Lääkäriin?

Keväästä asti ollut tajutonta särkyä oikeassa korvassa. Näytin lääkärille ohimennen ja sanoi että vikaa ei ole. Ehdotti jos se liittyisi purenta-asioihin. Hammaslääkärissä takahampaista hiottiin melkein puolet, eikä asia ole korjaantunut. Nyt muutaman päivän aikana on ollut huimausta, ympäristö heiluu ees taas. Huimausta on ollut jo ennen korvasärkyä. Verensokeri ja -paine on ok. Äidilläni oli samoja oireita kunnes syyksi paljastui Ménièren tauti, mutta olen vasta 18 täyttänyt että se olisi aika epätodennäköistä.
2162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kivulias, mutta menee ohi.

Äänestä

Ovatko niska- ja hartialihaksesi jumissa? Tai kasvojen lihakset? Voivat aiheuttaa kipua korvaankin.
Jos puret hampaita yhteen öisin tai joskus muulloin, niin korvasärky on mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


crowi kirjoitti:

Keväästä asti ollut tajutonta särkyä oikeassa korvassa. Näytin lääkärille ohimennen ja sanoi että vikaa ei ole. Ehdotti jos se liittyisi purenta-asioihin. Hammaslääkärissä takahampaista hiottiin melkein puolet, eikä asia ole korjaantunut. Nyt muutaman päivän aikana on ollut huimausta, ympäristö heiluu ees taas. Huimausta on ollut jo ennen korvasärkyä. Verensokeri ja -paine on ok. Äidilläni oli samoja oireita kunnes syyksi paljastui Ménièren tauti, mutta olen vasta 18 täyttänyt että se olisi aika epätodennäköistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu