden ohituskaistaosuuksia se ei koske). Sen tarkka noudattaminen voisi kuitenkin johtaa mielenkiintoisiin ongelmiin. Esimerkki:

    Ajan moottoritiellä oikeaa kaistaa kun nopeusrajoitus vaihtuu 80 km/h --> 120 km/h. En voi kuitenkaan kiihdyttää, koska vasemmalla kaistalla on auto ohittamassa minua. Loppu on helppo arvata. Kun jatkan matkaani alinopeudella muodostan tulpan tielle, ja vilkkaana aikana ohittajia riittää loputtomana virtana. Eli joutuisin ajamaan matkan loppuun asti 80 km/h.

    Minusta tuo kiihdytyskielto on sen luonteinen, että kun sitä ei selvästikään kannata noudattaa moottoritiellä tarkasti, sen voi yhtä hyvin unohtaa moottoritiellä kokonaan. Jos katson tarpeelliseksi lisätä nopeutta, teen sen vasemman kaistan autoista välittämättä. Yleisimmät syyt ovat rajoituksen vaihtuminen ja edellä ajavan hitaamman auton poistuminen tieltä.

    Ja kun oikealta ohitat, vastaat kaikesta mitä tapahtuu, jos tapahtuu...

    Äänestä

  • ReaIisti kirjoitti:

    Ja kun oikealta ohitat, vastaat kaikesta mitä tapahtuu, jos tapahtuu...

    En pahemmin ohittele oikealta, ei ole tarvetta. Mutta jos olen juuttunut "pussiin" oikealle kaistalle hitaamman taakse, ja tämä hitaampi yllättäen poistuu liittymästä, en todellakaan jää ajamaan samaa nopeutta vaan painan lämää kun tie edessä on vapaa. Ei kiinnosta siinä vaiheessa onko joku ohittamassa minua.

    Jos vastaan kaikesta mitä tapahtuu, niin silloinhan se tarkoittaa että toinen osapuoli saa esim. ajaa päälleni tahallaan ja olen yksin syyllinen. Sitäkö tarkoitit?

    Moottoritiellä ei ohitella oikealta....

    Äänestä

  • ReaIisti kirjoitti:

    Moottoritiellä ei ohitella oikealta....

    en ohitakaan.

    Oikealta ohittaminen moottoritiellä on sitä että siirrytään vasemmalta kaistalta oikealle, ohitetaan vasemmalla ajava, ja siirrytään heti takaisin vasemmalle. Tämä on kielletty. Minun tapauksessani kyse ei ole ohittamisesta vaan ohiajamisesta. Se on yleistä ruuhkautuneessa liikenteessä kun kaistat vetävät omaan tahtiinsa.

    Et muuten vastannut kysymykseeni.

    Äänestä

  • ReaIisti kirjoitti:

    Liikenteessä on vallalla ja myöskin tuomioistuimessa päätöksiä tehdessä ENNALTA-ARVATTAVUUDEN periaate.

    Minun ei ole pakko havainnoida sitä, tuleeko joku takaa kahtasataa vaan minun on voitava luottaa siihen, että takaatuleva noudattaa sääntöjä.

    MISSÄÄN VAIHEESSA EN OLE SANONUT, ETTÄ ON OIKEUS TULLA SUORAAN TAKANATULEVAN ETEEN.

    MUTTA:
    Takanatulevalla ei suurempaa, laitonta nopeuttaan käyttäessään ja minut saavutettuaan ole oikeutta moottoritienopeuksissa tulla takapuskuriin kiinni valoja räpsimään !!!
    Siinä tapahtuu jo rikos.

    Koeta nyt jo s a a t a n a ymmärtää tämä.

    Ei näiden nettihörhöjen jutuista kannata hiileentyä. Sinä et saa taottua tuon Rotan kalloon järkeä edes kymmenen kilon moukarilla. Ja onko kaveri edes tosissaan? Taitaa olla Auto-Anteron tapainen ammatti- ja tapaärsyttäjä koko ukko.

    Äänestä

  • kepittäjä kirjoitti:

    19 § sanoo että ohitettava ei saa lisätä nopeutta. Toisin kuin voisi luulla, tämä pykälä on voimassa myös moottoritiellä (tavallisten teiden ohituskaistaosuuksia se ei koske). Sen tarkka noudattaminen voisi kuitenkin johtaa mielenkiintoisiin ongelmiin. Esimerkki:

    Ajan moottoritiellä oikeaa kaistaa kun nopeusrajoitus vaihtuu 80 km/h --> 120 km/h. En voi kuitenkaan kiihdyttää, koska vasemmalla kaistalla on auto ohittamassa minua. Loppu on helppo arvata. Kun jatkan matkaani alinopeudella muodostan tulpan tielle, ja vilkkaana aikana ohittajia riittää loputtomana virtana. Eli joutuisin ajamaan matkan loppuun asti 80 km/h.

    Minusta tuo kiihdytyskielto on sen luonteinen, että kun sitä ei selvästikään kannata noudattaa moottoritiellä tarkasti, sen voi yhtä hyvin unohtaa moottoritiellä kokonaan. Jos katson tarpeelliseksi lisätä nopeutta, teen sen vasemman kaistan autoista välittämättä. Yleisimmät syyt ovat rajoituksen vaihtuminen ja edellä ajavan hitaamman auton poistuminen tieltä.

    Aika usein ohituskaistan kohdalla nopeusrajoitus vaihtuu 80:stä 100:aan. Peräsahuri, joka haluaisi ajaa aina yhdeksää kymppiä ihmettelee sitten, miksi se nosti nopeutta ohituskaistan kohdalla.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Hyvä kun otit asian puheeksi.

    > 2 §
    > Määritelmiä
    >
    > Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan:
    [...]
    > 15) pysäköinnillä ajoneuvon seisottamista kuljettajineen
    > tai ilman kuljettajaa, ei kuitenkaan lyhytaikaista ajoneuvon
    > seisottamista siihen nousemista tai siitä poistumista tahi
    > ajoneuvon kuormaamista tai kuorman purkamista varten.

    Kiihdytyskaistan päähän pysähtyminen, mikäli jono edessä ei seiso estäen eteenpäin ajoa, lienee ajoneuvon "seisottamista". Ajoneuvosta ei kuitenkaan olla poistumassa, eikä siihen olla nousemassa. Eikä kai kuormauksesta tai kuorman purustakaan ole kyse.

    Kyse on siis pysäköinnistä.

    Vähän kuten kännykän kanssa. Jos se soi, ei ole headsetti kiinni ja vastattava olisi, on auto pysäköitävä puhelun ajaksi jonnekin... Lain mukaan. :)

    Minua muuten kiinnostaa laki. Pyrin rikkomaan vain tuntemiani lakikohtia, mikä lienee meidän eromme?

    >Pyrin rikkomaan vain tuntemiani lakikohtia, mikä lienee meidän eromme?

    No meidän eromme on se, että itse pyrin noudattamaan lakeja, niin tuntemiani kuin vähemmän tuntemiani.

    En ole edellisen viestin kirjoittaja.

    Äänestä

Jos ohitat käyttäen suurinta sallittua nopeutta, sinulla ei ole mitään tulenpalavaa kiirehtimisvelvollisuutta oikealle kaistalle heti ohitettavan eteen. Se on laitontakin.

Takanatuleva valojen vilkuttaja voisi saada jopa mojovat sakot liian lyhyestä välimatkasta sinuun, jos poliisi näkisi.

Äänestä

Kylläpä lakipykäliin vedoten käsketään pysyä kiltisti hitaammin ajavan perässä eikä rampista pääse tielle ollenkaan. Jos näin ajettaisiin, vain kovinta vauhtia pitävät voisivat mennä menojaan, koska aina miltei aina on vähintään puolen km välein tulevia kiitäjiä joiden menoa muiden on katseltava ja pysyttävä jonossa hitainta vauhtia ajavan määräämällä nopeudella. Ei järjen häivää.

Äänestä

Yksi variaatio näistä ohituksista moottoritiellä on se, että ohittaja ajaa kovaa vauhtia, kurvaa eteen ja jatkaa välittömästi oikealle erkanevaan ramppiin. Näitä tapauksia on usein. Tällaisen ohittajan tunnistaa jo ennakkoon ajotavasta. Kun rohkenis joskus hieman nostaa nopeutta niin mahtaisko ohittaja tulla päälle vai ajaisko pöperikköön. Vielä olen malttanut mieleni.

Äänestä

Jos ajan vähintään rajoituksen mukaan ja taakse tulee puskuriin ohituskaistalla joku höyrypää reipasta ylinopeutta valoja välkyttäen, niin todellakaan en kiihdyttele tai singahtele pois edestä, vaan yleensä jopa hieman venytän palaamista omalle kaistalle. Erään kerran pesin siinä ohituskaistalla tuulilasini oikein huolellisesti ennen siirtymistä oikean puoleiselle kaistalle. Yleensähän nämä höyrypäät ovat sitten kilometrin päässä itse liikenteen tulppana, kun aivot ovat poikkeuksellisesti saaneet happea tms.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

olla nöyrä kirjoitti:

Ajan usein moottoritietä, mittarilukema vähän yli 120, koska mittarini näyttää vähän yli. Eteen tulee hitaammin kulkeva ja lähden ohittamaan. Hetkessä on takanani puskurissa kiinni 140-150 ajava. Jos en kurvaa välittömästi ohitettavani eteen, vilkkuu takanani ajovalot. Kyllä minun on senverran ajettava vasemmalla kaistalla, että saan ohitettavaani riittävän välimatkan.

Näitä maantien valtijoita on usein. Toki enemmistö kovaa ajavista hiljentää omaa nopeuttaan usein jo ajoissa ja antaa minun mennä rauhassa ensin ohi. Vilkkaampana aikana on toisena vaihtoehtona pysyä nöyrästi hitaan takana ja jättää vasen kaista ylinopeutta ajaville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu